Vihjeet 16.8.2019

15.08.2019

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 1

Toni Granath, Viespatar (4) häirittiin viimeksi laukalle. Ilman tuota se olisi voinut sijoittua toton tuntumaan. Tämän lähtö vaikuttaa aika samantasoiselta, joten kolmen neljän paikkeille nytkin saattaisi olla mahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Sisärataa ajetaan, ja lopussa katsotaan, mitä saadaan.

Keijo Hakala, Pontriot (6) oli hyvä myös Kajaanissa. Häiriöherkkyyden takia epävarma ruuna laukkasi loppukaarteessa, kun vastustaja ilmestyi ulkopuolelle. Voimissaan se oli tuossa kohtaa. Pystyvä Pontriot ei anna itsessään startissa ihan kaikkea ulos. Hevonen tuntuu olevan edelleen mainiossa kunnossa. Pieni lähtö suosii Pontriotia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Pontriotia ei haittaa, vaikkei se pääsisi kirissä toiselle radalle, kun se jaksaa jyskyttää kirinsä vaikka kolmatta pitkin.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

LÄHTÖ 2 / T4-1

Keijo Hakala, Viikoittain ajettujen hiittien ansiosta Fast Herolle (2) on tullut viime vuoteen verrattuna enemmän jaksoa. Toissa kerran epäonnistumisen jälkeen ruunalle annettiin viimeksi tarkoituksella nätti reissu. Rohkeammalla ajolla sijoitus olisi voinut parempi. Fast Herolla on startin aikana vielä liikaa omia ajatuksia, ja sen kanssa on oltava tarkkana. Jos asiat kisassa sujuvat hevosen kanssa yhteisymmärryksessä, niin lopputuloksen suhteen kaikki on mahdollista

Ajotaktiikka / juoksutoive: Vaikka Fast Hero voisi päästä tässä keulaan, niin selkäjuoksua viime kerran tapaan taas haetaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Nykyisillä varusteilla hevosen tekemiseen on saatu lisää varmuutta, joten muutoksia ei ole tällä hetkellä syytä lähteä tekemään.

Toni Granath, En ollut täysin tyytyväinen Arctic Icemanin (3) Oulun esitykseen. Startin jälkeen osoittautui, että hevonen oli täynnä räkää. Ruuna lääkittiin kuntoon, mutta sitten ravi katosi. Tuota vikaa jouduttiin hoitamaan, ja tauko venyi. Ihan terävimmillään Arctic Iceman ei varmaan heti ole, kun treeneissä ei ole ajettu kovimmillaan matka kuin 20-vauhtia läpi. Tässä on ainesta ihan oikeaksi hevoseksi, kunhan se pääsisi vain kunnon starttirytmiin mukaan. Hieman pettynyt olen, jollei Arctic Iceman ole tässä kolmen sakissa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: En ole ihan varma kuinka hyvin Arctic Iceman lähtee auton takaa matkaan. Jos keulaan päästään, niin sieltä ajetaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla perusvehkeillä on tarkoitus jatkaa.

LÄHTÖ 3 / T4-2

Sanna Loukusa, Hyviä juoksuja pitkään tehnyt Bwt Alarm (2) on päässyt treenaamaan normaalisti, ja kaikki hevosella pitäisi olla kunnossa. Toivotaan, että Bwt Alarm jatkaa tasaisen hyviä suorituksiaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on tälle sopiva. Hyvissä ajoin eteenpäin saatetaan suunnata. Jos emme pääse keulaan, niin ajetaan sitten kuoleman paikalta, kun Bwt Alarm menee sieltäkin.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Varusteet pidetään entisellään.

Iida Lantto, Rovaniemen startissa Ariston (8) loukkasi itseään, kun se polki kannalleen. Taukoa jouduttiin tuon takia pitämään. Hevonen on ollut nyt rauhallisempi kotona. Tallikaveriaan Joana’s Road Runneria varmempi Ariston on ollut hyvä heti tauolta, joten sen menestymiseen uskon tällä kertaa enemmän.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Näköjään itsestään kovaa lähtevää Aristonia ei voi oikein ottaa startissa kiinni, vaan sen on annettava mennä. Pakko sillä ei kuitenkaan ajaa keulasta.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Ariston juoksee nyt kengät alla, mutta sillä ei pitäisi olla isoa merkitystä hevosen suorittamiseen.

