Vihjeet 22.7.2019

21.07.2019

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

 

LÄHTÖ 1

Mikko Niemistö, Count Cocktail (9) joutui jalkamurheiden takiapitämään pitkän sairasloman. Kohtuullisesti kokeessa suorittanutta hevosta on tuonkin jälkeen hieman hoidettu, ja se saattaa tähän kisaan hieman parantaa. Count Cocktail on kyvykäs hevonen, joka voisi olla tässä neljän sakissa, mutta voitto yllättäisi.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Keulasta voittoja ottaneelle nopealle lähtijälle suljettu lähtöpaikka on miinusta. 

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Kengät alla ja perusvarusteilla vielä ajetaan. 

 

Hannu Hietanen, Hide Snow Whiten (12) meno ajamissani starteissa on ollut tasaista ja epävarmaa, joten menestystä on vaikea lähteä lupailemaan. 

 

LÄHTÖ 2

Jouko Tarvainen, Porissa hyvän reissun saanut Black Maya (3) teki mainion esityksen, ja edelle jäi vain tosi kova hevonen. Treenien perusteella tammalla tuntuisi olevan edelleen kaikki mallillaan. 

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Black Maya ei ole maailman nopein avaaja, muttei hitainkaan. Kakkosradalta olisi kiva päästä sisälle matkaamaan. Jos vauhtikestävä tamma onnistuu jollain konstilla pääsemään keulaan, niin sieltä kokeillaan ajaa.    

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.    

 

Marko Hakkarainen, Vieremällä Faith In Life (5) oli mukana maililla, mikä ei ole tämän hevosen matka. Hieman pehmeästi suorittanut ruuna ei ole vielä parhaimmillaan. Faith In Life tarvitsee kilvanajoa, minkä kautta uskon sen parantavan. Huhtikuun Seinäjoen kisassa tämä oli ennen Smart Leaderiä maalissa. En jaksaa kuitenkaan uskoa, että Faith In Life pystyisi kamppailemaan tässä ihan kärkisijoista. Onnistuneella juoksulla sijoittuminen kolmen sakkiin voisi olla mahdollista.  

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kokeillaan saada mukavat asemat parijonosta ja paikkaa johtavan rinnalla koetetaan välttää.

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Lämmitykseen katsotaan, että laitetaanko hevosen korviin vetopallot ja avataanko korvat ensikerran. Muuten ihan normivarusteilla ja kepulikengät alla tämä kisa ajetaan. 

 

Hannu Hietanen, Ylivieskassa Smart Leader (7) kompastui loppukurvissa sisäradan pehmeässä paikassa. Laukka oli sellainen huolimattomuuslaukka, eikä johtunut kaarteesta, kuten aiemmilla kerroilla. Luotto Smart Leaderiin on edelleen säilynyt. 

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Eteenpäin hyvällä avaajalla on heti ajettava, 

 

 

T4-1 / LÄHTÖ 4

Hannu Hietanen, Ylivieskassa tosi hyvänä ja tasapainoisena ollut Ihalempi (2) esitti parastaan. Tasapainoisena ollut tamma rauhoittui juoksemaan keulaan, ja voimia säästyi paremmin loppuun. Vielä Kaustisella Ihalempi painoi johtopaikalta turhan kovasti naruille, joten tuntuu, että hevonen olisi mennyt tuossa suhteessa eteenpäin. 

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Heti eka-askelillaan kovaa lähtevän Ihalemmen kanssa ei ole oikein mutta mahdollisuutta kuin antaa sen mennä. Tamma on ollut joskus oikein kovasti menollaan, ja siinä tilanteessa selkäreissu on parempi. 

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Kenkien poisottaminen lisäisi vauhtia, mutta myös epävarmuutta.TampereellaIhalempi juoksi ilman kenkiä. Laukka tuli alkuun. Raville selvittyään hevonen on hurjasti vauhtia, mutta sitten tuli vielä toinen hyppy. Katsotaan nyt millä balanssilla ajetaan, ja kenkäpolitiikka ratkaistaan vasta ennen kisaa.   

