Vihjeet 1.11.2020

30.10.2020

VIHJE-PDF TÄSTÄ LINKISTÄ

Toto5-vihjeet:

Lähtö 4, Toto5-1 - A: 6 B: 9,10,8,1,2,3,5,7,4
6 Taj One eteni Kaustisella nopeasti keulaan ja sai vetää sopivassa lähdössä kuskin haluamaa tahtia, mutta takana juossut vastustaja iski päätössatasella niukasti ohi. Kakkoseksi jääminen oli pieni pettymys, mutta ei ruuna missään nimessä ollut tyhjä maalissa. Ilkka-ajossa viivalla oli monta kovaa sekä karsinnassa että finaalissa, ja Taj One teki kuntonsa mukaiset suoritukset keskijoukoissa. Tehtävä ei ole nyt vastuksen puolesta kovempi, ja keulaan pääsemiseen on jälleen saumoja – riippuen kasiradan starttiraketin taktiikasta.

9 Like A Boeing veti Rovaniemellä keulassa rauhallista tahtia, eikä pystynyt lopussa vastaamaan kahdelle kovakiriselle. Edellisen Mäntyvaaran vierailun suoritus oli viime aikojen paras, kun ruuna jaksoi johtopaikalta ylivauhdista huolimatta kakkoseksi. Viime kauden voittokunto on ollut silti hakusessa. 10 Carmalt Mustang jäi Kuopiossa kirilenkin alussa väsyvän selkään ja menetti paljon metrejä keulaan nähden. Loppua ruuna kiri ulkokautta hyvin ja oli kuraradalla sekä aikaansa että sijoitustaan parempi. Kunto voi olla edelleen nousussa tauon jäljiltä, mutta lähtöpaikka syö osakkeita paljon. 8 Absolut Arctica on erittäin nopea avaaja ja pystyy paukuttamaan kasikaistaltakin suoraan keulaan. Ruuna jäi viimeksi painamaan keulassa rankkaa ylivauhtia ja taipui viimeisellä takasuoralla taustalle. Kuukauden tauolta pieni arvoitus, koko matkan johto ei silti yllättäisi.

Lähtö 5, Toto5-2 - A: 4,2,3 B: 9,7,1,6,8,5
4 Blue Cates kaatui viimeksi keulasta saappaat jalassa, kun pitkään rinnalla vauhtia vaatinut Father Christmas vyöryi maalisuoralla väkisin ohi. Oriilla oli edellisessä startissa selvästi vaikeampaa kaarteissa, ja kunnon puolesta suoritus oli samaa tasoa. Johtopaikalle ei ole välttämättä asiaa, ja toista rataa pitkin juokseminen voi nostaa kaarreongelmat jälleen esille, mutta Blue Cates saa silti sopivassa porukassa suosikin aseman. 2 Lush Life floppasi kuukausi sitten keulasta ihan totaalisesti ja kokeilee nyt uudelleen pienen latautumistauon jälkeen. Tulinen avaaja on tehnyt muutaman tosi hyvän suorituksen keulasta sekä selästä, ja kuski pääsee nyt valitsemaan loistopaikalta taktiikan.

3 Cover Prince on porukan selvästi kokemattomin, mutta viime starttien perusteella potku voi hyvinkin riittää tässä. Ruuna johti Kymenlaakso-ajon karsinnassa porukkaa viimeiselle takasuoralle saakka ja teki vauhdin kiihdyttyä voitavansa. Edellinen voitto tuli rankan ylivauhdin jälkeen varmoin ottein, mutta tätä helpommassa seurassa. 9 Come On Day juoksi viimeksi toista rataa pitkin keskijoukoissa ja seuraili lopussa minkä pääsi. Vauhti oli reipasta alusta alkaen, eikä tamma pystynyt kärkikaksikon tasolle. Ylivieskassa vastus oli kevyempää tasoa, ja tamma iski terävällä maalisuoran mittaisella kirillä ykköseksi. Nopean avaajan takaa luvassa lienee hyvä juoksu. 7 Mountain St Leo juoksi syksyllä Nordic Cupin kovatasoisia lähtöjä, eikä riittänyt aivan kärkeen. Ruuna meni kuitenkin paljon eteenpäin ja jatkaa ennätyskunnossa. Nopeus ei riitä alussa parhaille, mutta se ei ole vajaassa lähdössä tavallisen kokoinen haitta.