Arto Niskanen, Arthuren (9) pitkä tauko ei johdu hevosta, vaan valmentajan omista selkäongelmista. Koelähdön välttäminen on yksi syy tässä starttaamiseen. Ruunaa on ajeltu kotona pikku hiljaa. Hieman turhan totisesti menevää, itsestään kaiken irtiottavaa Arthurea on yritetty pitää rauhallisena, ja se on saanut olla yötä päivää ulkona. Tähän aloituskisaan Arthure on minulle täydellinen arvoitus, enkä voi ainakaan kehottaa luottamaan siihen peleissä liikaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Mahdollisimman pitkään selissä pyritään menemään. Lopussa sitten koetetaan, jos värkeissä on varaa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Rautakengät alla ja myös muuten samoilla varusteilla, millä hevosella on aiemmin menty.

LÄHTÖ 4 / T4-3 / PD-1

Keijo Hakala, Ihan mukavasti starteissaan menneelle Flying Heelille (2) lyhyt matka voi olla tätä nykyä parempi. Vain kohtuudella avaavalle ruunalle kakkosrata on oikea lähtöpaikka. Sijoituksessa kolmen sakissa olisin tyytyväinen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksu tästä tulee. Olisi optimaalista, jos pääsimme aloittamaan kirin vasta loppusuoralla.

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Flying Heel juoksee vielä torstaina Jyväskylässä. Tuossa kisassa käytettävä balanssi saattaa ratkaista sen ajetaanko tässä ilman etukenkiä vai ei. Kenkien edestä poisottamisesta olisi tälle hyötyä.

Kari Alapekkala, Pitkään mainiossa kunnossa ollut Willy Fog (5) oli hyvä viimeksikin. Keulassa juossut ruuna sai matkalla lyhyen terävän väliprässin, eikä rauhoittunut tuon jälkeen täysin menemään. Treenien perusteella Willy Fog tuntuisi jatkavan edelleen samassa iskussa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Willy Fogin annetaan lähteä heti startista reipasta. Jaksavalla menijällä mailin voi ajaa kovalla tempolla läpi.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Jotta lähtönopeutta saataisiin lisää, niin hevosen silmille saatetaan laittaa jotain lappuja. Tuota testataan lämmityksessä.

Petteri Joki, Mountain Hooligan (6) palasi Kemijärvelle sairastauolta. Tuon esityksen voi unohtaa. Voltin viitosradalta hevosen joutuu kääntämään jyrkästi. Ruuna polki startissa kengän irti. Vuohiseen tuli syvä haava, joka jouduttiin ravien aikana ompelemaan. Vastaavaa tälle on sattunut ennenkin. Tuon jälkeen Mountain Hooligan on saanut normaalia treeniä. Parhaimmillaan ollakseen tämä tarvitsee aiemman perusteella jonkun startin alle. Mountain Hooliganin päivät ovat erilaisia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Mountain Hooligan on todella erittäin nopea startista, jolta on ulkopuolelta vaikea saada keuloja. Tämä on parhaimmillaan selkäjuoksulla. Jos hevonen on oma terävä itsensä, niin meno johtopaikaltakin maistuu. Huonona päivänä meno saattaa olla heti alusta asti nihkeää. Mailin matkalla on painoarvoa, kun ajotaktiikka harkitaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Mountain Hooligan juoksee taas ilman etukenkiä, mikä helpottaa menoa. Tällä on käytetty monenlaisia lappuja silmien edessä. Tämä kisa ajetaan jonkinlaisilla puolikkailla.

LÄHTÖ 5 / T4-4 / PD-2 / Troikka

Kari Alapekkala, Enigma Sisun (4) sisällä on kova luokka, kunhan hevonen alkaa vain suorittaa omalla tasollaan. Mainiossa kunnossa oleva Enigma Sisu tuntuu nyt paremmalta.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jos kovaa lähtevä Enigma Sisu saa keulat, niin sieltä kokeillaan ajaa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Etukengät otetaan taas pois. Käytettävä lappupolitiikka ratkaistaan paikan päällä.

