Raviraportti 10.12.2020

10.12.2020

Äimäraution torstai-illassa ravattiin kymmenen lähdön voimin. Ponsse Cup -karsinnassa voiton vei Ville Pohjolan ohjastama Cankus Xport, jonka lisäksi finaaliin selvitti tiensä myös Flex To Wheels. Lämminveristen ykkössarjassa voittoon liiteli Matti Nisosen ohjastama ja valmentama Leader Brodde. Muut Toto5-kohteet menivät Exploding Annan, Tähtitien ja Lastsundayinmayn nimiin. Kovimman kylmäverikoitoksen voitti Tinderi. Kolmivuotiaiden suomenhevosten kohtaamisessa paras oli Luraus.

Luraus paras kolmivuotias

Illan avauslähdössä yhteen iskivät kolmivuotiaat suomenhevoset. Voittoon ravasi Santtu Raitalan ohjastama Luraus. Tamma eteni ensimmäisellä takasuoralla kärkeen ja luovutti takakaarteessa paikkansa. Maalisuoran avautuessa Luraus nousi johtavan takaa toiselle radalle ja jyräsi lopussa varmoin ottein selvään voittoon. Uransa avausvoiton ottaneen lahjakkuuden valmennuksesta vastaa Iisakki Oja-Nisula.

Takakaarteessa keulaan edennyt Otava Pee kamppaili 36,5-lopetuksessa toiseksi, muttei mahtanut mitään voittajalle. Muut jäivät tosi kauas taustalle. Kulisseissa Väisästen Hissun Liina ja Hissun Saga suorittivat tasaisesti ja saivat pienessä lähdössä rahaa kolmos- ja nelossijojen myötä. Mäkimeirami laukkaili hylkyyn.

Teisifone ylivoimainen

Toisessa lähdössä voittoon ravasi Kari Alapekkalan ohjastama ja valmentama Teisifone. Tamma nousi etusuoran alussa 4. sisältä toiselle radalle ja eteni viimeisellä takasuoralla voimalla keulahevosen rinnalle, hankkien tästä vaivattomasti otteen 600 metriä ennen maalia. Jatkossa kaikki oli Teisifonelle helppoa ja se irtosi 14-lopetuksessa ylivoimaiseen voittoon.

Viimeisellä takasuoralla 2. sisältä 3. sisälle jäänyt Global Vision hakeutui maalisuoran avautuessa kirikaistoille ja lopetti taustalla asiallisesti kakkoseksi. 3. sisältä viimeisellä takasuoralla 4. sisälle pudonnut Natus Stella seuraili edellisen tuntumassa ihan mukavasti kolmanneksi. Avauskierroksen 25-vauhtia hölkkäillyt Steady Stride menetti paikkansa viimeisellä takasuoralla ja riitti jatkossa viimeisille rahoille.

Tinderi karkasi vastustajiltaan

Illan kolmas lähtö oli Heikki Mikkosen ja Tinderin näytöstä. Ruuna aloitti 2. ulkona, mistä nousi ensimmäisellä takasuoralla kolmannelle radalle ja kiertyi 1500 metriä ennen maalia johtopaikalle. Maltillisen 36,5-avauksen jälkeen Tinderi kellotti avauskierroksen 33,5-vauhtia ja pinkoi kolmannen puolikkaan 28-kyytiä. Maalisuoralla 25,5-lopetuksessa Tinderi swaippasi vastustajat vasemmalle ja karkasi murskaavaan voittoon. Ykkössija oli Mikkosen suojatille kauden viides ja uran yhdeksäs.

Loppukaarteessa 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Julianne Dahlia tuli asiallisesti perille ja riitti kakkoseksi, selvästi voittajalle häviten. Viimeisen takasuoran alussa 3. sisältä toiselle radalle noussut Vienan Myrsky eteni loppukaarteessa 2. sisälle, mistä otti maalisuoran avautuessa laukan. Raville selvittyään Teuvo Nikulaisen ajokki kiri kolmanneksi. Alkumatkan johtanut Punta-Pate oli 2. sisältä tasainen neljäs. Hyväksyttävä suoritus pitkältä tauolta. Pelihevosista Ruhvanan Urho laukkaili hylkyyn.

