Vihjeet 15.1.2019

14.01.2019

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 2

Markus Porokka, N.P. Turbo (1) haparoi viimeksi matkalla, ja sen jalkoja jouduttiin startin jälkeen hieman hoitamaan. Tuohon kisaan varusteisiin oli tehty paljon muutoksia, ja niiden ansiosta pystyin tukemaan hevosta paremmin. Lähtöpaikka on ravilla matkaan pääsemisen kannalta etu N.P. Turbolle, mutta aina ruuna osannut laukata.

Ajotaktiikka / juoksutoive: N.P. Turboa helpottaa, kun se saa lähteä paalultaan yksin matkaan. Niin kovaa kuin mahdollista liikkeelle yritetään päästä, jottei ruuna häiriintyisi takaa tulevien äänistä.

Varustemuutokset: Samoilla viimeksi hyvin toimineilla varusteilla jatketaan.

Ville Pohjola, Jonnin Joutavan (4) esitykset ovat aikalailla päivän huumorista kiinni. Oikeana hetkenään se pystyy tulemaan ohi hyvistäkin hevosista, mutta huonoina tamma ei ohita ketään. Vaikea sanoa onko tauolla vaikutusta Jonnin Joutavan suorittamiseen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Tarkka juoksu kärjen lähellä olisi Jonnin Joutavalle paras.

Mauri Jaara, Ruhvanan Urho (5) teki viimeksi pitkällä matkalla hyvän esityksen. Vain yksi parempi tuli lopussa ohitse. 76-päivänä tarpeettoman laukan keulasta ottanut mainiossa kunnossa oleva Ruhvanan Urho pystyy tässäkin ravilla pärjäämään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Ruhvanan Urho lähtee voltistakin reippaasti matkaan.

Heikki Mikkonen, Viimeksi tosi hyvältä tuntunut Rupeltaja (8) tuli kahden alkumatkalla ottamansa laukan jälkeen lopun ihan syömällä. Vermon hiekan- ja lumensekaiselta radalta lensi tavaraa naamalle, mikä oli orille hankalaa. Joensuun lumipolanteisella alustalla Rupeltajalla ei ollut mitään ongelmia, vaikka se juoksi siellä selässä. Maanantaina Jyväskylässä olisi ollut tälle paremmin sopiva sarja ja isommalla palkinnolla. Oulun jäädytetty rata käy tälle mainiosti, ja päätimme tulla tähän lähtöön mukaan. Rupeltaja on itse itsensä pahin vastustaja. Oikein pelatessaan sen pitäisi kyetä tässä tehtävässä pärjäämään mutta laukka tämän kanssa eivät saa koskaan tulla yllätyksenä. Lähtöpaikka pienentää alun hyppyriskiä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jos olisin päässyt valitsemaan lähtöpaikan, niin tämän olisin ottanut. Rupeltaja saa lähteä nyt rauhassa matkaan. Jos oriilla on liikaa painetta, niin ulkoratoja pitkin voidaan alussa ajaa. Selkiä tämän kanssa ei tarvitse alkaa katselemaan. Eteenpäin hevosen annetaan mennä hupsutella, kun johtavan rinnaltakin voidaan päästellä.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

LÄHTÖ 3

Mauri Jaara, Keulasta voittanut, mainiosti avaava Sorella Aggiornata (5) on tehnyt aina hyviä juoksuja. Tamman viime vireestä minulla ei ole tarkempaa tietoa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Juoksupaikalla ei tuntuisi olevan Sorella Aggiornatalle isompaa merkitystä.

T5-1 / LÄHTÖ 4

Eija Sorvisto, Sairastauolta paluunsa jälkeen Lovely Easy (1) on tehnyt kaksi hyvää esitystä. Toki juoksutkin ovat menneet sopivasti. Vielä viime kaudella tämä kärsi ahtaista liikkeistä, ja löi jakoihinsa. Tamma on riskistynyt paussin aikana, ja tuosta haitasta on päästy eroon. Hevosella on ollut Seinäjoen kisan jälkeen ajetuissa hölkkälenkeissä kaikki ok. Urallaan paljon hyviä sijoituksia ottanut Lovely Easy suorittaa varmasti ja tekee kisassa aina sen, mihin se kulloinkin kykenee.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Tarvittaessa oikeinkin lujaa matkaa pääsevälle Lovely Easylle lähtöpaikka on sopiva. Nykyään varmaan myös keulajuoksu käy, mutta selkäreissulla tamma on mielestäni kuitenkin paras.

Varustemuutokset: Varusteisiin ei tule muutoksia.

Tuomas Pakkanen, A Nice Officerin (6) toissakerralla tullut laukka aiheutui häiriöstä, eikä se ollut hevosen vika. Viimeksi A Nice Officer teki hyvän esityksen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Päräytetään startista eteenpäin, ja katsotaan missä ollaan. Keulasta A Nice Officer olisi ehkä kuitenkin paras.

