Paljon takana, enemmän edessä…

ke 20. tammikuuta 2016 13.57.00

Oululaisella raviurheilulla on perinteitä ja kunniakkaita saavutuksia paljon. Ehkä enemmän kuin me osaamme edes ajatella. Oulun Äimärautio on Suomen vanhin samalla paikalla edelleen toimiva ravirata. Oulun Heinäpään kaupunginosa sisältää erikoista taikaa. Suomen ja Euroopan parhaat valmentajat sekä maailman paras raviohjastaja Jorma ” Magic ” Kontio ovat lähtöisin Oulun Heinäpäästä. Jotain oululaisesta hevoshengestä kertoo se, että Heinäpään hevoskorttelissa asunut, mutta työläistaustainen, ei siis hevosiin kasvanut Antti Teivainen kehittyi, yhdeksi Suomen parhaaksi ravivalmentajaksi ja - ohjastajaksi. Oulu ja Heinäpään hevosväki ymmärsi Antin lahjakkuuden. Kun Antti pääsi nuorena Charme Asserdalin mukana palkintomatkalle New Yorkiin, hän totesi lyhyesti : ” Tämä on minun juttuni ”. Antin sanomaan voi näin jälkikäteen helposti yhtyä. Raviurheilu on Antin juttu !

Mikä on tehnyt Pekka Korvesta mestarivalmentajan ? Miksi Jorma Kontio on maailman paras raviohjastaja ? Antti Teivaisen sydämellisyys on hänessä itsessään, se ei tarvitse selityksiä. Meillä Oulussa ei ole totuttu ylisanoihin, vaikka siihen olisi aihettakin. Asioista puhutaan usein vasta, jos ne menevät pieleen. Ikävä kyllä, tämä on tapana yleisestikin raviurheilussa. Miksi Oulusta on tullut Suomen parhaat hevosmiehet ? Ehkä oululainen ympäristö on vain ollut sopiva raviurheilun kasvualusta aloittaville ravi-ihmisille. Tai sitten Heinäpään kaupunginosassa todella on ollut erikoista taikaa…

Pelkät perinteet eivät riitä. On katsottava tulevaisuuteen ja pyrittävä löytämään ne asiat ja se tunnelma, joka raviurheiluun kuuluu. Vaikka viime vuodet ovat olleet raviurheilussa, kuten yleisesti taloudessa raskaita, on Oulu selvinnyt hyvin. Palkintoja on jouduttu laskemaan, mutta edelleenkin Oulun on myös tässä suhteessa Suomen kärkipäätä. Ravikilpailut ja niiden taso on pystytty pitämään korkealla tasolla. Oulun ravit on järjestetty hyvin sekä yleisön että kilpailijoiden kannalta. Ihmisten tai hevosten edusta tai turvallisuudesta ei ole missään vaiheessa tingitty.

Kiitos tähän astisesta hyvästä menestyksestä kuuluu hyvän yleisön ja uskollisten kilpailijoiden lisäksi Suomen parhaille työntekijöille ja toimihenkilöille. Ammattitaito, jolla raveja Oulussa järjestetään, on todella korkealla tasolla. Tämä ammattitaito ja palvelualttius näkyy sekä yleisön että kilpailijoiden tyytyväisyytenä. Myös ravikilpailun valvojat muistavat Oulua kiittävissä valvontaraporteissaan.

Vuosi 2016 on raviurheilulle merkityksellinen vuosi. Keväällä tehdään lopullinen päätös mahdollisesta yhdestä peliyhtiöstä. Asia ei ole helppo. Omaa peliyhtiötä on saneerattu ja uudistettu. Raviurheilu ja erityisesti raviradat ovat aiempina vuosina joutuneet peliyhtiötä koskevien huonojen päätösten maksumiehiksi. Taas siitä, mitä uusi peliyhtiö toisi tullessaan tai mikä olisi kannattavaa, ei ole varmuutta. Pelimonopolit ovat yleisesti murtumassa. Myöskään tulonjako ei ole selvää. Mistä hevostaloudelle laskettu 4 % lasketaan tai paremminkin mitä vähennyksiä netosta tehdään, ennen rahanjakoa ? Toivottavasti tärkeisiin kysymyksiin löydetään hyvät vastaukset. Kysymys on raviurheilun kannalta kaikkein tärkeimmästä kysymyksestä.

Mikäli yksi peliyhtiö tulee ja raviurheilu on siinä mukana, tulee ravitapahtumaan ja tapahtumamarkkinointiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Raveista on saatava urheilullisesti ja myös tapahtuman osalta kiinnostava kokonaisuus, joka saa mukaansa uusia raviurheilun ystäviä. Ravien julkikuvaa on parannettava ja raviurheiluun liittyvät kauniit ja inhimilliset asiat on tuotava oikealla tavalla esille. Raviurheiluhan on urheiluista jalointa. Näin ravikuninkaitten käskynhaltija Kaarlo Partanen on todennut. Raviurheilun ystävät ovat varmasti yhtä mieltä.

Oulussa ravivuosi 2016 tarkoittaa hyviä kilpailuja ja hienoja tapahtumia. Oulun raviradan talous on saatu vakautettua ja kun raviurheilun nousu alkaa, on Oulu, kuten aina ennenkin, kehityksen kärjessä. Erityisen mielenkiintoinen tapahtuma Oulussa ravataan joulukuussa 2016. Oulu on saanut kunnian järjestää yhteispohjoismaisen V 75-kierroksen. Tapahtuma on nimeltään Christmas Bonanza. Sanomattakin on selvää, että kysymyksessä on Oulun ja koko pohjoisen ravisuomen ykköstapahtuma. Tähän ja myös arkeen, tarvitsemme edelleen innostunutta raviyleisöä, hyviä ravi-ihmisiä ja hienoja ravureita sekä tietenkin Suomen parhaita ravityöntekijöitä ja – toimihenkilöitä. Uskon, että vuosi 2016 on Oululle ja koko ravi-Suomelle hyvä vuosi.

Kari Eriksson