Vihjeet 13.1.2020

12.01.2020

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 1

Jukka-Pekka Kauhanen, Viime kauden kilpailutuloksiaan enempään kykenevä Penelope Dahlia (3) on nyt tehnyt nyt kotona töitä paremmin. Olosuhteet harjoittelulle ovat olleet meilläpäin mainiot. Hyvin treeneistä palautunutta hevosta ei ole vielä tähän starttiin millään lailla hiottu. Jonkin verran pärjäämisodotuksia heti tähän ekakisaan kuitenkin on.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvältä lähtöpaikalta Penelope Dahlialle tavoitellaan tarkkaa juoksua. Paikka johtavan rinnalle ei ole tälle sopinut.

Kengitys- ja varustemuutokset: Isoja muutoksia ei olla tekemässä, ja suurin piirtein samoilla jatketaan kuin millä viime vuonna ajettiin.

LÄHTÖ 2

Petteri Joki, Kun paikka johtavan rinnalla ole ei Mountain Hooliganillekaan (2) se mieluisin, ei hevosellevoi antaa viime esityksestä kuin positiivisen arvosanan. Mitään negatiivista ruunan tilanteesta ei ole kisan jälkeen kerrottavaa. Mountain Hooligan parantaa varmaan koko ajan starttien myötä, ja pärjäämismielellä tähänkin kisaan on lähdettävä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtö ei ole ajotaktiikan kannalta olleenkaan yksinkertaisen näköinen. Alkuun satsataan, ja katsotaan sitten mitä kisassa tapahtuu.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla vehkeillä jatketaan.

Mauri Jaara, Diablo Sisu (8) ei ollut viimeksi huono. Ajoin kisan vähän liian varovaisesti. Ruuna tuli viimeiset sata metriä hyvin. Samassa kunnossa edelleen jatkavaa, kuten muitakin hevosiamme on päästy treenaamaan aika lähellä normaalia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Pienen lähdön voi aivan hyvin ajaa taustalta.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

LÄHTÖ 3 / TROIKKA 1

Kati Kaikkonen, Holy Victory Koksin (3) silmässä ollut sienitulehdus paheni viikko Ylivieskan startin jälkeen. Tauti vaati kovan hoidon, ja kipulääkkeen karenssi oli pitkä. Neljää päivää lukuun ottamatta hevosta on päästy liikuttamaan ihan normaalisti. Pirteältä treeneissä tuntunut Holy Victory Koks oli sunnuntaina tehdyissä viimeistelyissä aivan hyväntuntuinen. Tällä, kuten muillakin tallimme hevosilla on ollut hieman mahatautia. Toivotaan, ettei se haittaa tamman suorittamista tässä kisassa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on sopiva. Holy Victory Koks saanee nyt nätin reissun kärjen tuntumasta, mistä kuski voi sitä lopussa ryykäyttää.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Mauri Jaara, Tasaisen suorituksen viimeksi tehnyt Hell Racer (5) ei yltänyt saamastaan hyvästä reissusta huolimatta viidettä sijaa korkeammalle.

Mauri Jaara, True Lancella (6) oli viimeksi huonoja selkiä edessä ja se joutui tekemään itselleen hieman turhan pitkän kirin. Jos samassa kunnossa jatkava True Lance pääsisi nyt aloittamaan loppuvetonsa hieman lähempää kärkeä ja sai siihen selkiä eteen, niin jonkinlainen pärjääminen voisi olla mahdollista.

Ajotaktiikka / juoksutoive: True Lance on lähtenyt välillä ihan hyvin matkaan. Katsotaan, mihin tällä kertaa päästään.

T65-1 / LÄHTÖ 4

Petteri Joki, Vaikka Callela Leonard (3) ei ollut vielä viimeksi tauolta ihan parhaimmillaan, niin sopivasti menneen juoksun perästä hevonen pystyi ykköseksi. Tuon startin jälkeen treenit ja ruoka ovat maistuneet, joten olettaisin Callela Leonardin parantavan tähän kisaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Reippaasti koetetaan matkaan päästä. Callela Leonard on voittanut vähän kaikenlaisilla juoksuilla. Jos Callela Leonard ei sorru painamaan liikaa ohjille, niin myös paikka johtavan rinnalla käy.

