Vihjeet 7.12.2018

06.12.2018

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 1

Jukka-Pekka Kauhanen, Kyvykkään oloinen Harjujen Roomeo (5) oli pari startin ajan meillä treeneissä. Omistajan mukaan hyvin harjoituksissa menneen orin ravi ei ollut viime kisassa ihan parasta mahdollista.

LÄHTÖ 2 / T4-1

Pentti Rautio, Aika erikoisenluonteen omaavan Youana Meshin (1) päivät ovat tosi erilaisia. Hyvin radalla toimiva tamma on ajoittain kotona tosi hankala. Viimeksi Oulussa hevonen kävi aja-komennolla tosi kuumana, ja tuon takia päätettiin tulla autolähtöön. Ihan lahjakkaalta vaikuttava Youana Mesh kulki ennen viime starttia Piippolan harjoitusravien pehmeällä radalla matkan 21,5-vauhtia läpi, eikä esitys viimeksikään ollut ravin löydyttyä huono. Kovempaa ei ole päästy ajamaan. Tuosta ei ole kuitenkaan varmaan Youana Meshille isoa haittaa, kun se ei ole tarvinnut kovaa pöllyytystä. Keväällä tuli laukkoja. Balanssia laitettiin pikku hiljaa raskaammaksi. Kun kengitys löydettiin kohdalle, niin ravikin on käyttänyt. Juoksun onnistuessa tamman ei pitäisi jäädä tässä aivan hännille.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Toivotaan, että Youana Mesh ravaa.

Varustemuutokset: Samoilla kuin viimeksi mennään.

Ville Pohjola, Youana Mesh (1) on jonkun verran juoksijan tuntuinen hevonen. Vielä Kajaanissa kaarteet olivat hevoselle vaikeita. Kengitysmuutokset olivat auttaneet, ja viimeksi tuota ongelmaa ei enää ilmennyt. Oulussa tamma oli muuten koko ajan ihan rauhallinen, joten kun se yhtäkkiä kävi volttiin käännyttäessä tosi kuumana, en osannut varautua laukkaan. Raville selvittyään Youana Mesh kulki lopun matkaa varmaan noin 19-vauhtia.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Uuden lähtötavan ei pitäisi aiheuttavaa järkevän oloiselle hevoselle ongelmaa. Starttiin ei tarkoitus hirveitä revitellä, mutta mukavan reissun hevosen uskoisi tästä kuitenkin saavan.

Jukka-Pekka Kauhanen, Hengitystieinfektiosta kärsineen Penelope Dahlian (2) starttiin tuleminen on lykkääntynyt. Pystyvänoloisella varsalla on sekä vauhtia että jaksoa. Treenit ovat sujuneet mainiosti. En kuitenkaan tiedä onko hevonen vieläkään ihan valmis. Tässä ollaan hieman katsomassa, että aletaanko kilpailla vai jatketaanko vielä treenaamista. Kesän harjoitusraveissa tamma meni 23-vauhtia matkan läpi. Hirveitä en vielä tästä kisasta vielä odota, mutta hyvää ehjää esitystä kuitenkin.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Näin ekastartissa ei aleta mitään hirveitä kiertelyjä yrittämään. Penelope Dahlia on ollut harjoituksissa auton takana, ja ainakaan niissä lähtötapa ei tuottanut ongelmia.

Varustemuutokset: Ihan perusvarusteilla aloitetaan.