Lea Sinkkonen, Grainfield Bennyllä (8) on kaksi hylkyä alla. Ehjä startti on tärkein tavoite, ja ravilla pitää yrittää matkaan päästä. Kurvit ovat tälle hankalia, eikä tällainen lähtöpaikka ole ruunalle eduksi.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Grainfield Bennyä ei voi ottaa oikein kiinni, vaan sen on annettava mennä alussa eteenpäin. Reissu vapaalla radalla tuntuu sopivan ruunalle paremmin

Varustemuutokset: Suuriin piirtein samoilla varusteilla aloitetaan kuin millä ennen taukoa kilpailtiin. Grainfield Bennyllä on käytetty muutamissa starteissa jenkkityylisiä kärryjä, ja ne laitetaan myös tänään hevosen taakse

Eija Sorvisto, Bianca Creekillä (7) on ollut aika usein ravin kanssa ongelmaa. Tutkimuksissa siihen ei ole löydetty mitään varsinaista syytä. Ahtaat liikkeet vain hankaloittavat välillä menoa. Tamma ei lähde lujaa. Se voi jäädä täältä huonolla tuurilla aika huonoihin asemiin, ja tällaiselta lähtöpaikalta juoksun onnistuminen on arvailujen varassa. Kun ailahtelevan Bianca Creekin päivät ovat vielä aika erilaisia, niin pärjäämistä on tässä vaikea ennalta ennustaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Katsotaan, miten juoksu lähtee täältä sujumaan.

Varustemuutokset: Samoilla mennään.

Sanna Loukusa, Ilmeisesti viime talvena tulleet hengitysongelmat vaivasivat Perfect Reveriellä (11) kesällä. Nyt tilanne on ollut tuon asian suhteen parempi. Loppuvuoden mainioiden olosuhteiden ansiosta normaalisti on päästy koko ajan harjoittelemaan, ja hevonen on tuntunut treeneissä ihan hyvältä. Toivotaan, että Perfect Reverie tekisi hyvän, rehdin suorituksen. Pärjääminen suljetulta paikalta on paljolti siitä kiinni, miten juoksu lähtee luonaamaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kovaa lähtevälle Perfect Reverielle eturivi olisi ollut parempi, kun silloin kuski olisi päässyt valitsemaan juoksupaikan. Hevoselle olisi tuossakin tapauksessa annettu selkäreissu.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

T5-2 / LÄHTÖ 5

Markus Pulkkinen, Turena (1) ilmoitettiin jo kerran starttiin, mutta tällekin tuli, kuten monelle muulle tallin hevoselle viruksen aiheuttamaa jalkojen turpoamista. Toive olisi, että tamma tulisi rehellisesti perille asti. Sijoitus 4-6 sakissa olisi hyvä saavutus. Totoon yltäminen tulisi tässä kohtaa pienenä yllätyksenä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksua ehdottomasti tavoitellaan. Turena on joskus painanut keulasta liikaa ohjille. Toivotaan, että pystyn päästämään jonkin sopivan veturin eteen.

Varustemuutokset: Samoilla entisen valmentajan käyttämillä varusteilla jatketaan.

Lea Sinkkonen, Harjakainen (2) oli viimeistelyhiitissä sellainen kuin mitä se on parhaimmillaan ollut. Kuskin mukaan ruuna saattoi viime starteissaan hieman seuraili tallikaveria Vincent Laxia, eikä keskittyminen ollut tuon takia ihan parasta mahdollista luokkaa. Ravilla Harjakaisella pitäisi olla tässä jonkinlaisia pärjäämismahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Harjakainen menee vapaalla radalla hieman rennommin, joten tuollainen juoksupaikka on sille parempi.

Varustemuutokset: Huppuja ei ole vähään aikaan käytetty, mutta ne saatetaan lisätä tänään varusteisiin. Tuo asia päätetään lämmittelyn jälkeen. Muuten jatketaan samoilla varusteilla.

Juhani Harmoinen, Aika helposti Ylivieskassa voittanut Iinan Prinssi (5) on menossa parempaan päin. Hyvät vauhdit omaava hevonen on treeneissä laiskan sutjakka. Viime kisan jälkeen Iinan Prinssi on ollut kotioloissa pirteänä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Iinan Prinssillä ei ole ollut vielä koskaan voltin kakkosrataa, mutta uskoisin sen pääsevän tästäkin reippaasti matkaan. Eteenpäin heti suunnataan, ja tilanteen mukaan ajetaan. Selästä tällä olisi mukava välillä päästellä.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Pertti Taskinen, Ylivieskassa Markin Satu (7) jäi kierros ennen maalia vähäksi aikaa huonoon selkään, ja kärki pääsi tuossa kohtaa hieman karkuun. Esitykseen olin ihan tyytyväinen, kun tamma tuli juosten maalin. Hevonen on ollut tuon jälkeen kotona aivan normaali. Luulen, että viime kisaan tauolta palannut Markin Satu parantaa nyt startti alla, kuten se on ennenkin tehnyt. Voitosta tässä lähdetään ottelemaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Sekä johtavan rinnalta että takaa voittaneelle Markin Sadulle juoksupaikalla ei tunnu olevan isoa merkitystä.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Tapio Hoikka, Kiieksen Tulen (12) vauhdit eivät oikein riitä nopeilla kesäkeleillä. Sillä on järkevämpi ajaa talvella, kun se menee silloinkin samoja vauhteja. Kotona tämä ei ole mikään hirveä laukkuri, mutta voimakkaan kilpailuvietin takia kisoissa tahtoo tulla hyppyjä. Sunnuntain viimeistelyissä Kiieksen Tulella oli melkoisen kovat paineet, mikä ei ole välttämättä hyvä asia ravilla menon kannalta. Parhaitten aina tammi-helmikuussa pärjännyt Kiieksen tuli tykkää ohitella. Jos juoksu optimaaliselta lähtöpaikalta onnistuu, niin hieman pettynyt olen, jos häviämme muille kuin suosikille.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kiieksen Tuli on starttiin hätäinen, joten siihen kohtaa kisaa iso laukan vaara. Lähtöpaikka on tälle paras mahdollinen, kun ketään ei ole ulkopuolella. Selässä Kiieksen Tulella on vaikea ajaa. Ulkoratoja pitkin pitää lähteä heti etenemään, kunnes hevonen saa rytmistä kiinni.

