Raviraportti 5.8.2019

05.08.2019

Kunkkareiden jälkeinen elämä jatkui maanantaina Oulun Äimärautiolta. Illan Toto4-pelissä keulapaikalta voittoihin pinkoivat Kivarin Raindance, Grand Ale sekä Special Present. Oikean rivin täydensi väkevän kirin lähtölaukan jälkeen tehnyt Gold Narva. Toto4-kohteiden ulkopuolella Henrika Kultamaa, Blue Cates, Simon Angel ja Vieskaus dominoivat johtopaikalta. Suomenhevosten kovimmassa sarjassa Tutun Impi runttasi vahvasti kärkeen. Illan voittajakattauksen täydensi toisen peräkkäisen ykkössijansa ottanut Kaynote Windcape.

Henrika Kultamaa hallitsi kisan jokaista metriä

Ravi-ilta käynnistyi Henrika Kultamaan keulasoolon merkeissä. Jaakko Jylhän ohjastama ja valmentama tamma kiihdytti heti alussa kärkipaikalle, missä kellotti väliajoin 39,0 - 37,5 - 35,0. 36-lopetuksessa Vieskerin tytär irtosi helppoon ja hallittuun voittoon. Ykkössija oli kahdesti paikallisraveissa juhlineelle Henrika Kultamaalle ensimmäinen totoravitasolla.

Sisärataa pitkin toisena juossut Äitin Poika kohottautui maalisuoralla toiselle radalle ja puristi kakkoseksi. Viimeisen takasuoran alussa viidenneltä sijalta kiriin heittänyt Eedwartti nousi vajaat 600 jäljellä kolmanneksi ja piti asemansa perille saakka. Viimeisellä takasuoralla pääjoukon hänniltä kiriin hakeutunut Tilun Taru nousi päätöspuolikkaan käynnistyessä viidenneksi ja tuikkasi loppusuoralla sisäkautta ihan pirteästi neljänneksi. 3. sisällä matkustanut Anitar seuraili tasaisesti viidenneksi. Selvästi kärkiviisikolle hävinnyt Milijan Madonna otti taustalla viimeiset rahat.

Blue Cates karkasi keulapaikalta

Myös illan toisessa lähdössä nähtiin tyylikäs keulasoolo, kun Blue Cates dominoi tapahtumia johtopaikalta. Niko Jokelan ajokki piti kiihdytyksessä keulat ja kellotti 18,5-avauksen jälkeen kierroksen väliajaksi 17,5. Viimeisellä takasuoralla kellot pysähtyivät kolmannen puolikkaan merkiksi lukemiin 17,0, minkä jälkeen Timo Salmelan valmennettava lipui ylivoimaiseen voittoon 18-lopetuksessa. 3-vuotias jenkkiori vaikuttaa erittäin kiinnostavalta aloittelijalta.

2. sisällä juossut Enjoy's Travolta pysyi ainoana Blue Catesin tuntumassa päätöskierroksella, mutta myös Tapio Kalajan ajokki putosi kovan keulahevosen kelkasta maalisuoralla. Ruuna oli kuitenkin oikein hyvä kakkonen, jättäen muun joukon kauas taakseen. Pahan alkulaukan ottanut Lexus Lloyd punnersi kaukana kulisseissa kolmanneksi, Ufo Star seuraili edellisen tuntumassa tasaisesti neljänneksi. Edelliselle selvästi hävinnyt Paradise Beyonce oli viimeinen hyväksytyn juoksun tehnyt, mutta kuittasi siitä huolimatta jäännösrahoja.

Suosikin ykköshaastajiin lukeutunut BWT Dakota laukkasi lähtösuoran päässä kesken keulakamppailun ja putosi kauas kulisseihin. Loppukaarteessa taustalla tuli uusi laukka. Alussa pahan laukan myötä hännille pudonnut Business Dan liikahteli kulisseissa vahvalla otteella ja olisi ollut kolmas maalissa ilman maalisuoran uutta hyppyä. Ruuna jatkaa tauluaan terävämmässä tällissä, mutta laukkapeikko vaanii jatkuvasti.

