Raviraportti 28.8.2017

28.08.2017

Äimäraution maanantai-illassa lasketeltiin kilpaa Hankkija-ravien merkeissä. Tarjolla oli huipputasokasta raviurheilua, kun ohjelmassa oli mm. FinnTack Oulu Expressin karsintalähtöjä. Karsinnoista voittajina finaaliin selvisivät Cameron Evo, Little Boss, sekä suomenhevosten puolelta Raggari. Oikean Toto4-rivin täydensi Marko Hakkaraisen Lago Negro. Hakkarainen oli yksi illan ykköshahmoista, sillä mies narutteli täysosuman myös M.T.Illustriousilla. Ravien toinen kaksoisvoittaja oli Tuomas Pakkanen, joka voitti Little Bossin lisäksi myös oman tallin Amorce Savagella.

Valtrauksen Tähkä vakuuttava keulapaikalta

Ravi-ilta käynnistyi 5 000 - 9 000 euroa tienanneiden suomenhevosten tasokkaalla taistolla. Koitoksen terävin oli hurjan juoksun tehnyt Valtrauksen Tähkä. Voitokas, mutta äärettömän epävarma ruuna lähti hieman yllättäenkin ykkösraiteelta ravia liikkeelle ja pystyi kiihdytyksessä puolustamaan keulapaikan. Hintalappu muodostui kuitenkin korkeaksi, sillä avauspuolikkaan väliajaksi kellotettiin hurjasti 20,5. Jatkossa Santtu Raitala sai ottaa vauhtia pois ja kellotti kierroksen väliajaksi 25,5, minkä jälkeen 3. puolikas sujui 29-kyytiä. 25,5-lopetuksessa Valtrauksen Tähkä tsemppasi sitkeästi perille saakka ja piti urhean esityksen päätteeksi ykköseksi. Markku Kiljalan valmennettavan voittotulokseksi kirjattiin kova noteeraus 26,2ake. Ykkössija oli Valtrauksen Tähkälle uran kymmenes. Koko matkan ravia kulkiessaan ruuna on hävinnyt vain kerran.

Etukaarteessa 3. ulkoa kiriin lähtenyt Valtori kiertyi päätöspuolikkaan käynnistyessä johtavan rinnalle, mistä runttasi rehdisti kakkoseksi. 1. takasuoralla keulahevosen kantaan pudottanut Vilivillis jäi lopussa vaille mahdollisuutta. Etusuoralla toisen radan jonon hänniltä kiriin kohottautunut Hilavitku laskeutui loppukaarteeseen tultaessa 2. ulos, mistä nousi maalisuoralla kiriin ja lopetti kohtalaisesti neljänneksi. 2. ulkona juossut Takenote menetti viimeisellä takasuoralla asemiaan väsyvän selässä ja laskeutui jatkossa sisäradalle. Loppukaarteessa Takenote hakeutui ulos, mutta pääsi vasta päätössatasella kirimään vapaasti ja kuittasi viidennet rahat. 3. sisällä juossut Eka-Inka seuraili viimeisille rahoille. Alussa jäänyt Huiskeri ei riittänyt parhaille, mutta teki taustalla ihan kelpo esityksen ja paranteli monen muun tapaan ennätystään. Hyvää kiriä ulkoratoja pitkin tehnyt Suvi-Siiri laukkasi maalisuoralla ainakin rahasijan. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa hyökännyt Hiidenkirnu laukkasi loppukaarteessa noususta ja sekin menetti mahdollisen rahasijan.

Amorce Savage teki kovan esityksen

Ravien toisessa lähdössä nähtiin vakuuttava esitys Amorce Savagen toimesta. Tuomas Pakkanen ei satsannut ajokillaan ykkösradalta kiihdytykseen ja tamma valui heti porukan hännille. 1. takasuoralla Amorce Savage nousi kolmannen kiertoon ja tuuletteli etusuoran päässä keulahevosen rinnalle. Viimeisellä takasuoralla vauhti oli hurjaa ja 12-vauhtisen 3. puolikkaan päätteeksi Amorce Savage jyräsi johtoon ja piti 16,5-lopetuksessa varmaan tyyliin ykköseksi. Kyvykkään, mutta satunnaisesti hieman epävarman tamman voittotulokseksi kirjattiin 14,3ake, joka on Pakkasen suojatin uusi ennätys. Voitto oli Amorce Savagelle uran viides ja kauden neljäs.