Varustemuutokset: Kärryt ovat vaihtuneet Contender-merkkisiin. Kiieksen Tulen korvat ovat yhä ummessa, ja silmät on peitetty siihen malliin, että hevonen näkisi mahdollisimman vähän.

T5-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Heikki Mikkonen, Gollum (2) ei ole tässä erityisen hyvin sarjassa sisällä. Tehtävä vaikuttaa kuitenkin sopivalta, ja uskon, että ruuna pystyy kamppailemaan muiden lähdön hevosten kanssa tasapäisesti voitosta. Lahden 76:ssa hyvän reissun saanut Gollum oli vielä hieman parempi kuin mitä odotettiin. Vermossa juoksu huonolta lähtöpaikalta ei onnistunut. Kuskin mielestä hevosessa ei ollut tuossakaan kisassa mitään vikaa. Kotona Gollum on tuntunut aika tavalla samanlaiselta kuin mitä se on viime aikoina ollut eikä muutoksia ole kunnossa tapahtunut.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Gollum on oppinut lähtemään, ja nykyään se avaa aika lujaa. Dreaming Blues on kuitenkin niin kova starttari, että sille emme kiihdytyksessä pärjää. Keulaankin voidaan alkumatkasta koettaa. Gollum on ollut kuitenkin paras selkäjuoksulla. Sellaisen perästä se on tehnyt koko uransa ajan hyviä kirejä.

Varustemuutokset: Gollum on kilpaillutvetolaput silmillään. Niiden vaihtamista kokolappuihin on harkittu, mutta asiaa ei ole vielä päätetty.Muuten hevonen jatkaa samoilla varusteilla.

Petteri Joki, Carro's Giftin (3) treenit ovat sujuneet mukavasti. Ruunan päivät eivät ole aina ihan samanlaisia. Kun Carro's Giftillä on hyvä hetkensä, niin silloin hevonen on jo lämmittelyssä iloinen ja meneväinen. Sellaisena ollessaan Carro's Gift voisi tässäkin jollain tavoin pärjätä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Carro's Gift lähtee hyvin. Sisäpuolelta avataan kuitenkin niin kovaa, ettei keulaan ole varmaan mahdollista päästä. Selkäreissun yritän hevoselle tästä saada.

Varustemuutokset: Edelleen perusvarusteilla kilpaileva Carro's Gift jatkaa vetolaput silmillä.

Tuomas Pakkanen, Poskiontelotulehduksen takia lääkekuurille joutuneella Dreaming Bluesilla (5) ei ole tähän kisaan monta hiittiä alla. Vaikka henki nyt terveenä kulkee paremmin kuin viime starteissa, niin hieman tukkoinen hevonen voi vielä tähän kisaan olla. Hyvätasoisessa porukassa sijoitus kolmen sakissa tyydyttäisi.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Dreaming Blues seuraa auton takaa pitkään. Kiihdytyksestä tullee ärhäkkä. Jos keulaan ei päästä, niin sitten jonnekin muuhun paikkaan sisäradalle pyritään.

Varustemuutokset: Dreaming Blues jatkaa kääntölaput silmillä ja muutenkin samoilla varusteilla.

Markus Porokka, Boulder Cannon (6) sai jäädä kerrankin ehyenä tauolle. Treenattu on. Täksi hevoseksi myös hiittejä on otettu suhteellisen paljon, joten kilpailukunnossa Boulder Cannonin pitäisi olla. Olen tyytyväinen ruunan tämän hetken tilanteeseen. Kaiken ollessaan kohdillaan, ei lähtöpaikka ole ollut omaan juoksuun kykenevälle Boulder Cannonille pärjäämisen este. Oulun kaltainen pitävä rata sopii tälle mainiosti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jos Boulder Cannonilla on ollut kaikki kohdillaan, niin eteenpäin on ajettu.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Marko Hakkarainen, Lago Negro (7) on tehnyt viime starteissaan hyviä juoksuja, mutta huonoilta lähtöpaikoilta pärjääminen on ollut vaikeaa. Hevonen ei ole niin huonossa kunnossa, mitä taulusta voisi päätellä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Ikävästä lähtöradaltakin on pakko ajaa alussa pikkuisen eteenpäin. Lago Negro tarvitsee nykyään hieman juoksua, ja paikkaa johtavan rinnalla koetetaan välttää. Selkäreissu on toiveissa. Mahdollisuus hevoselle on lopussa tarkoitus antaa.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Eija Sorvisto, Ylivieskan rata ei sopinut Daddy's Firstille (9) ja toivon, että tuo oli syynä heikkoon esitykseen. Kotona kaiken oikein tekevä ruuna ei laukkaa. Viime kerran jälkeen hevonen on tietenkin itsellenikin jonkinlainen arvoitus. Toivotaan, että Daddy's First lähtee suorittamaan, ja että hevonen pääsisi pikku hiljaa starttirytmiin kiinni.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on sopiva, kun vielä edessä vaikuttaisi olevan hyviä hevosia. Tästä kuski saa katsella, mitä lähdössä tapahtuu, ja ajella sen mukaan.

Varustemuutokset: Samoilla kuin Ylivieskassa ajetaan.

