Vihjeet 20.6.2016

20.06.2016

Vihjepaketti illan Tyrnävä-raveihin runsaan tallikommenttipaketin kera!





Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 1

Keijo Hakala, Kajaanissa hyvän esityksen tehnyt Carmita (3) oli mukana hieman turhan kovassa aikaryhmässä, ja laukka tuli. Pystyvä hevonen on tässä ravilla aika liki.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kajaanissa Carmita meni selässä hyvin, mutta en usko juoksupaikalla olevan tälle ei suurta väliä.

Varustemuutokset: Samoilla jatkettaneen.

Ahti Antti-Roiko, Näin tauolta Äitin Pojan (4) virettä on taas vaikea arvata, mutta kapasiteettia hevosella olisi näihin lähtöihin jonkin verran.

Santtu Raitala, Seinäjoella pettäneelle Ukaasille (8) porukassa juokseminen on ollut outoa,. Ennen viime kisaa tammalla on ajettu nyt isommassa porukassa, ja tuosta näytti olevan apua. Ravia mennessään Ukaasi pystyy tässä pärjäämään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hevosta koetetaan yhä kehittää, ja ainakin jonkin matkaa on tarkoitus ajaa porukassa.

Varustemuutokset: Seinäjoella Ukaasilla oli kaikissa jaloissa hokit. Pihtiputaalla hokit otettiin edestä pois. Tässä ajetaan kesäkengät alla. Muuhunkin varustukseen tulee hieman muutosta.

Santtu Raitala, Kajaanissa Vinksahti (9) teki hyvä juoksun ja hävisi kovalle hevoselle.

LÄHTÖ 2

Tarja Laurila, Charchipillä (2) on oikeassa takakintereessä kystä. Tammikuuhun asti oli epäselvää, onko siitä kilpahevoseksi ollenkaan. Haitta on näkynyt siinä, että se ottaa pieniä väliaskeleita. Pääsevän ja lahjakkaan menijän terveydentila on muuten ihan hyvä. Isokokoinen ruuna on yhä aika tavalla kesken, ja ensi talvella on vielä työmaa edessä. Charchipillä ajetaan muutama startti, ja katsotaan, mihin se tekeytyy. Kokeessa laitettiin lämmityksen jälkeen apuaisat, mikä helpotti kaarrejuoksua. Pärjääminen tässä kisassa on itselleni täysi kysymysmerkki.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Vapaalta radalta Charchipillä voisi olla helpompaa ajaa.

Varustemuutokset: Perusvarusteilla ja avovehkeillä jatketaan.

Ahti Antti-Roiko, Catchmeifyoucan (5) on hyvätuntuinen varsa. Hieman aralle, laput silmillä kilpailevalle muuten ravivarmalle hevoselle viitosrata aiheuttaa laukkariskin, kun ulkoa lähdetään kovaa. Onnistuessaan tamma tässä on yksi mahdollinen pärjääjä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jos Catchmeifyoucan lähtee laukatta, niin sisäradalle yritetään. Keulasta tällä olisi helpoin ajaa, jo sinne päästään.

Varustemuutokset: Perusvarusteilla jatketaan.

Santtu Raitala, Nuorten lähdöissä on haluttu, että Argenteuil (8) tulisi juosten maaliin. Suoritus tässä oikeassa tehtävässä on pieni kysymysmerkki, kun nyt pitää mennä koko matkan kovaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Argenteuil saanee tästä väkisin kivan juoksun.

Mauri Jaara, Nuorten lähdöissä hyvin suorittaneelle Armani Pressille (9) käy tämäkin lähtöpaikka, Nyt mennään koko matka kovaa, joten suoritus on ennalta pieni arvoitus.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kisa ajetaan sen mukaan, miten juoksu lähtee menemään.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Keijo Hakala, Voltista hätäisellä Olga Bixillä (10) on alkuun iso laukkariski. Rahasijaan olisin tyytyväinen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jos Olga Bix lähtee ravilla, niin juoksupaikalla ei isoa väliä.

LÄHTÖ 3

Mikael Östman, Pitkältä tauolta palannut Duran's Best (1) teki hyvä viimeksi hyvätasoi-sessa porukassa mainion esityksen. Lähtöpaikka on taas paras mahdollinen. ja kaiken onnistuessa jopa viime kertaa parempi sijoitus voisi olla mahdollinen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Viime kerran perusteella Duran's Best pääsee hyvin matkaan. valmentajan mielestä hevosella voi ajaa myös keulasta.

Keijo Hakala, Flying Heel (3) on varmaan elämänsä parhaassa kunnossa. Vaikka ruuna ei ole nopea lähtijä, niin ainakin kohtuullisiin asemiin se voi kolmosradalta päästä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Flying Heel pystyy tekemään omaa juoksua ja aika pitkänkin kirin.