Mauri Jaara, Fast'nfurious Sisu (3) oli Kaustisella ekakerran vähän sinne päin kuin mitä sen treenien perusteella pitäisi olla. Tehdystä ruunauksesta näyttää olleen huomattavasti etua. Aiemmin hieman turhan raskaalla balanssilla kilpailleen hevosen kengitystä kevettiin, mikä sekin vie parempaan suuntaan. Napakka keli olisi isot liikkeet omaavalle hevoselle parempi.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Puolireipas matkavauhti olisi Fast'nfurious Sisulle varmaan sopivinta. Katsotaan, miten kisa lähtee menemään, ja ajetaan tilanteen mukaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

LÄHTÖ 3 / T4-2

Veijo Kumpulainen, Ilos Amadeuksen (3) raviongelmien syytä tutkittiin parin vuoden ajan, mutta sen aiheuttajaa ei onnistuttu löytämään. Ruunan niveliä piikitettiin ja se sai olla välillä laitumella. Tuosta on näyttänyt olleen apua, ja hevonen on taas pystynyt ravaamaan. Jyväskylässä Ilos Amadeus jäi huonoon selkään viimeisellä takasuoralla. Ilman tuota se olisi voinut vaikka otella kärkisijoista. Toiveikkain mielin kisaan lähdetään. Jos ravi edelleen käyttää ja juoksu onnistuu, niin lahjakkaana pitämäni Ilos Amadeus voisi yltää tässä totosijoille

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Vaikka Ilos Amadeus on pärjännyt keulastakin, niin vielä tässä vaiheessa selkäjuoksu on varmaan parempi vaihto. Imureissun perästä ruuna pystyy kirimään lyhyen pätkän kovaa.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan kuin viimeksi Jyväskylässä, eli mahdollisimman avovehkeet, ilman sekkiä ja laput silmillä.

Mauri Jaara, Suzie Cue (4) on hieman erikoinen hevonen. Ajoin Ylivieskan tapaan viimeksikin keulassa vähän liian hiljaa. Treenien perusteella kaikki vaikuttaisi olevan kohdillaan. Toivotaan, että Suzie Cue parantaisi edelleen tähän starttiin.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Suzie Cue avaa hyvin. Katsotaan sitten, miten juoksu lähtee tästä kehittymään.

Varustemuutokset: Jotta yritystä olisi lopussa vähän paremmin, niin päävarusteita hieman vaihdetaan. Muuten jatketaan samoilla.

Erkki Lappi, Pica Pica Oak (10) tuli viime startin jälkeen kipeäksi, joten kaikki ei ollut varmaan tuossa kohtaan ihan kunnossa. Pari viikkoa on nyt päästy ajamaan normaalista. Terävimmillään ollakseen tämä ei tarvinne kovin montaa starttia alle, mutta yksi kisa voi olla tarpeen. Terveenä olleessaan aina hyvin suorittaneen Pica Pica Oakin tähän kisaan on vielä kysymysmerkkejä. Ennalta porukka vaikuttaa tasaiselta. Hyvillä mielin kisaan tullaan, ja katsotaan sitten, mitä tästä saadaan.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Pica Oakille tuntuu käyvän vähän kaikenlaiset matkavauhdit, vaikka reippaampi tempo saattaisi olla vielä ehkä hieman parempi. Selkäjuoksu täältä on tulossa. Kaustisen perusteella tammalle käy myös sellainen. Toivotaan, että pääsemme täältä takaa lävitse.

Varustemuutokset: Normivarusteilla aloitetaan, eikä tähän ekastarttiin pikku tauolta ole vielä korvia tarkoitus aukaista.

