Raviraportti 8.8.2016

09.08.2016

Oulun Äimäraution kausi jatkui tuulisessa ja pilvisessä, mutta melko lämpimässä kesäillassa Bauer Media Radio-ravien merkeissä. Toto4-pelin vakuuttavin voittaja oli kaukaa pohjoisesta saapunut Lauri Evijoen tallin Dixie Exclusive. Ruuna tykitti 4. ulkoa vakuuttavasti ykköseksi ja voitti hyvällä täyden matkan tuloksella 13,9. Illan suurimmat setelit lähtivät Hailuotoon, kun Tuomas Vasalan Leemark's Ambrose runnoi sitkeästi ykköseksi. Muissa Toto4-kohteissa Mauri Jaaran Anaheim Kemp oli keulasta ylivoimainen ja Henry Ala-Korven Global Passion kiri nappireissun päätteeksi varmaan voittoon. Ohjastajista illan kaksoisvoittajia olivat Tuomas Pakkanen ja Ville Pohjola. Pakkanen ajoi täysosumat Dixie Exclusivella ja Park's Colombolla, Pohjolan voitokkaat ajokit olivat Cee Over Her Eyes ja Tim Hannibal.

Suvukas Pam Hallover debytoi voitokkaasti


Ravien ensimmäisessä lähdössä kaviouralla nähtiin uraansa aloittelevia lämminverisiä. Voiton vei Iikka Nurmosen ohjastama huippusukuinen Pam Hallover. Ori kiihdytti alussa keulaan, missä sai vetää avauspuolikkaan oikein maltillisesti 24-vauhtia. Jatkossa tahti hieman kiristyi, mutta kierroksenkin väliaika pysyi rauhallisissa 22,5-lukemissa. Päätösringillä tempoa saatiin tuntuvasti lisää ja 3. puolikkaan Pam Hallover veti 16,5-vauhtia. 15-lopetuksessa Andover Hallin poika hallitsi tapahtumia todella varmaan tyyliin ja avasi uransa voitolla. Päätöskierroksen Pam Hallover kulki 16,0-kyytiä ja uran debyytissä voittotulokseksi kirjattiin 19,0aly. Ossi Nurmosen valmentamaa oritta kannattaa seurata jatkossa tarkkaan, sillä suku lupaa paljon. Isä Andover Hall ei esittelyjä kaipaa ja jokainen aktiivisemmin raveja seuraava muistaa varmasti emä Hallo Pamelan, joka kuului kilpaurallaan Suomen tammaparhaimmistoon. Harmillisesti Pam Hallover jäi tamman ainoaksi jälkeläiseksi, sillä Hallo Pamela menehtyi vuonna 2014 varsomiseen.

Kakkosrahat kisasta otti Henry Ala-Korven Diamond Bay. Tamma aloitti 2. ulkona, mistä se menetti vetoapunsa kierros jäljellä. Jatkossa Diamond Bay teki sitkeän juoksun ja kiritti mukavasti voittajaa perille saakka, vaikkei minkäänlaista haastetta tälle pystynytkään esittämään. Positiivinen uran aloitus! Johtavan ulkopuolella aloittanut Crystal Cool pudotti kierros ennen maalia 2. sisälle, mistä nousi maalisuoran alussa ulos ja seuraili totoon. 6. sisällä aloittanut Mind The Step nousi 1. takasuoralla toiselle radalle ja otti asemat 4. ulkoa. Kierros jäljellä Ville Pohjolan ajokki pääsi 3. ulos, mistä jatkoi vajaat 700 metriä ennen maalia kolmannen kiertoon. Loppukaarteessa Mind The Step siirtyi 2. ulos ja seuraili lopussa aivan asiallisesti neljänneksi. 4. sisällä aloittanut Capricorn Lindy jäi etusuoralla 5. sisälle, mistä pääsi viimeisellä takasuoralla jälleen 4. sisälle. Reilut 400 jäljellä Santtu Raitala käänteli ajokkinsa vapaille väylille ja heitti loppukaarteessa kiriin. Loppua Capricorn Lindy pisteli aivan positiivisella otteella ja nousi viidenneksi. Takakaarteessa 7. ulkoa kiriin heittänyt Deal Chap eteni kierros jäljellä 4. ulos. Ori jatkoi viimeisellä takasuoralla uudestaan kolmannelle ja tuli taustalla aivan kelvollisella otteella perille. Etusuoralla 2. sisältä 3. sisälle jäänyt Estelle It alkoi viimeisellä takasuoralla pudota kärjen kyydistä. Se jaksoi taustalla jäännösrahoille. Häntäjoukoissa koko matkan ravannut Baroness Pegasus otti kulisseissa viimeiset rahat. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä ulos noussut Naven laukkasi loppukaarteessa rahasijan.