Tutun Impi jyräsi vakuuttavasti kärkeen

Illan kovimmassa kylmäveristen koitoksessa paras oli Antti Ala-Rantalan ohjastama ja valmentama Tutun Impi. Tamma eteni ensimmäisellä takasuoralla 2. ulos, mistä heitti etusuoran avautuessa kirikaistoille. Suoran päässä Tutun Impi oli pudottamassa keulahevosen ulkopuolelle, mutta teki kaarteessa ylimääräisen mutkan ja ajautui uudestaan kolmannelle radalle. Hetkeä myöhemmin tamma palasi raiteilleen ja otti paikkansa keulan kupeelta. Maalisuoralla Tutun Impi hankki helppoon tyyliin yliotteen johtaneesta ja nappasi kauden toisen voiton. Tämän vuoden Kuningatarkisasta Ala-Rantalan tähtitamma tipahti niukasti ulos, mutta ensi vuoden kotikisat Seinäjoella lienevät tiukassa tähtäimessä.

Keulassa väliajoin 33,5 - 32,0 - 24,5 tahtipuikkoa heilutellut Krannin Pihla kamppaili 26,5-lopetuksessa toiseksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Suviprinssi sai selän eteensä viimeisen takasuoran alussa ja seuraili lopussa 2. ulkoa kolmanneksi. 3. sisällä juossut Meren Ritari nousi viimeisellä takasuoralla laukkaavan takaa toiselle radalle, mutta palasi jatkossa sisäradalle ja seuraili taustalla neljänneksi. Etusuoran alussa 4. sisältä toiselle radalle noussut Viehko Venla laukkasi reilu kierros jäljellä. Jatkossa Niko Jokelan ajokki kuittasi kaukana kulisseissa viimeiset rahat. 2. sisällä juossut Z.M.'s Felix laukkasi viimeisellä takasuoralla. Ravilla Markku Hietasen ajokki olisi saanut ainakin rahaa, tarkempaa menetettyä sijoitusta on tosi vaikea arvailla.

Kivarin Raindance ohittamaton piikkipaikalta

Toto4-avauskohteessa terävin oli Mauri Jaaran ohjastama Kivarin Raindance. Sanna Palosaaren valmennettava latasi lujaa liikkeelle ja valtasi suoran päässä piikkipaikan. 13-avauksen jälkeen tamma sai rauhoittaa kierroksen väliajaksi 15,5 ja jatkoi kolmannen puolikkaan 16,5-kyytiä. 14,5-lopetuksessa voitokas tamma ei ollut ohitettavissa, uran kahdeksas voitto irtosi vakuuttavaan tyyliin.

Ensimmäisen kaarteen kolmatta kiertänyt Hillbilly Bruce peruutteli alussa taustalla ja löysi lopulta paikan 4. sisältä. Etusuoran päässä Veli-Erkki Paavolan ajokki pääsi 3. sisälle, mistä löysi loppukaarteessa kiritilat ja lopetti maalisuoralla hyvällä otteella kakkoseksi. Sisäradan jonon hännillä juossut Greytail Eric löysi vapaat kiriladut maalisuoran alussa ja tykitti lujaa kolmanneksi. Etusuoran päässä 3. sisältä 2. ulos vaihtanut Outfield Olga nousi viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon ja eteni reilut 500 jäljellä toiselle radalle ilman vetoapua. Maalisuoralla Tuomas Pakkasen ajokki putosi ulos rahoilta, mutta jaksoi neljänneksi. 2. sisällä juossut Fancy Creek oli lopussa hieman pehmeä ja tippui viidenneksi.

