Jatkovisiointia, tarvitaanko raviurheilussa muutoksia?

ma 7. joulukuuta 2015 13.59.00

Suomi on muutoksen kourissa. Asiat, joita on pidetty muuttumattomina, ovat muuttumassa. Tosiasioiden tunnustaminen on vaikeaa. Suomi elää vaikeita aikoja. Saavutetuista eduista ei haluta luopua, vaikka jostakin olisi tingittävä. Kukaan ei anna periksi ja ongelmat uskotaan selvitettävän niiden kieltämisellä. Ikävä kyllä, tällä menettelyllä emme pääse pitkälle.

Raviurheilussa tilanne on ollut pitkään pysyvä. Muutoksia ei ole tapahtunut eikä niihin ole ehkä pyrittykään. Toiminnan johtaminen on perustunut pitkälti oman eturyhmän etujen valvomiseen. Tämä toiminta on taas tarkoittanut sopimuksia joidenkin toisten eturyhmien kanssa ja samalla epätervettä tilannetta ja kehitystä, josta ei ole tullut loppua. Olisiko nyt aika unohtaa menneet ja katsoa taustapelin sijasta eteenpäin. Päämäärähän meillä kaikilla on yhteinen?

Edellisessä kirjoituksessani kävin läpi visiota siitä, mitä raviorganisaatio voisi olla ja miten mahdollisten muutosten tulisi näkyä sääntöuudistuksessa. Ajatus perustui keskusorganisaation ja ravikentän ( = ravialueet / raviradat / hevosjalostusliitot ) yhdistämiselle yhdeksi kokonaisuudeksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi keskusorganisaation purkamista ja toimintojen siirtämistä kentälle. Alueellinen ja paikallinen asiantuntemus taattaisiin kunkin alueen osalta sekä liittyen kilpailu- että jalostustoimintaan. Tämä ei tarkoittaisi eikä saisi tarkoittaa asiantuntemuksen vähenemistä. Keskusjärjestö valvoisi asiantuntemuksen säilymistä ja antaisi tarvittavat ohjeet yhtenäisen käytännön ja eri alojen konseptien vakiinnuttamiselle.

Tulevaisuuden raviurheilussa ravialueet olisivat avainasemassa. Alueellisesti raviratojen ja hevosjalostusliittojen toimintaa yhdistettäisiin vastaamaan toiminnan ja alueen kokonaisuutta. Ravialueelle muodostettaisiin oma johtokunta, joka päättäisi alueen sisäiset asiat ja ottaisi kantaa valtakunnallisiin kysymyksiin. Johtokunta myös valitsisi edustajat Hippoksen valtuuskuntaan ja Hippoksen hallitukseen. Ehkä ravialue tarvitsisi myös erityisen johtajan ( ravijohtaja ), joka hoitaisi kokonaisuutta, vastaisi alueen markkinoinnin järjestämisestä, ravitapahtumien konseptoinnista, suurimpien sponsoreitten huomioimisesta jne. Olen aiemmin nostanut esille ajatuksen Kunkkariyhtiöstä, joka hoitaisi kuninkuusraveihin liittyen useampien vuosien vuosisopimukset liittyen tiettyihin hankintoihin ( teltat, wc:t jne. ) ja vähentäisi näin kuninkuusravipaikkakunnan työmäärää ja samalla aikaansaisi säästöjä, mahdollisesti hyvinkin merkittäviä. Ajatus nousi aiemmin esille konsulttityön yhteydessä puhuttaessa Konseptiyhtiöstä. Ravijohtaja voisi olla alueellinen konseptihenkilö, joka olisi käytettävissä alueellisesti samaan tarkoitukseen muiden suurten ravitapahtumien osalta. Myös suuret alueelliset sponsorisopimukset voitaisiin solmia ravijohtajan toimesta. Valtakunnallisesti Kunkkariyhtiö olisi harkinnan arvoinen asia. Viime vuonna Joensuun kuninkuusraveissa keskustelin telttojen toimittajan kanssa. Hän totesi esimerkkinä vanhoillislestadiolaisten Suviseurat. Telttasopimukset on tehty useiksi vuosiksi eteenpäin ja tämä on johtanut merkittäviin alennuksiin. Yrittäjän kannalta kysymys on jatkuvuudesta ja säännöllisyyden mukanaan tuomasta mahdollisuudesta antaa / myöntää alennuksia toimitushintoihin.