Lähtö 6, Toto5-3 - A: 8,2,3 B: 1,9,4,7,5,6,10,11
Rivin selvästi vaikein kohde. Viime aikoina menestyneitä hevosia riittää pitkälle B-ryhmään saakka. 8 Toivotuli teki Rovaniemellä epäsopivassa tehtävässä OK suorituksen keulan takaa. Ruuna ei pitänyt pitkään keulan selkää, mutta saavutti vetoapunsa maalisuoralla, eikä ollut maalissa ihan kaikkensa antanut. Edelliskerralla juoksu meni alkumatkan laukan myötä vaikeaksi, eikä helpottunut jatkossakaan. Toivotuli piti toisesta ulkoa kolmanneksi ja saa puhtaat paperit. Nopeus auton takaa riittää kasiraiteen selvittämiseen, mutta isompi satsaaminen alkuun nostaa laukkariskiä.

2 Leijan Liito ei voinut Oulussa kärkiparille mitään, mutta sai kakkosrahat toisen edellä menneen laukattua. Vaikea suoritusta on kuitenkaan moittia, kun ruuna jäi täydellä matkalla ennätyksestään vain neljä kymmenystä. Nopea ruuna osaa tulla myös keulasta, mutta sen paikan puolustaminen voi vaatia tässä eturivissä paljon ruutia. 3 Aika-Otus tyytyi seurailemaan Oulussa sisäradalta kiihtyvässä vauhdissa. Härmän esitys oli parempi, kun ruuna sai keulassa pitkään painetta ja menettikin asemansa, mutta eteni kirisuoralla uudelleen kärkeen. Pari viime kilpailua ovat hevosen uran parasta antia, eikä keulavoitto yllättäisi. 1 Lainaks ei pysty hyödyntämään lähtöpaikkaansa, mutta kunto riittää ilman pussitusta kärkitaistoon. Tamma voitti toissa kerralla onnistuneen juoksun päätteeksi niukasti, ja Ilkka-ajon esitys pienen laukan rasittamana oli vauhtien puolesta vielä parempi. 9 Kairan Kukka voitti Ylivieskassa tätä helpomman lähdön kolmannesta sisältä. Kaustisella Lainaks oli maalisuoran taistossa niukasti parempi. Kairan Kukalta löytyy hyvä pätkänopeus tälle tasolle ja se pystyy nappijuoksulla kärkipäähän. 4 Sopu-Ellu on yksi eturivin starttinopeista ja on ollut ennenkin matkassa keulataktiikalla. Taulussa näkyvä voitto tuli juurikin johtojuoksulla. Tamma ei pystynyt Torniossa sisäradalta parhaiden vauhtiin ja palaa nyt kuukauden tauolta. Aiemmat suoritukset olivat parempia.

Lähtö 7, Toto5-4 - A: 10,1,7 B: 8,5,9,3,4,6,11,2,12
10 Giro Sting eteni viimeksi avauspuolikkaan aikana kolmatta pitkin aina keulaan saakka, sai vetää maltillista tahtia ja hallitsi lähtöä kevyesti maaliin asti. Edellinen ykkössija tuli keulahevosen ulkopuolelta yhtä vakuuttavasti. Ruunalla oli aiemmin ongelmia kaarrejuoksun kanssa etenkin ulkoradoilla kiriessä, mutta aikainen eteenpäin ajaminen on helpottanut asiaa viime starteissa. Nyt kaksi kovinta haastajaa ovat eturivissä ja saattavat miehittää parhaat paikat aikaisessa vaiheessa. 1 Credit Line palaa loukkaantumistauolta koelähdön kautta radoille. Ruuna näytti kokeessa moitteettomalta ja on viime syksyn esitysten perusteella heti pelihevosia. Lähtönopeutta löytyy sen verran, että sisäradan paikan voi laskea eduksi.

