Raviraportti 28.11.2016

29.11.2016

Marraskuu 2016 lyötiin Äimäraution kaviouran osalta pakettiin maanantai-illan Yhdistys-raveilla. Toto4-kohteiden alkupäähän saatiin suosikkivoittajat, kun Henri Bollström ajoi ykkössijan Minto's Don Juanilla ja Iikka Nurmonen narutteli Captivatella helppoon keulavoittoon. Rivi vaikeutui huomattavasti kahdessa viimeisessä kohteessa, sillä molempiin lähtöihin saatiin vain 6% pelatut pikkuyllättäjät. Ensin Mauri Jaara kannusti Breedloven kirivoittoon ja päätöksessä Aleksi Kytölä nappasi ylivoimaisen ykkössijan Sunbird Chelsealla. Illan suurimmat setelit jaettiin jo alkulähdöissä. 2-vuotiaiden kisasta 2 000 euron ykköspalkinnon vei Tapio Kalajan ohjastama Outfield Olga. Suomenhevosten Nuorten Sarjassa Arto Laurukaisen Larsin Vappu ravasi itsensä 3 000 euroa rikkaammaksi.

Armani Press kierteli väkevästi ykköseksi


Kisat käynnistyivät Armani Pressin ja Tuomas Pakkasen tahdissa. Ruuna aloitti 5. sisällä, mistä se pääsi vaihtamaan takakaarteessa 6. ulos. Pakkanen ei ajokkinsa kanssa kuitenkaan pitkään selkiä katsellut, vaan heitti etusuoran avautuessa kolmannen kiertoon. Suoralla Armani Press sai selkiä eteensä. Loppukaarteessa Pakkanen heitti ruunan neljännelle ja kiertyi pian johtavan rinnalle lyömään löylyä. Maalisuoralla Armani Press hankki varmaan tyyliin yliotteen keulahevosesta ja kuittasi uransa toisen täysosuman. Päätöskierroksen Erkki Paason valmennettava tuli hieman alle 16-vauhtia ja noteerasi uuden volttiennätyksensä 17,5. Armani Press on mennyt viime starteissaan oikein mukavasti ja otti tässä jo viidennen peräkkäisen totosijan. Tuomas Pakkanen on ajanut ruunalla kahdesti ja kaksikko on toistaiseksi tappioton.

Kakkoseksi sijoittunut Red Raider teki voittajan tapaan hyvän esityksen ja kuittasi uuden volttiennätyksen. Ruuna nousi etusuoralla vetämään kolmannen radan jonoa ja laskeutui viimeisellä takasuoralla keulan rinnalle. Päätöspuolikkaan käynnistyessä Red Raider hankki yliotteen johtavasta ja kamppaili lopussa hyvin toiseksi. 3. sisällä juossut Caligo mahtui nousemaan 500 jäljellä toiselle radalle ja punnersi kohtalaisesti kolmanneksi, selvästi kärkiparille häviten. Etusuoralla sisäradan jonon hänniltä kolmannen radan jonoon liittynyt Willy Fog jatkoi viimeisellä takasuoralla neljännelle ja jyräsi ihan mukavasti perille saakka. Toisen radan letkan hänniltä etusuoralla kolmannelle noussut Jaro's Domaine menetti hieman asemiaan loppukaarteessa väsyvän selässä. Anita Mettovaaran ajokki jatkoi maalisuoralla kiriin aivan ulos ja lopetti asiallisesti viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle noussut Opal Leader tuikkasi maalisuoralla sisäkautta tasaisesti kuudenneksi. Johtavan takaa viimeisellä takasuoralla ulos noussut Charchip oli tasainen seitsemäs. 1. kaarteessa laukannut Hanas El Mendi laskeutui jatkossa 4. ulos. Se pääsi etusuoralla 3. ulos, mutta oli viimeisellä takasuoralla tukalissa asemissa, kun toinen rata ruuhkautui. Tamman kirivaihe ei mennyt maalisuorallakaan aivan nappiin, joten sen oli tyytyminen viimeisiin rahoihin. Suosikeista Sweet Malkin aloitti kirinsä 2. ulkoa etusuoralla, mutta menetti pelin viimeisen takasuoran ja loppukaarteen laukkoihin. Ravilla olisi taatusti menestynyt. E.V. Bena puolestaan laukkasi lähtösuoralla ja kiertyi jatkossa johtavan rinnalle. Siitä Mauri Jaaran suojatti väsyi varhain ja pahoin.