Jukka Siipola, Kuukauden meillä ollut Frazier Boko (6) on laiska kotona treenattava, joten mitään kovin tarkkaa siitä ei voi lähteä näin ekakisaan sanomaan. Paljon starteissaan laukannut hevosta on hieman hoidettu. Luokkahan Frazier Bokolla riittää näihin tehtäviin. Hylkäysten ja pisteiden takia tähän kohtaan olisi tärkeä saada ehjä startti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Näkemieni starttien perusteella Frazier Boko on paras vapaalta radalta. Viimeksi ruuna teki takaa hyvän pitkän kirin, joten myös juoksu parijonossa tuntuu käyvän sille

Varuste- ja kengitysmuutokset: Kaikki kengät alla tämä kisa ajetaan.Kavioiden tilanteen takia edestä ei oteta kenkiä pois, vaikka se olisi tälle etu. Se minkälaista sekkiä käytetään, on vielä hieman harkinnassa. Muuten aika tavalla samoilla varusteilla jatketaan.

Petteri Joki, Quick Right (7) oli viimeksi hieman tasainen. Balanssia muuttamalla terävyyttä yritetään saada nyt lisää.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Quick Right on hieman hidas alussa. Seiskalta en halua tipahtaa kuitenkaan porukan hännille, vaan rohkeasti on tarkoitus ajaa. Joku sopiva paikka parijonosta olisi mieluinen. Jos muuta mahdollisuutta ei ole, niin päästellään sitten vaikka kuolemasta.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Quick Rightilla on ajettu Ruotsissa ilman kenkiä. Menoa yritetään nyt helpottaa ottamalla kengät pois edestä. Taakse laitetaan joustavampaa kärryä

Iida Lantto, Joana’s Roadrunner (8) loukkasi helmikuussa itseään. Kokeilimme ajaa yhden kisan toukokuussa. Yli-innokkaana kisassa ollut ruuna ei ollut kuitenkaan tuolla kertaa niin hyvä kuin oletin. Treeniä jatkettiin ja hevosta yritettiin saada paremmaksi. Liikettä ja hiittejä Joana’s Roadrunner on saanut, mutta yhtä kovaa kuin ennen viime kisaa ei ole nyt haluttu ajaa. Ravilla Joana’s Roadrunnerilla voi olla tässä mahdollisuudet, mutta laukkariski on iso.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Joana’s Roadrunner ei ehdi startissa nopeimpien mukaan, mutta vauhtikestävä ruuna pystyy tekemään pitemmänkin kirin. Ylivauhtinen juoksu olisi etu.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Jotta Joana’s Roadrunner pystyisi paremmin ravilla, niin korvat laitetaan enemmän tukkoon.

T4-vihje

Yllätysmahdollisuuksiakin sisältävään päivän T4:een en havainnut täysin maistuvaa rivin ankkuria. Tieto peliosuuksista voi tietenkin muuttaa tilannetta tuon asian suhteen.

T4-1 / LÄHTÖ 2

Varmaehdokas: Hyvin treeneissä menevällä Fast Hero (2) on toimimisongelmia. Tuo näkyi toissa startissa, missä keulassa juossut ruuna puski toisessa kaarteessa ulospäin ja laukkasi. Ttuon takia viime kisaan oli tärkeintä saada ehjä juoksu, eikä aivan kärkisijoja ei edes tosissaan tavoiteltu. Hyvin treeneissä menevä Fast Hero ei kohtaa tässä liian kovalta vaikuttavia hevosia, ja oikein käyttäytyessään voittoon pitäisi olla mahdollisuudet.

Yllättäjäehdokkaat: Lähes kaikkien osanottajien viime esitykset ovat olleet aika vaatimattomia. Jo melko vähäisellä parantamisella joku voi nousta porukan ykköseksi, mutta kuka se on, niin sitä en osaa lähteä ennustamaan.