7 Macchiato voitti toissa kerralla keulasta tasaisella matkavauhdilla ja kellotti uudet ennätyslukemansa. Ylivieskassa tuli tappio isona suosikkina, kun uransa avausvoiton ottanut R.R. Presli oli maalisuoralla selityksittä parempi. Ruuna avaa auton takaa hyvin, mutta näin ulkoa alkumatka voi mennä helposti raskaaksi. 8 Cube Harry teki syyskuussa pari oikein lupaavaa suoritusta, mutta laukat astuivat taas kuviin. Voittosummaansa parempi hevonen, joka voi voittaa ehjällä suorituksella kasiradaltakin. 5 R.R. Presli ohitti Ylivieskassa Macchiaton ja otti uransa ensimmäisen voiton parhaalla esityksellään. Vastus on hieman kovempi, joten lisää vaaditaan. 9 Chocolamin hakee edelleen parasta kuntoaan. Tamma sai viimeksi pikkurahaa kaukana Giro Stingin takana, ja ehjä suoritus taisi olla taustavoimille pääasia. Totosija edellyttää parempaa kuntoa.

Lähtö 8, Toto5-5 - A: 5 B: 3,6,1,7,2,4,8
5 Enge Barack teki viime startissaan oikein lupaavan suorituksen ja saa sopivan näköisessä porukassa selvän suosikin paineet. Ruuna nousi viimeksi kirilenkin alussa kolmannelle, tuli päätöskilometrin 14,0-vauhtia ja jaksoi pitää tahtinsa maaliin saakka. Vauhdinjako oli takaa kirineitä vastaan. Viisivuotias teki viime kesänä pari kelpo suoritusta tätä selvästi kovemmissa porukoissa ja vaikuttaa nyt lähestyvän samanlaista kuntoa. Nopeus tuskin riittää keulataistoon, mutta sillä ei ole 2600 metrin matkalla ja pienessä lähdössä suurta merkitystä. 3 Livi Mystery istui viimeksi sisäradalla pussissa, mutta pussituksen laatu oli lopulta lähinnä tekninen. Tuo lähtö oli tämänkertaista selvästi kovempi ja vauhti reipasta läpi matkan. Ruuna ei ole joka tapauksessa näyttänyt tänä vuonna viime kauden veroista kuntoa.

6 Uomo Show jäi toissakerralla hieman pussiin, mutta viime suoritus oli täysi limbo. Mitään isompaa tuskin oli vialla, kun Tuomas Pakkanen tuo hevosen näin nopeasti takaisin viivalle. Nopea lähtijä voi päästä pikku satsauksella jopa keulaan saakka. 1 Inspis Arioso hakee muun monen osallistujan tapaan parasta tasoaan. Ruuna tippui viimeksi keulahevosen rinnalta, kun vauhti kiihtyi kiripuolikkaalla tuntuvasti. Ruuna meni aiemmin täyttä matkaa 14-vauhtia läpi, ja vastaava kunto riittää tässä seurassa pitkälle. 7 Galvani Boko juuttui viimeksi alussa kolmoskaistalle ja jäi jatkossa vielä pussiinkin. Ruunalla on muutenkin vastustanut usein lähtöpaikkojen ja juoksunkulkujen kanssa. Viime voitosta on jo pitkä aika.