 

Mauri Jaara, Jos tasaisen mukavia juoksuja tehnyt Likusteri (3) menee taas suorassa, se voi kyetä näitäkin vastaan pärjäämään. 

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Likusteri on oppinut lähtemään, joten sen uskoisi saavan kolmosradalta hyvän paikan parijonosta. Juoksun suhteen Likusterille tuntuu käyvän vähän kaikenlainen.

 

Pasi Impola, Poforia (4) ei saatu toissa talvena tehdyn ruunauksen jälkeen viime kaudella ihan halutunlaiseksi. Tänä vuonna hevonen on mennyt monta starttia hyvästi, ja toivotaan se jatkaa samalla lailla. Startti on lähellä, joten Pofori tulee tähän kisaan aika keveistä treeneistä. Niiden perusteella mitään huonoa ei ole tiedossa.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Poforille ovat käyneet aika tavalla kaikenlaiset reissut. Hevonen on kehittynyt siinäkin mielessä, että se oppinut nyt juoksemaan myös selässä. 

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Pofori on suorittanut sen verran mukavasti, ettei varusteita arvaa muutella, vaan samoilla jatketaan.

 

Janne Lukkari, Pofori pääsi Tornion loppusuoran alussa Martin (6) edelle. Viime vuonnatuollainen olisi vienyt orin yrityshalut, mutta nyt se lähti kamppailemaan uudestaan voitosta. Tuon startin jälkeen vain yksi reippaampi treeni on tehty. Marti on ollut kotona normaalin iloinen ja virkeä itsensä. Tässä lähdössä ratkaisee pitkälti se, kuka juoksee keulassa, ja millä matkavauhdilla mennään. Martille riittää Nordic Cupin - kokonaisvoittoon sijoittuminen neljän sakkiin, vaikka Pofori voittaisikin. Tuo on Martin päätavoite kisassa, ja lähdön ykkössija on vasta toissijainen tavoite.  

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Itsestään kovaa lähtevää Martia ei tarvitse yllyttää alkuun. Ori juossee tässä jollainen paikalla kärkiryhmässä. Parhaitten vapaalta radalta menevä Marti on ollut toisen takaa hieman nihkeämpi.

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Näillä näkymin muutoksia ei olla tekemässä.

 

Jouko Tarvainen, Edellisellä kerralla, kun Pärttyl (8) oli ryhmälähdössä eturivissä, niin se laukkasi jo ennen auton irtoamista. Tuosta hevonen on kuitenkin kasvanut henkisesti paljon. Ruunan piti saada starttia, joten se otettiin kuljetukseen Black Mayalle kaveriksi. Pärttyl on näyttänyt kykynsä, ja se pystyy jatkossa pärjäämään. Tässä kohtaa menestys näin kovassa seurassa olisi iso yllätys

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Vielä tällä hetkellä häiriöherkkä Pärttyl on paras keulasta tai johtavan rinnalta. Jos meno siivekkeen taakse onnistuu, niin toiselle ilman vetoapuakin voidaan kokeilla päästä. Toinen vaihtoehto on yrittää opettaa hevoselle parijonossa juoksemista.    

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.  

 

T4-2 / LÄHTÖ 5

Marika Parviainen, Hillbilly Bruce (3) voitti Ylivieskassa mailin keulasta helpolla tyylillä ja hyvällä esityksellä. Tuon jälkeen hevosella on otettu pari nättiä treeniä, joissa se on ollut oikein virkeänä. Täydenkin matkan menevän Hillbilly Brucen ei pitäisi olla ainakaan huonompi kuin viimeksi.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Tässä iskussa Hillbilly Brucella pitäisi pystyä ajamaan myös täydellä matkalla keulasta. Taktiikan suhteen kuski saa menetellä, kuten hän parhaaksi näkee.

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.       

 

Jukka-Pekka Kauhanen, Express Junior (5) on mainiossa kunnossa, mitä sen tekemistä puolihyvistä tuloksista näkee. Ruunalla fiilis ei tahdo pysyä koko startin aikaa päällä, ja sijoitukset ovat tuon jääneet hieman vaatimattomiksi. 