2. ulkona juossut Just For Me menetti viimeisellä takasuoralla vetoapunsa ja kiritti päätöspuolikkaalla mukavasti Amorce Savagea. Lopussa Markus Porokan ajokki ei kuitenkaan mahtanut mitään voittajalle, mutta oli varma kakkonen. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa 2. ulos päässyt Mr Money Maker hyökkäsi suoralle kaarruttaessa kolmannelle radalle ja punnersi hyvin kolmosrahoille. Etukaarteessa porukan perältä kirinsä aloittanut Uberta Jet punnersi asiallisesti perille ja sai neljännet rahat. 2. sisällä aloittanut Midsummer Bell jäi lopulta 4. sisälle, missä oli viimeisellä takasuoralla tukalissa asemissa. Reilut 500 jäljellä Mikko Niemistö löysi ajokillaan väylät vapauteen, mutta laukkasi loppukaarteessa. Raville selvittyään Midsummer Bell punnersi taustalla viidenneksi. Kierros jäljellä johtavan rinnalta keulaan liukunut Miss Summer Star menetti paikkansa viimeisellä takasuoralla kovan prässin seurauksena ja taipui lopulta ulos rahoilta. Keulassa aloittanut, mutta lopulta 3. sisällä juossut Capricorn Lindy jäi viimeisellä takasuoralla väsyvän taakse kiinni ja löysi vasta 400 jäljellä vapaat ladut. Lopussa Arto Komulaisen ajokki ei suuremmin parannellut. 1. takasuoralla keulaan edennyt Heart Star Boy jatkoi etusuoralla 2. sisälle, mistä oli varhain vaikeuksissa. Bianca Creekin kiri katkesi viimeisen takasuoran laukkaan, hyppyyn paloi mahdollinen rahasija. Gunvaldin peli puolestaan pilaantui lähtölaukkaan.

Tuulenpoju paineli täyden matkan 23,8-vauhtia

Suomenhevosten ykkössarjassa Antti Teivainen yritti Vuvuzelan kanssa aggressiivista keulataktiikkaa ja piti yllä todella reipasta tahtia. Loppua punnersi kuitenkin parhaiten Markku Hietasen ohjastama Tuulenpoju. 3. ulkona ravannut ori hyökkäsi viimeisen takasuoran avautuessa kolmannen kiertoon ja jyräsi päätöspuolikkaan käynnistyessä kakkoseksi. Loppukaarteessa Tuulenpoju tavoitti karkulaisen ja eteni maalisuoralla oikein hallittuun voittoon. Kalevi Salmelan suojatin voittotulos on komeaa luettavaa; 23,8ke! Ykkössija oli huippukuntoiselle oriille jo kauden viides.

Toista rataa pitkin ensimmäisenä ravannut Kervis teki hyvän juoksun ja tsemppasi kakkoseksi. Keulassa rajulla tempolla vetänyt Vuvuzela oli sitkeä kolmas. Elias Intomieli suoritti kaukaa kulisseista vahvan kirin, mutta tehtävä oli takahevosille todella vaikea. Viimeisen takasuoran alussa 3. sisältä 2. ulos vaihtanut laskeutui jatkossa takaisin sisäradalle ja seuraili lopussa viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla taustalla vapaat kiritilat toisen radan jonosta löytänyt Villihuuma kiri kuudenneksi ja Dominik otti suuremmin kiertelemättä viimeiset rahat. Untero oli taustalla tasainen, tehtävä oli vaikea. Paljon pelattu Nooran Vili oli sisäratareissun päätteeksi varsin tahmea ja jäi kauas taustalle. Aikaisessa vaiheessa kirinsä aloittanut Metkutus laukkasi viimeisellä takasuoralla taustalla ja menetti mahdollisuutensa. Sisärataa pitkin toisena juossut Petroli antautui varhain ja pahoin, sen kisa päättyi keskeytykseen.

Cameron Evo karsintavoittajana OEX-finaaliin

Ensimmäisenä Toto4-kohteena ajettiin lämminveristen Oulu Express -karsinta. Suursuosikki Cameron Evo oli luottamuksen arvoinen ja otti vakuuttavan voiton. Hannu Torvisen ajokki ei pystynyt sisäradalta alussa puolustamaan keulapaikkaa, mutta pääsi 1. takasuoralla nousemaan toiselle radalle ja pokkasi nopeasti piikkipaikan haltuunsa. Ori veti väliajoin 11,5 - 17,0 - 15,0 ja rullasi 14-lopetuksessa helppoon voittoon. Heikki Korhosen valmennettava on voittanut uransa viidestä kisasta neljä ja sijoittunut kerran toiseksi. Lahjakas 3-vuotias voi olla kova sana myös vajaan parin viikon päästä ajettavassa finaalissa.