Varustemuutokset: Jatketaan samoilla.

Ahti Antti-Roiko, Maravillalla (4) oli välillä hieman ongelmia, mutta nyt ruuna on ollut taas hieman paremman tuntuinen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksulla lähdetään tavoittelemaan rahasijaa.

Mauri Jaara, Hyvin esiintynyt Darya I Nur (7) suoritti toissa kerralla asiallisesti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Darya I Nur ei ole nopea startissa. Vauhdin hiljentyessä pitää pyrkiä ajamaan eteenpäin.

Petri Klemola, Quiet Leader (11) tuli Ylivieskassakin niin rehellisesti maaliin kuin pystyi. Tämä lähtee kiriin hieman liian tosissaan, ja voimat voivat tuhlautua jo matkalla. Liian ai-kaisin tällä ei kannata lähteä reissuun, ja 500 m kiri olisi tälle sopivin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Vetäviä selkiä toivotaan kirissä eteen.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

T4-1 / LÄHTÖ 4

Ahti Antti-Roiko, Stoneisle Just Us (3) ei mennyt viime vuonna mihinkään, kun ravin kanssa oli ongelmaa. Valmentajan mukaan ravin pitäisi olla nyt kohdillaan. Tämä on ruunalle kokeilustartti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Stoneisle Just Us lähtee hitaasti. Ravatessaan se pystyy tekemään pitkänkin kirin.

Petri Klemola, Quick Leader (4) on tehnyt hyvät juoksut viime starteissaan. Tämä kisa vielä ajetaan, ja sitten orin polvia hoidetaan. Reippaasti eteenpäin heti suunnataan, ja katsotaan sitten mihin paikkaan päästään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksukin käy, mutta keulasta Quick Leader voi vielä hieman parempi.

Varustemuutokset: Quick Leader saattaa juosta tässä takakengät alla, joten meno voi olla aavistuksen verran epävarmempaa.

Jukka-Pekka Niskanen, Tauolta palannut Sunday's Robertta (5) oli viimeksi tukkoinen, mikä näkyi lähtökiihdytyksessä. Startti alla tamma parantanee jonkin verran. Mihin se riittää, on vaikea tietää.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jos suosikki ottaa keulat, niin hyvin avaavalle Sunday's Robertalle kelpaisi mainiosti paikka sen takana

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Marko Hakkarainen, Good Jewel (6) on ollut tosi hyväoloinen. Ruuna on vain jäänyt kahdessa viimeisessä lopussa pakettiin. Tässä on ajettava rohkeammin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on hieman ulkona. Vaikka Good Jewel avaa vain kohtuullisesti, niin vähän matkaa eteenpäin alussa päästellään. Pakkotilanteessa vaikka paikka johtavan rinnallakin kelpaa.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan, eli ilman etukenkiä mennään.

Mikael Östman, Edellisissään hyvin suorittaneen Ellen H:n (7) viime esitykseen en olut täysin tyytyväinen. Lähtöpaikka on taas huono, joten jo rahasijan tyydyttäisi.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Ellen H osaa periaatteessa avata hyvin. Jostain syystä se pääsee eturivistä vain sisäradalta kovaa liikkeelle. Tässä jouduttanee ajamaan takana sisäpareissa.

Varustemuutokset: Kengät otetaan taas pois. Jenkit on vain toiselle, joten normikärryt tulee perään.

Mikael Östman, Zacus Turbolla (10) on laiska treenari. Vaikka sillä on yritetty ajaa kotona kovempaa, niin kuukauden starttiväli on miinusta. Ruuna juoksee seuraavan kerran lauantaina Härmässä, ja siellä uskon sen olevan selvästi parempi. Täydellä matkalla hevosemme ovat aika tasaväkisiä, mutta paremman lähtöpaikan ansiosta tämä saattaa olla ennen maalissa. Neljännen sijan paikkeille pitäisi olla saumoja. , joten kuuukauden hieman pitkä kerran muita lähtöjä ollut on lauantaina Härmässä numeroa parempia on yritetty ajaa reippaampaa hevoset tasaväkisiä täydellä matkalla

Ajotaktiikka / juoksutoive: Minulle on tullut sellainen tunne, että Zacus Turbo olisi sisäradalta numeron parempi. Selkäjuoksua lähdetään varmaan hakemaan. Kuski saa päät-tää tarkemman taktiikan.

Varustemuutokset: Kengät pois,ja jenkit perään.

Keijo Hakala, Porukka ei ole ainakaan kovempi kuin missä Svadilfarilla (12) on ollut edellisissä ollut, ja eturivistä pärjäämiseen olisi ollut hyvät edellytykset. Nyt lähtöpaikka on ilkeä. Jos hevonen jatkaa yhä samassa iskussa, ja juoksu onnistuu, ei pärjääminen näistäkään asemista ole ihan poissuljettua.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Svadilfari voitti Vieremällä 700 m kirillä, joten se pystyy tekemään pitkänkin loppuvedon.

