Raviraportti 12.9.2020

12.09.2020

Äimärautiolla tarjoiltiin lauantaina huippuluokan raviurheilua. Päivän päälähtöinä ajettiin Oulu Express- finaalit, joissa voitot menivät Maurizolle ja An-Dorralle. OP Oulu Grand Prix't ja Kavioliigan osalähdöt puolestaan menivät kotiradan Vixukselle ja Big Headachelle. Heinäpään Herruus -ajajakilpailussa Mauri Jaara ja Olli Koivunen jakoivat voiton. Päälähtöjen voittajien lisäksi oikean Toto75-rivin muodostivat yllättäjä Taksvenla, Jasmine Zon sekä MAS Champ.

Quantum Of Dream toi Mauri Jaaralle voiton Heinäpään Herruuden avauskisassa

Ravipäivän avauslähtönä ajettiin Heinäpään Herruuden ensimmäinen osalähtö. Voittoon narutteli kotiradan Mauri Jaara, ajokkinaan Quantum Of Dream. Ruuna taittoi taivalta 3. ulkona, mistä lähti etukaarteessa kolmannen kiertoon. Viimeisellä takasuoralla Quantum Of Dream eteni 2. ulos, mistä jatkoi maalisuoran avautuessa uudestaan kolmannen kiertoon ja tykitti maalisuoralla varmaan voittoon. Ykkössija oli Outi Kunnarin valmennettavalle jo kauden neljäs.

Etukaarteessa 2. ulkoa kiriin noussut Olli Koivusen ohjastama Masterstroke Aria eteni jatkossa toisen radan veturiksi ja kamppaili rehdisti kakkoseksi. Loppusuoralla 2. sisältä kirikaistoille hakeutunut B.S. Gold lopetti hyvin kolmanneksi. Keulassa väliajoin 11,5 - 15,0 - 18,5 kellottanut Exploding Anna riitti 16,5-lopetuksessa neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle radalle vaihtanut ja päätöspuolikkaan alussa kiriin lähtenyt Caldera Amour lopetti asiallisella otteella viidenneksi. Etusuoran päässä 4. ulkoa kirinsä aloittanut Stonecapes Seth tuli hieman tasaisella otteella perille ja riitti kuudenneksi. Paljon pelattu Diamond Lord laukkasi lähtösuoralla ja oli jatkossa kirivaiheessa taustalla aivan asiallinen seitsemäs.

Zola Soft kiri terävästi

Toinen taisto, Nordic Cup -osalähtö meni Zola Softin ja Kari Alapekkalan nimiin. Tamma otti asemat 2. sisältä, mistä pujotteli viimeisen takasuoran alussa 2. ulos. Maalisuoralla Zola Soft hakeutui ulkoradoille ja tykitti lopussa kärkeen. Lahjakas tamma on voittanut uransa 12 kisasta komeasti seitsemän.

Toista rataa vailla vetoapua juossut Outfield Ozzy puristi maalisuoran alussa keulaan, muttei mahtanut lopussa mitään Zola Softille. Viimeisellä takasuoralla pääjoukon hännillä lyhyesti laukannut Father Christmas tuli jatkossa hyvin perille ja riitti kolmanneksi. Keulassa väliajoin 12,0 - 15,5 - 16,0 kellottanut Hillbilly Pete taipui 17-lopetuksessa neljänneksi. Maalisuoran avautuessa 2. sisältä ulos noussut Mr McCool laukkasi suoran alussa. Jatkossa Ari Moilasen ajokki ylitti maalilinjan viidentenä, mutta hylättynä.

Koivunen ja Jaara dominoivat Heinäpään Herruudessa

Toisessa Heinäpään Herruus -osalähdössä nähtiin sama kärkipari kuin ensimmäisessä, mutta tällä kertaa Olli Koivunen vei voiton ja Mauri Jaara oli toinen. Koivusen ajokki Lake's Action lähti hyvin matkaan, muttei pystynyt alussa kuittaamaan keulapaikkaa haltuunsa. Etusuoran avautuessa johtopaikka oli kuitenkin tarjolla ja Lake's Action lipui kärkeen. 11,5-avauksen jälkeen Ville Hakalan valmennettava rauhoitti kierroksen väliajaksi 13,5 ja jatkoi 12-lopetuksessa helppoon voittoon.