LÄHTÖ 4 / T4-4 / PD-1

Janne Soronen, Pitkään tauluaan paremmassa kunnossa olleelle Herrera Bokolle (1) on tullut nyt pari onnistumista. Hevoselle tuli jossain kohti laukkoja, ja niiden takia tehtiin varustekokeiluja. Ne osoittautuivat vääriksi. Viime Bodenin startissa oli rautakenkä alla. Päävehkeetkään eivät olleet oikeat, ja ruuna ei juossut suorassa. Kaustisen kisassa palattiin entisiin varusteisiin, ja esitys tuossa kisassa oli mainio. Kuskin mukaan se oli Seinäjoella vielä aavistuksen verran paremman oloinen. Vaikka ruuna on ravannut aina harjoituksissa hyvin, niin meno on ollut ihan viime aikoina letkeämpää ja jotenkin vielä parempaa. Viikon starttiväli tuntuu suosivan Herrera Bokoa, joten kun se kilpailee viikon päästä Kuopion hyväpalkintoisessa lähdössä, niin kisa tarvittiin tähän kohtaan. Voitosta toki ajetaan, mutta vaikka hevonen jäisi jostain syystä lopussa pussiin, niin tuo ei ole tässä tilanteessa iso katastrofi.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Herrera Boko keulasta on ollut paras keulasta, kun kurvien juokseminen on ollut hevoselle sieltä helpointa. Volttilähtö toki suosisi, mutta tälläkin lähtötavalla ruuna päässee aiempaan paremmin matkaan. Mikään starttiraketti se ei kuitenkaan vieläkään ole. Herrera Boko on nyt huippukunnossa, joten lisää itseluottamusta saanut hevonen pystynee jo paremmin kiertämäänkin.

Varustemuutokset: Hyvin hokkikengässä menevän Herrera Bokon varusteita ei uskalla lähteä nyt muuttamaan.

Arto Laurukainen, Kuten taas viimeksi nähtiin, niin hyvän kilpailupään omistava Heady Hunter (5) tekee aina sen, mihin pystyy. Kelin takia treeneissä on voitu ajaa vain aika sievästi. Uskoisin Heady Hunterin kuitenkin jatkavan entisellä mallilla.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Heady Hunterille käy vähän kaikenlaiset juoksut. Jos keulaan onnistutaan pääsemään, niin sieltä saatetaan kokeilla ajaa.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Kaisa Soukka, Caraway Runneria (7) on päästy koko syksyn ajan treenaamaan. Viime aikojen huonojen kelien takia ei kuitenkaan aivan siihen malliin kuin olisi haluttu. Perustreenistä tulevaa ruunaa ei ole tähän kisaan mitenkään erityisesti viritelty, mutta tuota ei ole tehty aiemminkaan. Caraway Runner on hyvä talvihevonen, jolla henkikin kulkee kylmemmillä ilmoilla paremmin. Hevonen juoksee tässä sopivassa sarjassa pienestä ykköspalkinnosta. Kaiken onnistuessa Caraway Runner voi olla tässä aika lähellä kärkeäkin.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Talvi on tarkoitus ajaa kilpaa, ja tämä kisa mennään paljolti hevosen ehdoilla. Caraway Runner on ollut paras selästä. Kuski saa ajaa, kuten hän parhaaksi näkee.

Varustemuutokset: Hokeilla hyvin menevä Caraway Runner jatkaa muuten samoilla vehkeillä.

Ville Pohjola, Caraway Runner (7) on hyvä olemassa hevonen, joka on ollut yleensä heti tauolta kunnossa. Ruunan tämän hetken tilanteesta minulla ei ole tarkempaa tietoa.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Caraway Runner on ollut parhaimmillaan, kun se saanut selkäreissun. Sellaisen päätteeksi hevosella on hyvä kiri.

LÄHTÖ 5 / T4-4 / PD-2 / Troikka

Jukka-Pekka Kauhanen, Tallin muiden hevosten tapaan Lily Labourille (2) tuli viruksen aiheuttamia hengitysongelmia. Älyttömän kovaa ei ole ajettu, mutta tehoja harjoituksissa on ollut. Tamma on mennyt treeneissä mainiosti, ja palautuminen on ollut hyvällä tasolla. Tämä on sen tyyppinen hevonen, joka kaiken ollessa kohdillaan suorittaa heti paussilla omalla tasollaan. Iän myötä Lily Labourin tekemiseen starteissa on tullut tasaisuutta.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Lily Labour pitää suoraviivaisesta taktiikasta ja tasaisen kovasta matkavauhdista. Kovaa lähtevällä tammalla kokeillaan päästä keulaan, ja ajaa sieltä.

