Erkki Heikkilä 1934 - 2019

to 14. maaliskuuta 2019 12.50.00

Edesmenneen Erkki Heikkilän muistoa kunnioittaen julkaisemme artikkelin Elämän mittainen kavioura. Juttu ilmestyi sanomalehti Kalevassa syyskuussa 2017.

Elämänmittainen kavioura

Teksti: Antti Pylkkänen
Kuva: Harri Haavisto

Hevonen on kulkenut Erkki Heikkilän rinnalla lapsuudesta lähtien. Kun hän varttui 1930- ja 1940-luvuilla Torikadun Heinäpään puolella, hevonen hallitsi maisemaa. Sen kanssa urakoitiin lumi-, kuljetus- ja kylvötyöt. Jos aikaa jäi, saatettiin kilpaakin laskea. Heinäpäästä pääsi hevospelillä suoraa tietä Äimärautiolle asti.

Heikkilän isä teki hevosillaan sekatöitä, ja poika pääsi mukaan hommiin. Parivaljakko ajoi Typpi Oy:n tehtaalle tavaraa. Tehtaanjohto puuttui tilanteeseen huomatessaan, että Heikkilän poika oli alaikäinen. Isän painokkaasti pyytämänä erikoislupa kuitenkin heltisi, ja poika sai jatkaa hasardia tehtäväänsä. Onneksi toimenkuva vaihtui toiseen, ennen kuin Typpi Oy:llä pamahti vallan karmeasti vuonna 1963.

Nuori Erkki Heikkilä pääsi kilvanajon makuun 14-vuotiaana Muhoksen jääraveissa. Sijoitukseksi tuli neljäs, mutta valjakon suoritus hylättiin jälkeenpäin. Syynä oli se, että innokkaalla ohjastajalla oli pyörähtänyt lähdön tiimellyksessä ajovitsa poikittain. Tämän katsottiin häirinneen kanssakilpailijaa. Hylkäys korvensi, mutta Heikkilä ei lähtenyt purnaamaan tuomiosta. On parempi katsoa eteen kuin taakse, oli kotona opetettu.

Vartuttuaan Heikkilä toimi myös toisenlaisten hevosvoimien parissa. Automyyjän ura sai kuitenkin jäädä, kun veri veti ravihevosten pariin. Käänteentekevä tapaus oli 1970-luvun alussa Ruotsissa pidetty varsahuutokauppa, minne kuuluisa oululaislähtöinen hevosmies Allan Korpi Heikkilän houkutteli.

- Näin huutokauppateltassa mustan tamman, joka ponnisteli kahdelle jalalle. Sanoin heti, että tuo on minun, muistelee Heikkilä.

Tuo musta tamma oli Oulun ensimmäisiä amerikkalaissukuisia lämminverisiä. Venäläissukuisia orloveita oli alueella ollut jo aiemmin. Niiden kasvatus käynnistyi maassamme 1950-luvun lopulla, kun neuvostoliittolaiset luovuttivat presidentti Kekkoselle YYA-aikakauden hengessä rodun edustajia, eikä lahjahevosen suuhun ollut katsomista.

1970-luvulla Heikkilä vuokrasi pari karsinaa Äimäraution vanhasta eli maantien päädystä, mutta mielessä kyti laajemmat suunnitelmat. Hän alkoi rakentaa 12-paikkaista tallia uudelle tallialueelle, radan merenpuoleiseen päähän.

Talli valmistui 1980. Valmennettavia tuli ja meni. Pohjoisen treenarin kohtalo oli usein karu. Jos hevonen esitti eteviä otteita, se vietiin yleensä etelän raharatojen äärelle.

Heikkilä on oppinut luopumaan hyvistäkin hevosista. Kauppaa käydään, jos ostaja sattuu kohdalle. Näin kävi menestyksekkään ruotsalaisruunan Jimmy Greavesin kanssa.

- Ruuna oli potkurin maineessa, mutta ei se minun kanssa yrittänyt mitään. Hyvin tultiin toimeen ja voitettiin Vermossakin. Myin Jimmy Greavesin huippukuntoisena, ja ruuna otti uusille omistajilleen monta arvokasta ykköstä.

Vuodet vierivät, ja ohjastamisen Heikkilä lopetti vuonna 2006. Oman tallinsa hän myi pois viitisen vuotta sitten. Samalla Heikkilä päätti kokeilla hevosetonta elämää.

Sitä kesti neljä kurjaa kuukautta, sitten polte yltyi yli sietorajan. Sitä lievittämään Heikkilä hankki tamman nimeltään Amazone d'Inverne.

Ohdakkeisen alun jälkeen punainen lanka on löytynyt. Äimärautiolla Tapio Kalajan tallissa kortteeraava tamma otti menneenä kesänä kolme voittoa vajaan kahden viikon aikana. Monipuolinen menijä on kunnostautunut sekä raviratsastuksessa että kärrylähdöissä.

- Amazone d'Inverne on erikoisen viisas tamma. Se asuu tallin takakarsinnassa, mutta kun astun etuovesta sisään, se alkaa heti hirnua, kun tunnistaa minun askeleeni.

Ja tallin ovi käy taajaan.

- Joka aamu menen tammaa katsomaan. Rutiinit pitävät notkeana. Ei minulla ole aikomusta lopettaa hevoshommia, virkkoo 83-vuotias Äimäraution vireä perushahmo.