Outfield Olga debytoi voitokkaasti


Illan toisessa lähdössä kaviouralla nähtiin tulevaisuuden toivoja, kun 2-vuotiaat lämminveriset kamppailivat 2 000 euron ykköspalkinnosta. Suurimmat setelit vei Tapio Kalajan ohjastama ja Pasi Pohjolan valmentama Outfield Olga. Tamma juoksi alun sisärataa pitkin ja tavoitti kärkiparin 1. takasuoralla. Etusuoralla Kalaja nosti ajokkinsa 3. sisältä toisen radan veturiksi ja vaati päätöskierroksella kisaan lisää tempoa. Maalisuoralla Outfield Olga heitti isompaa vaihdetta silmään ja marssi komealla tyylillä ykköseksi. Varsin lupaavan oloinen debyytti Pilgrims Taj'n tyttäreltä.

Keulassa taivalta taittanut Engine Train sai vetää avauskierroksen hölkkätahtia ja kellotti 23,5-avauksen jälkeen kierroksen väliajaksi 25,5. Päätöskierroksella kisaan tuli tuntuvasti lisää tempoa ja 18,5-lopetuksessa Engine Train jaksoi kakkoseksi. Johtavan takana ravannut Legal Wurst seuraili kolmanneksi, lähtösuoralla laukanneet Amazing Grey ja Paradise Rain jäivät kauas kulisseihin.

Larsin Vappu jatkaa tappiottomana


Kolmannessa lähdössä oli jaossa illan isoin palkintopotti, kun 12 suomenhevosta taisteli 3 000 euron ykkösrahoista. Lähdön vakuuttava voittaja oli Arto Laurukaisen Larsin Vappu. Tamma aloitti johtavan rinnalla, mutta pääsi vajaa kierros jäljellä keulapaikalle, kun piikkipaikkaa hallussaan pitänyt Liipotti lankesi laukalle. Jatkossa kaikki oli Larsin Vapulle helppoa. Se veti 3. puolikkaan 28-vauhtia ja irtosi 31-lopetuksessa vakuuttavasti ykköseksi. Voittotulokseksi kirjattiin uusi hieno ennätys 31,9ke. Lupaava aloittelija on voittanut uransa molemmat startit ja sen jatkoa seurataan isolla mielenkiinnolla!

2. ulkona matkustanut Lötens Elina jäi päätöskierroksen alussa ilman vetoapua ja punnersi lopussa rehdisti kakkoseksi, parantaen ennätystään. Takakaarteessa taustalta kolmannen kiertoon kohonnut Tuli-Rubiini punnersi pitkän kirinsä sitkeästi perille ja oli hyvä kolmas, nipistäen kymmenyksen ennätystuloksestaan. Viimeisellä takasuoralla taustajoukoissa sisäradalta toiselle vaihtanut Huiskeri punnersi ihan positiivisella otteella loppua ja nousi maalisuoralla neljänneksi. Sirpa Koiviston ohjastama Hapines pudotti viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa sisäradalle ja jaksoi lopussa viidenneksi. Loppukaarteessa 2. ulkoa laukannut Kumiukko kiri raville selvittyään aivan hyvällä otteella loppua ja sai viimeiset rahat. Pelihevosista Liipotti laukkasi etusuoralla keulasta hylkyyn.

Minto's Don Juanille kauden kahdeksas voitto


Toto4-avauksessa pelisuosikki Minto's Don Juan kiersi 1. kaarteen ulkoratoja ja jatkoi 1. takasuoralla voimalla kohti kärkeä. Avauspuolikkaan täyttyessä Henri Bollströmin ajokki parkkeerasi toiselle radalle ilman vetoapua, muttei tyytynyt paikkaansa, vaan prässäsi itsensä keulaan vajaat 1500 metriä ennen maalia. Lopussa Minto's Don Juan oli ohittamaton ja lasketteli 14-lopetuksessa todella helposti ykköseksi. Minna Piirosen valmennettavalle voitto oli jo kauden kahdeksas. 4-vuotias ruuna on aloittanut uransa vakuuttavalla tyylillä, sillä se on voittanut yli puolet starteistaan ja lähestyy kovaa vauhtia 10 000 euron voittosummaa. Tehtävät kovenevat hiljalleen, mutta ruuna vaikuttaa sen verran lahjakkaalta tapaukselta, että se menestyy jatkossakin.