Park's Colombo kulki jälleen ravia


Illan toisessa lähdössä Park's Colombo jatkoi siitä, mihin viime viikon lounasraveissa jäi. Tuomas Pakkasen ajokki malttoi toistamiseen urallaan polkea koko matkan ravia ja tuloksena oli jälleen tyylipuhdas täyosuma. Ruuna selvisi mukaviin iskuasemiin 2. ulos, mistä se sai 500 metriä ennen maalia kirimerkin. Reilut 100 metriä myöhemmin Park's Colombo oli jo ohittanut kärkiparin ja eteni loppukaarteessa keulaan. Ruuna hallitsi tapahtumia 17-lopetuksessa aivan miten tahtoi ja voitti todella helposti. Viimeiset 500 metriä Heikki Suutarin valmennettava kiri 16,2-vauhtia. Ravi maistuu ja voittosumma karttuu. Vielä viikko sitten Park's Colombon voittosumma näytti 100 euroa, nyt tilillä on jo 1 600 euroa ja vastaavilla esityksillä lisää tulee. Kausi jatkuu perjantaina Rovaniemellä.

Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä 4. ulos vaihtanut Marielle Sisu hyökkäsi jatkossa selässä kolmannen kiertoon ja jatkoi loppukaarteessa omaan kiriinsä neljännelle. Tamman positiivinen loppuveto kantoi kakkosrahoille ja tuotti myös uuden täyden matkan ennätystuloksen 17,4ake. 3. ulkoa voittajan selässä kiriin lähtenyt Dew's Princess ei ehtinyt pitkään nauttia vetoavustaan ja jäi loppukaarteessa ilman vetoapua. Santtu Raitalan ajokin kiri kantoi aivan mukavasti perille ja tamma pokkasi pronssia, pudottaen pari kymmenystä ennätyksestään. Toista rataa ilman vetoapua aloittanut Hataar The Brave meni takakaarteessa 2. sisälle ja vaihtoi 500 jäljellä 2. ulos. Se jäi loppukaarteessa ravaamaan toista rataa ilman selkää ja puristi siitä kohtalaisesti neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 2. sisälle terävästi edennyt Junior Brodde jäi 400 jäljellä väsyvän selkään ja menetti hieman asemiaan. Se pääsi hetkeä myöhemmin vaihtamaan toiselle radalle ja jatkoi maalisuoralla kiriin. Victor Björkrothin suojatti tuli ihan kelpo otteella perille, kirivaihe olisi voinut sujua paremminkin. Ennätystulos ja viimeiset rahat jäivät loppusaldoksi.

Uransa ensimmäisissä starteissa laukkoihin pilannut Uberta Jet kulki tällä kertaa koko matkan ravia. Se joutui kuitenkin tekemään pitkään töitä ulkoradoilla, ennen kuin pääsi takakaarteessa pudottamaan toisen radan veturiksi. Loppukaarteessa Uberta Jet nakersi keulahevosen vastarinnan, mutta jäi itsekin alakynteen ulkoa kirineen käsittelyssä. Maalisuoralla askel painoi ja paljon pelattu tamma putosi kuudenneksi. Edellisen tapaan paljon peliä kerännyt Tuff Enough veti keulassa väliajoin 15,5-16,5-18,5 ja menetti paikkansa loppukaarteessa. Maalisuoralla Mauri Jaaran ajokki putosi viimeiseksi.