Kengitys- ja varustemuutokset: Viimeksi rautakengässä kilpaillut Callela Leonard saa nyt alumiinit alle. Tuolla seikalla ei ole kauhean isoa merkitystä. Meno on hieman kevyempää, ja ruuna päässee tällä balanssilla liukkaammin matkaan.

Mauri Jaara, Hyviä juoksuja tehneen Willy Winstonin (6) pitäisi jatkaa samassa kunnossa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtö pitää ottaa hieman passaamalla, kun pienessä porukassa taka-alalta ajaminen ei ole iso miinus.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

T65-3 / LÄHTÖ 5 / TROIKKA 2

Markus Pulkkinen, Tauon aikana tehtyjen hoitojen ansiosta Vici American (1) toinen takajalka saatiin mukaan, ja ruuna on ollut nyt ihan eri hevonen kahteen viime starttiin. Tasavauhtisuus on yhä Vici American heikkous, mutta tuossakin suhteessa se on mennyt eteenpäin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Niin kovaa liikkeelle yritetään kuin mahdollista. Katsotaan sitten mikä paikka saadaan ja sieltä mennään. Keulaan voi olla vaikea päästä. Jos ne kuitenkin onnistutaan pitämään, niin sieltä kokeillaan ajaa.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Mauri Jaara, Rue De Roi (6) meni Rovaniemen kovavauhtisessa 75-lähdössä sitä kyytiä, mitä se hokit alla pääsee. Kaustisella ruuna teki keulasta hyvän esityksen, mutta parempi tuli vain lopussa edelle.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Isossa lähdössä on pakko ajaa alussa jonkin matkaa eteenpäin. Rue De Roin kanssa ei ole isoa merkitystä mistä sillä. Keulaan ei ole pakko päästä, kun selkäreissukin käy ihan hyvin.

Kengitys- ja varustemuutokset: Rue De Roin korvat aukaistaan nyt ekakertaa. Uskon tuolla olevan vaikutusta hevosen lopun suorittamiseen.

Ilkka Kangas, Välillä vallinneiden kunnon lumien aikaan pääsimme ajamaan reippaampaa, ja Boogiewoogie Laday (9) tuntui tuossa kohtaa käteen jopa aiempaa paremmanoloiselta. Ruuna on varmaan edelleen ihan mukavassa kunnossa. Emme ole jäisten olosuhteiden takia päässeet tekemään viimeistelyjä normaalisti, joten aivan samalla tasolla vire ei varmaan tällä hetkellä ole. Takarivin lähtöpaikka tuntuu tähän tilanteeseen ihan sopivalta. Boogiewoogie Ladaylle on hyvä lähtö ensi viikon sunnuntaina Bodenissa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: En ole vielä koskaan antanut Villelle ajo-ohjeita, enkä aio tehdä sitä nytkään. Tässä tilanteessa en pistäisi pahaksi, vaikka Boogiewoogie Laday saisi selkäreissun.

Kengitys- ja varustemuutokset: Koko ajan raskaat kengät alla kilpaillut Boogiewoogie Ladaylla ei ole koskaan käytetty lappuja eikä tehty muitakaan, ja samalla linjalla edelleen jatketaan. Jorma Kontio arveli Rovaniemen startin jälkeen, että käytössä olleet kärryt saattavat olla hevoselle aavistuksen verran ahtaat, joten taakse tulee nyt hieman erilaiset kärryt.

Petteri Joki, Tauolta palaava Quick Right (13) on erikoinen hevonen, joka ei ole niitä helpoimpia treenattavia. Ruuna tarvinnee startteja alleen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: On vaikea sanoa mihin juoksupaikkaan täältä kolmannesta rivistä päästään. Parempi tämä rata on kuitenkin kuin nuo tämän rivin ulommat lähtöpaikat. Kisa ajellaan hieman kokeilumielessä, ja kilttiä juoksua tavoitellaan.

Kengitys- ja varustemuutokset: Quick Right juoksee tämän kisan rautakengät alla ja avovehkeillä, eikä mitään virityksiä lähdetä vielä tekemään.