Varustemuutokset: Paljon ilman etukenkiä kilpaillut Lily Labour juoksee nyt hokit alla. Myös tuo balanssi on käynyt sille. Muuten samoilla varusteilla jatketaan.

Eija Sorvisto, Bianca Creekin (5) ravi ei tahdo pysyä kasassa, mutta useista eri tutkimuksista huolimatta vikaa ei ole onnistuttu löytämään. Kotivauhdeissa askellus sujuu, mutta maksimikyydeissä ravi ei tahdo pysyä ihan kasassa. Tamma tarvitsee pitävän alustan, joten viime aikojen kuraiset alustat ovat olleet sille hankalia. Jos ravi käyttää, niin jotain aina rehellisesti perille asti tuleva Bianca Creek voisi tästäkin saada.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Bianca Creek ei ole ei juoksuriippuvainen. Kuskin otettava taktiikassa huomioon, miltä hevonen kunakin päivänä käteen tuntuu, ja ajaa sen mukaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Ville Pohjola, Jeppas Roulettin (6) aloitti hyvin tauolta. Tuon juoksun perusteella viime kisaan oli odotuksia. Ensimmäinen takasuora jouduttiin revittämään kovaa, mutta tuokin huomioiden hevonen antoi hieman liian aikaisin periksi.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Jeppas Roulett lähtee puolireippaasti, ja katsotaan sitten mihin paikkaan parijonossa päästään pudottamaan.

Arto Laurukainen, Kesällä virustautia sairastaneella Billy Caramellilla (9) ei ole päästy kovien kelien takia ajamaan reippaampaa, ja hevonen saattaa olla näin tauolta vielä tähän kisaan hieman kankea. Vaikka porukka näyttää aika sopivalta, niin paussin takia pärjääminen jonkinlainen arvoitus.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Ainakin vielä näissä sarjoissa Billy Caramellille on käynyt vähän kaikenlaiset juoksut.

Varustemuutokset: Muuten samat, mutta nyt hokit ovat alla. Niistä ei pitäisi olla Billy Caramellille haittaa.

Jonna-Jasmiina Sarkkinen, Ranch Penelope (11) oli, kuten hieman ennalta osasin pelätä, viimeksi tosi paineissaan lähtötilanteessa, eikä pysynyt ihan käsissäni. Ylivieskassakin tamma oli ollut kuskin mukaan ekakierroksen aika reilusti ohjilla, mutta rauhoittui päätöslenkillä. Ranch Penelope on mielestäni paremmassa kunnossa kuin viime talvena. Jos tamma selvittää ekakaarteen ravilla, niin pärjäämiseen pitäisi olla tässä tasaisenoloisessa porukassa saumoja.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Kovaa lähtevä Ranch Penelope saanee nyt hyvän selkäreissun. Keulastakin voittanut tamma pystyy tekemään tarvittaessa pitkän kirin.

Varustemuutokset: Jotta Ranch Penelope pysyisi paremmin kuskin käsissä, niin kuolain vaihdetaan hieman kovempaan.

T4-vihje

Oulun vuoden viimeisten lounasravien T4:n keskimmäiset kohteet vaikuttavat ennalta aika selkeiltä. Avaus- ja päätöslähtöön sen sijaan voidaan saada aika vaikeastikin arvattava voittaja. Rivin suursuosikin Herrera Bokon isoin murhe lienee sisäradan lähtöpaikka.

T4-1 / LÄHTÖ 2

Varmaehdokas Yksikään lähdön osanottajista ei ole vielä ollut kilpatilanteessa ensimmäisenä maalissa. Mukavasti uransa aloittanut Star Credit (4) vaikuttaa vähäisten näyttöjensä perusteella olevan hyvin toimiva hevonen. Aika sopivan oloiset vastustajat kohtaava tamma voisi kyetä ottamaan tästä uransa avausvoiton.