Vinksahti avasi uransa voittosaldon


Kolmannessa lähdössä Santtu Raitalan ohjastama Vinksahti oli terävin. Se aloitti 3. sisällä, mistä vaihtoi takakaarteessa toiselle radalle ilman vetoapua. Maltillista vauhtia ravatun avauskierroksen jälkeen Vinksahti alkoi antaa viimeisellä takasuoralla painetta keulahevoselle ja jyräsi tästä maalisuoralla varmasti yliotteen. Riitta Keron valmennettava otti uransa avausvoiton ennätystuloksellaan 32,5ke.

Keulassa alun maltilla vetänyt Herra Helminen jaksoi kakkoseksi ja 2. sisältä viimeisellä takasuoralla toiselle radalle vaihtanut, sekä loppukaarteessa kiriin jatkanut Aavan Sisu punnersi kolmanneksi. 2. ulkona juossut Virkale seuraili neljänneksi. Se ei koskaan saanut kirimahdollisuutta, mutta kirivoimien määrää on vaikea arvioida. Lähtösuoralla laukannut Nopsa Palma otti kaukana kulisseissa epätasaisessa lähdössä viimeiset rahat.

Sitkeä Leemark's Ambrose kuittasi ykkösrahat


Toto4-avauksessa 2 000 euron arvoiset ykkösrahat matkasivat Leemark's Ambrosen ja Tuomas Vasalan taskussa Hailuotoon. Tamma sai takamatkalta liukkaan startin ja eteni 1. takasuoran alussa toista rataa pitkin ensimmäisenä. Jatkossa Leemark's Ambrose sai ulkoratojen kautta vetoavun eteensä ja jatkoi 2. ulkona. Reilut 800 jäljellä se lähti kirikaistoille ja eteni 600 jäljellä johtavan rinnalle. Siitä tamma jyräsi loppukaarteessa keulaan ja vastaili sitkeästi ykköseksi. Viimeiset 800 metriä Leemark's Ambrose tuli 13-vauhtia. Kovavireiselle Cantab Hallin tyttärelle voitto oli jo kauden kuudes. Tamma on kehittynyt hienosti tällä kaudella ja saanut runsaasti lisää sitkeyttä. Voittotulokseksi kirjattiin 15,8ke.

Pelisuosikki Frazier Boko lähti varsin tahmeasti matkaan, mutta selvisi kuitenkin 1. takasuoralla 3. ulos. Se nousi loppukaarteessa selässä kolmannen kiertoon ja jäi 600 jäljellä punnertamaan kiriään ilman vetoapua. Loppukaarteeseen tultaessa Frazier Boko pääsi pudottamaan toiselle radalle ja taisteli siitä rehdisti perille saakka, jääden tasaisessa maaliintulossa kakkoseksi. 5. ulkona juossut Berto Vaikko kohottautui etusuoran päässä kolmannen kiertoon ja sai etukaarteessa selkiä eteensä. Se jäi kirissään ilman vetoapua loppukaarteeseen tultaessa ja jyräsi todella vahvasti perille saakka. Tasaisesta kärkirintamasta kolmanneksi jäänyt ruuna kulki viimeiset 800 metriä 12,3-vauhtia. Johtavan takana juossut Star Silvio nousi loppukaarteessa hiipuvan vetoapunsa takaa 2. ulos. Maalisuoralla Iikka Nurmosen ajokki jatkoi kolmannelle ja seuraili kärjen takana mukavasti perille. Vaikka hevosen taulu ei paljoa lupaa, se on jatkossa sopivassa tehtävässä varottava. 4. sisällä juossut Hillbilly Willy nousi maalisuoralla toiselle radalle ja tuli varsin terävällä otteella maaliin saakka. Keulassa ravannut Prince Dean veti väliajoin 17,5-18,5-16,5 ja menetti paikkansa loppukaarteessa. Jatkossa Tuomas Pakkasen ajokki jaksoi kuudenneksi. Viimeisen takasuoran alussa 5. sisältä toiselle noussut Gustav K jatkoi vajaat 600 jäljellä kolmannelle ja jatkoi maalisuoralla neljännelle. Petteri Joen ajokki lopetti hyvällä otteella ja nousi lopussa seitsemänneksi. 3. sisällä taivalta taittanut Millbrook Adele seuraili tasaisesti viimeisille rahoille. Viikonloppuna Ylivieskassa kauttaan jatkava Fade To Jam teki tasaisen kirin takapareista. Paljon pelattu On Va Voir lähti voltista matkaan kiitolaukalla ja hylättiin.