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Terävästi lähtevä Express Junior tykkää mennä keulassa, takaa hevonen ollut nihkeämpi.

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Kengät jalassa ja muutenkin samoilla kisa ajetaan

 

Kari Alapekkala, Talvella talliin tullutkaikin puolin mukavan, fiksun, ja järkevän oloinen Like A Boeing (6) vaikuttaa ravivarmalta. Se onsairastanut meillä oloaikana pari flunssaa, ja tuon takia starttiin tulo viivästyi. Keväällä ennen kipeäksi tulemista hevosella oli otettu hiittejä 22–23- vauhdilla, ja se oli starttikunnossa. Nyt radalla on käyty kerran, jolloin ajettiin 24-vauhtia matka läpi. Lisäksi suoralla menty on reippaampaa.    

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Like A Boeing vaikuttaa hevoselta, joka saattaa päästä aika kivasti matkaan. Tasaisen mukava reissu tässä ekakisassa ruunan olisi hyvä saada.  

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Like A Boeing vaikuttaa hevoselta, joka voisi olla paras ilman kenkiä, mutta tämä kisa ajetaan vielä kevyillä alumiineilla. Silmille laitetaan umpilaput.

 

Kari Alapekkala, Kipeänä viime kisassa ollut M.T. Miss Molly (8) palaa nyt sairastauolta. Kun viime startista on melko paljon aikaa, ei hevonen ole vielä varmaan heti ihan parhaimmillaan.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtöpaikka on huono, joten tauolta palaavalle M.T. Miss Mollylle koetaan näin alkuun antaa nätti reissu. 

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: M.T. Miss Molly kilpailee samoilla varusteilla kuin aiemmin, eli kevyet kengät ympäriinsä ja umpilaput silmillä.

 

Mauri Jaara, Minulla ei ole tietoahuoltoa tauolta kisaan tulevan Backward’s Boyn (9) tämän hetken tilanteesta

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Backward’s Boy lähtee täältäkin reippaasti matkaan. Kajaanin juoksun perusteella nykivä matkavauhti olisi tälle hankala.

 

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Petteri Joki, Tornion taukostartissa Only Eyes Brolinella (2) annettiin tarkoituksella nätti reissu. Lopussa ei tullut sitten tilaa, ja hevonen tuli hyvissä voimissaan maaliin. Torstaina ajettujen viimeistelyjen perusteella kaikki tuntuisi olevan kohdallaan. Only Eyes Broline oli ottanut startin oikein ja palautunut kisasta hyvin. Kunnossa ollessaan se on tykännyt mennä näitä pidempiä matkoja. Only Eyes Broline on parantanut yleensä starttien myötä, ja vaikka meillä on tässä vastassa hyvässä kunnossa kilpailevia hevosia, niin voitosta lähdetään ajamaan. 

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Selkäreissu olisi mieluisin. Kunnossa ollessaan Only Eyes Broline on voittanut 3100 matkalla johtavan rinnalta. 

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Ilman takakenkiä Torniossa kilpailleelta Only Eyes Brolinelta saatetaan ottaa nyt kaikki kengät pois. Tuo on sen optimaalinen balanssi. Muita virityksiä ei tehdä, vaan ihan perusvehkeillä maanantaina ajetaan.

 

Marko Hakkarainen, Kovan esityksen Härmässä tehnyt Global Solidarity (5) sai olla toissa viikon ajamatta. Nyt hevosta on treenattu taas normaalisti, ja uskon sen jatkavan samanlaisessa iskussa kuin viimeksi. Vaikka Global Solidarity matkustaa jo paremmin, niin pitkät kuljetukset hermostuttavat hevosta edelleen. Rovaniemelle mentäessä ruuna joutui seisomaan useamman tunnin kopissa. Lähtö oli vielä ravien viimeinen, ja odotusaika paikan päällä oli pitkä. Esitys ei ollut tuossakaan kisassa huono, mutta sekunti puuttui normaalista. 2600 m matkan ei pitäisi olla ongelma vahvalle menijälle. Meillä on nyt kovia vastassa, eikä henkseleitä paukutellen tähänkään kisaan lähdetä. Luotan kuitenkin hevoseen, ja jos Global Solidarity on vähänkään normaali, niin sen pitäisi otella kärkipäässä. Tällä on tähtäimessä parin viikon päästä ajettavat kuninkuusravien viikonlopun koitokset. Vaikka voitosta lähdetään nytkin ajamaan, niin hulluttelemaan ei aleta, eikä ykköstä aivan verenmaku suussa tavoitella