Etusuoralla 3. ulkoa kiriin noussut Charexcel sai hetkeä myöhemmin vetoapua ja jatkoi kolmannen radan letkassa toisena. 500 metriä ennen maalia Charexcel menetti vetoapunsa, mutta jatkoi vahvaa rynnistystään kohti kärkeä. Niko Jokelan ajokki tuli terävällä otteella perille saakka ja oli oikein hyvä kakkonen, vaikkei pystynytkään voittajaa haastamaan. 5. ulkoa etusuoralla kolmannen radan letkaan liittynyt Christel Face kiri sekin terävällä otteella perille saakka ja otti kolmosrahat. Keulapaikan 1. takasuoralla luovuttanut Mike Face oli 2. sisältä neljäs ja tämän takana 3. sisällä juossut Big Lebowski seuraili viidenneksi. Etukaarteessa viimeisestä sisältä viimeiseen ulos vaihtanut Irwin Saknussen hakeutui loppukaarteessa kiriin ja lopetti taustalla ihan asiallisesti viimeisille rahoille. Velvet Collinsin juoksu meni aivan harakoille, kun se kohtasi loppumatkasta vain vetämättömiä selkiä. Paljon pelattu Callaway Scoop aloitti kirinsä kierros jäljellä 2. ulos ja eteni viimeisellä takasuoralla toisen radan veturiksi. Santtu Raitalan ajokki romahti loppukaarteessa pahoin ja valui maalisuoralla aivan viimeiseksi.

Captivate jälleen ykkönen


Toto4-pelin toisessa kohteessa Iikka Nurmosen ohjastama Captivate nappasi helpon voiton. Se sai varsin hyvän startin ja aloitti johtavan rinnalla. 1. takasuoralla ruuna marssi johtopaikalle, missä rauhoitti tempoa 14-avauksen jälkeen. Kierroksen kohdalla väliajaksi saatiin 18,5, joten välipuolikas paineltiin lähes hölkkävauhtia. 3. puolikkaalla Captivate seisautti kellot 18-lukemiin ja piti 14-lopetuksessa varmaan voittoon. Susanna Laulumaan suojatti nappasi tässä jo kauden kymmenennen voittonsa ja kamppailee edelleen tiukasti vuoden voitokkaimman lämminverisen tittelistä. Tällä hetkellä edellä ovat 12 voiton Hamis Fameraiser, Ida's Owen ja T.Rex sekä 11 voittoa kuitannut Madrid.

Keulassa aloittanut Cosmos Limburgia sai johtavan takaa hieman myöhään kiritilat ja spurttasi iloisesti kakkoseksi. Se olisi saattanut ainakin haastaa Captivaten, mikäli olisi saanut aiemmin vapaata latua. 3. sisällä juossut Hayai Chikara oli edellisen tapaan pitkään paketissa ja pääsi lopussa etenemään kolmanneksi, kun Cosmos Limburgia vaihtoi toiselle. Johtavan rinnalla juossut Gustav K. jaksoi asiallisesti neljänneksi. Hilde Småbo ei saanut 4. sisältä mahdollisuutta, mutta otti viimeiset rahat.

Breedlove pitkästä aikaa kultakantaan


Lämminveristen avoimella maililla nähtiin pieni yllätys, kun Mauri Jaara kannusti Satu Vesan valmentaman Breedloven ykköseksi. Ruuna ravasi 4. ulkona, mistä se nousi vajaat 600 jäljellä selässä kolmannelle. Maalisuoralla Breedlovella oli paras vauhti ja se jyräsi tyylikkääseen voittoon. Hieno nousu viimeiseltä sijalta ykköseksi 600 metrin 12,8-vauhtisella kirillä. Voiton myötä päättyi myös pitkä kuiva kausi, sillä Breedloven edellisestä ykkössijasta ehti vierähtää jo yli vuosi.