Alussa laukannut ja asemiaan menettänyt Malecon eteni jatkossa viimeiseen ulos, mistä Antti Ojanperä heitti ajokkinsa viimeisellä takasuoralla kirikaistoille. Ruuna syöksyi loppukaarteeseen tultaessa johtavan rinnalle, mistä oli lopussa oikein hyvä kakkonen. Keulassa aloittanut Love You Forever jatkoi 1. takasuoralla 2. sisälle, mistä nousi loppukaarteessa ulos ja seuraili lopussa varmasti kolmanneksi, selvähkösti kärkiparille häviten. 2. ulkona juossut Hard To Trick menetti loppukaarteessa asemiaan taipuvan takana ja jatkoi 300 jäljellä kirikaistoille. Maalisuoraa Martti Pellikan ajokki tuli hyvällä otteella ja nappasi viimeisen finaalipaikan. 3. ulkona juossut Doris Hoss pujotteli loppukaarteessa sisäradalle ja tippui lopussa niukasti ulos finaalista. 4. sisällä juossut Mister Lane hakeutui reilut 400 jäljellä vapaille laduille ja lopetti pirteällä otteella kuudenneksi. Etusuoralla kolmannen radan kautta toisen radan veturiksi kiertynyt Special Major taipui varhain. Legal Wurst ei parannellut hänniltä ja Johnny Flame oli hengetön 3. sisältä.

Little Boss hallitsi varmaan tyyliin toista OEX-karsintaa

Toisessa OEX-karsinnassa Little Boss eteni 1. takasuoran alussa keulapaikalle. Tuomas Pakkasen ajokki kellotti väliajoin 10,5 - 15,0 - 16,0 ja hallitsi tapahtumia 13,5-lopetuksessa oikein vaivattomasti perille saakka. Ensimmäisen karsinnan voittaneen Cameron Evon tapaan myös Little Boss on voittanut yhtä lukuun ottamatta kaikki uransa kilpailut. Martti Pellikan valmennettava noteerasi tuloksen 15,0ake, mikä on sama tulos, kuin Cameron Evollakin. Myös Little Bossilta voi odottaa vahvaa panosta finaalissa!

1. takasuoralla sisäradalta ulos noussut Gravy Train Web juoksi lopulta 2. ulkona. Janne Sorosen ajokki lähti kiriin 500 metriä ennen maalia ja ori jyräsi lopussa hyvällä otteella kakkoseksi. 4. sisältä viimeisellä takasuoralla ulos noussut Diva Hoss meni loppukaarteessa takaisin sisäradalle, mistä pujotteli maalisuoran avautuessa kirikaistoille. Jukka Torvisen ajokki lopetti pirteästi kolmanneksi ja kuittasi tiketin finaaliin. Alussa pitkään kolmatta kiertänyt Nefertiti Frido juoksi lopulta toista rataa ilman vetoapua, mistä tsemppasi sitkeästi perille ja otti viimeisen finaalipaikan. Keulassa aloittanut Blue Flash jatkoi 1. takasuoralla 2. sisälle, mistä seuraili tasaisesti viidenneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kirinsä aloittanut Juggernaut kuittasi viimeiset rahat. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla 2. ulos päässyt Filius Felix kadotti loppukaarteessa raviaan ja laukkasi. Se olisi ravilla voinut taistella viimeisestä finaalipaikasta. Muusta porukasta Outfield Olga paikkasi hyvin alkulaukkansa ja riitti kahdeksanneksi.

Raggari taittoi Vixuksen siltaan

Suomenhevosten Oulu Express -karsinnan paras oli Antti Ojanperän Raggari. Ruuna antoi alkumatkasta painetta keulahevoselle ja meni lopulta takakaarteessa tämän kantaan. Loppukaarteessa Raggari löysi kirikaistat ja vaihtoi toiselle radalle, työntyen loppumetreillä ohi suursuosikki Vixusista. Rutinoimaton ruuna antoi myrskyvaroituksen loppuvuoden ikäluokkakisoja ja varsinkin OEX-finaalia ajatellen. Kisa oli Raggarille vasta uran kolmas, mutta kehitys on ollut komeaa. Viime startissaan ruuna palasi pitkältä tauolta ja meni Pihtiputaalla komean tuloksen 29,5. Nyt tuloksesta tippui lähes 1,5 sekuntia pois ja Raggarin voisi olettaa edelleen parantavan finaaliin.