Cankus Xport paras Ponsse Cup -karsinnassa

Ponsse Cupin viimeisessä karsintalähdössä voittoon ravasi Ville Pohjolan ohjastama Cankus Xport. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä löysi loppusuoralle kaarruttaessa kiritilat. Loppumetreillä Rainer Björkrothin valmennettava niittasi keulassa juosseen Flex To Wheelsin ja nappasi uransa kuudennen voiton. Kuluvan kauden puitteissa täysosuma oli Cankus Xportille neljäs.

Keulapaikalla väliajoin 13,0 - 16,0 - 16,0 kellottanut Flex To Wheels kamppaili 14-lopetuksessa hyvin toiseksi. Torrent d'Invernen tehtävästi muodostui heti alusta alkaen vaativa, kun se juuttui kolmannen kiertoon ja otti vielä ensimmäisellä takasuoralla laukankin. Viimeisellä takasuoralla Kari Alapekkalan ajokki nousi sisäradan jonon hänniltä toiselle radalle, mistä jatkoi maalisuoralla kirikaistoille. Vahva loppuveto nosti Torrent d'Invernen vielä kolmanneksi.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Valorous Leader tsemppasi neljänneksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa kolmannen kiertoon noussut Boulder Predator kiri ihan mukavalla otteella viidenneksi. 4. sisältä maalisuoralla ulos noussut ja myöhään vapaasti kirimään päässyt Flight Deck tuli loppumetrit terävällä otteella ja oli kuudes maalissa. Blue Cates oli 2. sisältä tasainen seitsemäs ja sen takaa maalisuoralla 2. ulos vaihtanut Too Macho For You jäi vaille kiritiloja. Paljon pelattu Galileo Way laukkasi ensimmäisessä kaarteessa hylkyyn.

Exploding Anna kamppaili vahvasti johtavan rinnalta

Toisessa Toto5-kohteessa paras oli Panu Ahosen ohjastama Exploding Anna. Tamma ei ehtinyt alussa nopeimpien mukaan, mutta nousi nopeasti toiselle radalle ja juoksi lopulta toista rataa ilman vetoapua. Päätöspuolikkaan alussa Exploding Anna jyräsi kärkipaikalle, minkä jälkeen kaikki oli Teuvo Mämmelän valmennettavalle oikein helppoa. Voitto oli tammalle kauden kolmas ja koko uran neljäs.

Viimeisellä takasuoralla 2. sisältä 2. ulos vaihtanut Isiah Boko jäi loppukaarteessa ilman vetoapua ja kamppaili lopussa ihan positiivisesti kakkoseksi. Absolut Arctica kiri 6. ulkoa hyvin kolmanneksi. Etukaarteessa 4. ulkoa kirinsä aloittanut Alfas Finans punnersi asiallisella otteella neljänneksi. 3. ulkona juossut Lilla Robert löysi kiritilat hieman myöhään ja lopetti terävästi viidenneksi. 5. ulkoa etukaarteessa kolmannen radan jonoon liittynyt Exotic Linda jaksoi kuudenneksi.

7. ulkona juossut Fiona Mearas nousi kirivaiheessa seitsemänneksi. Ensimetreillä lyhyesti laukannut Supermans Girl oli 2. ulkoa tasainen ja sai viimeiset rahat. Paljon pelattu True Lance veti kolmannen puolikkaan 13-vauhtia ja menetti keulapaikan päätöspuolikkaan käynnistyessä. Tuomas Pakkasen ajokki jäi lopulta ilman rahaa.

Tähtitie ravasi kauden kolmannen voittonsa

Kylmäveristen V Divisioonakarsinnassa voiton vei Mirva Janatuisen ohjastama ja valmentama Tähtitie. Ruuna jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua, mistä marssi kärkeen viimeisellä takasuoralla. Maalisuoralla Riutan Taika tarjosi Tähtitielle hyvän haasteen, mutta ei kuitenkaan pystynyt ohitukseen. Marraskuussa yli viiden vuoden voitottoman putken päättänyt Tähtitie on voittanut tällä kaudella jo kolmesti.