Etusuoralla 2. ulkoa toisen radan jonon kärkeen kiertynyt Minto's Romeo hankki loppukaarteessa yliotteen keulahevosesta, muttei pystynyt lopussa enää vastaamaan Breedloven rynnistykselle. Ruuna oli kuitenkin hyvä kakkonen. 5. ulkoa viimeisellä takasuoralla kirinsä aloittanut Dixie Exclusive tsemppasi asiallisesti kolmanneksi. Loppukaarteessa johtavan takaa toiselle radalle vaihtanut Carmel seuraili neljänneksi ja 3. sisältä maalisuoralla ulos noussut M.T.Illustrious lopetti asiallisesti viidenneksi. Pelihevosiin lukeutunut Archie Ride oli keulasta pehmeä ja taipui ulos rahoilta.

Sunbird Chelsea liiteli ykköseksi


Toto4-peli päättyi Sunbird Chelsean vakuuttavaan voittoon. Tamma ravasi 3. ulkona, mistä se lähti viimeisen takasuoran avautuessa kolmannen kiertoon. Aleksi Kytölän suojatti menetti vetoapunsa vajaat 600 jäljellä ja jatkoi omaa kiriään vahvasti kärjen rinnalla. Maalisuoralla Sunbird Chelsea murjoi yliotteen vastustajistaan ja karkasi herkällä tyylillä hienoon voittoon. Oikein komea esitys! Kauden toinen ja uran viides voitto irtosi hyvällä tuloksella 14,9ake. Tamma lähtee seuraavaksi valloittamaan länsinaapurin kaviouria ja starttaa perjantaina Uumajassa.

Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä ulos noussut Trade A Photo kiri oikein hyvin kakkoseksi. Keulassa juossut suosikki Willy Wingston riitti kolmanneksi, alun reipas matkavauhti painoi lopussa jaloissa. Drinks Please teki viimeisestä ulkoa asiallisen 700 metrin kirin ja nousi neljänneksi. 800 jäljellä 2. ulkoa kolmannelle hyökännyt Quiet Leader kiertyi jatkossa johtavan rinnalle, mistä jaksoi viidenneksi ja sai viimeiset rahat. Loppukaarteessa 2. sisältä 2. ulos noussut Zell Memento seuraili tasaisesti perille. Tasainen oli myös sisäratareissun saanut Crystal Eye, joka riitti seitsemänneksi. Paljon peliä kerännyt Donnie Brasco taipui johtavan rinnalta hännille, reipas matkavauhti oli tällä kertaa liikaa.

Vilma Lyydia kiri niukkaan voittoon


Ravien kahdeksannessa lähdössä paras oli Vilma Lyydia, joka toi Mauri Jaaralle illan toisen voiton. Tamma eteni 1. takasuoralla 3. ulos, mistä se nousi 700 metriä ennen maalia selässä kolmannen kiertoon. 500 jäljellä Vilma Lyydia jatkoi neljännelle ja jyräsi hyvää vauhtia kohti kärkeä. Maalisuoraa tamma kiri parhaalla otteella ja nousi loppumetreillä niukkaan voittoon. Kymmenestä viimeisimmästä startistaan Martti Ratisen treenattava on voittanut puolet. Ravilla Vilma Lyydia on kokenut viimeksi tappion heinäkuussa, joten laukka tai voitto -hengessä on kausi edennyt jo pitkään. Kumman vuoro on lauantaina, kun tamma starttaa Killerin Toto76-raveissa? Se jää nähtäväksi.

Keulassa väliajoin 32,0 - 33,0 - 27,0 vetänyt Wauhti jaksoi 28,5-lopetuksessa kakkoseksi, eikä hävinnyt paljoa voittajalle. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kiriin lähtenyt Lakori punnersi kolmanneksi. Poika Vauraus jäi 2. sisälle vaille kiritiloja ja seuraili neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle noussut Kirmaralli löysi hieman myöhään vapaat kiriväylät ja lopetti asiallisesti viimeisille rahoille. Villihuuma taipui lopussa johtavan rinnalta ulos rahasijoilta ja Hissun Haaste kiri porukan perältä ihan kelvollisesti loppua ja parantaa varmasti starttien myötä.