Arvailua juoksunkulusta Eturiviin on sattunut muutama ihan asiallinen avaaja. Näin matalassa sarjassa vetotyöt saa monesti tehtäväksi se, jolla on siihen suurimmat halut. Vain tavallista vauhtia lähtevä Village No Vodka (1) ei pystyne pitämään nopeimpia ulkopuolellaan. Kovaa matkaan pääsevän Fast Heron (2) uran avausvoiton tuottaneessa juoksussa Kajaanissa, alku otettiin aika rauhallisesti. Monen laukattua ruuna pystyi kuitenkin etenemään 400 m jälkeen kärkeen, mistä se piti aika vaivattomaan voittoon. Starttiin satsattaessa Fast Heron mieli ei välttämättä heti rauhoittuisi, joten selkäreissu oli Keijo Hakalan suunnitelmissa päällimmäisenä. Toni Granath saattaa kokeilla pitkältä tauolta kilpailemisen taas aloittavalla, kivasti kiihtyvällä Arctic Icemanilla (3) ajaa ensi kertaa johtopaikalta, jos sinne pääsy onnistuu. Oulussa toukokuussa keulasta toiseksi kestänyt, mukavasti siivekettä seuraavalla Mama’s Hopella (4) voitaisiin kokeilla tässä tuota samaa taktiikkaa. Viimeksi kiihdytykseen laukannut Oilhassan (5) on aika rivakka auton takaa. Aiemmin ruunalla on tarjottu selkäreissuja, mutta tässä seurassa saatettaisiin kokeilla ekakertaa päästellä johtopaikalta. Vaisusti tällä kaudella suorittanut Lovis Linin (6) osaa avata tällä lähtötavalla tosi reippaasti, kuten viime syksynä Härmässä nähtiin. Uran ainoa tolppa on viime vuoden paikalliskisoista. Kellotusten mukaan tamma oli saanut vetää ekakierroksen 23,5- vauhtia ja 19,5-lopetuksessa loppuaikojen perusteella varmaan voittoon. Tamman on kärsinyt loppumatkan vaikeuksista, enkä osaa tässä käytettävää ajotaktiikkaa arvata. Vaikka Enjoy Boost (7) suoritti Rovaniemellä keulasta kohtuullisesti, niin näin ulkoa selkäreissu tuntuisi voimien riittämisen kannalta selvästi järkevämmäksi vaihtoehdoksi.

B: 2,4,3,1 C: 7,6,5 D: 8,9,10

T4-2 / LÄHTÖ 3

Varmaehdokas: Tasaisen mukavasti koko kauden suorittanut Bwt Alarmille (2) näyttäisi kohtaavan tässä aika sopivia vastustajia, ja edulliselta lähtöradalta vuoden ensimmäiseen tolppaan uskoisi olevan saumat.

Arvoitus: Pitkältä tauolta palaava Arthure (1) olisi parhaimmillaan yksi kisan mahdollinen pärjääjä, mutta pitkän tauon takia vire on kysymysmerkki.

Arvailua juoksunkulusta: Eturivin parasta kiihtyvyyttä auton takaa esittäneet ovat saaneet uloimmat lähtöradat, mikä tekee kisan alkukuvioiden hahmottamisesta kinkkisen tehtävän. Nähdyn perusteella Surprise Pointer (1) saattaa vajota ykköseltä aika syvälle sisäradan syövereihin. Vaikka Bwt Alarm (2) ei ole ollut todellakaan mikään starttiraketti, niin itselleen optimaalisista alkuasemista ruuna voi saada paikan toisen radan parijonosta suhteellisen läheltä kärkeä. Sanna Loukusa aikoi ajaa Bwt Alarmilla rohkeasti jo matkalla eteenpäin. Lady Spellillä (4) startti jouduttanee ottamaan laukkariskin takia aika tavalla varman päälle. Yanru (5) on ollut kerran auton takana eturivin paikka, tuolla kertaa se lähti ykköseltä aika rauhallisesti. Lina Leellä (6) on ensikertaa rutinoitunut ammattilainen opastajana, ja tamma saattaa olla nyt yllättävänkin terävänä auton takana. Keulaankin pääsy voisi olla mahdollista. Sieltä ajamisen sopivuudesta Lina Leelle ei ole harmainta aavistustakaan. Hell Racer (7) pääsee tarvittaessa kovaa liikkeelle. Keulajuoksuakin on kokeiltu muutaman kerran. Kun kaikki ykkössijat ovat tulleet kuitenkin selkäreissuilla, niin tuskin seiskalta vetotöihin kannattaa tässäkään ihan hampaat irvessä pyrkiä. Viimeisessä kärrylähdössään ennen taukoa Ariston (8) teki yhden parhaista suoristuksistaan. Itsestään kovaa avaava voi ottaa alussa näin ulkoakin johtopaikan haltuunsa. Jos hevonen suostuu, niin Iida Lanton mukaan myös selästä voidaan ajaa. Arthure (9) on pystynyt parhaimmillaan kirimään kauempaakin kamppailuun mukaan. Blady Saga (10) on ollut yleensä parempi kärjestä tai sen läheltä. Takapareissa juosseen tamman voitto Oulun maililla kesäkuussa saattoi olla pitkälti ylivauhdin ansiota.