2. ulkoa etusuoralla jätättänyt Wannabe Star jäi suoran päässä 3. ulos. Viimeisellä takasuoralla tamma nousi kolmannelle radalle ja kiri lopussa ulkoratoja pitkin tasaisesti kuudenneksi. Toisen radan jonon hännillä juossut Going Above seuraili kulisseissa viimeisille rahoille. Paljon pelieuroja kerännyt Moonwhisper juoksi toista rataa vailla vetoapua. Ville Pohjolan ajokin työpäivä päättyi viimeisellä takasuoralla ja se valui lopulta aivan hännille. Toista rataa ilman vetoapua juossut Listas Hector laukkasi ensimmäisellä takasuoralla hylkyyn.

Gold Narva paikkasi komeasti lähtölaukkansa

Toisessa Toto4-kohteessa nähtiin hurja esitys Santtu Raitalan ajaman Gold Narvan toimesta. Ori otti pahan lähtölaukan ja putosi taustalle. Ensimmäisen takasuoran alussa Gold Narva eteni pääjoukon häntään, 6. ulos. Päätöskierroksen alussa ori navigoi kolmannen kiertoon, mutta palasi etukaarteessa toviksi toiselle radalle. 700 jäljellä kirikaistat kutsuivat jälleen ja Jani Ahopellon valmennettava liiteli vauhdikkaasti kohti kärkeä, nousten loppukaarteessa jo kolmanneksi. Maalisuoralla Gold Narva ilmoittautui voittomatsiin ja jyräsi lopussa jykevällä otteella ykköseksi. Viimeiset 1800 metriä sujuivat 14,2-kyytiä. Voitto oli kovakuntoiselle oriille kauden kolmas.

Keulassa väliajoin 15,5 - 17,0 - 13,0 kellottanut Willy Fog oli 14,5-lopetuksessa hyvä kakkonen, muttei mahtanut mitään kanuunajuoksun tehneelle Gold Narvalle. Etusuoran avautuessa 3. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Callipygian kiertyi kierros jäljellä keulan kupeelle. Loppukaarteessa Ville Pohjolan ajokki pudotti sisäradalle ja seuraili lopussa asiallisella otteella kolmanneksi. 3. ulkoa etusuoran päässä kiriin noussut Finnick Sisu nousi viimeisellä takasuoralla neljänneksi ja piti sijoituksensa maaliin saakka. Ihan lupaava Suomen debyytti, vaikkei ruuna terävintä kärkeä haastanutkaan. 2. sisällä ravannut Bold Choice riitti sisäratareissun päätteeksi tasaisesti viidenneksi.

Etusuoralla 4. sisältä toiselle radalle noussut Big Boss Kemp oli viimeisellä takasuoralla pitkään pussissa, mutta löysi maalisuoran alussa kiritilat ja lopetti kohtalaisesti kuudenneksi. Etusuoran avautuessa 4. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Poulter palasi etusuoralla parijonoon, mistä jatkoi päätöskierroksen alussa uudestaan ulkoradoille. Loppukaarteessa Tuomas Pakkasen ajokki pudotti toiselle radalle ja kamppaili lopussa jäännösrahoille. Spitfire Effe ei saanut taustajoukoissa kunnollista mahdollisuutta ja joutui tyytymään viimeisiin rahoihin. Kunto pitää ja sopivassa tehtävässä Spitfire Effe kannattaa huomioida jatkossa.

Grand Ale vakuuttava piikkipaikalta

Lämminveristen ykkössarja meni Grand Alen nimiin. Hannu Hietasen ajokki murjoi ensimmäisen takasuoran alussa johtoon ja kellotti avauspuolikkaan 12,5-lukemiin. Jatkossa tahti rauhoittui ja Grand Ale veti kierroksen 15,5-vauhtia. 15-vauhtisen kolmannen puolikkaan jälkeen Tiina Koskisen suojatti irtosi 12,5-lopetuksessa helppoon voittoon. Ykkössija oli puolet kauden kisoistaan voittaneelle ruunalle vuoden kolmas ja uran 17:s.

Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kirinsä aloittanut Daddy's First heitti loppukaarteessa neljännelle radalle ja lopetti lujaa kakkoseksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Loving You Deeply oli sinnikäs kolmas, Forastero kiri 3. ulkoa neljänneksi. Alun johtanut ja ensimmäisellä takasuoralla 2. sisälle jatkanut Sundsvik Mayday putosi lopussa viidenneksi. 5. sisällä matkustanut Flirt Fortuna nousi maalisuoralla toiselle radalle ja lopetti kuudenneksi.

Loppukurviin tultaessa 4. sisältä toiselle noussut Going Ville oli kaarteessa paketoituna, mutta tuli suoralla tilat löydettyään pirteästi perille ja riitti jäännösrahoille. Sisäradan jonon hännillä taivalta taittanut Replay Pellini jyräsi lopussa ulkoratoja pitkin ihan asiallisella otteella maaliin saakka ja kuittasi viimeiset rahat. Suosikin ykköshaastajiin lukeutunut Don Juan Sisu otti toivottoman lähtölaukan.

Special Present stayer-koitoksen väkevin

Toto4-rivi päättyi lämminveristen stayer-koitokseen. Vahvimmaksi osoittautui Niko Jokelalle illan toisen voiton tuonut Special Present. Ori peruutteli ensimmäisellä takasuoralla tovin kohti häntäjoukkoja, mutta kuskin taktiikkakirjasta löytyi pian toinen sivu ja Special Present lähti hetkeä myöhemmin etenemään voimalla kärkeä kohti. Etusuoran alussa Harri Puution valmennettava kiertyi keulaan. Maalisuoralla Special Present sai uhkaajakseen Party Hardin, mutta piti tämän niukasti kurissa 16-lopetuksessa. Voitto oli lahjakkaalle 4-vuotiaalle uran kahdeksas ja se onkin voittanut komeasti puolet kilpailuistaan.

Maalisuoran alussa 3. sisältä kiriluukun löytänyt Party Hard tulitti terävästi kakkoseksi, tämän takaa maalisuoralla kirikaistoille navigoinut Simon Showtime lopetti kolmanneksi. Livi Mystery kiri 2. sisältä nelosrahoille. Kierros jäljellä 5. sisältä 4. ulos noussut Easy Vacation löysi loppukaarteessa kiritilat ja lopetti viidenneksi. Sisäradan jonon hännillä juossut Alfas Finans pääsi lopussa etenemään vapaata sisärataa pitkin kuudenneksi. Reilu kierros ennen maalia 5. ulkoa kiriin lähtenyt Take Me With You oli seitsemäs. Etusuoran päässä 2. ulos edennyt Oh Conny Lie Star sai myöhään kiritilat ja spurttasi pirteästi viimeisille rahoille. Decamerone taipui keulan rinnalta yhdeksänneksi. BWT Bayernin väkevä kiri katkesi loppukaarteen laukkaan. Hyppyyn paloi kärkipään sijoitus. Päätöskierroksen käynnistyessä 2. ulkoa kirimerkin saaneen Hudson Webin bensa loppui jo vajaat 600 jäljellä ja Santtu Raitalan ajokki taipui aivan hännille.

Simon Angel kontrolloi tapahtumia keulasta

Lämminveristen Tammasarja meni Petteri Joen ohjastaman Simon Angelin nimiin. Tamma kiihdytti lujaa matkaan ja kellotti piikkipaikalla väliajoin 16,5 - 19,5 - 16,5. 15-lopetuksessa kaikki oli tammalle helppoa ja selästä kirinyt Kivarin Merengue ehti vain tuntumaan. Voitto oli Petri Salmelan valmennettavalle uran ensimmäinen.