Varustemuutokset: Varusteita ei muuteta.

T4-2 / LÄHTÖ 5

Timo Vääränen, Vieremällä Valppauksen (2) reissu ei mennyt ihan helpoimman kautta, mutta muuten se on tehnyt tälle kaudelle tasaisen mainioita esityksiä. Hevosella on ollut kaikki hyvin viime kisan jälkeenkin. Tämä on parhaimmillaan, kun se on saanut kovaa pöllyä. Kotona sitä ei anneta, joten starttiväli on hieman pitkä. Odotan Valppausta Ravilla kolmen sakkiin. Tallissamme on ollut hevosia sairaana, mikä hieman huolettaa

Ajotaktiikka / juoksutoive: Keulasta tälläkin oli paras ajaa, mutta juoksupaikalla ei ole Valppaukselle kuitenkaan isoa merkitystä.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Tero E Mäenpää, Patriootille (6) ei ole ollut sopivia lähtöjä, ja tuo on syynä pitkään starttiväliin. Hevonen jatkaa hyvässä kunnossa, ja suosikkia lähdetään tosissaan haastamaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Patriootti avaa kovaa, ja keulaan päästään, niin sieltä ajetaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Timo Vääränen, Viime vuonna Valtori (8) teloi hieman itseään, ja loppu kausi meni pilal-le. Hyvin kotona treenanneen ruunan startit tauon jälkeen ovat menneet kuumenemisien takia ketuille. Hevosta pyritään rakentamaan, ja ehjä juoksu on nyt tärkeintä. Rahasija tyydyttäisi, mutta harjoitusotteiden perusteella parempikaan pärjääminen ei ole täysin poissuljettua.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on paras mahdollinen ehjää juoksua ajatellen.

Varustemuutokset: Valtorille vaihdetaan hieman tiukempia vehkeitä.

Mauri Jaara, Kivoja juoksuja tehnyt Oleg (12) on kovassa seurassa. Rahasija tyydyttäisi.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Nättiä selkäreissua tavoitellaan.

Jukka-Pekka Niskanen, Viimeksi startissa oli vähän häslinkiä, mutta Upea Ursula (13) malttoi mennä alun ravia. Parijonossa hevonen tuntui hyvältä, mutta 26-lopetuksessa tauko näkyi selvästi. Juoksu alla tamman pitäisi parantaa, mutta startanneita vastaan sitä pitäisi tehdä tosi paljon. Ihan kärkisijoja en osaa odottaa. Ehjä hyvä esitys vielä tällä kertaa tyydyttäisi. Viitosradalta on alkuun laukkariski.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Suojajuoksua tavoitellaan, ja lopussa sitten kokeillaan, mihin rahkeet riittävät.

Varustemuutokset: Samoilla jatkettaneen.

Ahti Antti-Roiko, Koveri (15) oli Seinäjoen harjoituslähdössä yksin, eikä matkaan pääseminen tuottanut ongelmia. Takaisin otetussa lähtöyrityksessä sekä itse startissa herkkä hevonen hätäili oudossa tilanteessa peitsien kautta laukalle. Raville selvittyään ori teki hyvän esityksen. Lahjakas hevonen jatkaa valmentajan mukaan edelleen samassa vireessä. Voitto kovenevassa seurassa edellyttää onnistunutta juoksua. Sopivalta lähtöpaikalta kova starttari voi saada joihinkin vastustajiinsa nähden.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on hyvälle avaajalle paras mahdollinen. Heti startista ajetaan eteenpäin. Selkäjuoksu käy, mutta jos keulapaikka on tarjolla, niin sekin kelpaa.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan, eli korvat pysyvät kiinni.

Veli-Erkki Paavola, Hyvässä kunnossa oleva Wauhti (16) on saanut ikävän lähtöpaikan. Toisten takana juokseminen on ollut tälle aiemmin vaikeaa, mutta viimeksi tuokin sujui. Kunnossa ei ole vikaa, ja ravilla odotan hyvää esitystä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Wauhtia ei voi laukan pelossa ottaa alussa kiinni, joten suljettu paikka on sille hankala. Taktiikka määräytyy sen mukaan, miten paikat aukeavat.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Ahti Antti-Roiko, Tosi hyvin treenaavalla Spicy Daylla (2) on ollut vielä paras terä hieman kateissa. Viime kauden perusteella tämä on selvästi keulasta, mutta sinne ei ole ollut huonoilta lähtöpaikoilta mahdollisuutta päästä. Kalajoen raskaat olosuhteet olivat pahasti pitkät liikkeet omaavaa tammaa vastaan. Tuon kisan se olisi varmaan halutessaan pystynyt voittamaan, mutta ohittaminen ei ollut hevoselle mieleen. Lyhyt starttiväli on Spicy Daylle etu.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Keulasta voidaan ajaa, jos sinne satuttaisiin pääsemään.