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Itsestään hyvin lähtevän Global Solidarityn kanssa ensiaskeleet pitää hieman katsella. Reipasta yritetään kuitenkin lähteä. Katsotaan sitten mihin paikkaan päästään. Tällä matkalla en ajaisi mielellään johtavan rinnalta.  

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Kuninkuusravien viikonloppua ajatellen kavioita pitää hieman säästää.Viimeksi ilman kenkiä juossut Global Solidarity menee nyt kärkikengät alla, kuten toissakerralla Oulussa, eivätkä ne tuossa kisassa hevosta haitanneet. 

 

Marika Parviainen, Olimme oikein tyytyväisiä Loving You Deeply (6) viimeksi tekemään hyvään esitykseen. Hevonen alkaa nyt näyttää vähän sellaiselta kuin pitäisikin. Tässä tammalla on kovia vastassa. Pitempi matka uskoisi käyvän rehdille menijälle. Toiveissa olisi, että Loving You Deeply voisi onnistuneella juoksulla yltää tässä toton nurkille.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kovassa porukassa nättiä reissua lähdetään hakemaan. Hyvin loppua tulevalle Loving You Deeplylle selkäreissu sopisi mainiosti. 

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Kuskin toiveitten mukaanvarusteitavähennettiin viimeksi. Tuo tuntui sopivan, joten samoilla varusteilla jatketaan. 

 

Mauri Jaara, Omistan pienen osuuden Don Juan Sisusta (7) ja tuon takia ajan sitä tässä kisassa. Viimeksi Kaustisella oriille jäi vahingossa treenikenkä alle. Tuo huomioiden esitys johtavan rinnalta oli hyvä. Pidempi matka on tälle etu, jonka ansiosta Don Juan Sisu on tässä kisassa aika tasavertainen tallikaveri Willy Wingstonin kanssa.     

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Don Juan Sisulle käy aika tavalla kaikki juoksupaikat.         

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Don Juan Sisulta saatetaan ottaa nyt ensi kertaa kaikki kengät pois. Tuosta voi olla sille etua. 

 

Mauri Jaara, Ratamme oli remontissa, joten Willy Wingstonin (8) treenit oli jouduttu ottamaan metsätiellä. Rauhallisempien vauhtien takia ohjaksissa ei ollut kuskin mukaan normaalia painetta, ja ruuna teki vain tasaisen esityksen. Sunnuntaina ajamieni viistelyiden perusteella kaikki pitäisi olla taas kunnossa.  

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Willy Wingston on ollut paras keulasta.

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.   

 

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Mauri Jaara, Filius Felix (6) on kunnossa, mutta huonoilta lähtöpaikoilta juoksut eivät ole vaan onnistuneet. Viimeksi Kajaanissa ruuna sai alussa paikan toisesta ulkoa. Jo etusuoralla ruuna jäi kuitenkin johtavan rinnalle, mikä paikka ei sovi tälle. Loppuviikosta ajamani treenin perusteella Filius Felixillä tuntuisi kaikki olevan kohdillaan. 

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähdetään tässä matkaan, ja katsotaan mihin paikkaan päästään,

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Jos olosuhteet mahdollistavat, niin kaikki kengät otetaan pois. Tuosta olisi Filius Felixille hyötyä.   

 

Jukka-Pekka Niskanen, Kajaanissa Ali Baba Rajmar (9) kiitti saamastaan hyvästä reissusta ja voitti ajamatta. Kahden huonosti menneen startin jälkeen valmentaja oli pistänyt treenisysteemit aika tavalla uusiksi. Kajaanissa voimissaan maaliin tullut Ali Babar Rajmar olisi tarvittaessa jatkanut vielä juoksemista, joten pitemmästä matkasta ei tuon perusteella ole sille haittaa. 