Maalisuoralla 2. sisältä kiritilat saanut Kivarin Merengue lopetti terävästi toiseksi. Loppukaarteessa 4. sisältä 3. sisälle päässyt Cankus What's Up eteni maalisuoralla kiertelemättä sisärataa pitkin kolmanneksi. Selkeä pelisuosikki Pitch Perfect oli keulan rinnalta vain tasainen ja joutui tyytymään nelosrahoihin. Loppukaarteessa 3. sisältä vapaat väylät löytänyt Ninja Casall lopetti kolmatta rataa pitkin tasaisella otteella viidenneksi. Forgetmenot Sisu oli 2. ulkoa tasapaksu kuudes. Etusuoralla 5. sisältä laukannut She Will Be tuli laukkansa jälkeen ihan asiallisella otteella perille, vaikka sijoitus ymmärrettävästi jäikin vaisuksi.

Kaynote Windcapelle toinen peräkkäinen voitto

Yhdeksännessä lähdössä voiton vei Hanna Rannan ohjastama ja valmentama Kaynote Windcape. Ensimmäisten kaarteen laukkojen myötä ruuna kaartui takasuoralle johtopaikalla, mutta luovutti jatkossa vetovastuun Divo du Mirelille. Takakaarteessa Kaynote Windcape jäi 3. sisälle, mistä vaihtoi etukaarteessa toiselle radalle ilman vetoapua. Maalisuoralla Kaynote Windcape irtosi voittomatsiin Cubusin kanssa ja jyräsi tästä loppumetreillä yliotteen. Uran toinen ja samalla toinen peräkkäinen voitto irtosi uudella ennätystuloksella 17,3ke.

Takakaarteessa asemat 2. sisältä ottanut Cubus peri viimeisellä takasuoralla vastustajan laukan myötä kärkipaikan ja kamppaili lopussa kakkoseksi. Ditchback Duke pujotteli taustajoukoista terävällä otteella perille ja otti kolmosrahat, selvästi kärkiparille hävinneenä. Sekavassa lähdössä taustalta toista rataa pitkin viimeisellä takasuoralla lähemmäs kärkeä edennyt Ida Luxi nousi loppukaarteeseen tultaessa viidenneksi ja edelleen maalisuoralla neljänneksi. Etusuoran alussa 2. ulkoa sisäradalle sukeltanut Miss Lady Lindy oli kiertelemättä tasainen viides. Alussa laukannut Lady Spell pääsi etenemään mukavasti sisärataa pitkin viimeisellä takasuoralla sijalle kuusi ja piti sijoituksena perille saakka.

Epätasaisessa ja sekavassa lähdössä Bowie Savoy, Giant Leap, Exploding Anna, Star Credit ja Lina Lee olivat viimeiset hyväksytyn juoksun tehneet ja kuittasivat kaikki taustalla rahaa. Pelihevosista Divo du Mirel laukkasi viimeisellä takasuoralla johtopaikalta.

Vieskaus ylivoimainen johtopaikalta


Illan päätöslähdössä paras oli Santtu Raitalalle illan toisen täysosuman tuonut Vieskaus. Suvukas ruuna nousi ensimmäisellä takasuoralla 2. sisältä toiselle radalle ja haki hetkeä myöhemmin keulat. Jatkossa kaikki oli Sini Ahposen valmennettavalle oikein helppoa ja se karkasi maalisuoralla selvääkin selvempään voittoon. Ykkössija oli Vieskaukselle uran neljäs.

Alun johtanut Metsärinteen Sisu oli 2. sisältä toinen. Lähtösuoralla laukannut Pitska eteni jatkossa 2. ulos, mistä kiri taustalla ylivoimaisen kärkiparin takana kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Nompparilla haparoi loppukaarteessa pariinkin otteeseen ja riitti jatkossa neljänneksi. Kaukana taustalla Henkan Huilu oli viimeinen hyväksytyn juoksun tehnyt ja kuittasi jäännöseuroja. Suosikki Sorjan Säihke laukkaili hylkyyn.

Äimän Tähdet (julkaistaan FB-äänestyksen päätyttyä):

Harri Haavisto: Gold Narva
Teemu Hyvönen: Gold Narva
Antti Pylkkänen: Gold Narva
Facebook-tähti: Vieskaus

Teksti: Harri Haavisto

Arkisto