Varustemuutokset: Päähän tulee laput.

Tanja Soukka, Make's Holidayn (4) asiat tuntuisivat olevan kohdillaan. Lähdöstä tuli tasaisen kova, ja pärjätäkseen tämä tarvitsee kaikki tuurit. Nappireissulla neljänteen sijaan saattaisi olla mahdollisuudet.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Reippaasti lähtevälle Make's Holidaylle tavoitellaan nättiä selkäjuoksua. Suonenjoen perusteella tällä ei kannata ajaa keulasta

Varustemuutokset: Make's Holiday kilpaili viimeksi ilman etukenkiä, mikä ilmeisesti aiheutti normaalisti ravivarmalle hevoselle laukan. Nyt tamma juoksee kengät alla.

Veli-Erkki Paavola, Cute Valley (6) oli Ylivieskassa yllättävänkin hyvä tauolta. Startti kropassa sen pitäisi parantaa. Tammalla on nyt asia hevosia vastassa, ja tehtävä kovenee viime kerrasta selvästi. Ihan kärkisijat yllättäisivät, mutta korotetuille pitäisi olla mahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kohtalaisesti avaava Cute Valley on tehnyt keulasta parhaat esitykset, ja tuolta paikalta tamma voisi tehdä kovankin esityksen.

Saara Puranen, Vielä hieman lapsellinen Sahara Hotlady (7) pelkää hiekkaa, ja toisten takana juokseminen ei ole sille kauheasti mieleen. Tamma on mennyt hyvin viime starteissaan, ja voitto roikkuu jo hieman ilmassa. Onnistuessaan Sahara Hotlady pystyy tässä pärjäämään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Vaikka Sahara Hotlady lähtee asiallisesti, niin aivan täysillä sillä ei pysty alkuun satsaamaan. Vapaalta tamma olisi varmaan parhaimmillaan. Tämä on tehnyt vahoja kirejä selästäkin, eikä juoksupaikalla ole isoa merkitystä.

Varustemuutokset: Kaviot ovat viime startin perusteella sen verran kuluneet, että tässä joudutaan ajamaan kengät, mutta tuo ei ole hevoselle iso miinus.

Taija Mäki-Mustapää, Hyvältä Porissa näyttänyt Lemon Breezer (11) meni kisassa paremman ajan maililla, kun nelivuotiaiden tammojen Suomen ennätys. Seinäjoellakin esitys oli hyvä, mutta juoksusta tuli turhan raskas.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Nopealta hevoselta löytyy jaksoakin, ja juoksun onnistuessa se pystyy tulemaan lopussa pätkän kovaa.

Varustemuutokset: Ihan samoilla varusteilla jatketaan.

Mauri Jaara, Also Starring (12) jäi viimeksi 10-avauksessa roikkumaan ulkoradoille, mikä oli tarkan reissun tarvitsevalle ymmärrettävästi liikaa. Tauluaan paremmassa kunnossa oleva Also Starring ei ole ulkona juoksun ulkona kisasta.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvää selkäreissua lähdetään tavoittelemaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Santtu Raitala, In Ice Princess (13) oli tiistaina Seinäjoella tosi positiivinen. Se sai Härmän juhannuksen finaaliin otolliset asemat, joten tässä kisaan ei lähdetä ihan hampaat irvessä voitosta ajamaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Nättiä selkäreissua haetaan ja katsotaan sitten, mihin hevonen lopussa yltää.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Veli-Erkki Paavola, Hyvässä kunnossa oleva Dear Josie (16) jäi viimeksi väsyvän taakse. Tamma on tehnyt nyt kahteen starttiin niin mainiot esitykset, että kun juoksu onnistuu, niin se saattaa jossain kohtaa jo voittaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvä selkäreissu.

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Jani Hartikainen, What's Going On (2) on rehellinen menijä, jonka pitäisi mainiolta lähtöpaikalta rimpuilla muiden mukana. Odotan ruunalta tässä hyvää starttia. Viime kerran poisjäänti oli varotoimenpide.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Toiveissa olisi selkäreissu mahdollisimman lähellä kärkeä. Kaksi viimeistään hevonen on juossut toisella ilman vetoapua, joten tuota paikkaa yritetään välttää.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Mauri Jaara, Bodenin 2600 m takaa hyvin kirinyt Anaheim Kemp (3) jatkaa sunnuntaiaamun viimeistelyjen perusteella hyvässä kunnossa. Jos juoksu onnistuu, niin pärjäämiseen pitäisi olla edellytyksiä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Anaheim Kemp lähtee hyvin voltistakin. Jos keulaan ei päästä, niin ajetaan sitten muualta.