Viimeisellä takasuoralla keulapaikan vaihtuessa 2. ulkoa johtavan rinnalle edennyt Riutan Taika oli hyvä kakkonen. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla 2. ulos edennyt Koivikon Miisu jatkoi loppukurvissa kolmannen kiertoon ja tsemppasi asiallisesti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hänniltä toiselle noussut Nompparilla palasi loppukaarteessa sisäradalle ja työntyi lopussa tasaisen esityksen päätteeksi nelosrahoille. 3. ulkoa kierros ennen maalia kirinsä aloittanut Tarmo Ite punnersi viidenneksi.

Viimeisellä takasuoralla 2. sisällä asemiaan menettänyt Tuutinki oli jatkossa varsin tasapaksu, mutta riitti viimeisille rahoille. Etusuoralla taustalta kirikaistoille hakeutunut Noriina kadotti raviaan viimeisellä takasuoralla ja sortui lopulta laukalle, menettäen mahdollisuutensa. Keulapaikalla 25-vauhtia avannut Sillankorvan Uljas menetti paikkansa viimeisellä takasuoralla ja taipui lopuilta kauas taustalle. Pelihevosista Vihjeen Vinha ja Suvimyrsky Ram ottivat alkulaukat ja menivät hylkyyn.

Lastsundayinmay vauhdissa

Seitsemännessä lähdössä voittoon jyräsi kotiradan Lastsundayinmay. Mauri Jaaran ohjastama ja valmentama tamma jäi takakaarteessa 2. ulkoa ilman vetoapua ja marssi etusuoralla johtoon. Reipastempoisen avauskierroksen jälkeen Lastsundayinmay jatkoi kolmannen puolikkaan 15,5-vauhtia ja karkasi 12,5-lopetuksessa tyylikkääseen voittoon. Kärkisija oli Jaaran suojatille kauden kolmas ja uran viides.

Etusuoralla 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Noble Boy tsemppasi vahvasti kakkoseksi, vaikkei voittajaa kyennytkään vakavasti uhkaamaan. Viimeisen takasuoran alussa 5. ulkoa hyökännyt Surprise Leader kiri hyvin kolmanneksi. Takakaarteessa laukannut ja porukan perälle pudonnut Daddy's First meni etusuoran päässä sisäradalle, mistä siirtyi viimeisellä takasuoralla jälkeen keskiporukoissa toiselle radalle. Loppukaarteessa Santtu Raitalan ajokki haki sisäradan kautta kiritilat ja lopetti taustalla asiallisesti neljänneksi. Alussa johtopaikastaan kiinni pitänyt Essi Van Press jatkoi etusuoralla 2. sisälle, mistä taipui viidenneksi. Taustalla Flash Spruce oli tasainen kuudes.

Päätöspuolikkaan alussa kolmossijalta laukannut Ukebell Jet kiri raville selvittyään seitsemänneksi ja kuittasi viimeiset rahat. Etusuoralla hieman asemiaan menettänyt Easy Vacation kiri asiallisesti edellisen tuntumaan, mutta jäi ilman rahaa. Smooth Criminal pysähtyi etusuoralla ja ruuhkautti sisäradan. Asemiaan menettivät aiemmin mainitun Easy Vacationin lisäksi muun muassa Titan Arrow ja Badass. Replay Pellini laukkasi maalisuoran alussa ja menetti sijoituksen toton tuntumassa.

Leader Brodde pommitti parasta kyytiä perille

Toto5-päätöksessä voittoon kiri Matti Nisosen ohjastama Leader Brodde. Ruuna taittoi taivalta 5. ulkona, mistä lähti viimeisellä takasuoralla parantelemaan asemiaan. Maalisuoralle kaarruttaessa Leader Brodde jatkoi omaan kiriinsä neljännelle radalle ja liiteli lopussa vakuuttavasti kärkeen. Päätöspuolikas sujui noin 10,0-vauhtia. Ykkössija oli Nisosen valmennettavalle kauden ensimmäinen ja nosti uran tienestit hieman yli 100 000 euroon.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa hyökännyt Orlando Knick eteni loppukaarteessa johtavan rinnalle, mistä jyräsi vahvasti kakkoseksi. Keulassa väliajoin 12,5 - 15,5 - 15,0 kellottanut Minto's Don Juan jaksoi reippaassa 12,5-lopetuksessa kolmanneksi. Loppukaarteessa paikkansa johtavan rinnalla menettänyt Elliot Web tsemppasi asiallisesti nelosrahoille. Johtavan taakse pussiin jäänyt Flynn Boko riitti viidenneksi.

Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirinsä aloittanut Gambino Degato kuittasi viimeiset rahat pitämällä ulkoa rynnistäneet Sambuca Knightin ja Rhapsody Åsin kurissa. Maalisuoralla 3. sisältä ulos noussut Wasa Warrior seuraili ihan pirteästi perille, vaikka sijoitus vaisuksi jäikin.

Lex Legacy palasi pitkältä tauolta voittovireessä

Ravien yhdeksännessä lähdössä voittoon ravasi Santtu Raitalan ohjastama Lex Legacy. Ruuna juoksi 2. ulkona, mistä hyökkäsi maalisuoran alussa kolmannen kiertoon ja työntyi lopussa varmoin ottein kärkeen. Täysosuma oli pitkältä tauolta palanneelle Anu Paavolan suojatille uran neljäs. Lex Legacyn edellisestä kisasta ehti vierähtää lähes vuosi.

Keulassa väliajoin 18,5 - 19,0 - 16,0 kellottanut Match To Wheels taisteli 14,5-lopetuksessa toiseksi. Loppukurvissa 3. ulkoa kiriin heittänyt E.V. Esko lopetti hyvin kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut BWT Eden jaksoi neljänneksi. Maalisuoran avautuessa 3. sisältä ulos noussut Ninth Nobleman seuraili asiallisesti viidenneksi. Yes I Will seurasi johtavan takaa kuudenneksi pääryhmän mukana, mutta jäi ilman rahaa. Bowie Savoy tuli kärkiryhmän tuntumassa vauhtinsa pitäen perille ja oli seitsemäs.

Maukan Muisto kiri kärkeen


Illan päätöslähdössä paras oli Miika Tenhusen ohjastama ja valmentama Maukan Muisto. Ruuna eteni etusuoran päässä 3. ulos, mistä jatkoi viimeisellä takasuoralla 2. ulos. Maalisuoralla Maukan Muisto hakeutui kiriin aivan ulommaiseksi ja jyräsi varmaan voittoon, kun pahin vastustaja laukkasi loppumetreillä. Ykkössija oli Maukan Muistolle kauden kolmas ja uran neljäs.

Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kirimerkin saanut Niemen Julius jyräsi loppukaarteessa johtoon siirtyneen Turen Touhun rinnalle ja kamppaili siitä lopussa hyvin kakkoseksi. 3. sisällä juossut Tellun Visu nousi loppukaarteessa kirikaistoille ja seuraili lopussa aivan asiallisella oteella kolmanneksi. Lähtösuoralla laukannut Vojakker teki taustalta hyvän kirin ja nousi vielä neljänneksi. Loppukaarteessa 2. sisältä toiselle radalle noussut Saran Velitouho ajautui maalisuoran alussa vetämättömään selkään, mistä löysi jatkossa vapaat ladut ja lopetti kohtalaisesti viidenneksi.

Loppukaarteessa johtavan rinnalta kärkeen siirtynyt Turen Touhu riitti lopussa kuudenneksi. Satiinin Sato lopetti taustalla tasaisen esityksen päätteeksi viimeisille rahoille. Paljon pelattu Larvan Pramia taipui keulasta kahdeksanneksi. Pelihevosista Primakka laukkasi ensimmäisellä takasuoralla johtavan rinnalta. Uusi laukka etusuoralla. Akimin laukkasi maalisuoralla kesken kiivaimman voittotaiston ja menetti kärkisijan.

Äimän Tähdet:
Harri Haavisto: Lastsundayinmay
Teemu Hyvönen: Leader Brodde
Antti Pylkkänen: Lastsundayinmay
Facebook-äänestys: Tähtitie

Arkisto