Ratkaisupakko

to 6. huhtikuuta 2017 09.38.00

Julkaistu Hevosurheilussa 15.2.2017

Oikeudenhoidon alalla tunnetaan ja noudatetaan käsitettä ratkaisupakko. Tuomioistuimen on annettava päätös / ratkaisu sen käsiteltäväksi saatettuun asiaan. Vireillä olevaa asiaa ei voi siirtää tai jättää lojumaan sen vaikeuden tai ikävyyden vuoksi.

Myös kotimainen ravipäätöksenteko on menneen vuoden ja alkaneen ravivuoden aikana joutunut opettelemaan, mitä ratkaisupakko tarkoittaa. Uuteen peliyhtiöön liittyvät vaatimukset, monet muutokset ja päätöksille asetetut määräajat ovat asettaneet velvoitteen tehdä päätöksiä. Onko kaikki ratkaistu oikein ja olisiko jonkun asian voinut tehdä paremmin ? Kysymyksiä jotka voidaan aina perustellusti esittää. Keskustelu ja kritiikki kuuluvat demokratiaan ja kaikkeen päätöksentekoon.

Hippoksen hallituksen alkuvuoteen on kuulunut raviurheilun ja hevostalouden tulevaisuuden strategian rakentaminen. Uusi peliyhtiö, valtiontukijärjestelmän mukanaan tuomat vaatimukset ja kiire, ovat olleet työn reunaehtoja. Samaan aikaan on tapahtunut paljon uutta ja jo päätettyä on ajettu sisään hevoskentälle. Toimintaa voitaisiin hyvin verrata siihen, että lastattaisiin liikkeellä olevaa junaa. Kentän kannalta tämä on tarkoittanut sitä, että asioista ei ole ehditty tiedottaa tarpeeksi tai ainakaan käydä riittävää keskustelua päätettävistä asioista. Yleinen keskustelu on siirtynyt puheeksi tai arvosteluksi, koskemaan jo tehtyjä päätöksiä. Myös tämä keskustelu on tarpeen. Tehtyjä päätöksiä voi aina muuttaa ja korjata.

Eniten keskustelua on herättänyt motivointituki ja siihen liittyvät jakoperusteet. Hevosurheilu-lehdessä käytetty lause: ” Ei saa jäädä tukeen makaamaan ”, kuvaa hyvin motivointituen perusajatusta. Tuen osalta raviradat on jaettu kilpailupäivien määrän perusteella ryhmiin. Ryhmän sisällä tuki määräytyy tiettyjen kilpailu- ja pelitoimintaan liittyvien toimien mukaan painotetusti prosenttiosuuksilla. Tuomo Pekonen kiinnitti Hevosurheilun artikkelissa perustellusti huomiota motivointiosan kohtaan kilpailusuoritusten määrä / ravitapahtuma. Itse kyseisen motivointiosan perustelu on hyvä ja oikeutettu. Täydet lähdöt ovat hyviä pelikohteita ja lisäävät ravien mielenkiintoa. Toisaalta nuorten sarjat ja avoimet lähdöt ovat usein vajaita, mutta merkityksellisiä kotimaisen kasvatustoiminnan ja yleisön mielenkiinnon vuoksi. Olisiko ratkaisu näiden lähtöjen jättäminen motivointimittarin ulkopuolelle? Tämän hetkisen tiedon mukaan radan saama motivointituki tulee käyttää kokonaisuudessaan palkintoihin. Tuen positiivinen vaikutus hevosenomistajille on suora, radalle välillinen. Päätösvalta tuen käyttötarkoituksen osalta on maa- ja metsätalousministeriöllä.

Jo tänä vuonna radoille jaetaan investointitukea. Raviratojen katsomoiden kunto selvitetään kuluvan kevään aikana. Ratojen tulee myös laatia vappuun mennessä useamman vuoden kestävä investointisuunnitelma. Vuosien aikana kertynyttä korjausvelkaa pyritään purkamaan hallitusti ja suunnitelmallisesti. Parantuneen taloustilanteen vuoksi meillä on nyt siihen mahdollisuus.

Alkanut ravivuosi on toiveita herättävä. Hevostaloudelle tuleva osuus muodostunee budjetoitua suuremmaksi. Uusi peliyhtiö on huomioinut ravipelit markkinoinnissaan ja toiminnassaan hyvin. Suomen itsenäisyyden ja suomenhevosen juhlavuodet antavat aiheen monenlaiseen hienoon tapahtumaan. Hevoset Kaivarissa on tulevan kevään iso juttu. Suuri asia on myös se, että pääratamme Helsinki toimii pitkän tauon jälkeen kuninkuusravi-isäntänä. Hippoksen hallituksen, - valtuuskunnan, raviratojen ja hevosjalostusliittojen osalta työ jatkuu kiireisenä. Ratkaisupakkokin tulee nähdä mahdollisuutena uudenlaiseen päätöksentekoon. Toivottavasti tästä alkaa raviurheilun uusi aika.

Kari Eriksson