Viimeisen takasuoran alussa 2. ulkoa kiriin heittänyt Kitzune G.G. eteni jatkossa toiselle radalle ilman vetoapua ja runttasi Mauri Jaaran kannustamana väkevästi kakkoseksi. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla kirikaistoille ponnistellut Gerris Trix kiri aivan asiallisesti kolmanneksi. Alkumatkan johtanut Manofthematch jaksoi 2. sisältä neljänneksi. Viimeisen takasuoran alussa 4. ulkoa kiriin lähtenyt Fakir Nyx pinkoi asiallisesti viidenneksi, 4. sisältä loppukurvissa kiritilat löytänyt Fade To Black lopetti viimeisille rahoille. Special Present lopetti hyvällä otteella aivan edellisen tuntumaan, mutta jäi ulos rahoilta. Jonkin verran pelieurojakin kerännyt Four On The Floor taipui 3. sisältä taustalle.

Heinäpään Herruudessa Mauri Jaara ja Olli Koivunen jakoivat tasapisteillä tittelin.

Vilahus kiri vahvasti

Neljännessä lähdössä, kylmäveristen Nordic Cup -osalähdössä paras oli Kari Aikion naruttelema Vilahus. Ori juoksi taustalla toista rataa pitkin neljäntenä. Viimeiselle takasuoralla Vilahus kaartui sijalla kuusi, mutta oli päätöspuolikkaan käynnistyessä edelleen varsin kaukana kärjestä. Jatkossa mylly jyrähti kunnolla käyntiin ja maalisuoralla Vilahus noukki vastustajan toisensa jälkeen, ehtien lopulta vielä hallitusti ykköseksi. Hieno kiri tuotti oriille jo kauden viidennen ykkössijan.

Vajaa kierros jäljellä 3. ulkoa kiriin lähtenyt Lainaks jyräsi hyvin perille, muttei mahtanut lopussa mitään Vilahukselle. Viimeisen takasuoran alussa 2. sisältä 2. ulos vaihtanut Kairan Kukka hakeutui loppukaarteessa ulkoradoille ja kiri hyvin kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä ulos noussut Liisan Isopoika punnersi lopussa kohtalaisesti nelosrahoille. Taustalla Oralunastus lopetti ihan juosten viidenneksi. Etusuoran päässä 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Pelin Sälli taipui kuudenneksi.

Keulassa väliajoin 24,5 - 26,5 - 31,0 kellottanut pelisuosikki Vilmer Myrberg taipui 32,5-lopetuksessa seitsemänneksi. Pelihevosista Hissun Pamela laukkasi ensimmäisessä kaarteessa ja pysyi jatkossa taustalla. Kotirannan Ilo laukkaili alkumatkasta hylkyyn.

Taksvenla järjesti jättiyllätyksen

Toto75-avauksessa nähtiin todellinen jymypaukku, kun Hannu Hietasen ohjastama Taksvenla kiri voittoon. Tamma eteni tapahtumarikkaassa lähdössä 3. sisälle, mistä nousi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle. Maalisuoran avautuessa Taksvenla jatkoi kiriin kolmannelle radalle ja tykitti lopussa niukkaan voittoon. Ykkössija oli Veijo Hakalan valmennettavalle kauden toinen ja uran 14:s.

Piikkipaikalla väliajoin 33,5 - 32,0 - 27,5 kellottanut Niemen Eemil kamppaili reippaassa 22,5-lopetuksessa hyvin kakkoseksi. 2. sisällä taivalta taittanut Vinksahti seuraili sisärataa pitkin asiallisesti kolmanneksi. Alussa laukannut Erehys eteni jatkossa toisen radan veturiksi, mistä antoi lopussa hieman periksi ja putosi neljänneksi. Ensimmäisellä takasuoralla pääpoppoon perällä laukannut Tutun Impi teki jatkossa asiallisen esityksen ja sai jäännösrahoja. Turon Linda riitti sisäratareissun päätteeksi kaukana taustalla viimeisille rahoille.