Hevosjalostuksen kannalta tilanne on nykyisin se, että käytännön työ suoritetaan kentällä ja alan johtaminen tapahtuu keskusorganisaatiossa. Voisiko esittämältäni neljältä ravialueelta / hevosjalostusalueelta koota valtakunnallisen jalostustoimikunnan, erialueilta hevosrotukohtaisen asiantuntijan ja mahdollisesti muunkin asiantuntemuksen. Keskusjärjestön jalostusjohtaja johtaisi jalostustoimikuntaa ja koordinoisi valtakunnallisesti jalostusta. Hevosjalostuksen alueorganisaatio koottaisiin vastaamaan alueellisia tarpeita; alueen kokoa, hevosmääriä, jalostuksellisia tarpeita jne. Alueorganisaatio toisi etuja ravialueen kilpailupäivien järjestämiseen, markkinointiin, yhteisiin kilpailuihin, mahdollisesti jatkossa ammattitaitoisen toimihenkilöstön järjestämiseen, hankintoihin liittyviin alennuksiin jne.

Aiemmin 1980-luvulla osuuskaupat olivat hajanainen ryhmä erilaisia ja erikokoisia kauppoja, joiden valikoima ja toiminta poikkesi hyvin paljon toisistaan, Menestystä ei tullut ja kauppa ei kulkenut. Uusi nousu perustui alueosuuskauppajärjestelmään, ABC-ryhmään ja ketjuohjaukseen. Viime vuosina S-ryhmä on ollut päivittäistavarakaupan lisäksi muidenkin kaupan alojen johtaja. Luultavasti syynä on se, että keskusorganisaatio on hoidettu ammattimaisesti ja alueorganisaatio toimii asianmukaisella tavalla. Ostaja tietää, mitä hän saa, kun menee Saleen tai ABC-huoltoasemalle, olipa liike missä päin Suomea hyvänsä. Turun yleisessä kokouksessa esillä ollut sääntöuudistus perustui hallituksen vallan lisäämiseen ja siihen, että tämä vallan lisääminen antaisi mahdollisuuksia rohkeisiin päätöksiin. Vaikka en ole itse ollut kovin pitkään mukana valtakunnan ravipolitiikassa, olen seurannut aktiivisesti sitä, mitä on esitetty ja mitä on päätetty. Käsittääkseni ainoa päätös, jonka Hippoksen valtuuskunta on hylännyt, on ollut taannoinen rataluokitus. Tässähän tavoiteltiin vähän samantyyppistä hanketta kuin mitä on puhuttu termillä Kymppiradat. Loppujen lopuksi epäselväksi hankkeessa jäi se, mikä olisi ollut muiden ratojen asema ja miten olisi turvattu raviurheilun alueellinen elinvoima. Ajatuksena varmaan oli se, että kun vähä raha jaetaan eri tavalla, tietyt radat pystyvät tämän vuoksi maksamaan parempia palkintoja. Omien laskelmieni mukaan nykyinen vähä raha ei riittäisi palkintojen kohottamiseen kymmenelle radalle. Jos tuleva kehitys halutaan ohjata tähän suuntaan, täytyy ratojen määrä laskea puoleen aiotusta. Puhutaankin Viisikkoradoista. Tässä menettelyssä raha riittäisi palkintojen tuplaamiseen ja muillekin rahoille jonkinlaisiin palkintoihin. Voidaanko paremmista radoista sopia ja niistä, jotka jäävät vähemmälle ? Itse en usko, että tällaista yksimielisyyttä löytyisi. Toinen kysymys on se, miten käy muiden raviratojen ja raviyhteisöjen. Malli ja ajatus tulee jääkiekosta, ja tämän vuoksi on syytä tarkastella myös tätä tilannetta.

