Raukkamaista, inhottavaa, tuomittavaa...

to 31. maaliskuuta 2016 08.38.00

Viime aikaiset traagiset Pariisin ja Brysselin terrori-iskut ovat aiheuttaneet surua ja kärsimystä, myös tapahtumamaiden ulkopuolella. Me hevosihmiset elämme asioita suurella tunteella. Ihmisten hätä ja epävarmuus, tuntuvat erityisen pahalta. Teot herättävät kysymyksiä. Suurin kysymys kuuluu, miksi?

Suomessa ja kaikissa muissa sivistyneissä yhteiskunnissa on totuttu sääntöihin ja lakeihin sekä niiden kunnioittamiseen. Laajemmassa mittapuussa, valtiot ovat solmineet keskenään sopimuksia, joilla on sovittu pelisäännöistä kansainvälisessä ympäristössä. Jopa sotaa ja sodankäyntiä varten on laadittu sääntöjä ja solmittu sopimuksia. Sääntöjen rikkomista ei hyväksytä valtion tasolla eikä kansainvälisessä yhteisössä.

Ikävä kyllä kaikki eivät noudata yhteisesti hyväksyttyjä sääntöjä. Oma aate, olipa se uskonto tai joku muu yhdelle ryhmälle tärkeä asia, menee yhteisesti hyväksyttyjen periaatteiden ja asioiden edelle. Ja kun oma päämäärä koetaan tärkeäksi, oikeuttaa se julmuuksiin ja toisten ihmisten, valtioiden ja yhteisesti sovittujen sääntöjen halveksimiseen. Näin nämä yhteiskunnan ulkopuolella olevat ryhmät ilmeisesti ajattelevat.

Sivistyneet ihmiset, valtio ja kansainvälinen yhteisö ovat suojattomia tällaista toimintaa vastaan. Emme ole tottuneet uhkaan, joka on piilossa ja joka ei piittaa säännöistä. Väkivalta ja sen uhka voidaan kohdistaa kehen ja mihin tahansa. Väkivallalla ja terrorilla ei ole sääntöjä. Se ei armahda lapsia, naisia, sivullisia tai yleensä ketään. Väkivalta on kasvotonta ja kohdistuu kasvottomasti kaikkiin. Sen tarkoituksena on aiheuttaa pelkoa ja kärsimystä. Enää ei tarvitse sotaa, valtion saattamiseksi sekasortoon. Muutama fanaatikko, joka on valmis uhraamaan itsensä, riittää paniikin aikaansaamiseen.

Oikeutus ja ymmärtäminen voivat liittyä samaan asiaan, mutta eivät ole sama asia. Jos ihminen puolustaa henkensä edessä itseään tai läheistään, kysymys on hätävarjelusta. Oikeutus poistaa teon rangaistavuuden. ihminen, joka jouduttuaan itse pahoinpidellyksi, päättää kostaa kokemansa vääryyden syyllistyy rikokseen. Me voimme ymmärtää hänen toimintaansa, mutta emme sitä hyväksyä. Pariisin ja Brysselin teoissa ei ole kysymys oikeutuksesta eikä millään mittapuulla ymmärrettävistä asioista. Kysymys on halpamaisista ja raukkamaisista teoista, jotka herättävät tekijäpiirin ulkopuolella, pelkästään pelkoa ja inhoa.

Mitä me tavalliset kansalaiset voimme tehdä. Onko ravi-ihmisillä ja hevosista pitävillä kansalaisilla jotakin erityistä annettavaa tällaisten terroritekojen estämisessä. Voimmeko me jotenkin vaikuttaa siihen, että ilmapiiri Suomessa ja muualla muuttuisi hyväksi ja pahat teot jäisivät tekemättä. Oikein toimimalla hevosväellä voi olla paljon annettavaa.

Asioilla, jotka yhdistävät ja jotka ovat samoja kaikkialla, on merkitystä. Varsan syntymä, kesälaidun, kauniisti ravaava hevonen ja hienot kilpailut ovat tunteita herättäviä asioita, katsotaanpa niitä Suomessa, Ranskassa tai Belgiassa. Näillä hienoilla, ihmisiä yhdistävillä asioilla, on merkitystä. Hevosaate ja hevoshenki on kansainvälinen, kaikille yhteinen asia.

Ehkä tekemistä helpompaa on sanoa se, mitä emme saa tehdä. Me emme saa tuomita kansoja tai ihmisiä, muutaman huonon yksilön vuoksi. Emme saa vaatia samankaltaisuutta tai tiettyjen itse tärkeinä pitämiemme asioiden hyväksymistä. Erilaisuus on rikkaus ja se tulee hyväksyä. Mikäli emme ymmärrä ja hyväksy tätä, menemme pikku hiljaa samalle tasolle kuin nämä pahoja asioita tekevät ihmiset. Vihapuheet ja asioiden yksinkertaistamiset sekä helppojen ratkaisujen tarjoaminen eivät auta ketään. Toivottavasti järkyttävät tapahtumat herättävät meissä myötätunnon ja yhteisyyden tunteita. Vihalla ja kostamisella ei ikäviä asioita voi ratkaista. Ravi-ihmiset surevat ja tuntevat syvää myötätuntoa Pariisissa ja Brysselissä tehtyjen rikosten vuoksi. Toivottavasti tällaista ei satu enää koskaan.


Kari Eriksson