Alkumatkasta lähdössä riitti värikkäitä käänteitä. Pelihevosista Kaappi ja Vilivillis laukkasivat alussa hylkyyn. Myös Myrskyri otti alkumatkasta laukan, minkä jälkeen teki väkevää juoksua, kunnes laukkasi maalisuoran alussa kärkitaistosta.

Jasmine Zon kiri parhaiten

Tammalähdössä voittoon kiri Tuomo Määttäsen ohjastama ja valmentama Jasmine Zon. Tamma sai 700 metriä ennen maalia kirimerkin 3. ulkoa ja eteni loppukaarteessa johtavan rinnalle. Lopussa Jasmine Zon kurkotti kärkeen ja piti loppuun saakka kurissa myös ulkoa kirineen Enigma Sisun. Täysosuma oli Määttäsen suojatille jo kauden viides.

Loppukurvissa 4. sisältä kiriluukun löytänyt Enigma Sisu syöksyi vauhdikkaasti perille ja oli hyvä toinen. Keulassa väliajoin 18,0 - 17,5 - 17,5 kellottanut Pitch Perfect kamppaili 15,5-lopetuksessa kolmanneksi. Alussa lyhyesti haparoinut Esmeralda Jons juoksi jatkossa sisäradan jonon hännillä, mistä löysi kiritilat maalisuoran alussa ja lopetti pontevin potkuin neljänneksi. Viidenneksi sijoittunut Nice My Sin ei saanut 2. sisältä täyttä kirimahdollisuutta. Loppukaarteessa 3. sisältä ulos noussut Maize löysi vapaan kiriladun hieman myöhään ja lopetti mukavasti kuudenneksi.

Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle radalle noussut Zeki Font menetti jatkossa asemiaan ja pudotti loppukaarteessa sisäradalle. Loppua Tuomas Pakkasen ajokki tuli aivan kelpo otteella ja oli seitsemäs maalissa. Exotic Linda kiri porukan hänniltä parhaan kykynsä mukaan perille ja riitti viimeisille rahoille. Outfield Olgan pitkä kiri alkoi hieman maalisuoralla hiipua ja Ville Pohjolan ajokki jäi ulos rahoilta. Viimeisellä takasuoralla hieman liikenneruuhkiin joutunut Miss Mythos pinkoi positiivisesti perille ja nousi loppumetreillä aivan edellisen kupeelle.

MAS Champ rankaisi kirivaiheessa

Toto5-pelin kolmas kohde meni MAS Champin nimiin. Santtu Raitalan ajokki juoksi 4. ulkona, mistä lähti viimeisellä takasuoralla kirikaistoille. Loppusuoran avautuessa MAS Champ siirtyi kiriin ulommaiseksi ja pommitti maalisuoraa parasta kyytiä, ehtien vielä selvään voittoon. Kärkisija oli Antti Ojanperän valmentamalle ruunalle kauden viides.

Varhain johtavan rinnalle kiertynyt Elliot Web marssi 600 jäljellä keulaan ja yritti jatkossa tehdä irtiottoa. Karkumatka oli tuottaa tulosta, mutta lopussa MAS Champ tavoitti Elliot Webin ja tämä joutui tyytymään hyvästä esityksestä huolimatta kakkossijaan. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kiriin lähtenyt Armani Press punnersi hyvin kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Trouble Leader sinnitteli ihan asiallisesti neljänneksi.

Lastsundayinmay kiri 5. ulkoa aivan mukavasti viidenneksi. 2. sisällä juossut Mountain Hooligan vaihtoi viimeisellä takasuoralla taipuvan takaa toiselle radalle ja oli jatkossa tasainen kuudes. Alussa laukannut Malecon kiri porukan hänniltä hyvin seitsemänneksi ja kuittasi viimeiset rahat. Keulassa juossut Edfromed taipui varhain ja jäi viimeiseksi.