Megasuosikki Vixus veti keulassa väliajoin 26,5 - 27,5 - 32,0 ja riitti 26-lopetuksessa kakkoseksi. Tappiosta huolimatta Vixus on edelleen yksi finaalin kuumista nimistä. Johtavan rinnalla juossut Rallan Salama laukkasi loppukaarteessa, mutta otti raville selvittyään vielä kolmannen finaalipaikan. Loppukaarteessa 2. ulkoa hyökännyt Likser oli neljäs ja 3. sisällä matkustanut Virel seuraili tasaisesti viidenneksi. 3. ulkona matkustanut Kömin Lento riitti kuudenneksi ja lunasti viimeisen finaalipaikan. Kriittiset alkumetrit ravilla selvittänyt Rupeltaja nousi etusuoralla 3. ulkoa kolmannen kiertoon, mutta sekosi askelissaan ja laukkasi. Loppua Rupeltaja tuli tasaisesti ja jäi ulos finaalista. Turbo-Fantti jäi tasokkaassa lähdössä taustalle, Väikki ei riittänyt ja Alman Into taipui viimeisellä takasuoralla keskeytyskuntoon.

Lago Negro dominoi keulapaikalta

Toto4-päätöksessä Marko Hakkaraisen ohjastama ja valmentama Lago Negro intoutui keulapaikalta hurjaan esitykseen. Se eteni 10-avauksessa keulapaikalle, minkä jälkeen sai rauhoittaa kierroksen väliajaksi 15,0. Päätöskierroksella tempoa tuli jälleen lisää, kun Lago Negro kellotti 3. puolikkaan 13,5-vauhtia. 12-lopetuksessa Lago Negro irtosi todella helppoon voittoon ja korjaili täyden matkan ennätystulostaan lukemiin 13,8ake. Huippuvireinen ruuna on voittanut tänä vuonna jo viidesti ja takoo rahallisesti uransa parasta kautta.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kiriin lähtenyt Strait Iron kurkotti loppukaarteessa kakkoseksi ja piti asemansa perille saakka. Tarabuso Jet kiri 3. ulkoa hyvällä ottella kolmanneksi. 1. takasuoralla toisen radan veturiksi kiertynyt Sunbird Chelsea kamppaili ihan sitkeästi neljänneksi ja Bear A Title kiri 4. ulkoa viidenneksi. Alun johtanut Donnie Brasco oli 2. sisältä tasainen ja otti viimeiset rahat, selvästi kärjelle häviten. Boulder Lucky menetti realistiset mahdollisuutensa pahaan alkulaukkaan. Tuomas Pakkasen ajokki tuli hännillä hyvävireisen oloisena maaliin, lyötämättä lopussa täysin vapaita kirikaistoja. Viimeisellä takasuoralla 5. ulkoa kiriin lähtenyt Spitfire Effe laukkasi loppukaarteessa ulkoradoilta, muttei olisi menestynyt ravillakaan.

M.T.Illustrious tuplasi Hakkaraisen saldon

Lämminveristen avoin koitos toi Marko Hakkaraisen valmennustalliin illan toisen voiton, kun M.T.Illustrious kiri loppua parhaiten. Tamma taittoi taivalta 2. sisällä, mistä se pääsi loppukaarteessa iskemään kirikaistoille ja pommitti loppumetreillä niukkaan voittoon. Reipastempoisen avauskierroksen ansiosta tammalle kirjattiin varsin mukava voittotulos 14,3ake. Ykkössija oli M.T.Illustriousille kauden neljäs ja uran kymmenes.

4. sisällä matkustanut Minto's Romeo löysi myöhään kiritilat ja tykitti lopussa lujaa kakkoseksi, häviten vain niukasti voittajalle. Takakaarteessa johtavan rinnalle jäänyt Titane Nordique tsemppasi rehdisti kolmanneksi ja takakaarteessa keulaan edennyt Tip Chip riitti reipasvauhtisen avauskierroksen rasittamana neljänneksi. 3. sisällä juossut Here To Rock F pääsi loppukaarteessa etenemään 2. sisälle ja seuraili lopussa tasaisella otteella viimeisille rahoille. Baretta Boko kiri 3. ulkoa tasaisesti kuudenneksi ja Västerbo PayMyDay jäi 2. ulkoa taustalle. Keulaan avannut Mr Big S menetti prässin alla paikkansa takakaarteessa ja laukkasi.