Varustemuutokset: Ilman kenkiä juokseva Anaheim Kemp meni viimeksi hyvin vetolaput silmillä, joten tuolla varustuksella jatketaan.

Tarja Laurila, Boulard (4) lämmitettiin viimeksi ilman sekkiä. Se oli oikein hyvän ja letkeän oloinen. Kisaan sekkiä kiristettiin ohjastajan pyynnöstä selvästi, mikä ilmeisesti hermostutti hevosen. Ori on ollut treeneissä edelleen hyvällä mallilla, eikä se ole ollut ainakaan huonompi kuin ennen viime starttia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Boulard ei ole mikään salama lähtijä. Toivotaan, että hevonen pääsisi ravilla matkaan ja saisi mukavaa reissua. Katsotaan sitten, mihin ori lopussa riittää.

Varustemuutokset: Boulard juoksee löysällä leukasekillä tai mahdollisesti jopa ilman sekkiä.

Saara Puranen, Champ Walk In (5) aloitti meiltä Ylivieskassa positiivisella esityksellä. Ruuna jäi alkulaukassaan paljon, mutta tuli sen jälkeen hyvin maaliin asti. Champ Walk in parantanee nyt startti alla, eikä ehjällä esityksellä pärjääminen hirveästi yllätäisi.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Viitosrata voi olla kompastuskivi, ja laukka voi tulla lähtöön.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Santtu Raitala, Edelliskerralla turhan vaativan reissun saanut Prin Holz (6) teki viimeksi ihan ok-esityksen. En ole aiemmin ajanut tällä voltista, mutta uskon järkevän hyvin toimivan hevosen pääsevän tälläkin lähtötavalla vauhdikkaasti matkaan. Juoksun onnistuessa totosijaan pitäisi olla mahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Reippaasti matkaan koetetaan. Täydellä matkalla toivotaan, että sopivia selkiä löytyy eteen.

Veijo Kumpulainen, Oulussa hurjan reissun mainiosti kestäneen Midnight Hourin (9) olisi Ylivieskassa saamansa nappijuoksun jälkeen kuulunut voittaa, mutta jostain syystä se ei antanut itsestään kaikkea lopussa ulos. Lauantain viimeistelyissä ruuna oli ihan hyvä, ja nyt startti alla odotan siltä hyvää esitystä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksun perästä Midnight Hour pystyy kirimään viimeisen puolikkaan mallikkaasti.

Varustemuutokset: Jos olosuhteet sallivat, niin kengät saatetaan ottaa pois. Tuo olisi merkittävä etu Midnight Hourille.

Janne Soronen, Caesar De Veluwe (12) karsittiin Bodenin V86-sarjassa, ja se ilmoitettiin tähän kisaan. Mitenkään erityisesti hevosta ei ole nyt viritelty. Porukka edelliskertoja hieman helpompi, mutta tässäkin sillä paalulla on pari kolme hyvää vastustajaa. Jos esim. Anaheim Kemp saa tehdä keulassa oman juoksunsa, niin voittaminen voi olla vaikeaa. Kärkipäähän ruuna pitäisi sijoittua.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Caesar De Veluwe ei avaa kovaa, mutta sopivalta lähtöpaikalta sen pitäisi päästä ravilla sopivalta matkaan. Kaiken ollessa kohdillaan, ruuna osaa tehdä takaa hyvän kirin.

Varustemuutokset: Kengitys on vielä hieman auki. Katsotaan radan pinnan mukaan miten tuon asian suhteen tehdään. Itse suoritukseen tuolla ratkaisulla ei ole isoa merkitystä. Caesar De Veluwe juoksee todennäköisesti huomenna kengät alla.

LÄHTÖ 8

Veli-Erkki Paavola, Lindy Blizz (10) on tehnyt ajamissani starteissa vaikeilta paikoilta asialliset juoksut. Kunto ei tiedossa, mutta kaiken ollessa kohdillaan., tamma voi pystyä tässä yllättämään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Molemmissa ajamissani starteissa Lindy Blizz on juossut selässä, ja sellainen juoksu on varmaan taas tulossa.

Keijo Hakala, Sweet'n Spicy (11) oli asiallinen Pihtiputaalla.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Tarkan reissun vaativalle hevoselle lähtöpaikka on miinusta.

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Tanja Soukka, Koviin tehtäviin Ruotsissa optimistisesti ilmoiteltu Je T'aime Muscles (2) on ekastarttiin vaikea arvioitava, kun se oli vielä loppuvuodesta ollut sairaana. Mainiosti treenaava ruuna teki hyvän esityksen harjoitusraveissa. Oikeissa kilpavauhdeissa pärjääminen on kuitenkin eriasia. Pärjääminen ei hirveästi yllättäisi, mutta samaa koskee myös pärjäämättömyyttä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvä lähtijälle tavoitellaan kakkosradalta nättiä selkäreissua.