T65-5 / LÄHTÖ 6 / PD-1

Jukka-Pekka Kauhanen, Hyvityksen Pyryllä (1) on tähän kisaan hyvin harjoituskilometrejä takana. Tuntuu, että tauon aikana hevoseen on päästy yhä paremmin sisälle, ja sitä ymmärretään nyt paljon enemmän. Hyvin treeneistä palautuneen Hyvityksen Pyryn kunnon pitäisi olla aika tavalla tasolla kuin mitä se oli paussille jäätäessä. Herkkyys ei ole välttämättä kuitenkaan heti ihan tapissaan. Kilpaa tässä lähdetään heti tosissaan ajamaan. Tähtäin ei ole pelkästään tässä kisassa menestymisessä, joten mihinkään hullutteluihin ei ole tarkoitus lähteä mukaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Viime vuonna vapaitten keulasta suorittanut Hyvityksen Pyry on nyt mennyt treeneissä mainiosti myös muilta paikoilta. Lämmitys ratkaisee osaltaan, että millä taktiikalla ajetaan.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Martti Ratinen, EnnenKaustista Mäen Einoa (6) ei ollut päästy kovien treenikelien takiaajamaan oikeastaan ollenkaan reippaampaa, ja esitys oli vähän sellainen kuin osasimme odottaa. Positiivista esityksessä oli se, että hevonen tuli loppua hyvällä tyylillä. Kuskin mukaan ori oli suora, ja ravi käytti. Ei Mäen Einon pitäisi olla ainakaan huonompi kuin viimeksi. Kun Mäen Eino alkaa taas ottaa homman enemmän tosissaan, ja rupeaa pistämään korvat takaluimuun, niin pärjääminenkin voi olla mahdollista. Tässä Mäen Eino voisi ravia mennessä sijoittua puolenvälin tietämiin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka muiden välissä ei ole Mäen Einolle ihan helppo. Ori juoksi viime kesänä pitkällä matkalla kuolemalta. Saattaakin olla, että vapaalta radalta Mäen Einolla on enemmän yrityshalua.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Juhani Harmoinen, Tallimme hevosissa on ollut jotainpöpötauti. Jullen Eko kävi klinikalla, mutta Iinan Prinssille (9) ei saatu aikaa. Ruuna on ollut kotona virkeänä. Pikkaisen puhaltaneen hevosen palautuminen ei ole ollut aivan normaalia. Sunnuntain viimeistylyissä Iinan Prinssi ei ollut ihan parhaimmillaan, ja odotukset eivät ole tähän kisaan kovin korkealla.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Johtavan takaa parhaitten menevän Iinan Prinssin edessä on nyt hyvä avaaja, joten lähtöpaikka on mainio.

Kengitys- ja varustemuutokset: Taakse tulee hieman erilaiset jenkkityyppiset kärryt, muuten samoilla jatketaan.

T65-vihje (Oulun lähdöt 65-kohteet, 1 & 3 & 5)

Oulun T65-kohteet (T65-1, T65-3 ja T65-5) ovat pelaamisen kannalta siinä mielessä hieman haasteellisia, ettei hyviä varmaideoita oikein näyttäisi olevan tarjolla.

T65-1 / LÄHTÖ 4

Varmaehdokkaat Tauolta palannut Callela Leonard (3) otti viimeksi monella tapaa suosiollisesti menneen juoksun perästä varman voiton. Jos startti vei hevosta vielä eteenpäin, niin ykköseen pitäisi olla tässäkin saumat. Broadway Apollon (1) voitto on jonkin aikaa roikkunut ilmassa. Jos vire pikku paussin aikana on säilynyt ennallaan, on ruunalla sopivalla reissulla omat saumansa. Koko ajan vain eteenpäin mennyt Minto’s Don Juan (5) olisi tässä keulaan päästessään vahvoilla. Tuohon asiaan ruuna voi tarvita muiden suotuisaa suhtautumista.

Yllättäjäehdokas Broadway Apollon (1) voitto on jonkin aikaa roikkunut ilmassa. Jos vire pikku paussin aikana on säilynyt ennallaan, on ruunalla sopivalla reissulla omat saumansa.

