Lasten päivä raveissa

su 1. kesäkuuta 2014 20.59.00

Me Oulun raveissa uskomme tulevaisuuteen. Tulevaisuutta ei ole ilman sen uusia tekijöitä. Nämä tekijät on löydettävä hyvissä ajoissa. Elämän ainoa pakko liittyy vanhenemiseen. Raviurheilu tarvitsee nuoria vastuunkantajia.

Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole hevosia kotona tai ylipäätään mahdollisuutta saada tuntumaa hevoseen. Me Oulussa olemme yrittäneet korjata asiaa useammallakin tavalla. Ehkä paras hankkeemme on ollut lounasravien koululaisvierailut. Yritän seuraavassa päästä mukaan peruskoulun 5-luokkalaisten tunnelmaan Oulun edellisissä lounasraveissa. Esitän kirjoituksen keksityn, mutta osittain todellisen Villen näkemänä.

No, onhan tämä kuitenkin kivempaa kuin matikka. Niin ja biologia. Mitä ne on keksineet. Ravit, mitäkähän se meinaa. Nyt opettaja ohjaa meitä istumaan. Minä haluaisin paikan eturivistä. Sieltä näkyy hyvin, kun ne alkaa ruoskimaan kopukoita lopussa. Ei, ei tietenkään. Taas meikä on takarivissä.

Mehua ja keksejä. No voisi mennä huonomminkin. Anna ne mehut tänne ja äkkiä, olisipa kiva jos olisi karkkia. No ei tietenkään, hampaitako täälläkin mietitään. . Nyt meidän pitää mennä opettajan mukana radan varikolle. Se on paikka, jossa hevosille laitetaan kärryt kiinni. Käymme katsomassa meidän luokan nimikkohevosta. Hevosen nimi on Alma. Minäkin kosken Alman turpaa. Se on pehmeä ja lämmin. Alma päristelee, se tuntuu mukavalta kädessä. Aivan kuin kuuma termospullo tai kostea saunasieni. Nyt jo lähdemme pois. Kuljen jonon viimeisenä. Alma jää katsomaan minua. Minusta näyttää, että Alma katsoo juuri minua.

Istumme nyt luokan kanssa ison korkean hallin etupenkeillä. Selostaja kuuluttaa siitä, että pian on se lähtö, jossa Alma juoksee. Vähän jännittää, vaikka tekisin kyllä ennen puukäsitöitä. Vaikka lintupöntön tai jakkaran. Niitä me emme kyllä saa vielä tehdä. Ensivuonna teen jakkaran.

Hevoset lähtevät menemään valkoisen auton perään. Alma lähtee kovaa ja on mennä johtoon. Nyt alkaa kilkuttaminen. Selostaja kertoo, että kilpailu otetaan uusiksi. Ja minkähän vuoksi, mietin. Nyt ne yrittää uudestaan. Joku hevonen ei ala kääntymään, se pomppii. Alma on taas valmiina lähtemään. Taas meille kuulutetaan, että lähtö uusitaan. Almakin näyttää pomppivan. Joku vaaleatukkainen nainen alkaa taluttamaan Almaa. Näyttää siltä, että Alma heiluttaa päätään ja nousee takajaloilleen. Nainen ei oikein pysty pitämään Almasta kiinni. Nyt ne kääntyy ja nyt ne on jo tässä. Valkoinen auto jättää hevoset ja Alma jää pomppimaan paikalleen. Miksi sen kuski ei päästä sitä menemään. Alma jää viimeiseksi. Miksi kuski ei ruoski sitä. . No nyt Alma alkaa nousemaan. Se on jo siellä keskiporukassa, eikä kuski lyö sitä yhtään. Eikö se käsitä, missä kaasu on?

Hevoset juoksee jo meidän edessä. Alma on hevosjoukon keskellä. Vieläkään kuski ei lyö sitä. Nyt ne on jo maalissa. Kuski taputtaa Almaa, vaikka se ei voittanut. Kuski ei ruoskinut ja nyt se jo taputtaa sitä. Mamari, mamari !!!

Opettaja vie meidät taas varikolle. Alma on pesty ja sillä on jotakin tukkoja jalassa. Kuski silittää Alman turpaa hellästi, aivan kuin minä vähän aikaa sitten. Kuski ei syyttele eikä huuda, vaikka Alma ei voittanut. Outo kaveri. Eikä se käsittänyt, että sen olisi pitänyt voittaa. Olisi älynnyt ruoskia. Nyt se kuski jättää Alman rauhaan, ja mekin saamme silittää sen turpaa. Kuski tai sen nimi on Janne puhuu meille. Janne kertoo siitä, että aina ei voi voittaa. Se riittää, kun yrittää parhaansa. Alma yritti parhaansa ja oli nyt seitsemäs. Janne oli tyytyväinen, vaikka ei voittanut.

No kuitenkin minulle jäi kiva olo. Kivempi kuin puukäsitöistä tai hyvistä lintupöntöistä. Mukaan lukien sellaiset, joissa on linnuille seisontapuu. Se Alman lämmin turpa, kova yritys, vaikka ei voittoa tullut. Janne oli niin rauhallinen, ei suuttunut eikä ruoskinut tai lyönyt. Minä tykkäsin olla raveissa. Alma ja Jannen puheet jotenkin tuntuivat minussa.

Edellä olevan Villen tarina liittyi tulevien raviurheilun ammattilaisten vierailuun raveissamme. Tarinassa on yhdistetty useamman nuoren kommentit. Meidän kaikkien ravi-ihmisten tulee löytää sisältämme sama into, joka on saanut meidän innostumaan raviurheilusta. Se kaunis hevonen, lämmin hevosen turpa, upea suoritus tai joku muu asia, joka vaikutti meihin ja sai meidät kiinnostumaan raviurheilusta. Meidän tulee tehdä ravitapahtumasta hetki tai vähän pidempi aika, joka saa aikaan tuntemuksia ja herättää tunteita. Myös me aikuiset voimme suhtautua lasten lailla vilpittömästi raviurheiluun. Raviurheilu on elämysurheilua.

Kari Eriksson