Muut lähdöt:

Lähtö 1 - A: 8 B: 1,5,7,10,6,4,3,2,11,12,9
8 Mega-Kulta on juossut uran kaikissa starteissaan keulassa ja tehnyt joka kerta laatusuorituksen. Ruuna pudotti viime voitossaan muun porukan kyydistään alle 30-vauhtisella kirikierroksella, eikä ollut maalin kohdalla missään tapauksessa väsynyt. Vastassa on muutama muukin kyvykäs viisivuotias, mutta Hannu Hietasen suojatti jatkaa isona suosikkina. 7 Helmi Kevätön voitti viimeksi numeron 1 Moto Moto, mutta jälkimmäinen on nyt viivalla lyhyemmällä starttivälillä ja saa ykkösradalta pienen edun. 5 Lystilän Lento kellotti viime voitossaan tähtivauhtisen kirikierroksen, mutta sortui viimeksi kirivaiheessa laukkoihin.

Lähtö 2 - A: 8,5 B: 2,7,6,4,1,3
8 Roughenough Vice saa suosikin aseman, vaikka hävisi viimeksi numerolle 5 E.V Angie. Ville Pohjolan ajokki laukkasi ensimmäisellä takasuoralla ja teki jatkossa ulkoratoja pitkin hyvän suorituksen. E.V. Angie pääsi etenemään toisesta ulkoa kiertelemättä ja otti varman voiton. Paalun paras lienee uransa avauksessa 17,5-vauhtia kirinyt 2 Paris Håll. Viimeksi kaukaa takaa ulkokautta vahvasti punnertanut 7 Crossfire Selene pystyy pienemmässä lähdössä paljoon.

Lähtö 3 - A: 3,1 B: 2,5,6,4
Viime aikoina hyvää työtä isopalkintoisissa lähdöissä tehnyt 3 Sanahelinä kokeilee montén puolella. Tamman osaaminen tässä lajissa on vielä hämärän peitossa, mutta kunnosta pärjääminen ei jää kiinni. 1 Perhon Liito voitti Seinäjoella vastaavan lähdön keulasta, vaikka meinasi saada hieman ennen maalia muita ideoita. Ruuna on mennyt viime aikoina selvästi parhaiten selästä ja osallistuu tässäkin motivaation kestäessä kärkitaistoon. Kärrylähdöissä usein maalisuoralla luovuttanut 2 Sillankorvan Uljas kokeilee uutta lajia ja voi olla kaiken natsatessa yllättävän hyvä.

Lähtö 9, Troikka - A: 3,4,1 B: 9,10,7,8,11,5,2,6,12
3 G.I.Joe Sisu juoksi loppukesästä Nordic Cupissa, eikä riittänyt useimmiten kärkihevosten vauhtiin. Ori kiri taulussa näkyvässä Kaustisen startissa loppua 13-vauhtia, mutta ei pystynyt seuraavissa starteissa vastaavalle tasolle. Tämän lähdön vastus on selvästi helpompaa tasoa, ja nopea avaaja saa juoksun keulassa tai kärjen takana sisäradalla. 4 Incredible Train kulki viimeksi kankeaa ravia, laukkasi ensimmäiseen kurviin mentäessä ja oli jatkossa vaisu. Ruuna teki edellisissä starteissa hyvää työtä, avaa auton takaa kovaa ja on ilman taukotukkoisuutta vakava voittajaehdokas. 1 Mick Windcape voitti viimeksi 16-vauhtisella kirillä neljännestä ulkoa ja teki uransa parhaan suorituksen. Lähtönopeus sisäradalta auton takaa on arvailujen varassa, mutta tuskin ruuna alussa kovin kauas jää.

Toto5-vihjesysteemit:

Pieni systeemi:
6 Taj One (9,10)
4,2,3,9,7 (1,6)
8,2,3,1,9,4 (7,5)
10,1,7 (8,5)
5 Enge Barack (3,6)
90 riviä, 9 euroa

Suuri systeemi:
6,9,10,8 (1,2)
4,2,3,9,7 (1,6)
8,2,3,1,9,4 (7,5)
10,1,7 (8,5)
5 Enge Barack (3,6)
360 riviä, 36 euroa

Troikka / L7:

10
1,7,8,5,9
1,7,8,5,9

20 riviä, 10 euroa

Troikka / L9

3
4,1,9,10,7
4,1,9,10,7

20 riviä, 10 euroa

Vihjeet