Yllättäjäehdokas: Jo vuosi sitten kaksivuotiaana Youana Mesh (1) kulki koelähdössä ihan mukavasti. Laukat ovat kuitenkin häirinneet menoa pahasti. Kajaanin jälkeen kengitystä oli muutettu, ja Ville Pohjolan mukaan askellus toimi Oulussa. Koko ajan tuona päivänä muuten rauhallisena ollut tamma lämpeni täysin arvaamatta juuri starttihetkellä, ja pääsi ottamaan pahan laukan. Kuski arveli hevosen kulkeneen loppumatkan n. 19-kyytiä. Ehjällä juoksulla tuollaiset kyydit voisivat riittää tässä seurassa kärkikamppailuun asti.

Arvoitus: Alkuvuodesta kokeen läpäisseen Penelope Dahlian (2) starttiin tulo lykkääntyi virustaudin takia. Jukka-Pekka Kauhasen mukaan kyvykkään oloisen kolmivuotiaan harjoittelu on sujunut hyvin. Hänen mielestä Penelope Dahlia ei ole kuitenkaan vielä välttämättä ihan valmis. Kun kovempaa ei ole treeneissä menty, on hevonen ennalta myös kuskille jonkinlainen kysymysmerkki.

Arvailua juoksunkulusta Exploding Anna (6) pääsi omassa autolähdössään ihan kivasti matkaan. Lovely Fling (8) käynnistyi vain tasaisesti. Muilla eturivin osanottajilla ei ole kokemusta auton takaa starttaamisesta, kun Nice Hillin (5) ryhmäkisa jouduttiin ottamaan linjalähtönä. Näin vähäisten tietojen perusteella on aika vaikea lähteä veikkaamaan juoksun alkutapahtumista mitään kovin tarkkaa. Järkevän tuntuiselle Star Creditille (4) uusi lähtötapa ei aiheuttane ongelmia. Asiallisesti voltista käynnistynyt Star Credit on arka arvaukseni keulassa juoksevaksi. Viimeksi aiempaa selvästi paremmin suorittaneella Fast'nfurious Sisulla (3) on voltista ensimetrit pitänyt ottaa aika tavalla varman päälle. Tilanne voi olla tietenkin toinen tällä lähtötavalla. Ennen ravien alkua ajettavaharjoituslähtö voi antaa lisätietoa Fast'nfurious Sisun, kuten monen muun käytöksestä auto takaa startattaessa.

A: 4,3 B: 1,2,7,6,5 C: 11,9,8,10 D: 12

T4-2 / LÄHTÖ 3

Varmaehdokkaat / Arvoitukset Kesän korvalla kaksi voittoa keulasta ottanut Suzie Cue (4) on molemmissa tauon jälkeisissä kisoissaan ollut vastaavan juoksun perästä lopussa saamaton. Startit ovat voineet terävöittää hevosta. Nyt tilanne voi olla aivan toinen, mutta ennalta tuosta ei ole mitään takeita. Viime kisansa jälkeen kipeäksi tullut Pica Pica Oak (10), on kuten Erkki Lappi totesi, tehnyt aina terveenä hyvät esitykset. Lähes kahden kuukauden tauolta palaavan tamman vire tuntui olevan kuskillekin tähän ekakisaan pieni kysymysmerkki.

Yllättäjäehdokas: Viime vuonna hyvin menestyneen Ilos Amadeuksen (3) tämä kausi on ollut pettymyksiä täynnä. Tauon jälkeen ruuna on aloittanut nousujohteisilla esityksillä, ja nyt kolmannessa startissa suorituskyky voisi riittää jo kärkikamppailuun.