Varustemuutokset: Minulla ei ole tietoa millä vehkeillä Je T'aime Muscles on kilpaillut Ruotsissa, joten tämä kisa ajetaan ihan perusvarusteilla. Hevonen on hieman vino, ja ajettavan kahden lämmityksen perusteella Hannu saa päättää lämmityksen laitetaan pää-tanko vai ei.

Jukka-Pekka Niskanen, Ajamani 23-hiitti on ilmeisesti kovinta mitä Jaro's Domainella (7) on ennen tätä kisaa ajettu, joten tauko näkynee suorituksessa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Nätillä juoksulla tavoitellaan rahasijaa.

Jani Hartikainen, Paljon liikettä saaneella Easy Vacationilla (11) ei ole ajettu harjoituksissa erityisen reipasta, joten kohtuullisista treeniotteista huolimatta sen ei ole helppo tulla starttiin näin kovien vauhtien aikana. Hevonen ei ole vielä aivan parhaimmillaan, ja lopun puutuminen ei ole mahdotonta. Easy Vacation on olemassa hyvä hevonen, joka pystyy vielä kehittymään. Tämä tarvinnee jonkun startin alle ennen kuin on herkimmillään. Liikaa Easy Vacationiin ei saa vielä tällä kertaa luottaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kilttiä juoksua tavoitellaan ja selästä ajetaan. Katsotaan sitten tilanteen mukaan lopussa, mihin rahkeet riittävät.

Varustemuutokset: Nyt kesäkengät tulee alle. Easy Vacation osaa juosta hokeillakin. Ehkä tässä vaiheessa nuo hitaammat talvikelit ovat hevoselle jopa pieni etu.

LÄHTÖ 10

Jukka-Pekka Niskanen, Vahvasti viimeksi loppuun tullut Kaimook (6) teki mielestäni riskin esityksen. Hevonen karsittiin viimeksi Oulusta, ja starttivälistä tuli tuon takia vähän turhan pitkä. Tämä voi olla taas hieman koneen käynnistämisstartti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Viime esityksen perusteella se pystyy tekemään omaakin juoksua.

Mauri Jaara, 10-avauksessa keulaan kiertäminen maksoi Arctic Love Stormille (9), ja se tippui viimeksi lopussa totosta. Hyviä esityksiä tehnyt tamma pystynee onnistuneella juoksulla menemään matkan 17-18-vauhtia läpi.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on sopiva, kun selkäjuoksua hevoselle olisi muiltakin lähtöpaikoilta tällä kertaa tavoiteltu.

Varustemuutokset: Pikkulaput jätetään pois, ja avovehkeillä ajetaan. Tuolla ei ole merkitystä.

T4-vihje

Oulun illan T4:n kaikkiin osalähtöihin on hyvä varmaehdokas. Kolmannen kohteen Sahara Hotlady on niistä varmaan epätodennäköisin voittaja, mutta pieni peliosuus ratkaisee valinnan.

T4-1 / LÄHTÖ 4

Varmaehdokas

Kahdessa viimeisessään mallikkaasti suorittaneella Quick Leaderillä (4) on merkittävästi paremman lähtöpaikan ansiosta selkeä etu ennalta pahimpaan vastustajaansa Svadilfariin (12) nähden. Kolmoselta terävä avaaja voi singahtaa heti startista pysyvään johtoon. Kaustisen huhtikuun kisassa Quick Leader ei pystynyt keulasta pitämään paikkaansa maaliin asti. Tuon perästä Petri Klemolan mukaan varusteisiin tehtiin muutoksia, ja Tampereelle hevonen hallitsi kisaa alusta loppuun asti. Tänään ajettaneen takakengät alla, mikä tekee valmentajan mukaan mielestä hieman epä-varmemman.

Yllättäjäehdokkaita

Good Jewel (6) on jäänyt kahdessa viimeisessä lopussa ilman kiritilaa, ja voimia on jäänyt käyttämättä. Marko Hakkaraisen mukaan tamma on treenannut hyvin jo pitempään. Good Jewel ei ole mikään rakettiavaaja, joten lähtöpaikka on hieman turhan ulkona. Kolmelta sisimmältä radalta ei lähdetä erityisen terävästi matkaan, joten kuskin suunnittelema alusta asti rohkea ajo saattaa tuottaa hyvänkin lopputuloksen.

