Ravibisnettiä

ke 9. heinäkuuta 2014 20.49.00

Reijo Mäki on tällä hetkellä Suomen tunnetuin dekkarikirjailija. Hänen romaanitrilogiansa päättävässä teoksessa Cowboy, esiintyvät pahiksina Ruotsin vankilasta vapautuneet etniseen vähemmistöön kuuluvat serkukset Rainer ja Alvar. Miehet tulevat Suomeen tekemään aiempia tilejä selväksi heille vihamielisen sukukunnan kanssa ja samalla jatkamaan pahantekoa. Serkusten ja heidän seuralaistensa harrastus on raviurheilu ja toton pelaaminen, aina kun he vain ” bisnetin ” eli pahanteolta ehtivät.

Aiemmin keväällä Jyväskylässä sattui ikävä tapahtuma, jossa amatöörivalmentaja löi harjoitusajossa hevostaan kettingillä. Hevonen pillastui, rikkoi kärryt ja oli saattaa vaaraan radalla olevat poninuoretkin. Tapahtuma sai paljon valtakunnallista julkisuutta. Asialle ja valmentajan toiminalle ei löytynyt mitään järjellistä eikä ainakaan inhimillistä selitystä. Valmentaja puolusteli toimintaansa hevosen käytöksellä ja sillä, että hän omallaan oli pyrkinyt ojentamaan ja ohjaamaan hevosta oikealle uralle?

Me Oulun raviradalla olemme järjestäneet lounasraveihin pienille koululaisille ravivierailuja. Vierailut ovat olleet mieluisia sekä oppilaille että opettajille. Ehkä joku näistä tai mieluummin useat innostuvat jatkossa oikeasti hevosista ja raviurheilusta. Ensimmäisten vierailujen joukossa oli muutamalla poikaoppilaalla hyvin tärkeää se, että he saivat istumapaikan eturivistä. Syykin selvisi pian. Eturivistä, kun näkee parhaiten sen, kun kuskit alkavat lopussa ” ruoskimaan ” hevosia.

Ihmiset, jotka eivät tunne raviurheilua tai hevosia, käyttävät sanontaa ” hevosmiesten tietotoimisto ”. Sanoma kuvaa epävarmaa ja erityisesti epäluotettavaa tiedonkulkua. Jotakin, joka on syntynyt tyhjästä ja jonka periaatteessa voi jättää omaan arvoonsa. Tämähän on niitä hevosmiesten tietotoimiston uutisia, sanotaan kun halutaan ilmaista, että tähän uutiseen ei voi luottaa. Mistä sanonta ja sen käyttötapa juontaa alkunsa, siihen vain raviväki itse voi vastata.

Mikään asia ei synnyt hetkessä, eivät myöskään asenteet ja uskomukset. Raviurheiluun liittyy yleisesti paljon huonoja käsityksiä, joiden muuttaminen ei ole helppoa. Syy tähän on pitkälti raviväessä itsessään. Suomi on pieni maa, ja jos raviurheilu aiotaan saada koko kansa urheiluksi / ajanvietteeksi, edellyttää se muutoksia joka tasolla. Niin kauan kuin yleinen kuva raviharrastajasta on se, mikä ilmenee edellä mainitusta uutuusromaanista tai valmentajat ja ohjastajat antavat vääränlaisen tai ainakin sellaiseksi tulkittavan kuvan raviurheilun inhimillisyydestä, ei raviurheilu tule nousemaan. Varsinaiset muutokset on kuitenkin tehtävä raviurheilua koskevassa päätöksenteossa ja päätöksentekotavassa. Raviurheiluun liittyy paljon riitoja, myös valtakunnan tasolla. Päätökset syntyvät yleensä voimakkaan etukäteisvalmistelun tuloksena. Lieneekö koskaan tilannetta, jossa päätettävästä asiasta keskusteltaisiin ja tehtäisiin päätös vapaasti omalla ajattelulla. Kieroutunut päätöksentekotapa on taas omiaan johtamaan erilaisiin leirityksiin ja kuppikuntiin. Jo paikallisessa päätöksenteossa tämä on nähtävissä. Raviurheilussa ei löydy yhteistä säveltä samalla tavalla kuin esimerkiksi jääkiekkoväen tai kulttuurin puolella. Heikkous näkyy lopputuloksessa ja siinä, kuinka hyvin tai huonosti raviurheilu voi. Jääkiekko on hyvä vertailukohta monessakin suhteessa. Siellä paikallistasolla tehdään paljon pyyteetöntä työtä junioritoiminnan ja oman alueen jääkiekkoinnostuksen kehittämiseksi. Kun mennään valtakunnan tasolle, päätöksenteko on nopeaa ja ammattimaista. Ratkaisut ovat keskitettyjä ja palvelevat yhteistä hyvää. Alueellista nurkkapatriotismia jääkiekosta ei raviurheilun tavoin löydä.

Tuleva syksy on ratkaiseva raviurheilun tulevaisuuden kannalta. Halutaanko raviurheilussa uudenlaista kehitystä vai yritetäänkö jatkaa vanhaan tapaan. Jälkimmäiseen viittaa se, että avuksi raviurheilun ahdinkoon, on haettu voimia vielä kauempaa historiasta. Eli kun halutaan tehdä uutta palataan vanhaan, raviurheilussa tämäkin on mahdollista.

Olen itse ollut nyt kolme vuotta Oulun raviradan puheenjohtajana. Aika on mennyt nopeasti säästökohteita etsiessä ja miettiessä, miten järjestää hyvää raviurheilua taloudellisesti vaikeissa olosuhteissa. Kuluneen kolmen vuoden aikana olemme tehneet yhteistyötä naapuriratamme Ylivieskan ja erityisesti radan toiminnanjohtajan Kari Viitamaan kanssa. Olemme myös viime vuoden aikana pitäneet kokouksia muiden pohjoisten ratojen edustajien kanssa. Tarkoituksena mm. järkeistää ravipäiviä ja löytää yhteistyön kohteita. Meillä pohjoisessa on käsitys yhteistyön voimasta ja eduista. Pelkkä halu ei tässäkään asiassa riitä. Yhteistyö ja sen toteuttaminen edellyttää myös tukea ja apua valtakunnan tasolta.

Mikäli haluamme Suomeen hyvän ja menestyvän raviurheilun, joka kannattaa ammattilaisella ja amatöörillä, ja innostaa raviurheiluun, tarvitsemme rakenteellisia muutoksia. Näpertelyn ja vanhaan palaamisen aika on ohi. Kun rakenteet on kunnossa, voidaan myös raviurheilun julkikuva ja ja ulkoinen luotettavuus luoda uudenlaiseksi. Emme enää tarvitse hevosmiesten tietotoimistoa. Huonojen uutisten sijasta raviurheilusta julkaistaan hyviä uutisia. Ohjastajat eivät ruoski, vaan antavat merkin hevoselle kiriin lähtemisestä. Asiat voi aina nähdä vähintään kahdella tavalla, kun niin haluaa tai kun siihen on aihetta. Viime vuosikymmenten / vuosien toiminta ei ole antanut aihetta positiiviseen ajatteluun. Raviurheilun lähihistorian toimintatapaa, jota voisi hyvin kutsua ravibisnetiksi, emme enää tarvitse.

Kari Eriksson