Vixus kaasutteli keulavoittoon

Kylmäveristen OP Oulu Grand Prix, Kavioliiga-osalähtö päättyi kotiradan juhliin, kun Antti Teivainen kaasutteli Vixuksella keulasta voittoon. Ori lähti sähäkästi matkaan ja kellotti piikkipaikalla väliajoin 20,5 - 23,5 - 25,0. 24-lopetuksessa Vixus vastaili todella varmaan tyyliin haastajilleen ja nappasi vihdoin kauden avausvoittonsa. Katja Melkon valmennettava kuittasi voitollaan 7 000 euroa palkintorahoja.

Johtavan takana juossut Tähen Toivomus seuraili aivan voittajan puserossa kakkoseksi. Vappuäijä työntyi 3. sisältä kolmanneksi, löytämättä kiritiloja. Vixen teki 4. ulkoa vahvan kirin ja riitti neljänneksi. Joriini kamppaili johtavan kupeelta viidenneksi. 2. ulkona juossut Polara oli hieman tasainen kuudes. Sjö Vinn jäi kauas taustalle, Koskelan Akseli menetti mahdollisuutensa alkulaukkaan.

Big Headache paras lämminveristen OP Oulu GP:ssä

Lämminveristen OP Oulu Grand Prix'ssä, Kavioliigan-osalähdössä voiton vei Santtu Raitalan ohjastama Big Headache. Ruuna juoksi 3. ulkona, mistä pääsi viimeisellä takasuoralla etenemään 2. ulos. Maalisuoralla Big Headache löysi sisäradan kautta väylät vapauteen ja tuikkasi kärkeen. Ykkössija oli Timo Hulkkosen valmennettavalle kauden kolmas ja uran 17:s. Big Headache palkittiin voitostaan 7 000 eurolla.

Toista rataa ilman vetoapua juossut Justice Ås oli umpirehti kakkonen. Don Williams teki 4. ulkoa kierroksen kirin ja oli vahva kolmas. Etusuoralla aivan porukan hänniltä kirikaistoille liittynyt Hesiod tuli hyvällä otteella maaliin saakka ja oli neljäs. Viimeisellä takasuoralla 3. sisällä poppoon perälle vajonnut Stay Alert nousi maalisuoralla kirikaistoille ja lopetti kovan kärkinelikon takana asiallisesti viidenneksi. Top Of The World tuli ulkoratoja pitkin asiallisesti perille, mutta jäi ulos rahoilta. Workout Wonder tuli edellisten sisäpuolella kohtalaisesti perille ja oli seitsemäs. Keulassa väliajoin 09,5 - 12,5 - 13,5 kellottanut Majestic Man taipui 12,5-lopetuksessa hännille, kaikki ei tainnut olla kunnossa.

Maurizo kuittasi suuret setelit Oulu Express -finaalista

Suomenhevosten Finn-Tack Oulu Express -finaalissa suuret setelit vei Esa Holopaisen ohjastama Maurizo. Ori jäi viimeisen takasuoran alussa 2. ulkoa ilman vetoapua ja jyräsi jatkossa myllyttämään keulahevosta. Loppukaarteessa Maurizo siirtyi kärkeen ja vastaili maalisuoralla 24-lopetuksessa sitkeästi voittoon. Seppo Suurosen valmennettava on voittanut uransa kuudesta kisasta neljä. Voittotulos 26,3ake on oriin uusi ennätys.

Viimeisen takasuoran alussa 3. ulkoa 2. ulos päässyt Huisi Hemmo jäi loppukurvissa toiselle radalle ilman vetoapua. Maalisuoralla Santtu Raitalan ajokki kiritti Maurizoa parhaan kykynsä mukaan, muttei saanut otetta. Ori oli kuitenkin oikein hyvä toinen. Ensimmäisen takasuoran alussa laukannut Ville Kalle teki jatkossa upeaa esitystä ja nousi loppukaarteessa mukaan kärkikahinoihin, mutta pilasi voittosaumansa suoran alussa laukkaan. Raville selvittyään Ville Kalle oli vielä hyvä kolmas.

Etukaarteessa johtavan rinnalta keulapaikan perinyt Sipisee jäi jatkossa alakynteen. Maalisuoralla Jani Ruotsalainen ajokki putosi kärjen kyydistä, mutta sinnitteli taustalla hyvin neljänneksi. Viimeisen takasuoran alussa 3. sisältä toiselle radalle noussut Core riitti taustalla viidenneksi. Reilun välimatkan päässä Uhmapeli ohitti Kuumahuuman, edellisten jälkeen jälleen rakoa ja kahdeksantena maalilinjan ylitti Viktorino. Sintukka jäi taustalla viimeiseksi. Keulassa juossut Kinderi laukkasi vajaat 900 jäljellä ja menetti pelin.