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kunnossa ollessa Ali Babar Rajmarille ovat käyneet sekä selkä- että keulajuoksut.

 

Jari Hietala, Shiny Boss (11) ei ollut kevään starteissa sellainen kuin toivottiin. Veret osoittautuivat tutkimuksissa tosi paksuiksi. Kaustisen hyvän esityksen perusteella asiat tuntuisivat olevan taas ok. Lähtö vaikuttaa tasaiselta, ja pärjääminen on paljon kiinni myös juoksutapahtumista. Toivotaan, että oriilla on edelleen kaikki kohdillaan. Jos vire on samanlainen kuin viimeksi, niin Shiny Bossin pitäisi olla kisan yksi mahdollinen pärjääjä.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Radalta 11 ollaan tietenkin paljolti muiden armoilla, mutta myös tällainen lähtöpaikka käy Shiny Bossille. Kovan matkavauhdin kestävä hevonen on parhaimmillaan hieman pitemmällä kirillä. Kaustisellakin Shiny Boss olisi voinut pidemmällä sellaisella vaikka voittaa. Kiriin lähtöajankohta ratkea paljolti matkavauhdin mukaan. 

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Edestä kengät otetaan pois, ja muutenkin samoilla kuin viimeksi Kaustisella taas ajetaan.

 

LÄHTÖ 8

Jukka-Pekka Kauhanen, Vermossajuoksu Julianne Dahlian (3) kannalta ei mennyt ihan optimaalisella tavalla, kun jouduimme pakittamaan alussa hännille. Matkalla mentiin koko ajan kovaa, joten takaa oli vaikea pärjätä. Tamman vatsa oli pitkän kuljetuksen takia löysänä, minkä takia se ei kyennyt suorittamaan aivan toivotusti. Julianne Dahlia on mennyt koko kauden ajan tasaisen hyvin, myös Ylivieskassa. Hevonen on rikkonut ennätyksiään kaikilla matkoilla ja lähtötavoilla. Yhteenkään tämän vuoden kisaan kuninkuusraveihin tähtäävä tammaa ei ole viritelty. 

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Julianne Dahlialta puuttuu alle 20-kyydit, joten tasaisen kova matkavauhti olisi toiveissa.

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Pieniä hienosäätöjä varustukseen ja alumiinibalanssiin saatetaan tehdä.

 

Pasi Impola, Muuten mukavasti menneelle Koverille (5) on tullut laukkoja, joihin ei ole löytynyt syytä. Ori teki viimeksikin mainion esityksen, eikä etupuolelle jäänyt kuin hyviä hevosia.  

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kaustisella Koveri meni hyvin johtavan rinnalta, mutta kivaa reissuahan sitä hevoselle aina toivoisi. Kuski saa päättää taktiikasta. 

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Varmaan samoilla jatketaan.  

 

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Jukka-Pekka Niskanen, Oulun tiistain paikallisraveissa notkealta tuntunut, muttavielä hieman tukevassa kunnossa oleva Blady Saga (5) jäi pidentyneellä loppusuoralla keulasta toiseksi.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kovaa lähtevällä Blady Sagalla ei ole välttämätöntä ajaa keulasta.

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatkettaneen.

 

Mikko Niemistö, Ilkka-ajon finaalissa Ernie Bellin (6) kurkku ei jostain syystä pelannut kunnolla. Siitä jäi pikkuisen pelko, että häiritseekö se suorittamista tälläkin kertaa. Kaiken ollessa kohdillaan pieni hyvät kyydit omaavan Ernie Bellin pitäisi kamppailla kärkisijasta.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Hyvällä lähtijän annettaan mennä alusta. Toivotaan, että saamme paikan kärkipäästä. 

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Viimeksi käytössä olleilla lapuilla Ernie Bell oli hieman turhan terävä, joten nyt palataan entisiin varusteisin.