Juoksunkulku arvaus

Kolmen sisimmän radan osanottajat eivät ole tunnettuja lähtönopeudestaan, joten Quick Leader (4) saanee keulapaikan haltuunsa suhteellisen vaivatta. Sunday's Robertalla (5) on nyt startti alla, ja rivakka avaaja voi olla taas auton takana normaalin terävänä. Suosikin selkä tuntui kelpaavan Jukka-Pekka Niskaselle, ja sinne valjakolla on tässä mahdollisuudet päästä. Marko Hakkarainen aikoi ajaa Good Jewelillä (6) tänään eteenpäin, mikä saattaa tietää reissua johtavan rinnalla. Jos Quick Leader saa keulat, niin eturivin hevosilla ei kannattane ryhtyä prässäystoimiin ja suosikki voi saada vetää alussa mieleisellään tempolla. Sopivassa kohtaa kisaa Keijo Hakala kääntää hienovireisen Svadilfarin (12) reissuun, ja valjakko yrittää haastaa suosikin. Jos pitkästä starttivälistä ei ole liikaa haittaa, niin Mika Forssin taakseen saava Zacus Turbo (10) voi onnekkaan reissun perästä pystyä nousemaan kamppailuun mukaan.

A: 4 B: 12,10,6,5,1, 8,11 C: 2,7,9,3

T4-2 / LÄHTÖ 5

Varmaehdokas

Tappioton Koveri (15) hakee jo kuudetta peräkkäistä ykköstä. Seinäjoella autolähtö aiheutti uutuuttaan alkuun ongelmia, mutta niistä selvittyään ori hoiti voiton kotiin varmoin ottein. Nopealle avaajalle lähtöpaikka on Ahti Antti-Roikon mielestä paras mahdollinen, joten vaikka tehtävä on entistä vaativampi, voi putki yhä jatkua.

Yllättäjäehdokkaat

Viime startissa ennen taukoa Patriootti (6) laukkasi alkuun, mutta yritti kuitenkin lopussa haastaa Koverin. Nyt Patriootti pääsee 20 m edempää matkaan. Näistä asetelmista se voi pystyä pistämään suursuosikille tosi kovaa hanttiin. Viimeksi Seinäjoella Wauhti (16) teki hirmuisen esityksen. Ensimmäiset 300 m kolmatta kiertänyt ruuna laukkasi ekakaarteessa, juuri kun oli päässyt toiselle ilman vetoapua. Tuon perästä se kulki sisärataa pitkin vielä komeammin kuin lähdön ykkönen Koveri. Jos laukkaa ei olisi tullut, olisi voittajan nimen vaihtumiseen ollut iso vaara. Suljettu paikka on miinusta nopealla avaajalla ja aiheuttaa laukkariskin. Juoksun onnistuessa vire riittää kärkikamppailuun. Hyvin treenaava Valtori (8) voi saada oikein kivan sisäratareissun, eikä ehjällä juoksulla pärjääminen ihan mahdotonta ole.

Juoksunkulku arvaus

Ravilla terävästi avaava Patriootti (6) on todennäköisin porukan vetäjä. Tero Mäenpää aikoi pitää asemista kiinni, ja siinä hän saattaa onnistua loppuun asti. Valppaus (2) ja Kobardi (7) pääsevät kohtuullisen mukavasti liikkeelle, jollei laukka yllätä. Nopea Koveri (15) voi hankkiutua kärkiryhmään jo ekakaarteeseen mentäessä.

A: 15,6,16 B: 2,8 C: 14,13,7,4,5,9,3,11,12,1

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Varmaehdokas

Huippuiskuun noussut Sahara Hotladyn (7) aamupäivän kannatus on käsittämättömän alhainen. Juoksun onnistuessa voittoon pitäisi olla hyvät saumat.

Yllättäjäehdokas

Tammalähdöissä parhaat palat korjaa usein sopivimman reissun saanut. Veli-Erkki Paavolan mielestä Cute Valley (6) voi pystyä keulasta kovaankin esitykseen, ja sinne riuskalla avaajalla juoksulangalta mahdollisuudet päästä.

Juoksunkulku arvaus

Tammat ovat yleensä hyviä avaajia, ja tässäkin eturivissä on useampi terävä starttari. Ykkösradan poisjäännin takia saanut Spicy Day (2), Make's Holiday (4), Elvira di Quattro (5) ja Cute Valley (6) ovat kaikki nopeita ensimetreillä. Ainakin ensiksi ja viimeksi mainitulla pyrittäneen ajamaan keulasta, jos sinne päästään. Sahara Hotladyllä (7) ei voi kauheasti satsata alkuun. Tamma on Saara Purasen mielestä paras vapaalta radalta, joten eteenpäin saatetaan heti miten kuitenkin ajaa. Lemon Breezerin (11) kuski voi luottaa hevoseen vahvaan pitkään loppuvetoon.

A: 7 B: 13,2,11,1,5,9 C:12,6,3,14,4,8

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Varmaehdokas

Jos liukkaasti voltistakin lähtevä Anaheim Kemp (3) pääsee keulaan, ja saa tehdä siellä oman juoksunsa, voi viimeksi Bodenissa vahvan esityksen takapareista tehnyt ruuna olla tässä mahdoton ohitettava.

