Lämminverisen alkutaival – joulukuun kuva-arvoitus

pe 22. joulukuuta 2017 15.45.00

Joulukuun kuva-arvoituksessa esiintyy todella harvinainen yhdistelmä raviurheilun ja 100-vuotiaan Suomen historiaa. Kuvan kohteilla on erityistä merkitystä Suomen raviurheilun ja erityisesti suomalaisen lämminverisen alkutaipaleen kannalta.

Presidentti Kekkonen sai 1957 ystävyydenlahjaksi itänaapuristamme Neuvostoliitosta kaksi lämminveristä, Suosikin ja Kaunottaren. Molemmat tammat olivat Suomeen tullessaan kantavina ja niiden tulevat varsat Katja ja Tamara olivat ensimmäiset Suomessa syntyneet lämminveriset. Kerrotaan, että legendaarisen ravikuninkaitten käskynhaltijan Kaarlo Partasen isä Toivo Partanen kirjoitti presidentti Kekkoselle, kun keskustelua tulevasta lahjoituksesta alettiin käydä. Toivo Partasen mukaan hevosten tuli olla ratsujen sijasta ravureita. Raviurheilu, kun oli Toivo Partasen mielestä koko kansan urheilua.

Myöhemmin presidentti Kekkonen sai 1959 uuden lahjoituksensa, harmaan vuonna 1953 syntyneen oriin nimeltään Lento. Aluksi Lento kilpaili Ruotsissa, koska Suomessa lämminverisillä ei ollut kilpailuoikeutta. Ruotsissa Lennolla ei tullut menestystä ja presidentti Kekkonen siirsi Lennon Suomeen, edellä mainitun Kaarlo Partasen valmennukseen. Partanen ajoi aluksi Lennolla näytösajoja ja myöhemmin myös Suomen ensimmäisen lämminveristen Suomen ennätyksen.  

Presidentti Kekkonen vaikutti voimakkaasti siihen, että lämminverinen sai Suomessa kilpailuoikeuden. Kerrotaan, että presidentti Kekkonen meni vieraaksi Ravirenkaan hallituksen kokoukseen ja totesi, että Suomessa on oltava ravuri, joka kykenee kilpailemaan Euroopan parhaiden ravureiden kanssa. Selvää lienee se, että kukaan ei uskaltanut olla eri mieltä asiasta. Näin lämminverinen ravuri sai Suomessa kilpailuoikeuden 1960. Asia, jolla on ratkaiseva merkitys koko kotimaisen raviurheilun kehittymiselle.

Lento vietti Suomessa ollessaan aikaa myös Suomessa. Ainakin kaksi talvea Lento oli  mestariohjastaja Jorma Kontion isän  Mikko Kontion hoidossa Oulussa. Kuva-arvoitus kertoo tästä ajasta. Kuvassa on ori Lento, ohjissa Mikko Kontio. Kadun varrella tähyilee tuleva raviurheilun suurmies Jorma Kontio. Kaupunki on tietenkin Oulu,  kaupunginosa Heinäpään maaginen hevoskortteli ja katu Kirkkokatu. Sanomattakin on selvää se, että vierasmaalainen Lento kiinnosti ihmisiä, kuten myös sen jälkeen tulleet lämminveriset. Omalta kohdaltani muista pikkupoikana ihailleeni Oulun Äimäraution vierastallissa komeita oreja Uncle Sama ja RAC.

Hyvää joulua kuva-arvoituskisaan osallistuneille ja Oulun ravien ystäville

Kari Eriksson