A: 2 B: 8,4,10,9,5,7,6 C : 11,1

T4-3/ LÄHTÖ 4 / PD-1

Varmaehdokas: Willy Fog (5) teki viimeksi hyvän esityksen, vaikkei voinutkaan mitään elämänsä vireeseen nousseelle hurjan juoksun tehneelle Gold Narvalle. Mieliasemiinsa johtoon pääsyynkin voisi olla mahdollisuudet taas päästä.

Varmaehdokas / Arvoitus: Kemijärven taukostartissaan alkuun laukanneella, ja siinä vuohisensa aukaisseella Mountain Hooliganilla (4) on taas kuukauden taukoa alla. Vuoden vaihteen molemmin puolin tosi mainiosti suorittaneen ruunan esitykset olivat tuon jälkeenkin ihan asiallisia, mutta ehkä niistä on kuitenkin puuttunut se ihan suurin hohdokkuus.

Arvailua juoksunkulusta Mailillamonen ajotaktiikka kiihdytykseen muuttuu aggressiivisemmaksi, mikä hankaloittaa juoksutapahtumien ennustamista. Viime vuoden kesäkuun startissa ilman kenkiä juossut Hillbilly Willy (1) piti vastaavalta lähtöradalta 10-avauksessa yllättäen keulat. Sellaisena ruuna voisi olla tässäkin alussa nopein. Tuon jälkeen kaviot menivät aroiksi, ei edullisen balanssin käyttäminen ollut onnistunut. Kengät alla Hillbilly Willy on päässyt vain aika tavanomaisesti matkaan. Tätä kovemmassa porukassa torstaina alun johtavan rinnalla matkannut ja siitä lopussa hännille taipunut Flying Heel (2) ei ihan ehtine kiihdytyksessä nopeimpien mukaan. Kisa ajettiin kengät alla, joten tässä saatetaan ottaa pois, mistä olisi hevoselle hyötyä. Aiemmin lyhyt starttiväli on terävöittänyt Flying Heeliä. Tasaisesti joka kohdassa kisaa suorittaneelle Spitfire Effelle (3) tavoiteltaneen vain asemia mahdollisimman läheltä kärkeä. Kolmen kuukauden paussilta kisaan palaava Zell Memento (4) saattaa pyyhkäistä alussa johtoon. Selkäreissu kärjen tuntumassa on ollut oriille mieluinen. Asiallisesti, muttei kuitenkaan säkenöivästi siivekkeestä irtoava Willy Fog (5) saattaa viime kerran tapaan kyetä etenemään jo alkumatkasta hallinta-asemiin, josta sillä koetetaan parhaan kyvyn mukaan myös ajaa. Petteri Joki piti Mountain Hooligania (6) niin nopeana avaajana, että se voi pystyä lennähtämään täältäkin johtoon. Vaikka ykkösiä on tullut myös keulasta, niin selästä ruuna tuntuisi ottelevan ahnaimmin voitosta. Kuski sanoi ajotaktiikan ratkeavan osittain ruuna päivän mielialaan perusteella. Ali Baba Rajmar (7) on raju starttari, joka saattaa pamauttaa seiskaradasta huolimatta johtoon. Aika ailahteleva menijä voisi olla hyvänä hetkenään sieltä aika hankalakin ohitettava. Vaikka Bessie Bliss (8) on räväkkä lähtijä, niin kasilta sillä tuskin ladataan aivan täysillä alkuun.