Arvailua juoksunkulusta Tiiviisti autoa seuraava Love Alley's Don (1) voisi kyetä pitämään alussa kaikki ulkopuolellaan. Ruunalla kokeiltiin viimeksi ajaa maililla johtopaikalta. Veto ei riittänyt ihan perille asti, joten täydellä matkalla selkä olisi varmaan järkevä ottaa eteen. Hyvin avaavalle Ilos Amadeukselle (3) vetotyötkin kävisivät mainiosti. Vielä tässä kohtaa Veijo Kumpulainen toivoi kuitenkin selkäreissua, kun hänen mukaan ruuna pystyy sellaisen perästä lyhyeen, mutta tosi terävään kiriin. Suzie Cue (4) on sen verran räväkkä lähtijä, että se saattaa kiittää taas kärkeen. Kahden viime esityksen jälkeen myös selkäreissu voi olla harkinnassa. Sopivaa veturia voi olla hankala löytää eteen. Asiallisesti käynnistyvä Like A Power (5) voi saada kivat asemat läheltä kärkeä, millaiset hieman tasavauhtinen menijä pärjätäkseen tarvitseekin. Omaan juoksuun kykenevä Pica Oak Oakin (12) starttaa kahden hyvän avaajan takaa, ja tuureilla hevonen voi saada aika mukavatkin hyökkäysasemat. Omaan juoksuun pystyvä tamma saatetaan nähdä ensimmäisenä ulkoradoilla.

A: 4,12,3 B: 5,6,2,9,1,7

T4-3/ LÄHTÖ 4 / PD-1

Varmaehdokas Kahdessa viimeisessään loistanut Herrera Bokon (1) voitto ei ole välttämättä ihan niin kiveen hakattu kuin äkkiseltään voi näyttää. Ruunan paremmalla lähtötavalla voltista lähtönopeus tuntuu parantuneen. Aiemmin ruuna on käynnistynyt auton takaa aika kankeasti, joten vaikka Herrera Boko voi päästä nyt tälläkin lähtötavalla paremmin liikkeelle, niin sisäradalta ruuna tuskin pystyy pitämään ulkopuolelta lähteviä kurissa. Janne Sorosen mielestä hevonen on keulasta selvästi paras, eikä sinne taida olla ainakaan heti asiaa. Viikon starttiväli on Sorosen mukaan osoittautunut Herrera Bokolle optimaaliseksi. Tuosta syystä se tarvitsi tähän kohtaan kisan ensi viikon Kuopion 76-ravien hyvällä palkinnolla ajettavaan lähtöä varten. Jos homma näyttää menevän liian hankalaksi, ei tässä 600 euron kisassa lähdettäne ihan verissä päin voitosta tappelemaan. Pienessä porukassa juoksun epäonnistumiseen on aika vähäiset mahdollisuudet, joten huippukuntoisen Herrera Bokon voittoon on aika iso vaara.

Yllättäjiä ja arvoituksia en onnistunut tähän kohtaan löytämään.

Arvailua juoksunkulusta Arctic Hurricane (2) voisi ottaa alussa johtopaikan haltuunsa. Esitys viimeksi nätin juoksun perusteella oli jo hieman parempi, mutta tälle kaudelle neljän vuoden tauoltapalanneen ruunan iskukyky ei toissa startin perusteella kestä vielä kovin aggressiivista taktiikkaa. Veturi tarvittaneen avuksi. Terävästi avaavalla Heady Hunterilla (5) on annettu kahdessa viime startissa järkevät selkäreissut. Vaikka ruuna on mennyt kaikilla juoksuilla, niin keulapaikalta se saattaa olla kuitenkin ihan parhaimmillaan. Arto Laurukainen aikoikin kokeilla tuota taktiikkaa, jos johtoon pääsy onnistuu. Asiallisesti käynnistyvä Caraway Runner (7) on ollut sekä valmentajan Kaisa Soukan että ohjastajan Ville Pohjolan mielestä parhaimmillaan selkäreissulla, joten sellainen tauolta palaajalle tässä hankittanee. Herrera Boko (1) ei ehtine startissa nopeimpien mukaan, ja suursuosikki jääne alussa sisäradan syövereihin. Pienessä lähdössä vaara jäädä pussiin tuntuu kuitenkin minimaaliselta. Janne Sorosen mukaan hevonen aiemmin hieman jännitti kisatilanteessa, ja tuon takia kaarrejuoksu ei ollut aina sille ihan helppoa. Nyt Herrera Boko on ollut startissa rennompi, joten kurvit voivat sujua paremmin, eikä kiertäminen ole sille enää vaikeaa.