Caraway Runner karautti ykköseksi

Illan yhdeksännessä lähdössä paras oli Ville Pohjolan ohjastama Caraway Runner. Ruuna otti 1. kaarteessa asemat 2. sisältä, mistä pääsi viimeisellä takasuoralla nousemaan 2. ulos. Reilut 500 jäljellä Caraway Runner kohottautui kolmannelle radalle ja kurkotti loppukaarteessa kohti johtopaikkaa. Maalisuoran alussa Kaisa Soukan suojatti lipui kärkeen ja piti 16-lopetuksessa varmaan voittoon. Vuoden kolmas ykkössija irtosi tuloksella 15,6akp ja voitto kartutti Caraway Runnerin tilin saldoa 2 000 eurolla.

4. ulkona ravannut Special Director nousi reilu kierros ennen maalia selässä kolmannelle ja jatkoi viimeisellä takasuoralla omaan kiriinsä neljännelle. Loppukaarteessa Tuomas Pakkasen ohjastettava laskeutui kolmannelle ja jyräsi pitkän kirinsä sitkeästi perille saakka. Keulassa väliajoin 13,5 - 15,5 - 15,5 kellottanut Anasazi Kemp jaksoi 16-lopetuksessa kolmanneksi. 1600 jäljellä 3. ulkoa hyökännyt Hollywood Hills kiertyi 200 metriä myöhemmin vetämään toisen radan letkaa. Hannu Torvisen ajokki putosi loppukaarteessa kärkitaistosta, mutta sinnitteli jatkossa kohtalaisesti neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 2. sisälle päässyt Mike Face jäi lopussa pakettiin, mutta sai viimeiset rahat.

Paljon pelattu Ambrogio yritti 3. ulkoa pitkää kiriä, mutta maisema ei vaihtunut enää viimeisellä takasuoralla ja Santtu Raitala pudotti ajokkinsa toisen radan jonoon. Ruuna ei missään vaiheessa luovuttanut, mutta ei myöskään millään muotoa säväyttänyt. Tasainen esitys. Gouda jäi sisäradan jonoon vaille kiritiloja. Bajkal Graffin kiri porukan hänniltä ei kantanut kärkitaistoon, Hannu Hietasen ajokki tuli kuitenkin vauhtinsa pitäen perille saakka. Käytännössä samat sanat voi sanoa Mr Goodwinistä. Toista rataa ilman selkää aloittanut Svadilfari pääsi 1400 jäljellä 2. ulos, mistä oli luvattoman huono ja taipui jo varhain.

The Last Vici tuli loppua parhaiten


Illan viimeisessä lähdössä ykkösrahat vei Iikka Nurmosen ohjastama ja Ossi Nurmosen valmentama The Last Vici. Tamma iski viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kiriin ja lähti tavoittamaan selvällä erolla vetänyttä keulahevosta. Loppukaarteessa The Last Vici eteni kärkihevosen tuntumaan ja niittasi tästä maalisuoralla varmaan tyyliin yliotteen. Vakavin uhka tuli lopussa ulkoa, mutta tamma onnistui pitämään BWT Admiralin maaliin saakka kurissa. Ykkössija oli The Last Vicille kauden kolmas ja uran neljäs. Voittotulos 16,3ake on tamman uusi ennätys.

Viimeisellä takasuoralla 6. sisältä kirikaistoille hakeutunut BWT Admiral tuli vahvasti loppua ja ehti aivan voittajan välittömään läheisyyteen, jääden kuitenkin maalikamerassa kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä väsyvän takaa vapaille vesille pujotellut Giorgio Noster eteni loppukaarteessa 2. sisälle, mistä nousi maalisuoralla toiselle radalle ja lopetti asiallisesti kolmanneksi. Firetail Avenger kiri 3. ulkoa hyvällä otteella neljänneksi. Sen kiri katkesi hetkellisesti loppukaarteen hapuiluun, mutta loppua Santtu Raitalan ajokki tuli jälleen asiallisesti. Kierros jäljellä keulaan siirtynyt Minto's Macy Moon jaksoi viidenneksi. 4. ulkoa viimeisellä takasuoralla hyökännyt Roxanne Journey kiri kohtalaisesti perille ja otti viimeiset rahat.

Tähdet:

*** Lago Negro
- Avasi kymppiä, mutta oli silti 12-lopetuksessa täysin vailla vastusta.

** Raggari
- Selätti suursuosikki Vixuksen tyylikään esityksen päätteeksi.

* Cameron Evo / Little Boss
- Hallitut voitot OEX-karsinnoissa keulapaikalta, molemmille kirjattiin sama tulos.

Teksti: Harri Haavisto

Arkisto