Callela Longshot

Hoitopäiväkirja

VAPAASTI JULKAISTAVA TIEDOTE: Callela Longshot aloittaa uransa Äimärautiolla maanantaina 20.2.

Kirjoitettu keskiviikkona 15. helmikuuta

OULULAISTEN OMA KIMPPAHEVONEN ALOITTAA URANSA

Toukokuussa Tuhannen Tallin omistukseen siirtynyt kimpparavuri Callela Longhshot aloittaa kilpailu-uransa maanantaina Oulun raveissa. Jättikimpassa on nimensä mukaisesti tuhat osakasta, joten 3-vuotiaan ravurioriin puolesta jännittää pikkaisen tavanomaista isompi joukko omistajia. Näistä monet ovat uusia lajin seuraajia, joille oma hevososuus on ensimmäinen kokemus raviurheilusta.

”Varsa on mielenkiintoinen aloittelija. Uran aloittaminen on aina jännä paikka, ja kyllähän tämän hevosen kanssa on melkoisen mielenkiintoista lähteä katsomaan, mitä se startissa esittää. Treenit ovat menneet hyvin, mutta rutinoitumattomista hevosista ei voi koskaan varmaksi tietää, että miten homma lähtee käyntiin”, ohjastaja Janne Soronen odottaa.

”Tähän mennessä ”Sulo” on ylittänyt kaikki siihen asetetut odotukset, ja jostain se on aina ura aloitettava. Tärkeintä olisi saada nyt hyvä ja ehjä kilpailusuoritus, minkä jälkeen olisi hyvä lähteä jatkamaan uraa eteenpäin ja edetä nousujohteisesti. Toivottavasti ori saa mahdollisimman positiiviset kokemukset avauskisastaan ja kilpailutilanteista.”

Soronen olisi tyytyväinen, jos hevonen tekee oikeanlaisen suorituksen ja yltää Äimärautiolla kolmen parhaan joukkoon.

”Vastustajista numero yksi Bessie Love näyttää kovalta kilpakumppanilta. Sulon pitäisi kyllä jaksaa mennä, kunhan se malttaa lähteä ravilla liikkeelle. Toivottavasti moni omistajista pääsee aidan varteen seuraamaan oriin juoksua”, Soronen toivoo.

Sorosen avopuoliso Katja Melkko on Callela Longshotin valmentaja. Ori on treenannut pariskunnan hoivassa toukokuusta saakka, jolloin hevonen ostettiin kasvattajaltaan kimpalle.

Callela Longshot juoksee maanantain lähdössä 3, jossa viisi 3-vuotiasta hevosta starttaavat perusmatkalta. Tällaisissa lähdöissä paalun lähtöasemista on aina paljon etua, jos vain kiihdytys hieman kiperältä voltin vitosradalta onnistuu hyvin. Lähtö starttaa noin klo 18:40.

Pelillisesti on enemmän kuin mielenkiintoista seurata, että vaikuttavatko mahdolliset omistajien ostamat Toto-laput Sulon pelikertoimiin.

Callela Longshotin elämää ja kuulumisia voi seurata hevosen kotisivuilla www.oulunravit.fi/longshot. Hevosen valokuvagalleria löytyy TÄÄLTÄ.

Lisätietoja:
Kimpan mediavastaava Ilkka Nisula
puh. 0400 – 218 259