Ville Pohjola, Mind Magic (10) teki Ylivieskassa sellaisen hyvän startin, mitä edellisen esityksen perusteella vähän odottelinkin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Takarivistä olemme hieman muiden armoilla. Toisaalta täältä ei tarvitse satsata alkuun, mikä on tällaisen hieman kuumansorttisen menijän kanssa hyvä asia, ja saamme lähteä rauhassa matkaan. Lähtöpaikan takia tasaisen reipas tempo kisaan olisi toiveissa.

Varustemuutokset: Muutoksista ei ollut ainakaan puhetta.

T5-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Petteri Joki, Viime startissa itsestään mainion kuvan jättänyt Pharaon Face (1) tuntuu treenien perusteella olevan hyvällä mallilla. Maili tietenkin suosisi nopeaa hevosta, mutta kunnossa ollessa Pharaon Face menee myös pitemmät matkat. Toiveikkaana tähän kisaan lähdetään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Pharaon Face on tosi nopea startista. Ajotaktiikka määräytyy paljolti sen mukaan, että millä päällä hevonen sattuu olemaan. Joskus ruuna on meneväisenä, ja silloin keulasta ajaminenkaan ei ole poissuljettua.

Varustemuutokset: Balanssi muutetaan hieman viime startista, jotta hevosen meno olisi vielä vähän helpompaa.

Marko Hakkarainen, Ennenviime starttia olleet haasteelliset treeniolosuhteet haittasivat Good Dynamiten (2) harjoittelua. Uskon tuon olleen syynä ruunan vaisuun esitykseen Kuopiossa. Odotan, että Good Dynamite suorittaa nyt paremmin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvällä avaajalla pyritään ajamamaan tässä ennakkoluulottomasti. Sisäradan kaikki juoksupaikat olisivat mieluisia.

Varustemuutokset: Samoilla taas ajetaan.

Antti Ojanperä, Ypäjä Hereiam (4) on ollut treenien perusteella jo jonkin aikaa vireessä, eikä hyvä esitys Tampereen 75:ssa ollut minulle yllätys. Karsituksikin tullutruuna koetetaan saada kisojen myötä huippuvireeseen. Ypäjä Hereiam palautui hyvin lauantain juoksusta, eikä lyhyellä starttivälillä ole vireessä olevalle hevoselle merkitystä. Oulun rata sopii tälle mainiosti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jos Ypäjä Hereiam onnistuu pääsemään keulaan, niin sieltä sillä koetetaan ajaa.

Varustemuutokset: Balanssilla ei ole merkitystä Ypäjä Hereiamille, joka jatkaa kilpailemista täydessä rautakengässä.

Tapio Hoikka, Victory Pilotin (5) kanssa tehtiin monenlaista, jotta palapeli saatiin pidettyä kasassa. Suhteessa harjoitusotteisiin ruuna meni kesänstarteissaan hyvin. Victory Pilot on tykännyt mennä polanteella. Pirteämpänä ollut hevonen on ollut nyt parempi treeneissä. Tähän kisaan Victory Pilot on vielä outsider, mutta jossain kohtaa talvea pärjäämiseen voi olla mahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kiva paikka kärjen takana oli mukava saada. Tuon takia alkuun on pakko satsata, mikä aiheuttaa pienen laukkariskin ekakaarteeseen.

Varustemuutokset: Päävarustukseen tulee pientä muutosta. Takana jatkavat samat Contender-merkkiset kärryt, millä Victory Pilotilla viime vuonnakin kilpailtiin.

Antti Ojanperä, Ennen Vermon 75-finaaleja meilläpäin oli kylmiä ilmoja. Tuo oli haitannut harjoittelua, eivätkä hevosemme olleet tuona päivänä ihan parhaimmillaan. Vaikka Tir Du Caux (7) suoritti omassa lähdössään ihan asiallisesti, niin seei ollut kuitenkaan tuossa kohtaa aivan huippuvireessä. Uskon ruunan olevan tähän kisaan selvästi parempi. Ensi lauantain Seinäjoen 75:seen tähtäävälle Tir Du Cauxille talvikelit ovat mieleen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Tir Du Caux lähtee ulkoa yllättävän kovaa, eikä ole mahdotonta, että se pääsisi startissa ohi tallikaveristaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Marko Hakkarainen, Vagabondon (8) juoksut huonoilta lähtöpaikoilta eivät olleet menneet ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta asiallisesti hevonen on starteissaan suorittanut. Näin kovassa porukassa seiskaradalta pärjääminen tuntuu epätodennäköiseltä. Tauluaan paremmassa kunnossa oleva Vagabondo voisi jossain omassa lähdössä sopivista alkuasemista pärjätä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Vagabondo lähtisi ihan jotenkin matkaan. Jos näin ulkoa lataisi alkuun, niin se olisi varmaan lopusta pois. Nöyrästi täältä joutuu ajamaan, ja nätti selkäreissu Vagabondolle koetetaan saada.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Mauri Jaara, Tammikuussa rokotettu Protector (10) on tehnyt kahteen viimeiseensä hyvät esitykset. Normaalisti treenattu ruuna on ollut kotona pirteänä. Juoksun onnistuessa jonkinlaiseen pärjäämiseen pitäisi olla mahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on takarivissä. Katsotaan mihin täältä päästään.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

T5-5 / LÄHTÖ 8

Ville Pohjola, Coys Rainin (1) sijoitus viimeksi oli tietenkin pettymys. Hevonen tuntui parijonossa rauhallisessa vauhdissa hyvältä. Kun käänsin reissuun, niin ruuna ei saanut lumipöpperöisestä radasta riittävästi pitoa. Pari kertaa laukkakin oli lähellä. Uudelleen rytmiin päästyään se ei uskaltanut ottaa enää vauhtia. Itse en tuijottaisi tuohon viime esitykseen. Jos kaikki hevosella on edelleen mallillaan, niin tällaisessa, edelliskertojen kanssa samantasoisessa porukassa pärjäämiseen pitäisi olla mahdollisuudet.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Coys Rain lähti Kuopiossa sisäradalta ihan mukavasti, vaikkei saanutkaan pidettyä keuloja. Tuskin tässäkään johtoon päästään. Tasaisen reipas tempo olisi tälle sopivinta. Matkavauhdin mennessä turhan hitaaksi Coys Rainilla voi ajaa eteenpäin, kun kunnossa olevalle hevoselle paikka johtavan rinnallakaan ei ole mahdoton.