A: 1 B: 7,5 C: 6,3,2,4

T4-4 / LÄHTÖ 5 / PD-2, Troikka

Varmaehdokas. Aika kyvykkään oloisen Billy Caramellin (11) kannalta vastus paperilla vaikuttasi aika sopivalta. Pikku paussilta tulevalla oriilla ei ole kovien olosuhteiden takia ajamaan reippaampaa, joten tarkka vire oli myös Arto Laurukaiselle pieni arvoitus. Ennalta monia kysymyksiä sisältävään koitokseen ei ole esittää muitakaan riittävän järkiperusteista tukipilaria, joten takarivin lähtöpaikasta huolimatta Billy Caramell jää hieman arveluttavasti hoitamaan tässä varmaehdokkaanvirkaa.

Yllättäjäehdokas Aika ailahteleva Sunday's Robertta (7) kesti viimeksi saamansa tosi vaativan reissun kohtuudella. Oikeana päivänään paljon pystyvä tamma voisi pystyä tässä tasaisessa koitoksessa yllätykseen.

Arvailua juoksunkulusta: Lily Labour (2) voisi olla alussa vikkelin. Jukka-Pekka Kauhanen aikoi kokeilla ajaa keulasta, jos pääsy sinne onnistuu. Hänen mielestä tamma on ollut heti tauolta aika valmis. Treeneissä ei ole menty kovempaa, mutta tuosta ei ole tälle hevoselle välttämättä suurta haittaa. Jos johtoon pääsy onnistuu, niin Lily Labourille voi pystyä pitämään asemansa jopa maaliin asti. Tallin vaihdoksesta hetkellisesti innostunut, reippaasti lähtevä Spicy Dayn (4) voisi ehtiä neloselta johtavan taakse. Viime esitykset ovat olleet aika haluttomia, ja motiivin riittäminen nätilläkään reissulla perille asti on etukäteen epävarmaa. Jeppas Roulett (6) on terävä auton takana. Tamma tuntuu tarvitsevan aika nätin reissun, minkälainen tässä saattaa olla hyvin tulossa. Billy Caramellin (9) edessä on nopea starttari. Ori voi saada mainion juoksupaikan läheltä kärkeä, josta se lähtenee ensimmäisten joukossa ulkoradoille. Tauluaan paremmassa iskussa oleva Ranch Penelope (11) voi joutua lähtemään reissuun aika kaukaakin. Jonna-Jasmiina Sarkkisen mukaan tamma pystyy tekemään vähän pitemmänkin kirin, joten paikka ei välttämättä tuhoa kaikkia pärjäämismahdollisuuksia. Sitkeästi perille asti punnertavan Vic Afeidaksen (12) oljenkortena on ylivauhtinen kisa, jollaisella ruuna voisi kyetä nousemaan lopussa kamppailuun mukaan.

A: 9,2,5,11 B: 7,4,6,12 C: 8,1,3,10

T4-systeemit

S1: 4,3,1,2,7,6,5 (11,9) 4,12,3 (5,6) 1 (7,5) 9,2,5,11,7,4,6,12 (8,1) = 168 riviä

S2: 4,3 (1,2) 4,12,3 (5,6) 1,7,5 (6,3) 9,2,5,11,7,4,6,12 (8,1)= 144 riviä

Lähtö 1

  1. 5. Harjujen Roomeo – 4.Satiinin Sato – 6.Jenkkihymy – 8.Riuska Poju – 7.Einon Into – 9.Hilpukka

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen 

Vihjeet