Yllättäjäehdokkaat

Hyvin Ruotsissa suorittanut What's Going On (2) on aloittanut uudessa kotimaassakin lupaavasti. Asiallinen avaaja voi mukavalta lähtöpaikaltaan saada kivan reissun, jollaisen perästä kaikki on mahdollista. Yllättävän pirteällä esityksellä Suomen uransa Champ Walk In (5) voi startti alla olla Saara Purasen mielestä vielä parempi. Viimeksi sulavasti vielä alleajossa mennyt Boulard (4) hermostui ennen starttia (sekki tuli liian kireälle?) eikä hommasta tullut mitään. Kyvykäs menijä on Tarja Laurilan on mukaan vielä ehkä parantanut hyviä treeniotteittaan, joten pärjääminen ei ole onnistuneella juoksulla aivan mahdotonta.

Huomio

Caesar De Veluwe (12) ei päässyt mukaan Bodenin lauantain rahakkaaseen 86-kisaan, ja sen oli tyytyminen vähäisempään tehtävään. Hevonen on juossut tätä isommista rahoista, ja Janne Sorosen mukaan illan kisaan ei ole juurikaan panostettu. Voittoakaan ei lähdettäne nyt ihan verissä päin tavoittelemaan.

Arvoitus

Etelän kovissa lähdöissä vain lähinnä seurailemaan kyennyt Aaron De Veluwe (11) kohtaa kevyempiä vastustajia. On kuitenkin aika vaikea arvata, mihin orin huumori takamatkalta riittää.

Juoksunkulku arvaus

Anaheim Kemp (3) lähtee voltistakin räväkästi matkaan, ja voi johtaa kisaa lähdöstä maaliin. Ainakin Santtu Raitala aavisteli, että Prin Holz (6) pääsisi myös voltista liukkaasti liikkeelle. Selkä suosikin takana kelvannee tässä mainiosti. Terävästi avaaja Astaire America (1) on ollut paras keulasta.

A: 3 B: 9,12, 2,6,4,5 C: 11,8,10,7

T4-systeemit

Pieni: 4 (12,10) 15,6,16 (2,8) 7 (13,2) 3 (1,2) = 3 riviä
Suuri: : 4,12,10,6,5,1,8,11 (2,7) 15,6,16,2,8 (14,13) 7 (13,3) 3,9,12,2,6,4,1 (11,8) = 280 riviä

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Varmin kolmen sakkiin

Lähtöpaikastaan huolimatta kovaan iskuun noussut Mad Man Blues (12) voi pystyä kiertämään aivan kärkeen.

Yllättäjäehdokas

Ruotsissa kovissa tehtävissä uransa aloittanut Je T'aime Muscles (2) ei loppusuoralla riittänyt kärkikamppailuun. Kivan paikan saanut ruuna pääsee asiallisesti matkaan. Suoritus on niin Tanja Soukalle kuin muillekin jonkinlainen arvoitus, ja hyvin treenanneen hevosen vähän kaikki sijat ovat mahdollisuuksien rajoissa.

Arvoitus

Talvikeleillä hyvin suorittanut Easy Vacation (11) joutuu nyt mukaan ihan eri vauhteihin, eikä Jani Hartikainen ollut yhtään varma mihin kotona paljon, mutta rauhallista treeniä saaneen ruunan kyydit heti riittävät.

Juoksunkulku arvaus

Up Sultan (3), Boulder Lucky (4) ja Ranch Messi (5) avaavat kaikki hyvin lähtee terävästi. Jos Boulder Lucky pääsee ravilla matkaan, niin se tuntuisi ennalta näistä todennäköisimmältä porukan vetäjältä.

A: 4,12,11 B: 3,5,2,10,9 C: 8,1,7

Muut lähdöt

1. 8. Ukaasi – 9. Vinksahti – 3. Carmita – 4. Äitin Poika – 6. Rapsun Tähti (7. Erehys)
2. 9. Armani Press – 5. Catchmeifyoucan – 1. Hilarous Hangover – 8. Argenteuil – 2. Charchip – 4. Cool As Me (7. Tessy Frontline – 3. Cankus Rahamajah – 6. Igge Xadd)
3. 3. Flying Heel – 11. Quiet Leader (1. Duran's Best)
8. 7. Jefersson – 4. Wasa Windy – 9. Decamerone – 6. Snowline Star – 1. Double Cross (2. Cold Narva – 10. Lindy Blizz)
10. 9. Arctic Love Storm – 1. Absolut Artica – 6. Kaimook – 2. Donamarie – 5. Circle Star – 7. Sanya Queen (8. Mr Money Maker – 3. Rex Texpress )

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen

Vihjeet