Global Passion kiitti nappireissusta


Toisessa Toto4-kohteessa Henry Ala-Korpi namutteli Global Passionilla 2. ulkona aina loppukaarteeseen saakka. Kirimerkin saatuaan tamma lähti etenemään nälkäisesti kärjen kimppuun ja jyräsi nappireissun jälkeen oikein hallitusti ykköseksi. Asko Lapin valmennettava tekaisi samalla uuden volttiennätyksensä, joka kirjataan nyt lukemiin 16,3ke. Viimeiset 400 metriä tamma tuli 14,5-vauhtia. Voitto oli Global Passionille kauden kolmas ja uran neljäs.

Keulan rinnalla ravannut Spicy Day teki sitkeän juoksun ja jaksoi kakkoseksi uudella ennätyksellään. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirimerkin saanut Chianti Center punnersi tasaisesti kolmanneksi, korjaillen ennätystään. Elvira di Quattro jaksoi keulasta neljänneksi. 4. sisällä juosseelle Dizebell Granille jäi jossiteltavaa. Se oli viimeisellä takasuoralla vetämättömässä selässä, mistä pääsi reilut 500 jäljellä nousemaan toiselle. Kirivaihe ei sujunut maalisuorallakaan täysin optimaalisesti, Ville Pohjolan ajokki tuli hyvällä otteella perille, eikä varmasti ollut käyttänyt kaikkia voimiaan. Johtavan takana juosssut Enya Web jaksoi suuremmin säväyttämättä viimeisille rahoille. 4. ulkona juossut Ain't She Sweet oli viimeisellä takasuoralla alkaneella kirillään aivan asiallinen ja korjaili ennätystään. Parantanee starttien myötä. Pelisuosikki Rosi's Bianca lähti kankeasti matkaan ja levisi lopulta lähtösuoralla laukallekin. Se eteni jatkossa pääjoukon häntään, missä vaihtoi etusuoralla viimeiseen ulos. Lopussa tamma yritti ulkoratoja pitkin ja tuli aivan kelvollisella otteella perille. Paljon peliä keränneen Sweet Surviverin mahdollisuudet paloivat alkulaukkaan. Se teki laukkansa jälkeen hännillä ihan kelpo esityksen. Tauolta palanneen tamman otteet paranevat varmasti jatkossa entisestään.

Anaheim Kemp dominoi tapahtumia


Toto4-pelin kolmas kohde oli kotiradan Anaheim Kempin heiniä. Mauri Jaaran ajokki lähti ihan reippaasti matkaan ja eteni 1. takasuoralla 13-avauksen päätteeksi keulaan. Jatkossa pelisuosikki sai rauhoittaa tahtia ja kierroksen väliajaksi kellotettiin 16,0. 17-vauhtisen 3. puolikkaan jälkeen Jaara antoi ajokilleen menoluvan ja 12-lopetuksessa Holiday Creditin poika rullaili helpolla tyylillä alta pois. Vakuuttava keulavoitto irtosi tuloksella 15,0ake, eikä Anaheim Kempin tarvinnut antaa edes parastaan. Tyylikäs paluu voittokantaan muutaman hutistartin jälkeen.