Varustemuutokset: Ei ole ainakaan ollut meininkiä tehdä muutoksia.

Marko Hakkarainen, Take Me With You (3) on ollut hieman tahmea viime startteihinsa. Ruuna on ollut nyt kotona pirteämpi. Toivotaan, että Take Me With You parantaisi myös starttiin. Hevosemme sairastelivat pitkään. Tuon jälkeen ne ovat saaneet aika kovaa treeniä, ja on pieni vaara, etteivät ne ole heti aivan voi herkimmillään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Niin lujaa kuin mahdollista liikkeelle yritetään lähteä, ja katsotaan mihin paikkaan päästään.

Varustemuutokset: Ruuna jatkaakokolaput silmillä ja muutenkin samoilla varusteilla.

Heikki Valli, Last Finnin (8) hokit olivat liian lyhyet Ylivieskan radalle, eikä se saanut kunnolla pitoa. Juoksusta Last Finn ei moksiskaan, ja palautuminen oli hyvää. Tuon jälkeen olen ottanut tammalla pari kertaa samanlaisia vetoja kuin mitä on aiemmin ennen kilpailuja otettu. Kesään tähtäävän Last Finnin kanssa mennään vielä aika varovaisesti. Tähän kisaan hevonen on itsellekin pieni arvoitus.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikasta huolimatta pienessä lähdössä saatetaan ajaa rohkeastikin.

Varustemuutokset: Last Finnillä on ollut Ylivieskan jälkeen alla selvästi pitemmät hokit, ja treeneissä se on mennyt niillä aivan mukavasti. Tuolla kengityksellä tässä on tarkoitus ajaa.

Tuomas Pakkanen, Not A Cluella (9) ei ollut koelähtöön hiittejä alla, joten sen pitäisi nyt parantaa. Hankosidevamma vaati pitkän kuntoutuksen, mutta nyt paikat ovat pysyneet kasassa. Toiveikkaana kisaan lähdetään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Täältä on hyvä lähteä ajamaan, ja päässemme johonkin sopivaan paikkaan parijonoon. Jossain kohtaa eteenpäin on suunnattava.

Varustemuutokset: Perusvehkeillä aloitetaan.

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Pertti Taskinen, Emilie Boost (3) on näppärä pikku tammaa. Hyvin lähtevän hevosen paras puolikas on yleensä ollut se viimeinen, jonka se on tullut mainiosti. Rauhallisissa treeneissä Emilie Boostilla on kaikki ollut ok.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Emilie Boostille kaikki juoksupaikat käyvät. Tarvittaessa keulastakin voidaan ajaa.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Mauri Jaara, Bodenissakasiradalta kovaa avannut Cheval De Fer (5) ja keulaan päässyt säikkyi radan vieressä olleitta tolppia. Toinen korvatukko aukesi, ja kun vedin myös toisen pois, niin hevonen laukkasi. Vastus vaikuttaisi aika sopivalta. Jos Cheval De Fer viitsii mennä, niin pärjäämiseen pitäisi olla mahdollisuudet.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvin lähtevän Cheval De Ferin juoksu pakilta menee miten menee.

Varustemuutokset: Päävehkeisiin tehdään pikkuisen muutoksia.

Pasi Väisänen, Viimeksi Ylivieskassa nähtiin. että Mountain Triton (8) on keulasta eri hevonen. Kuskin mukaan sille jäi vielä viimeksi lopussa voimia käyttämättäkin. Hyvin startin ottaneella Mountain Tritonilla on kotona ollut edelleen kaikki mallillaan. Tehtävä ei vaikuta liian kovalta, ja kolmen sakkiin on odotukset.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Voltin nelonenkin käy Mountain Tritonille. Ruuna on vapaalta radalta parempi, kun se juoksee sieltä rennommin.

Varustemuutokset: Kun sekki otettiin varusteisiin, on meno ollut tuon jälkeen varmempaa. Samoilla edelleen jatketaan.

T5-vihje

Oulun vuoden ensimmäinen ratapeli tarjoaa T5:n tapaan varsin mielenkiintoista puntaroitavaa. Vaikka varmaehdokkaita on tarjolla useampia, niin yhdenkään niiden ykkössija ei ole mitenkään liian itsestäänselvyys. Kun myös yllättäjiä löytyy, voi oikein laaditulla hieman onnekkaalla rivillä voi päästä lunastamaan ihan mukavasti.

T5-1 / LÄHTÖ 4

Varmaehdokas Lovely Easyn (1) Kaustisella suoraan tauolta ottama tolppa tuli varsin mainiolla esityksellä, eikä viime kerran juoksua kovassa seurassa voi moittia. Tammalle tuntuu käyvän hieman kaikenlaiset reissut, joten hyvän tulossarjan jatkuminen on mahdollista.

