Vaasa in memoriam

to 25. elokuuta 2016 18.12.00

Vaasan kunniakas ravirata on ajanut viimeisen kilpailunsa. Eräs ajanjakso Suomen raviurheilusta on päättynyt. Kenelläkään ei ole syytä juhlaan, ajatuksia ja jossittelua voidaan hyvin esittää. Ei näin pitänyt käydä. Tai ainakaan, kukaan ei olisi tällaista toivonut.


Raviurheilun viime vuodet ovat olleet vaikeita. Raha ja varsinkin ylimääräinen raha on ollut tiukalla. Ikävä kyllä raviurheilussa ja erityisesti ravipelien osalta on tehty vääriä ratkaisuja. Vaikeana aikana ei ole varaa virheisiin, eikä varsinkaan virheiden uusimisiin.

Olemme uudessa tilanteessa ja meidän itse ( hevosihmisten ) on tiedettävä, mitä teemme. Varmaa on se, että mikäli me emme tee oikeita ratkaisuja, ne tehdään meidän puolestamme. Nyt viimeistään on yhtenäisyyden aika sekä syytä harkita sitä, mikä on järkevää ja mitä voimme tehdä yhdessä.

Kun Vaasan katsomo paloi, lehdissä kirjoitettiin pian suurista suunnitelmista. Ymmärtääkseni jo pelkästään suunnitelmien laatimiseen meni paljon rahaa. Ajatukset uudesta raviradasta olivat epärealistisia alueeseen, väkimäärään ja ennen muuta poliittiseen tahtoon nähden. Olisiko toisenlaisella ajattelulla, Vaasa voinut olla Vieremän kaltainen hieno kesärata ? Varmasti tämäkin olisi ollut parempi vaihtoehto kuin nykyinen. Kaikki kunnia tulee antaa Vaasan viimeiselle puheenjohtajalle Mikael Matfolkille. Mikael käsitti yhteistyön merkityksen ja yhdessä Seinäjoen raviradan kanssa Vaasa sai ajaa viimeiset vuotensa ja ravinsa kunnialla loppuun.

Mitä raviradan menettäminen merkitsee, selviää paremmin tulevina vuosina. Ravirata on alueellisen raviharrastuksen keskus. Se kerää ympärilleen harrastajat ja ammattilaiset. Omista raveista tunnetaan ylpeyttä ja oman alueen hevosia ja niiden menestystä seurataan. Välillä kuulee lausuntoja siitä, mikä määrä raviratoja Suomessa olisi riittävä määrä, ja miten rahaa olisi enemmän jaettavaksi, jos ratoja olisi vähemmän. Tällaiset puheet ovat vaarallisia ja osoittavat puhujassaan tietämättömyyttä raviurheilun ytimestä. Meillä Suomessa lajin pohja on hevosenomistajat ja – harrastajat. Hevosrikkaat alueet eivät ole suurten taajamien keskellä ja hyviä hevosmiehiä ja – naisia löytyy kaikkialta Suomesta.

Tulevaisuudessa raviratojen merkitys ja vastuu tulee kasvamaan. Pelin ja tapahtuman välinen yhteys on pian poissa ja meidän tulee kyetä järjestämään ravitapahtumasta juttu, joka antaa nykyihmiselle kokemuksia ja elämyksen, joka innostaa lajin pariin. Tämä taas voi tapahtua katsojana, pelaajana, hevosenomistajana tai mahdollisesti valmentajana. Raviratojen vastuu on vastuuta hevosenomistajia ja kaikkia edellä mainittuja etutahoja kohtaan. Ravirata on tärkeä, mutta se on vain sitä tehtävänsä vuoksi. Palvelujen tuottajana ja tapahtuman järjestäjänä. Myös se, mihin omat rahkeet riittävät, on tärkeää tietää. Liian isoilla kengillä kävely ei kasvata jalan mittaa, vaan aiheuttaa yleensä ongelmia, vähintäänkin liikevaikeuksia.

Me hevosihmiset suhtaudumme tulevaisuuteen suurella odotuksella. Parhaimmillaan uusi peliyhtiö ja sen mukanaan tuomat laajemmat hartiat tarjoavat mahdollisuuden parantaa raviurheilua ja raviratojen asemaa. Vaasan kohtalo ei saa toistua yhdellekään suomalaiselle raviradalle. Me olemme kaikki saman sateenvarjon alla.

Kari Eriksson