Arvailua juoksunkulusta Normaalina ollessaan Broadway Apollo (1) melkoinen starttiraketti ja ruuna pitänee tässäkin kaikki ulkopuolellaan. Broadway Apollo on painanut keulassa hieman liikaa ohjille. Pieni paussi on alla, joten sopiva selkä otettaneen eteen. Miten Broadway Apollon kuski päättää kisan ajaa, saattaa olla aika ratkaisevakin vaikutus tulojärjestyksen suhteen. Päästääkö hän ketään eteen, ja jos päästää niin kenet. Suomen starteissaan vain tavallisesti käynnistynyt, tauolta palaava Testimondial O.K. (2) on edelleen vaikea ennakoitava. Hyvin kiihtyvä Callela Leonard (3) on menestynyt hyvin kärkipaikalta, joten sinne pyrittänee.Kovaa avaavalle Tapiro Jetille (4) paikka kärjen takana olisi mieleen. Minto’s Don Juan (5) viihtyisi mainiosti vetotöissä. Vaikka ruuna on saanut iän myötä selvästi lisää lähtönopeutta, niin tässä johtoon eteneminen voi olla hankalaa. Willy Wingston (6) on mennyt parhaitten keulasta, minne ruunalla ei taida olla nyt mahdollisuuksia päästä. Pienessä porukassa Mauri Jaara ei aikonut panostaa starttiin, kun juoksupaikka ei voi olla kenelläkään kovin kaukana kärjestä.

A:3,1,5,6 B: 4,2 C: 8

T65-3 / LÄHTÖ 5 / TROIKKA-2

Varmaehdokkaat Kun tämän kisan suosikkikaksikko kohtasi toisensa joulukuun Rovaniemen 75-lähdössä oli johtavan rinnalla raatanut Boogiewoogie Laday (9) kiistatta parempi kuin sen takana matkannut Rue De Roi (6). Ensin mainitulla on tähän kisaan kuukauden starttiväli. Huonojen treenikelien takia viimeistelyjä ei ole päästy tekemään ihan halutusti, joten vire on pieni arvoitus. Boogiewoogie Ladayn tähtäimessä tuntui olevan Bodenin viikon päästä ajettava lähtö. Tuossa kisassa palkintorahaa on jaossa huomattavasti enemmän, joten tässä ei voittoa lähdetä välttämättä ihan verissä päin hakemaan. Rue De Roin esitykset loppuvuodesta eivät ole olleet ihan sillä tasolla kuin mitä alkukauden hienot juoksut antoivat odottaa. Mauri Jaaran mukaan pienelle kovapotkuiselle hevoselle hokit ovat jonkinlainen miinus. Esitys Kaustisella johtopaikalta ei ollut huono, mutta aika normaalista matkavauhdista huolimatta Rue De Roi ei vain kyennyt pitämään jo tuhannen jälkeen rinnalle kiertänyttä Capo Birdlandiä takanaan. Nyt korvat avataan ensikertaa, minkä Jaara uskoi terävöittävän hevosta ratkaisuhetkillä.

Yllättäjäehdokkaat Vici American (1) toinenkin takajalka on saatu peliin mukaan. Esitykset kahdessa viimeisessä ovat olleet mainioita. Ykköseltä ruunalla voisi olla parhaassa tapauksessa saumat mielipaikalleen, keulaan, mistä Vici America on parhaimmillaan vastannut sitkeästi ohitusta yrittäville. Hyvin lähtevä Tiia Tempest (2) voisi saada tästä tarvitsemansa imureissun.

Arvailua juoksunkulusta Vici America (1) avaa auton takaa sujuvasti. Selkäreissukin sopii Kaustisella vahvasti loppua tulleelle ruunalla, mutta keulajuoksu saattaisi olla kuitenkin hieman tasavauhtiselle hevoselle se paras vaihtoehto. Selkäreissu mahdollisimman lähellä kärkeä olisi Tia Tempestille (2) etu. Vaikka Fancy Creek (3) on voittanut myös koko matkan johdon perästä, joten vetotöihin saatetaan pyrkiä. Toisaalta paikka parijonossa liki keulaa voisi olla vielä parempi ykkössijaa ajatellen. Mainiosti kiihtyvällä Jeppas Roulett (4) voi saada tarvitsemansa namureissun. Oman juoksun tekemisestä ruunalla ei ole näyttöjä. Parhaimmillaan tiukasti siivekettä seuraavan Lasting Spellin (5) takana istuu tällä kertaa aika vähän ohjastaja valmentaja, enkä osaa hänen ajotaktiikkaa viitosradan arvata. Hyvin lähtevällä Rue De Roilla (6) Mauri Jaara aikoi suunnata startissa eteenpäin, kun isossa porukassa näin ulkoa ei kärsi ottaa hevosta kiinni. Keulajuoksu sopii Rue De Roille. Pärjätty on myös selkäreissuilla, joten sekin on ihan potentiaalinen valinta. Boogiewoogie Ladayllä (9) on ajettu monesti rohkeasti heti alkumatkasta eteenpäin, kunnes johtoon on päästy. Kun ruuna osaa tulla myös takaa, niin tässä tilanteessa maltillisempikin ajotaktiikka tuntuu jonkin verran todennäköisemmältä. M.T. Miss Mollyn (12) vastavalta lähtöpaikalta onnistui edellisessä kisassa hyvin, johon myös poisjäänneillä saattoi osuutensa. Tuon esityksen perusteella tamma kykenee pitempäänkin kiriin. Pitkältä tauolta kilparadoille palaava Quick Right (13) on hieman yksitahtisen oloinen. Jos menetystä heti tosissaan janottaisiin, olisi reissuun suunnattava jo ajoissa. Tässä kohtaa Petteri Joki suunnitteli ajokilleen nättiä reissua.