Shestheone Pellini työntyi lopussa ykköseksi


Yhdeksännen lähdön ykkösrahat vei Santtu Raitalan ohjastama Shestheone Pellini. Tamma sai maukkaan reissun 2. ulkona, mistä se nousi 600 jäljellä kolmannen kiertoon. Päätöspuolikkaan käynnistyessä Shestheone Pellini eteni johtavan ulkopuolelle, mistä runttasi loppumetreillä niukkaan voittoon. Antti Ojanperän suojatille voitto oli uran neljäs ja irtosi uudella hienolla ennätystuloksella 16,9ake. Tamman viime aikaiset Oulun vierailut ovat olleet varsin tuottoisia, sillä se on kerännyt kolmeen kisaan yhteensä 2 200 euroa palkintorahoja.

Keulassa 14-avauksen jälkeen tahtia rauhoittanut ja 3. puolikkaalla jälleen suuremmalla liekillä lepattanut She Is Cecilia taisteli 19-lopetuksessa hyvin kakkoseksi. Mauri Jaaran illan kolmas voitto ei ollut kaukana. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä 3. sisälle päässyt ja loppukaarteessa 2. sisälle edennyt Arwen Hoss nousi maalisuoralla toiselle ja lopetti mukavasti totoon. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä ulos noussut Sunday's Robertta punnersi neljänneksi. Johtavan takaa loppukaarteessa ulos noussut Maana's Black Rose seuraili tasaisesti viidenneksi. 6. ulkona juossut King Journey latoi loppua häntäjoukoista vahvalla otteella ja ehti vielä viimeisille rahoille. Mikäli matka olisi jatkunut hieman pidempään, King Journey olisi rymistellyt neljänneksi. Paljon peliä kerännyt Desperado's Hope kiri 4. ulkoa tasaisesti.

Vaarao tuplasi Nurmosen illan voittosaldon


Ravien viimeisessä lähdössä Iikka Nurmonen liittyi Mauri Jaaran seuraksi illan tuplavoittajien kerhoon. Voitokkaana ajokkina toimi Sini Ahposen valmentama Vaarao. Ruuna ravasi 2. sisällä, mistä se pääsi loppukaarteessa nousemaan 2. ulos. Maalisuoralle kaarruttaessa Vaarao heitti kirikaistoille ja jyräsi loppumetreillä terävällä otteella ykköseksi. Voitto oli Vaaraolle kauden toinen ja uran viides. Se otti tässä jo neljännen peräkkäisen totosijansa. Ennen näitä neljää starttia ruuna oli laukannut kymmenessä kisassa putkeen, joten paljon on palanut euroja väärään askellajiin. Nyt ravisävel on löytynyt ja tulosta näyttää tulevan hyvään tahtiin.

Keulassa juossut Hullupoika kellotutti väliajoiksi 28,0 - 31,5 - 31,5 ja jaksoi 31-lopetuksessa kakkoseksi. Etukaarteessa 4. ulkoa 3. ulos päässyt Aavan Sisu jäi loppukaarteessa jälleen 4. ulos. Se löysi hetkeä myöhemmin kiritilat ja lopetti hyvällä otteella kolmanneksi. Rööperi jaksoi johtavan rinnalta neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä johtavan kantaan edennyt Menovisku seuraili viidenneksi. Alussa laukannut Oleg ravasi jatkossa viimeisessä ulkona, mistä nousi kierros jäljellä kolmannelle. Se punnersi taustalla kohtalaisesti perille ja kuittasi viimeiset rahat.

Tähdet:

** Breedlove
- Palasi pitkästä aikaa kultakantaan ja teki sen tyylillä; Aloitti kirinsä viimeiseltä sijalta 600 metriä ennen maalia ja ohitti lopussa kaikki.

** Sunbird Chelsea
- Kiri 3. ulkoa oikein vakuuttavaan voittoon hyvällä tuloksella 14,9ake.

* Minto's Don Juan
- Murjoi itsensä johtavan rinnalta keulaan vajaat 1500 jäljellä ja hallitsi lopussa varmoin ottein perille saakka. Vuoden kahdeksas voitto.

Teksti: Harri Haavisto

Arkisto