Yllättäjäehdokkaat: Tasaisen kivasti suorittava Prytzygo (10) saa taakseen menestysohjastajan. Kymppiradalta ruuna voi saada tuurilla aika kivankin reissun, joten parempikin pärjääminen on mahdollisuuksien rajoissa.

Arvuuttelua juoksunkulusta. Vaikka Lovely Easy (1) seuraa aika tiiviisti siivekettä, niin kaikkien ulkopuolelta starttaavien kurissa pitäminen voi olla hieman vaikeaa. Tammalle muodostuneen kuitenkin aika sopivat hyökkäysasemat. Heart Throb Power (2) on sen verran terävä ensiaskelillaan, että se voisi työntyä alussa johtoon. Asemista tauolta palaajalla tuskin pidetään kiinni. Reippaasti avaava A Nice Officer (5) on ykkösveikkaus porukanvetäjäksi. Tuomas Pakkasen mukaan toissa kerralla alussa laukalle häiritylle tammalle keulajuoksu kävisi mainiosti. Mukavasti lähtevän Vilsson Boyn (3) osaksi saattaa tulla Oulun joulukuun kisan alun tapaan juokseminen johtavan rinnalla, mikä ei ole parhaimmillaan sitkeisiin suorituksiin kykenevälle ruunalla mikään katastrofi. Kesällä hengitysvaikeuksista kärsineen Perfect Reverien (11) tilanne on Sanna Loukusan mukaan nyt parempi. Lähtöpaikka ei ole nopealle avaajalle etu. Toissa startissaan ruuna näytti osaavansa myös pitkän kirin. Hyvin treeneissä mennyt Perfect Reverie saattaa kyetä nytkin samaan. Ensimmäisenä ulkoradoille uskaltautuvaa on hieman hankala lähteä arvailemaan.

A: 1,6 B: 10,11 C: 3,8,7,2,5,12,9

T5-2 / LÄHTÖ 5

Varmaehdokas Ylivieskassa Iinan Prinssi (5) näytti, ettei keulapaikka ole ehto pärjäämiselle. Tuossa kisassa ruuna nousi avauspuolikkaan jälkeen johtavan rinnalle ja prässäsi itsensä viimeisen takasuoran puolivälissä keulaan. Lopussa se piti vaivatta ykköseksi. Vastus viime kerrasta tiukkenee, mutta Iinan Prinssin pyrkimys jatkaa Oulun huippuhienoa tulosriviä voi hyvinkin onnistua.

Yllättäjäehdokkaat Ylivieskassa lähes kolmen kuukauden tauolta Markin Satu (7) oli vielä hieman tasapaksu. Ihan hirveitä tamma ei kuitenkaan tuossa kisassa Iinan Prinssille hävinnyt. Näiden kahden hevosen keskinäinen tilanne tasoittunee nyt selvästi, kun tammalla on startti alla. Nopea Markin Satu saattaa pystyä heittämään lähdön suursuosikille jo kovankin vastuksen. Kiieksen Tulelle (12) ravilla matkaan pääseminen ei ole liiallisen innokkuuden takia tosiaankaan helppoa. Tapio Hoikan mielestä tässä lähtöpaikka on tälle hevoselle optimaalinen. Kuskin mukaan keskitalvella parhaitten mennyt Kiieksen Tuli tykkää ohitella, joten tehtävä on siinäkin suhteessa sille edullinen.

Arvuuttelua juoksunkulusta Turenan (1) isoin avu on ollut hyvä lähtönopeus. Markus Pulkkisen mukaan selkäreissu on johtopaikalta hieman liian meneväiselle tammalle tarpeen. Mukavastikäynnistyvä Hilpukka (3) taitaa ymmärtää raviurheilun päälle parhaitten johtopaikalla juostessaan, joten noihin asemiin saatetaan pyrkiä. Hyvin ja varmasti voltista liikkeelle pääsevä Iinan Prinssi (5) saanee heti miten asemat kärjen tuntumasta, eikä keulaankaan pääsy jo alkumatkasta ole poissuljettua. Ylivieskassa vielä hieman taukotukkoiselta vaikuttanut Markin Satu (7) saattaa olla startti alla kaikissa suhteissa terävämpi. Pertti Taskisen mielestä tammalle ovat käyneet vähän kaikenlaiset juoksuasemat. Metsärinteen Sisu (8) on päässyt normaalisti aika notkeasti matkaan, mutta viimeisissä epävarmuus on vienyt siltä tuon valttikortin. Vahvalle Harjakaiselle (2) asemat toisella ilman vetoapua kävisivät mainiosti, mutta ensiaskelillaan epävarman ruunan pääseminen tuolle paikalle edellyttää hieman tuurejakin.

A: 5 B: 7,12,10, 2,3,8,11 C: 1,6,4,9

T5-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Varmaehdokkaat Paperilla melkoisen tasokkaan koitoksen lähes kaikilta osallistujilta puuttuvat tuoreet vakuuttavat näytöt, joten täysin pätevää ankkuria on tähän kohtaan hieman vaikea osoitella.Parhaitten viime aikoina kunnostautunut, haastajadivisioonakisoissa asiallisesti suorittanut Gollum (2) on saanut sopivat alkuasemat, ja selvästä ylisarjasta huolimatta voittoon on saumoja.

Yllättäjäehdokkaat Lago Negro (7) kiri neljä viikkoa sitten Joensuun kovavauhtisella päätöslenkillä asiallisesti perille asti. Lähtöpaikka on aika ulkona, mutta jos vire on säilynyt kohdillaan, voisi juoksun onnistuessa ykköseen olla saumoja.