An-Dorra murskaava Oulu Express -finaalissa

Lämminveristen Finn-Tack Oulu Expressissä voiton vei viimeisenä Vermon karsinnasta finaaliin selviytynyt ikäluokkatähti An-Dorra. Tamma eteni varhain johtavan rinnalle ja löylytti viimeisellä takasuoralla keulahevosta, siirtyen vajaat 700 jäljellä keulaan. Jatkossa An-Dorra hyvästeli vastustajansa ja otti ylivoimaisen voiton. Reino Palomäen valmentama superlahjakkuus on voittanut uransa 12:sta kisasta seitsemän. Nyt tili karttui 18 000 eurolla.

2. ulkona juossut Stonecapes Thor pudotti viimeisellä takasuoralla keulaan siirtyneen An-Dorran kantaan 2. sisälle, mistä seuraili parhaan kykynsä mukaan perille ja oli mainio kakkonen. Viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa ilman vetoapua jäänyt ja loppukurvissa sisäradan kautta uutta virtaa hakenut Lara Luca punnersi hyvin kolmanneksi. 4. ulkona juossut Lovestory tuli hyvin perille ja oli neljäs maalissa. Governor Hoss teki toisen radan jonon hänniltä asiallisen kirin ja riitti viidenneksi.

Gutsy Cobbler kiri taustalla kuudenneksi, ohittaen lopussa niukasti Artful Dropin. Star Town Kempin ja Core Catcherin mahdollisuudet kuivuivat viimeisellä takasuoralla, kun keulassa juossut Magical Princess ruuhkautti sisäradan. Alussa laukannut Betty Roof otti uuden laukan etukaarteessa ja keskeytti.

Hallan Ruusu irtosi vakuuttavaan voittoon


Ravien päätöslähtö meni Antti Teivaisen ohjastaman Hallan Ruusun nimiin. Tamma nousi etusuoralla 2. sisältä toisen radan veturiksi ja marssi viimeisen takasuoran alussa johtoon. Jatkossa kaikki oli Aarne Halla-Ahon valmennettavalle oikein helppoa ja se dominoi tapahtumia 27,5-lopetuksessa aivan miten tahtoi. Voitto oli Hallan Ruusulle kauden toinen ja uran viides.

5. ulkoa kierros ennen maalia kiriin lähtenyt Perusliksa jyräsi vahvalla otteella perille saakka ja kuittasi kakkosrahat. Takakaarteessa kolmannen kiertoon noussut Tarun Tuhkimo eteni etusuoralla 2. ulos, mistä jäi viimeisellä takasuoralla ilman vetoapua. Santeri Oikaraisen ajokki tsemppasi hyvin perille saakka ja oli kolmas. Etusuoralla pääporukan hänniltä kiriin lähtenyt N.P. Turbo jyräsi vahvasti maaliin saakka ja oli neljäs. Sisärataa sujuvasti edennyt Nopsa Palma nousi loppukurvissa toiselle radalle ja puristi viidenneksi.

Loppukurvissa kahdeksannella sijalla toiselta radalta sisälle pudottanut Meren Ritari löysi myöhään vapaat kiritilat ja lopetti kuudenneksi. Viimeisen takasuoran alussa keulapaikan menettänyt Laareni riitti jatkossa viimeisille rahoille. Pelihevosista Vilmai laukkasi etusuoralla toisen radan veturin paikalta. Paljon pelattu Lumino juuttui kolmannen kiertoon, pakitteli etusuoralla taustalle ja pysytteli siellä maaliin saakka.

Äimän Tähdet (julkaistaan FB-äänestyksen päätyttyä):
Harri Haavisto: An-Dorra
Teemu Hyvönen: An-Dorra
Antti Pylkkänen: An-Dorra
Facebook-äänestys: Vilahus

Arkisto