Jääkiekossa asioitaan hoidetaan tunteen lisäksi asiantuntemuksella ja järjellä. Pienemmät jääkiekkoseurat ovat hyväksyneet oman paikkansa ja nousevat sarjoissa ” pelaaja kerrallaan ”. Nousua sarjaportaassa ei edes tavoitella. Kysymys on realismista. Pienemmillä seuroilla ei ole mahdollisuuksia maksaa niitä kustannuksia, joita mahdollinen sarjanousu edellyttäisi. Jääkiekossa junioritoiminta on vahvaa. Puhutaan kasvattajaseuroista. Kotikyläni Haukiputaan Ahmat on mm. tällainen seura. Seura on rakentanut talkootoiminnalla toimivan jäähallin, seuran toimintaan liittyy 350 junioria ja heidän vanhempiensa panos seuran toiminnassa on huomattava. ( Vertailukohtana voidaan käyttää raviurheilua. Poniseuroihin rekisteröityjä ravinuoria on tietojeni mukaan koko Suomessa 490 ja keskusradallamme, Vermossa 15 ). Jääkiekon nykymenestys perustuu SM-Liigajärjestelmään ja tiukkaan asioiden johtamiseen. Kuitenkin nykyisin, lähes kaikki liigaseurat, lukuun ottamatta Oulun Kärppiä ( Joka turvasi pohjoiseen alueellisuuteen ) ovat taloudellisissa vaikeuksissa. Voidaan hyvin ajatella sitä, miten raviurheilu, jossa ei ole totuttu tekemään talkoita tai puhaltamaan yhteiseen hiileen pärjäisi vastaavan- kaltaisessa tilanteessa. Uhkakuvana olisi se, että raviurheilu ja sitä myöten kasvatustoiminta alkaisi hiipua ja johtaisi pian hevospulaan ja koko lajin näivettymiseen. Toisaalta tämä kehitys on jo nyt hyvin lähellä.

Raviurheilulla on toivoa. Lajiin liittyvää varsinaista tekemistä tai uutta ajattelua ei juurikaan ole tullut esille tai tehty. Esimerkiksi lajin myymistä ja vastaavankaltaista sponsoritoimintaa, mitä jääkiekossa esiintyy, ei raviurheilusta ole löytynyt. Raveja on pääosin myyty niille tahoille, jotka jo jollakin tavalla ovat olleet lajissa mukana. Myyjinä ei pääosin ole olleet alan ammattilaiset, vaan ratojen toiminnanjohtajat oman kilpailu- ja radanjohtamiseen liittyvän toimintansa ohella. Valtakunnallista ravimarkkinointia tai siihen liittyen yhteisiä hankkeita ei juurikaan ole ollut. Itse alan julkisuuskuva on heikohko ja alaan liittyvä tiedottaminen ja myönteisten asioiden esille saaminen on ollut vaikeaa. Ikävät raviurheiluun liittyvät uutiset löytävät tiensä julkisuuteen, hyvät eivät. Osin tämä on oma vikamme. Niitä asioita, joista olemme samaa mieltä, ei ole hyödynnetty. Varsan syntymä, kesäinen varsalaidun, suomenhevonen reen edessä tai terapiaratsuna, suomenhevosen merkitys Suomen itsenäisyydelle ja jälleenrakentamiselle ja monet muut tärkeät asiat ovat jääneet pelin ja sen korostamisen jalkoihin. Pelimarkkinoinnissa on keskitytty paljon pelaavien pelaajien aktivointiin, ei suuren käytettävissä olevan peliyleisön aktivointiin.

Nyt olisi korkea aika tehdä muutoksia. Sääntöuudistus antaa mahdollisuudet muutokseen, mutta ei takaa niiden toteutumista. Pärjäämme periaatteessa nykyisilläkin säännöillä, mutta jos haluamme todellisia muutoksia, joilla on vaikutusta rakenteisiin ja jotka antavat mahdollisuuden nopeisiinkin ratkaisuihin ja linjanvetoihin, tarkoittaa se keskusjärjestön sekä ravialueiden aseman uudelleen harkintaa ja raviratojen ja hevosjalostusliittojen uudelleen organisointia. Ravialueista on mahdollisuus tehdä toimivia yksiköitä, jotka toimisivat suoraan keskusjärjestötason toiminnan jatkeena sekä takaisivat ammattimaisen ja samankaltaisen toiminnan läpi koko ravi-Suomen. Nämä muutokset olisi syytä tehdä itse. Hyvin todennäköisesti uuden peliyhtiön myötä emme voi säilyttää nykyistä raskasta organisaatiota. Uusi peliyhtiö ja sen todennäköinen puheenjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo tuskin tulee hyväksymään kankeaa ja vanhaan aikaan kuuluvaa päätöksenteko- mallia. Pahin vaihtoehto on se, että muut määräävät, mitä meidän pitää tehdä ja olemme pakkomuutoksen edessä. Nyt muutokset ovat vielä meidän käsissämme.

Kari Eriksson