A: 5,6 B: 2,7,3 C: 4,9,8,1

T4-4 / LÄHTÖ 5 / PD-2, Troikka

Varmaehdokas: Ennalta tasaiselta vaikuttavaan koitokseen on vaikea alkaa osoittamaan mitään maistuvan ja järkeväntuntuista ankkuria. Ehkä ensimmäisenä tehtävään tulee mieleen pikku hiljaa paranteleva sitkaasti kirivä, mutta hienoinen tasavauhtisuutensa takia haavoittuvainen Quick Right (7). Jos peliosuus nousee korkeaksi, niin ainakin aiemmin vain tavanomaisesti käynnistynyt ruuna ei ole ikävältä lähtöpaikkaan erityisen herkullinen yksin lapulle.

Yllättäjäehdokas: Frazier Bokolle (6) ravilla meno on ollut pitkään vaikeaa. Kunnossa ei ole ollut ilmeisesti kuitenkaan suurempaa moittimista. Uudessa tallissa kuukauden päivät olleen hevosen kunto on varmaan säilynyt ennallaan. Luokka Frazier Bokolla riittää tällaiseen tehtävään, eikä paraskaan pärjääminen ole aivan utopiaa.

Arvailua juoksunkulusta: On Va Voirilla (1) oli koelähtöön reilun vuoden paussi alla, eikä tuosta esityksestä voi alkaa kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tekemään. Hyvin autoa seuraavalle ruunalle sisin lähtörata auton takana on ollut hankala. Joten vaikka keulaan pääsemiseenkin on eväät, niin myös alkulaukan mahdollisuus on aiemman perusteella selkeästi olemassa. Capitano Web (2) hyötynee nopeana avaajana mainiosta lähtöradastaan. Porukan parhaimmistoon kuuluva, asiallisesti siivekettä seuraavaa Exotic Lindaa (3) ohjastaa tällä kertaa omistaja/valmentaja, enkä osaa alkaa hänen ajotaktiikka arvailla. Enigma Sisu (4) on nopea startista. Hyvin hevosella kiihdyttämisen hallitseva kuski voi päästä valitsemaan, miltä paikalta hän katsoo parhaaksi ajaa. Matkalla ottamiensa outojen laukkojen takia koelähtöön joutuneen King Kasperin (6) takana vähän kilpaa ohjastava valmentaja joutuu olemaan alusta asti tarkkana, ettei hevonen joudu hakemaan uudestaan kilpailuoikeutta. Uudesta valmennuksesta tässä aloittava Frazier Boko (6) on ollut paras vapaalta radalta. Taulussa on kaksi hylkäystä, mikä saattaa vaikuttaa kuskin valitsemaan ajotaktiikkaan. Sitkeä loppuvetoon ollut syömähammas Quick Right (7). Ruuna ei ole ihan huono lähtijä, mutta lähtönopeus ei aiemman perusteella riitä näin ulkoa alun kamppailuun. Edestä otetaan kengät pois, mistä saattaa olla apua kiihtyvyyteen. Rohkeasti eteenpäin Petteri Joki aikoi startista ajaa, kun paikka johtavan rinnallakaan ei tuntunut pelottavalta. Aika rauhallisesti käynnistyvälle Joana’s Roadrunnerille (8) kasi ratarata on ilkeä lähtöpaikka. Ruuna saattaa joutua aloittamaan etenemisen aika tavalla taustalta. Tuon omaan juoksuun kykenevä Joana’s Roadrunner voi tehdä jo matkalla.

A: 7,4,8 B: 3,5,6,1 C: 12,9,2,11

T4-systeemit

S1: 2,4,3,1,7,6,5 (8,9) 2 (8,4) 5,6 (2,7) 7,4,8,3,5,6,1 (12,9) = 98 riviä

S2: 2 (4,3) 2,8,4,10,9,5 (7,6) 5,6,2,7,3 (4,9) 7,4,8,3,5,6,1 (12,9)= 210 riviä

Lähtö 1

  1. 6. Pontriot – 3.Satiinin Sato – 2.Mylverin Yrjö – 5.Valentini

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen 

Vihjeet