Isälle

su 10. marraskuuta 2019 10.57.00

Raviurheilussa arvostetaan voittoja ja voittajia. Myös jalostus perustuu voittajien tavoitteluun ja pyrkimykseen saada aina parempia juoksijoita. Hyvät isäoriit ovat arvostettuja ja kysyttyjä. Parhaat näistä luovat jatkumon, joka tuottaa aina vaan lisää nopeutta ja parempia ominaisuuksia. Rajaa ravinopeuden kehittymiselle ei ole olemassa, sen viime vuosikymmenet ovat osoittaneet.

Myös me ihmiset arvostamme menestymistä. Sitä voi tulla urheilussa, opiskelussa tai jossakin muussa asiassa.  Meillä ei menestykseen pyritä jalostuksen turvin, mutta meidänkin maailmassa isät ja heidän opetuksensa ovat tärkeitä. Jokainen meistä kantaa mukanaan niitä oppeja ja tapoja, joita kotona on opetettu. Nykyisin vanhempien asemaa ei ole roolitettu yhtä voimakkaasti kuten ennen. Myös isällä on oikeus lämpimiin ja pehmeisiin asioihin. Ankaruudella saavutetaan harvoin mitään hyvää.

Minä en ollut paljon isäni kanssa tekemisissä. Isä oli merimies ja oli paljon poissa kotoa. Loma-ajat olivat lyhyitä eikä hän tuolloin viettänyt aikaa kanssani. Kirjoitin kyllä isälleni ja tuntuikin, että silloin, kun hän oli poissa, hän oli minua lähempänä. Isä vastasi kirjeisiin ruotsiksi, se kun oli hänen äidinkielensä. Näistä kirjeistä on jäänyt mieleeni joitakin tärkeitä lauseita. Kun aloitin opiskelun oikeustieteellisessä, minulla oli koti-ikävä. En sanonut sitä suoraan kirjeessäni, mutta ilmeisesti isä sen ymmärsi. Muistaakseni hänen vastauskirjeessään oli lause: ”Man behöver sisu, när han seglar utanse ”.  Vapaasti käännettynä sisua siis tarvitaan, kun purjehditaan avovedellä kaukana maasta ja rakkaista ihmisistä. Olen useissa tilanteissa muistanut tämän lauseen, ja se on tuonut minulle helpotusta, kun tilanne tai paikka on ollut kova.

Eläkkeellä isä asui Ruotsissa. Hän soitti minulle sairaalasta päivää ennen kuin hän kuoli. Hän ei ollut kertonut mitään sairaudestaan ja oli sinnitellyt kotonaan viimeiseen asti. Hän ei valittanut mitään. Kyseli kuulumisia ja sanoi, että ei pelkää kuolemaa. Seuraavana aamuna sairaalasta soitettiin, että isä oli kuollut.

Enää minulla ei ollut isää tai ylipäätään henkilöä, jolle kirjoittaa. Olo tuntui tyhjältä. Ruotsista minuun oli yhteydessä joku isän ystävä ja tarjoutui järjestämään isän hautauksen Ruotsiin. Päätin, että isä on saatava Suomeen. Aikaa kului ja sain viimein
hakea isän tuhkauurnan Oulun lentokentältä. Isäni oli iso mies, mutta nyt hän oli pienessä pahvilaatikossa muovipussin sisällä tuhkana. Kävin ostamassa uurnan ja siirsin tuhkat tallissa pahvilaatikosta uurnaan. Jälkeenpäin ajattelin, että oliko talli sopiva paikka tuollaiselle toimenpiteelle. Tuttu rouva lohdutti minua, että tallihan on sinulle pyhä paikka ja tässä suhteessa tuhkan siirto tehtiin juuri oikeassa paikassa.

Meillä kaikilla on isä ja osalla meistä on etuoikeus olla itse isänä omille lapsille. Muistetaan isää vuoden jokaisena päivänä ja annetaan lapsillemme niitä asioita ja muistoja, joista on apua elämän aikana. Pienet yhteiset hetket ja asiat, jotka jäävät mieleen, ovat tärkeitä ja voivat säilyä koko elämän ajan. Ihmiselämässä isänä voi menestyä monella tavalla.

Kari Eriksson