A: 9,6,3,4,1 B: 12,2 C: 13,10,15,5,11 D: 14,8,7

T65-5 / LÄHTÖ 6 / PD-1

Varmaehdokas Heikki Mikkosen käsityksen mukaan (7 Oikein-lehti) Tampereen rata oli erilainen, millä Tinderi (5) on tottunut juoksemaan, eikä hommasta tullut mitään. Edellisissään hyviä esityksiä tehnyt ruuna on tässä varsinkin keulaan päästessään aika vahvoilla voiton suhteen.

Yllättäjäehdokas Lähtöpaikka ei ole Vincent Laxille (11) suosiollinen, mutta siitä huolimatta hyvässä kunnossa olevan varman suorittajan kannatus tuntuu jäävän ratapelissä liian pieneksimahdollisuuksiin nähden.

Arvoitus Kevinin Tähti (4) tuntuu paremmin vahvalta kuin nopealta menijältä. Moni tämän tyyppinen hevonen ei ole heti radoille palatessaan ihan terävimmillään, ja kolmen kuukauden tauolta palaava Kevinin Tähti saattaa tarvita jonkun startin alle ennen kuin paras vire tulee taas esiin.

Arvailua juoksunkulusta Liukkaasti lähtevälle Hyvityksen Pyrylle (1) keulajuoksu on ollut paras, joten sellaista tavoiteltaneen. Tauon ansiosta ruunan psyyke saattaa olla jämerämmällä mallilla ja veto voi hyvinkin riittää Oulun nykyisellä pitkällä maalisuoralla perille asti. Toisaalta. Asiallisesti avaavalla Alvaronille (2) tavoiteltaneen paikkaa läheltä kärkeä. Ruunalla on päästelty myös johtavan rinnalta. Pontriot (3) on ollut autonlähdön startissa usein sen verran epävarma, että ensi metrit sillä on otettava aika tavalla varman päälle. Vielä tähän mennessä Kevinin Tähti (4) ei ole sännännyt erityisen kovaa matkaan. Paikka toisella radalla parijonossa olisi vahvalle menijälle sopiva. Kovaa lähtevällä Tinderille (5) vetotyöt ovat käyneet mainiosti. Parhaimmillaan olleessaan Mäen Eino (6) on seurannut ravia lähtiessään siivekettä ihan kohtuullisesti. Paikka muiden välissä Martti Ratinen piti valmennettavalleen hieman hankalana. Hyvin kiihtyvälle Hauan Odinille (8) on sopinut mainiosti, kun se on saanut matkata kärjen lähellä sisäradalla, joten starttiin panostaminen ei ole kasiradasta huolimatta mahdotonta. Iinan Prinssi (9) voi parhaassa tapauksessa päästä matkaan johtavan taakse, mitä paikkaa Juhani Harmoinen piti hevoselle ideaalisena. Sunnuntain viimeistelyjen huonot tunnelmat laskivat kuitenkin pärjäämisodotuksia. Kärjen läheltä parhaitten suorittavalla mainiosti lähtevälle Vincent Laxille (11) tällainen alkuasema on jonkinlainen miinus.

