”Me ei aleta sua”

ke 13. elokuuta 2014 17.17.00

Lapset ovat vilpittömiä. He kertovat ääneen sen minkä aikuiset pitävät sisällään. Jos lapsi toteaa parhaalle ystävälleen, että hän ei ala tätä, kysymys ei ole lopullisesta väliri- kosta. Huomenna asiat ovat toisin, uudet leikit odottavat ystävyksiä.

Aikuiset eivät leiki. Käytöksellä ja sanomisilla on aina tarkoituksensa. Aikuiset eivät myöskään ymmärrä lasten lailla tilapäistä välirikkoa. Aikuisten ei-alkamiset tahtovat muuttua pysyviksi, usein pitkäaikaiseksi murjottamiseksi ja vihanpidoksi.

Porin kuninkuusravit olivat hieno tapahtuma sekä merkittävä ravijuhla. Järjestelyt toimivat hyvin ja kaikki viihtyivät. Tätä taustaa vasten sunnuntairavipäivän alun tapahtumat tuntuivat kummallisilta, jälkeenpäin jopa epämiellyttäviltä. Porin raviradan johtomiehet Hannu Myöhänen ja Janne Ojanen estivät Hippoksen hallituksen puheenjohtajaa Mika Lintilää pitämästä perinteistä Hippoksen tervehdyspuhetta kuninkuusraviyleisölle. Tilanteessa oli käsillä suuren farssin ainekset. Ilmeisesti Lintilän puhe oli jo jaettu tiedottajalle, ja viime hetkessä sen jakaminen yleisesti median edustajille saatiin estettyä.

Lasten termeillä todettuna Myöhänen ja Ojanen eivät alkaneet Lintilää. Oliko syynä se, että he halusivat päästä itse kertomaan saavutuksistaan Porin raviradan hyväksi ? Hevosmiesten tietotoimisto kertoi toisenlaisiakin syitä: todennäköisin selitys liittyi siihen, miten Myöhänen oli kokenut oman Hippoksen hallituskautensa ja siihen liittyvät epämiellyttävät asiat. Jälkeenpäin harkittuna Myöhäsen ja Ojasen toiminta asiassa oli pitkälti harkittua. Tarkoitus oli nolata ja nöyryyttää Lintilää. Se, mitä he unohtivat, liittyi suurempaan asiaan. Lintilä esiintyi tilaisuudessa Hippoksen edustajana, ei henkilö Mika Lintilänä. Taas kuninkuusravit ovat Suomen Hippoksen kuninkuusravit, joiden järjestämisvastuu annetaan raviradalle, tänä vuonna Porille. Kysymys ei ole raveista, joiden sisällöstä ja perinteisestä ohjelmasta järjestävä rata voisi itsenäisesti päättää.

Myöhäsen ja Ojasen käytös ei ole raviurheilussa ainutlaatuista. Raviväki ei ole tottunut päättämään asioita vain asian vuoksi. Päätöksentekoon sekoitetaan usein henkilökysymyksiä, vanhoja kaunoja tai kiitollisuuden hyvittämistä. Sekavaa päätöksentekoa selittää Hippoksen organisaatio ja sen epäjohdonmukaisuus. Nykysäännöillä varsinainen raviväki ei voi juurikaan vaikuttaa Hippoksen päättäjien henkilöihin. Suomen Hipposta perustettaessa hevosjalostusliittojen ja Suomen Ravirenkaan edustajat saivat valtuuskunnassa yhtäläisen aseman Ensin mainitulla oli yhdistämisvaiheessa varallisuutta ja jälkimmäisellä ymmärrystä raviurheiluun. Kumpikin itse asian kannalta tärkeitä tekijöitä. Hevosjalostusliittojen merkitys nykyiselle raviurheilulle on vähäinen, mutta niiden asema päätöksenteossa on edelleen sama kuin se oli Hipposta perustettaessa. Päättäjiksi eivät aina valikoidu raviurheilun kannalta parhaat henkilöt.

Kotikylälläni on sanonta, jonka mukaan, jos sanoo jollekin pahasti, voi samalla sanoa hänelle hyvästi. Lasten maailmassa näin ei ole, aikuisilla kylläkin. Riittääkö Lintilällä lapsen mieltä antaa anteeksi kokemansa nöyryytys ? Miten Ojanen toimii Hippoksen hallituksessa muissa tärkeissä asioissa ? Molemmilla miehillä on raskas vastuu Hippoksen uudistustyön eteenpäin viemisessä. Riutuva raviurheilu tarvitsee toimia, riitelyn ja nokittelujen sijasta. Raviradat, radan toimihenkilöt, hevosenomistajat, ravivalmentajat, ohjastajat ja kaikki raviurheilun yhteistahot odottavat tulevaa syksyä, mahdollista muutosta sekä raviurheilun parempaa aikaa.

Toivottavasti Porin kuninkuusravien tapahtumat eivät muodosta estettä järkevälle yhteistyölle jatkossa. Nyt aikuisten olisi syytä ottaa oppia vilpittömistä lapsista. Me olemme kaikki saman hiekkapakan äärellä. Lapiot kaikille käteen, niin tulosta syntyy ei-alkamisista huolimatta.

Kari Eriksson