4. ulkoa 800 metriä ennen maalia kolmannelle kohottautunut Briso Herman teki hyvän kirin ja jaksoi kakkoseksi, häviten kuitenkin selvästi voittajalle. 5. sisällä matkustanut Star Of Everwood nousi viimeisellä takasuoralla porukan perällä toiselle radalle ja jatkoi reilut 400 jäljellä kirikaistoille. Maalisuoraa Santtu Raitalan ajokki tuli aivan ulommaisena terävällä otteella ja ehti totoon. Viimeiset 400 metriä Star Of Everwood kulki 12-vauhtia. Viimeisessä ulkona juossut Texas Gel lähti viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon ja jatkoi loppukaarteessa neljännelle. Loppua ruuna pisteli ihan mukavalla otteella ja nousi neljänneksi. Vajaat 800 jäljellä 3. ulkoa kirimerkin saanut Astaire America eteni reilut 400 jäljellä johtavan rinnalle. Maalisuoralla se putosi keulan kelkasta, mutta tsemppasi taustalla ihan asiallisesti viidenneksi. 4. sisällä juossut Tricky Hope sai myöhään kiritilat ja lopetti terävästi viimeisille rahoille. Liian myöhään sai kiriväylät myös 3. sisällä matkustanut Watson Capewish. Se spurttasi hyvin loppumetrit, mutta ei ehtinyt enää suuremmin parantelemaan sijoitustaan. Sophie Savage ei jaksanut johtavan rinnalta, vaan taipui lopussa hännille. Suosikin ykköshaastajiin lukeutunut Justine's Joy taipui keulan puserosta lopussa varsin pahoin. Pelihevosiin lukeutunut Global Perfection laukkasi alussa hylkyyn.

Dixie Exclusive avasi vakuuttavasti kauden voittosaldon


Toto4-peli päättyi Lauri Evijoen valmentaman Dixie Exclusiven komeaan kirivoittoon. Tuomas Pakkasen ajokki otti alun varovasti ja otti lopulta asemansa 4. ulkoa. Ruuna nousi etukaarteessa kirikaistoille ja viimeisellä takasuoralla radalla liikkui vain yksi hevonen. Päätöspuolikkaan käynnistyessä Dixie Exclusive eteni keulapaikalle ja irtosi 13,5-lopetuksessa todella vakuuttavaan voittoon. Viimeiset 800 metriä ruuna kiri 12,2-vauhtia ja noteerasi kovan voittotuloksen 13,9ake. Voitto oli ruunalle kauden ensimmäinen, muttei taatusti viimeinen, jos vire pysyy tällaisena! Ohjastaja Tuomas Pakkaselle voitto oli illan toinen.

2. sisällä juossut Mr Big S jäi viimeisellä takasuoralla keulapaikan vaihtuessa 3. sisälle. Se löysi loppukaarteessa kiritilat ja spurttasi maalisuoralla hyvin toiseksi. Oikein asiallinen esitys suoraan pitkältä paussilta. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 4. sisälle jäänyt Twist Life löysi maalisuoralla kiritilat ja lopetti asiallisesti kolmanneksi. Alun varovasti ottanut Hamtaro S ravasi 6. ulkona. Se ei päässyt viimeisellä takasuoralla etenemään kovin sujuvasti toista rataa pitkin kärkeä kohti, vaan joutui hakemaan kiritiloja loppukaarteeseen tultaessa sisäradalta. Maalisuoralla ruuna pääsi nousemaan toiselle ja lopetti asiallisesti. Juoksunkulku olisi voinut sujua paremminkin. Keulaan ladannut Millstone's Lissom veti avauskierroksen 15-vauhtia ja menetti paikkansa viimeisellä takasuoralla vauhdin kiihtyessä. Iikka Nurmosen ajokki jaksoi taustalla jäännösrahoille. Toista rataa ilman vetoapua juossut Cash Lane riitti viimeisille rahoille. Peleissäkin huomiota osakseen saanut Naughty la Marc oli 2. ulkoa tasainen ja jäi ulos rahoilta.

Cee Over Her Eyesin loppuveto kantoi ykköseksi


Illan kaksi viimeistä lähtöä mentiin Ville Pohjolan komennossa. Kahdeksannessa lähdössä voitokkaana ajokkina toimi Cee Over Her Eyes. Tamma sai juoksuasemat 3. ulkoa, mistä se sai kirimerkin reilut 700 jäljellä. Se pääsi etenemään mukavasti selässä loppukaarteeseen asti, kunnes iski omaan kiriinsä neljännelle. Maalisuoraa Cee Over Her Eyes tuuletti omaa vauhtiaan ja spurttasi lopussa helppoon voittoon. Veli-Matti Heinosen valmennettavalle voitto oli kauden ensimmäinen ja uran toinen. Cee Over Her Eyesin voittotulos 17,7ake on sen uusi ennätys. Suvultaan tamma on todella mielenkiintoinen, sillä sen emä Victory Queen oli kova kilpahevonen ja jätti siitoksessa mm. Velvet Asin.