A: 5 B: 1,4,11,8 C: 9,6,3,2,10,12 D: 7

LÄHTÖ 3 / TROIKKA-1

Troikan avainhevoset Vaikka Charmike (7) ei ole vielä onnistunut Eija Sorviston treenistä voittamaan, niin yhtään huonoa esitystä se ei ole hänen valmennuksestaan tehnyt. Jyväskylässä ajotaktiikka oli passiivinen, eikä ulkoa vahvasti loppua tullut ruuna ehtinyt enää kuin totosijan tuntumaan. Jääminen kolmen ulkopuolelle olisi yllätys ja kausi voisi käynnistyä ykköselläkin. Keskikesällä hienosti menneen Cape’s Captain (11) vire romahti syyskuussa. Ruuna palaa radoille 2,5 kuukauden tauolta, eikä iskukyky ole varmaan heti ihan tapissaan. Omaan juoksuun kykenevä, tähän seuraan mainion luokan omaava Cape’s Captain voi kyetä nousemaan täältäkin kamppailuun mukaan, jos kärkisijoja lähdetään tosimielellä tavoittelemaan.

Yllättäjäehdokas Terävästi avaava Moonlight Black (8) voi kyetä kasiradaltakin hankkimaan itselleen mukavan paikan parijonosta, jolloin asiallisen esityksen tauolta tehneellä oriilla on realistiset saumat ainakin alemmille troikkasijoille.

Arvoitus Ylivieskassa marraskuussa maltillisen matkavauhdin perästä huikeasti loppua tullut, tähän kisaan parin kuukauden paussilta palaava Holy Victory Koks (3) on Kati Kaikkosen mukaan ollut muiden tallin hevosten tapaan lievässä vatsataudissa. Onko tuolla vaikutusta suorittamiseen tässä kisassa, ei ollut täyttä varmuutta.

Arvuuttelun juoksutapahtumista Vaikka Exploding Anna (1) ei ole ihan etana auton takaa, niin joku tai jotkut päässevät siitä alussa edelle. Hieman tasavauhtisella jaksavalla tammalla kiriin on suunnatta mahdollisuuksien mukaan jo hyvissä ajoin. Hyvin avaa Tilda Sonik (2) voi saada tästä tarvitsemansa namureissun. Holy Victory Koks (3) ei ole ollut ehtinyt alun kamppailuun mukaan. Kolmoselta tamma voi kuitenkin saada mukavatkin asemat kiriä ajatellen. Hyvin siivekettä seuraava, pitkältä paussilta tuleva Amiraal Victor (4) on nopea startista, joten kivaan imujuoksuun voisi olla saumat. Ajoittain mukavasti käynnistyvälle Hell Racerille (5) haettaneen kivaa paikkaa parijonosta. Tasaiseen kuntoon nousseen kohtuullisen mukavasti kiihtyvän True Lancen (6) menestys edellyttänee tarkkaa reissua. Charmike (7) sai vetää Oulussa 2600 m mieleistään vauhtia, mutta selässä matkannut tuli pitkällä maalisuoralla ohitse. Ei tuota esitystä voi kuitenkaan isommin moittia, joten jo alkumatkasta vetotöihin saatetaan taas pyrkiä. Tauko huomioiden viimeksi asiallisesti suorittanut Moonlight Black (8) on päässyt joskus ulommilta radoilta aika räväkästi liikkeelle, joten alkuun saatetaan nytkin panostaa. Tähän kohtaan ysirata on Massive Mistressille (9) aika sopiva alkuasema. Ainakin aiempien valmentajien treenissä kotona hyvin mennyt, mutta kisoissa alakanttiin suorittaneelle Mountain Tritonille (10) toisen selässä matkaaminen ei ole ollut aina ihan helppoa. Omaan juoksuun kykenevällä Cape’s Captainilla (11) voi ajaa jo ajoissa eteenpäin, jos kuski katsoo sen tarpeelliseksi. Ylivauhti lienee aika ajoin mainioihin esityksiin kykenevän Zulamitin (12) ohjastajan toiveissa korkealla.

A: 7,11,3 B: 2,1,8,6,9,12,4 C: 5,10

Muut lähdöt

  1. 1.Diamond Lord – 3.Penelope Dahlia – 2.Victoria Vice– 6.Epsilon d’Arry – 11.Goros Pepper – 12.Notorious Nova (10.Fast Hero – 4.Dave Treasure)

  2. 2. Mountain Hooligan – 7.Suprise Leader – 6.Venerdi – 3.Badass – 8.Diablo Sisu (1.Bwt Rock And Roll)

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen

Vihjeet