 

 

Mauri Jaara, Laiskasti treenaava Forgetmenot Sisu (8) palasi Kuopioon sairastauolta, ja esitys oli vielä tukkoinen. Harjoitusten perusteella startti vei kuitenkin eteenpäin. Hieman tasavauhtiselle tammalle syksyn vähän hitaammat kelit ovat varmaan sopivampia. Tähän kisaan Forgetmenot on aika vaikea arvioitava.

 

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Forgetmenot Sisu ei ole nopea startissa. Katsotaan minkälainen paikka kasilta onnistutaan saamaan, ja mitä kisasta saadaan. 

 

Varuste- ja kengitysmuutokset: Jenkkikärryt laitetaan perään ja kengät otetaan pois, mistä on etua Forgetmenot Sisulle. 

 

T4-vihje

Äimäraution maalia on siirretty viime ravien jälkeen lähemmäs kaarretta. Kiihdytysmatka ja loppusuora ovat tuon ansiosta nyt pidempiä. Tuon vaikutus ajotaktiikkoihin on kaikille arvoitus, ja näissä vihjeissä esitetyt arvaukset juoksutapahtumien suhteen saattavat olla vielä tavallistakin enemmän hakoteillä.     

 

T4-1 / LÄHTÖ 4

Varmaehdokas Kovasta suosikkitriosta Pofori (5) tuntuisi vähiten juoksuriippuvaiselta. Tuon takia jatkuvasti tasaisen hyviä suorituksia suoltava, sitkeästi perille asti jyräävä ruuna on luotettavin vaihtoehto tämän kohteen ankkurin tehtävää hoitamaan.                

 

Yllättäjäehdokas Ihalempi (2) joutui Kaustisen osakilvassa päästämään maalisuoralla Poforin ohitseen. Vielä tuossa kisassa tamma Hannu Hietasen mukaan painoi matkalla liikaa ohjille, mikä vei ratkaisuvaiheisiin tarpeelliset parhaat mehut. Viimeksi Ylivieskassa Ihalempi oli hänen mielestä rauhallinen ja tasapainoinen. Tuon ansiosta voimat säästyivät loppuun. Vastaavassa mielentilassa ollessaan Ihalempi voisi kyetä pitämään paikkansa vaikka perille asti.

 

Arvuuttelua juoksutapahtumista Kaustisen ja Tornion osalähtöjen perusteella vastus tuntuu Hissun Turbolle (1) hieman liian kovalta, joten menestymisen kannalta voi olla vain eduksi, ettei se pärjänne alun kamppailussa. Tiukasti autoa seuraavan Ihalemmen (2) kaikki ykköset ovat tulleet johtopaikalta. Hannu Hietasen mukaan hevonen oli viimeksi tasapainoisessa mielentilassa, eikä vielä edelliskerralla esiintynyttä liiallista painetta ollut ohjissa. Jos tamma on taas yhtä rauhallisella päällä, ei hyväksi koettua taktiikkaa varmaan mielellään vaihdeta. Sarjoissaan noussut Likusteri (3) kohtaa tässä aiempaa kovempaa vastustajat, joten kohtuullisesti avaavalle ruunalle saatetaan nyt yrittää tarjota kivaa reissua kärjen lähellä. Siivekettä asiallisesti seuraava, mainioon kuntoon noussut E.V. Arto (4) voi jäädä ainakin alussa matkaamaan toiselle ilman vetoapua. Pofori (5) pääsisi varmaan tarvittaessa nähtyä terävämmin matkaan, mutta omaan juoksuun kykenevällä ei ole välttämätöntä satsata täysillä starttiin. Varsinkin jos tempo meinaa päästä laskemaan turhan verkkaiseksi, niin vahvalla menijällä edettäneen vaatimaan vauhtia lisää. Vaikka Martin (6) suurimmat menestykset ovat tulleet johtopaikalta, niin räväkästi avaavalla oriilla saatetaan tällä kertaa ajaa hieman varman päälle. Jo nelossija varmistaisi kokonaiskisavoiton Nordic-cupissa, mikä tietäisi muhkeaa 4000 € pottia.  Paljon starteissaan laukannut Pärttyl (8) on ollut vain kerran ryhmälähdössä eturivissä. Tuossa kisassa ruuna sortui väärälle askellajille jo ennen auton irtoamista. Kasikaistalta lähdettäessä ketään ei ole ulkopuolella, mikä voisi helpottaa startin onnistumista. Vapaalta radalta varmemmin suorittavan Pärttylin kaikki voitot ovat tulleet keulasta. Startin onnistuessa Jouko Tarvaisella oli mielessä pari vaihtoehtoista taktiikkaa, joko ajaa kasikaistalta eteenpäin, tai sitten yrittää antaa Pärttylille oppitunti parijonossa juoksemisesta.