Johtavan rinnalla juossut Quick Diesel jaksoi kakkoseksi ja keulassa kovan avauksen jälkeen tahtia rauhoittanut Visionnaire riitti 20-lopetuksessa kolmanneksi. 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin heittänyt Silky Jet punnersi neljänneksi. Reilut 400 jäljellä 2. sisältä 2. ulos noussut Lindy Blizz jäi umpipakettiin. 3. sisällä matkustanut Stara Dunnock pääsi loppukaarteessa 2. sisälle, mistä ei löytänyt lopussa kiritiloja. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä ulos noussut ja hieman myöhään vapaat kiritilat löytänyt Ever Wanda lopetti ihan asiallisesti, vaikkei ohituksia suorittanutkaan. Viimeisessä ulkona juossut Sanya Queen laukkasi loppukaarteessa kesken asiallisen näköisen kirin ja menetti pelinsä.

Tim Hannibal toi Ville Pohjolalle illan toisen voiton


Ravien päätöslähdössä Ville Pohjola ajoi illan toisen voittonsa. Taktiikka oli tällä kertaa suoraviivainen ja miehen ohjastama Tim Hannibal otti kiihdytyksessä joukon komentoonsa. 12-avauksen jälkeen ruuna rauhoitti tahtia ja kellotti kierroksen väliajaksi 15,5. Viimeisellä takasuoralla kellot pysähtyivät 3. puolikkaan merkiksi 14,5-lukemiin. Maalisuoran alussa Tim Hannibal suoritti irtioton ja piti 15-lopetuksessa varmasti ykköseksi, vaikka yksi vastustaja lopussa hyvää vauhtia lähestyikin. Voitto oli Tim Hannibalin uran neljäs ja tämän kauden puitteissa ensimmäinen. Sivussa syntyi myös uusi ennätys 15,0ake. Ruunan osaomistaja on jääkiekon nuorten maailmanmestari, ensi kaudella Providencen yliopistossa kiekkoileva Kasper Björkqvist.

3. ulkoa reilut 600 jäljellä kiriin lähtenyt Christel Face jyräsi kakkoseksi ja loppukaarteessa 2. sisältä 2. ulos vaihtanut Goofy Goof nousi lopussa kolmannen radan kautta totoon. Viimeisellä takasuoralla kolmannen radan jonoon liittynyt Vasil Victor punnersi kirinsä asiallisesti perille ja jaksoi neljänneksi. Vajaat 700 jäljellä kolmannen radan letkan veturiksi kohottautunut Also Starring eteni loppukaarteessa johtavan ulkopuolelle, mistä riitti viidenneksi ja otti viimeiset rahat. 4. sisällä juossut Imagine Look jäi edessään juosseen Sunrise Signin taakse voimissaan pakettiin. Wincent Collins ei jaksanut kuolemanpaikalta otella kärkisijoista, vaan taipui jo varhain. Paljon pelattu Modern Seabee kiersi alussa ulkoratoja pitkin ja latasi 1. takasuoralla kohti kärkeä, mutta sortui laukalle. Santtu Raitalan ajokki pysytteli jatkossa hännillä, missä tuli kuitenkin ihan hyvävireisen näköisenä perille, vaikkei ohitellutkaan.

Tähdet:

*** Dixie Exclusive
- Otti vakuuttavan kirivoiton 4. ulkoa. Tuli viimeiset 800 metriä 12,2-vauhtia ja oli täysin vailla vastusta.

** Leemark's Ambrose
- Aloitti 800 metriä ennen maalia kirinsä 2. ulkoa ja tuli vahvasti perille saakka. Vastasi lopussa sitkeästi niukkaan voittoon.

* Anaheim Kemp
- Haki 13-avauksessa keulapaikan hallintaansa ja sai rahoittaa tahtia. Irtosi 12-lopetuksessa vakuuttavaan voittoon.

Teksti: Harri Haavisto

Arkisto