Pimeästä kettingillä

ti 12. syyskuuta 2017 19.24.00

100-vuotiassa Suomessa on paljon hyviä asioita. Hevonen ja erityisesti  110-vuotias suomenhevonen on yksi parhaista asioista. Ikävä kyllä hevosiinkin ja ihmisiin, jotka hevosia harrastavat, liittyy myös ikäviä asioita. Hevosten huono kohtelu ja ihmisten piittaamattomus vilpitöntä hevosta kohtaan koskettaa meitä. Aiemmin hevoset olivat traktorin korvike maa- ja metsätaloudessa. Hevonen oli myös kulkuväline auton sijasta. 

Ymmärrettävästi hevoskauppa oli vilkasta ja verrattavissa siihen kaupankäyntiin, mitä nyt tehdään autoilla. Kerrottiin, että joillakin  hevoskauppiailla oli kyseenalaisia keinoja kaupan teossa ja tapoja, joilla hevonen saatiin näyttämään muulta kuin mitä se oli.  Tarina kertoo ikävästä tempusta, jolla laiska hevonen vaikutti hetken vireältä. Muutoksen kohteeksi joutunutta hevosta juoksutettiin pimeällä tallikäytävällä ja pimeästä sitä lyötiin kettingillä.  Hevonen ei tiennyt, mikä siihen iski ja vauhkoontui. Kun sitten myöhemmin sopiva ostajaehdokas hevoselle löytyi, ei tarvittu kun kilauttaa kettinkiä ja hevonen valpastui.

Kerrottu menettely on epäinhimillinen ja me kaikki olemme varmasti valmiita tuomitsemaan sen. Kummallista ja ikävää on se, että edelleen me olemme tai osa meistä, vielä julmempia ja salakavalampia. Emme ehkä hevosta kohtaan, vaan muita hevosihmisiä.

Aiemmin sanomalehtiin saattoi kirjoittaa yleisöosastojuttuja. Asioista, jotka olivat hyviä tai meidän mielestämme huonoja. Nyt nämä palstat on korvattu erilaisilla nettisivustoilla, joihin voi kirjoittaa nimimerkeillä, usein ilman tunnistautumista. Nämä kirjoitukset muodostuvat pitkiksi keskusteluiksi, joissa arvostellaan hevosia, hevosihmisiä ja kerrotaan kirjoittajan oikeudelle oma kanta siihen, miten asiat olisi pitänyt tehdä tai mitä on tehty väärin.

Keskustelu on hyvä asia ja ymmärrettävästi mielenkiintoinen laji irrottaa jokaisessa mielipiteitä. Se, mikä ei ole sopivaa eikä  sallittua,  on ne ilkeät kirjoitukset, joissa haukutaan ja solvataan rumasti ja rumilla nimityksillä läheisiä hevosihmisiä.  Mitä ajattelee se uusi hevosharrastaja, joka oppia saadakseen, vieraillee näillä sivustoilla ja lukee kaunaisia ja kateellisia tilityksiä.  Varmaa on se, että nämä kirjoitukset eivät tuo mitään hyvää hevosille tai hevosihmisille. Kirjoitusten kohde pahoittaa varmuudella mielensä. Ikävä kirjoitus vaikuttaa myös laajemmalti. Hyvä ilmapiiri ja yhteinen hevoshenki näivettyy ilkeillä sanoilla.

Suomalainen raviurheilu tekee uutta nousua. Kesän hienot kilpailut, erityisesti hyvin onnistuneet Helsingin kuninkuusravit antavat uskoa paremmasta. Menestyminen ja lajisuosio on meistä itsestä kiinni. Hyvät asiat ja hienot tarinat on syytä huomioida. Myös onnistumisista voi kirjoittaa, ja jos on kritiikin aika, se voisi olla rakentavaa. Reilua olisi se, että kummassakin tapauksessa kirjoitukset julkaistaisiin omalla nimellä.  Hevoset ja niihin liittyvät asiat ovat liian hieno asia pilattavaksi ikävillä kirjoituksilla. Aikaa on kulunut. Emme kai me halua toimia, kuten kertomuksen julma hevoskauppias, lyömällä läheisiämme pimeästä kettingillä.

Kari Eriksson

(Kirjoitus on aikaisemmin julkaistu Hevosurheilu-lehdessä)