Arvuuttelua juoksunkulusta Rajusti kiihtyvä Dreaming Blues (5) saattaaräväyttää alussa johtoon. Viime starttien kaltaisessa vireessä alun turhan aggressiivinen taktiikka voi kuitenkin näkyä hankaluuksina ratkaisuvaiheissa. Heikki Mikkosen mukaan nykyään yllättävänkin terävästi avaavalle Gollum (2) kakkonen on edullinen alkuasema. Keulojakin voidaan käydä alussa hieman kyselemässä, kun voittoja on tullut myös tuolta paikalta. Selkäreissu käy hevoselle kuitenkin kuskin mielestä edelleen parhaitten. Reippaasti matkaan pääsevälle Carro's Giftille (3) tuntuvat kelpaavan vähän kaikenlaiset reissut. Arctic Shot (4) pystyy osallistumaan lähtökiihdytykseen, mutta ehkä kuitenkin vain kivat juoksuasemat mielessä. Lago Negro (7) seuraa asiallisesti autoa, ja selkäreissu tähtäimessä silläsatsattaneen seiskaltakin alkuun. Boulder Cannon (6) ei pysyne alussa nopeimpien kyydissä. Hyvänä ollessaan vahvalle menijälle paikka toisella ilman vetoapua kävisi mainiosti. Kuskin tuntemusten mukaan hevosen treeniotteet ovat olleet lupaavia, joten jo matkalla suunnattaneen eteenpäin. Ensimmäisenä hyökkäyksen aloittaja löytynee kolmikosta Boulder Cannon, Onboard Broline (11) ja Daddy's First (9).

A: 2,7,6 B: 5,3,10,11,9 C: 8,1,4,12

T5-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Varmaehdokkaat Eteenkin vuodenaika huomioiden kovia osanottajia kerännyt lämpöisten avoinryhmän ensimmäiseksi merkiksi T5-lapulle kipuaa lauantaina Tampereenhopeadivisioonakarsinnassa johtavan rinnalta toiseksi taistellut Ypäjä Hereiam (4). Jos tuossa kisassa esille tullut nousuvire näkyy myös tällä kertaa, voi ruuna olla mainiosta alkuasemistaan vaikea voitettava. Tir Du Caux (7) teki Vermossa takapareista ihan asiallisen esityksen. Antti Ojanperän mukaan viimeistelyt olivat jääneet kylmien ilmojen takia turhan keveiksi, eikä ruuna ollut tuon takia ihan parhaimmillaan. Nyt tilanne on toinen, ja valmentaja uskoi Tir Du Caux kykenevän selvästi parempaan. Hyvänä ollessaan kultadivisioonatason menijä voi olla tällaiseen iltaravilähtöön aika pysäyttämätön.

Yllättäjäehdokas Realistista kuponkipinon karsijaa en osaa tähän koitokseen julkituoda.

Arvuuttelua juoksunkulusta Pharaon Face (1) on melkoinen starttiraketti, joka pitänee kiihdytyksessä muut ulkopuolellaan. Varsinkin täydellä matkalla selkäreissu voisi olla sille parempi vaihtoehto. Petteri Joen mukaan hevonen on tuntunut treeneissä hyvältä. Ajotaktiikan hän aikoi ratkaista paljolti sen mukaan, kuinka meneväiseltä Pharaon Face auton takana tuntuu. Ypäjä Hereiam (4) avaa hyvin, mutta ihan heti se ei tässä johtoon päässe. Keuloja käytäneen kuitenkin mahdollisuuksien mukaan kyselemään. Good Dynamite (2) ja Victory Pilot (5) ovat molemmat räväköitä auton takana. Keulareissua niillä kummallakaan ei yritettäne tässä tavoitteella. Antti Ojanperä ei ollut ollenkaan varma, ettei Tir Du Caux (7) pystyisi kiihdytyksessä ohittamaan tallikaveriaan Ypäjä Hereiamia. Tuossa tapauksessa Tir Du Caux voisi päästä vaikka hallintapaikalle. Protectorin (10) ajokuviot määräytynevät pitkälti juoksunkulun perusteella.

A: 4,7 B: 1,10 C: 5,2,8,3 D: 9,6,12

T5-5 / LÄHTÖ 8

Varmaehdokas Kun lähdön hevosten viime vuoden ykkösten yhteenlaskettu voittosaldo on huikeat viisi, niin ennakkoon kyseessä täytyy olla erikoisen arvoituksellinen, ja läjäpäin monenlaisia kysymysmerkkejä sisältävä yhteenotto. Tähän kohtaan vahvasti perustellun tukipilarin ehdottamiseen ei ole oikein mahdollisuuksia.

Varmaehdokas / Arvoitus Nopeana lähtijänä Last Finn (8) voisi rynniä kasiltakin johtoon. Esitys pitkältä tauolta Ylivieskassa nosti esiin enemmän kysymysmerkkejä kuin antoi vastauksia. Jos vaisuuden suurin syy oli pitämätön rata, voi voitontahtoinen tamma olla tässä muille hankala vastustaja.

Arvuuttelua juoksunkulusta Last Finn (8) on parhaimmillaan päässyt auton takaa tosi terävästi matkaan. Vetotyötkin kävisivät tammalle mainiosti. Muusta porukasta en pystynyt löytämään yhtään starttihirmua, enkä ketään selkeästi keulajuoksusta hyötyvää. Kun vielä yksikään ei ilmeisesti nauti muiden suurta kunnioitusta, on juoksutapahtumien hahmottaminen aika hankalaa. Vain tavallisesti kiihtyvä Coy's Rain (1) ei pystyne kiihdytyksessä kaikkia ulkopuolellaan, mutta hyvä juoksuasemat ruuna tässä itselleen aika sopivan oloisessa seurassa saanee. Wille Caramell (2) on päässyt ravilla aika kivasti matkaan. Keulajuoksukin kävisi, mutta laukkariskin takia mitään varmaa ei voi luvata. Ramona Win (5) vaikuttaa tähän porukaan melko hyvältä ja varmalta lähtijältä. Ainakaan ihan hetkeen hevosella ei ole kokeiltu ajaa keulasta, ja tuon takia ajotaktiikkaa on hankala arvata. Take Me With You (3) ei seuraa autoa erityisen tiiviisti. Marko Hakkarainen aikoi ladata kaiken mahdollisen starttiin. Keulareissu voisi olla eduksi hieman tasavauhtiselle menijälle, ja sinne ihan asiakseen saatetaan yrittää. Pahan loukkaantumisen jäljiltä yli puolentoista vuoden paussilta paluuta tekevälle Not A Clue (9) ei vielä kokeessa hirveästi vakuuttanut. Tuomas Pakkasen mukaan hiittejä ei ollut ajettu. Hän uskoi hevosen kykenevän nyt selvästi parempaan. Menestysstarteissa Not A Clue pystyi tekemään omaa juoksua. Takarivin paikka pienessä lähdössä ei tuhonne pärjäämismahdollisuuksia, ja kuskin toiveikkuudelle voi olla perusteita.

A: 3,1,8,9 B: 2,5,7 C: 4,6

T5-systeemit

A: 1,6,10,11 (3,8) 5,7,12,10,2,3,8,11 (1,6) 2 (6,7) 4,7,1,10 (5,2) 3,1,8,9 (11,12) = 512 riviä

B : 1,6,10,11 (3,8) 5,7,12,10,2,3 (8,11) 2,6,7 (5,3) 4,7 (1,10) 3,1,8,9 (11,12) = 576 riviä

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Oljenkorsia troikkakupongille Troikka pelataan matalaan lämminveristen tasoitukseen. Monella osallistujalla on vielä vähäinen kilpailurutiini. Yhtä ja toista kisassa voi tapahtua, joten monenlaiset tulojärjestykset ovat mahdollisia. Mukavilla esityksillä uransa aloittanut Kiss To The Devil (12) noussee troikan eniten pelatuksi, mikä sen varmat suoritukset huomioiden onkin aivan ymmärrettävää. Lähtöpaikka on takamatkalla suljettu. Nyt hevonen joutunee näyttämään, että kykeneekö se myös omaan juoksuun. Hyvin käynnistyvä Mountain Triton (8) tuntuu ymmärtävän kilpailemisen parhaitten keulapaikalta. Pienen paalun takia takamatkasta huolimatta mieliasemiin pääsyyn on mahdollisuudet, jolloin sijoittuminen kolmen sakkiin tuntuisi aika todennäköiseltä. Asiallisesti käynnistyvä, aika varmantuntuisesti suorittava Emilia Boost (3) saanee tässä kivan reissun, joten Pertti Taskisen pärjäämisodotukset eivät ole ihan tuulesta temmattuja.

Yllättäjäehdokas Fruit Drink Magicin (1) uran ainoa totosija tuli sisäratajuoksulla kärjen takaa. Sellaisen reissun tamma voisi taas saada. Tavallisten aloittelijoiden lähdössä Fruit Drink Magic voisi olla hyvä maksava troikkakupongin alariveille.

Arvoitus Hyvintreenaava Cheval De Fer (5) ei ole vielä näyttänyt ymmärtävän kilpailemisen päälle, ja kyvykkään ruunan otteet loppukahinoissa ovat edelleen arvailujen varassa.

Arvuuttelua juoksunkulusta. Kivasti liikkeelle pääsevä Nice Hill (4) jäi viimeksi keulassa painamaan liikaa ohjille, joten hyvä selkä voidaan tarvita eteen. Emilie Boost (3) osaa sekin avata ihan asiallisesti ja vetotöiden tekeminen eivät tuntuneet kuskille ihan mahdottomalta ajatukselta. Fruit Drink Magic (1) voi saada oikein nätin reissun sisäradalla kärjen lähellä. Viime kerran perusteella hyvin keulassa viihtyvä Mountain Triton (8) käynnistyy myös voltista aika mukavasti, ja johtoon saatetaan taas pyrkiä. Cheval De Ferin (5) rooli myös juoksunkulun suhteen on hienoinen arvoitus. Kiss The Devilin (12) juoksukuvioita takasuljetulta lähtöpaikalta on vaikea tietää, ja taktiikka ratkennee pitkälti juoksunkulun mukaan.

A: 12,8,3,5,7 B: 4,6,11,1 C: 13,10 D: 2

Muut lähdöt

  1. 7.Huippumalli – 4.Hilma Hilpeämieli – 1.Kilmeri – 5.Humppa Heikki – 9. Mimmin Myrsky – 12.Nomparilla – 5.Kiertäjä – 2.Siiri Vei – 3.Manitou

  2. 8.Rupeltaja – 5.Ruhvanan Urho – 6.Corinna – 3.Petroli (1.N.P. Turbo – 4.Jonnin Joutava – 2.Oleg)

  3. 1.Mas Capacity – 5.Sorella Aggiornata – 3.Birthday Cloud ­– 4.Giant Leap – 7.Blady Saga (8. Cube Harry – 9.Gabriel Star)

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen 

Vihjeet