 

A: 5,2,6            B: 3,4,8,1          C: 7

 

T4-2 / LÄHTÖ 5

Varmaehdokas Ylivieskan mailia johtopaikalta vaivatta hallinnut Hillbilly Willy (3) hoitanee taas vetotyöt. Keulapaikan hankittuaan ruuna voi päästä tekemään aika pitkään omaa juoksuaan, jolloin täydelläkin matkalla ohitusyritykset voivat jäädä vain yrityksiksi.    

 

Yllättäjäehdokkaat: Eilen hitaalla pikku radalla kovaa vauhtia keulasta vetänyt ja voittanut Spartan Furylle (11) lyhyt starttiväli näyttää Maarianhaminan toisen päivän ykköstilan perusteella sopivan. Hyvin avaava ruuna voi tuurilla saada täältäkin tarvitsemansa juoksupaikan kärjen läheltä, jolloin jopa parhaaseen sijaan saattaisi olla pienen pienet mahdollisuudet.        

 

Arvuuttelua juoksutapahtumista Parhaimmillaan räväkästi avannut Capricorn Lindy (1) voi pitää alkuun kaikki ulkopuolellaan. Ruuna on jäänyt joskus johtopaikalta painamaan liikaa ohjille, joten olisi ehkä turvallista selkä saada eteen. Aiemman perusteella Quick Sugarin (2) kiihtyvyys ei riitä parhaimpia vastaan. Nätin reissun ruuna taas tarvinnee. Heti ensiaskelillaan nopea Hillbilly Bruce (3) voitti Ylivieskan maililla ajetun amatöörilähdön koko matkan johdon perästä vaivatta. Myös paikka kärjen takana käy, joten kun juostavaa on puolikierrosta enemmän, on myös selkäreissu mahdollinen vaihtoehto. Reippaasti lähtevä Express Junior (5) viihtyisi vetotöissä, ja Jukka-Pekka Kauhanen aikoikin mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kärkeen. Vaikka Like A Boeing (6), Sunlit Carmela (7) ja M.T. Miss Molly (8) kiihtyvät kaikki mainiosti, niin tauolta palaajilla tuskin kannattanee näin ulkoa satsata alkuun ihan täysillä. Ysiradalta hakeudutaan auton takana yleensä toiselle radalle. Näin valittaessa Backward’s Boylla (9) on nyt edessään eturivin ehkä verkkaisin avaaja, jonka takaa ruuna voisi jäädä alussa aika tavalla hännille. Backward’s Boy on kyennyt nousemaan kauempaakin kamppailuun mukaan, kuten myös piippuhyllypaikalta starttaava Fancy Creek (12). Hyvässä kunnossa kilpaileva, Kurtakossa reippaan matkavauhdin perästä niukkaan voittoon kestänyt Spartan Fury (11) on ollut parempi läheltä kärkeä. Tilaisuuden tullen nytkin saatetaan koettaa ajaa lähdöstä eteenpäin.    

                                                                                               

A: 3,9               B: 5,12,11         C: 8,6,1,10,2,4,7                                                                   

                                                   

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Varmaehdokas Ajoittain kisatilanteessa hieman hermoileva Global Solidarity (5) selätti juhannuksena Härmässä kovat vastustajat vaikeasta lähtöpaikasta huolimatta. Vastaavana ruuna voi tässäkin muille kova pala purtvaksi.  

 

Yllättäjäehdokas Erehdyksen takia Kaustisella raskaassa treenikengässä johtavan rinnalta vielä tauko huomioiden mainiosti suorittanut Don Juan Sisu (7) voisi nyt alla olla terävämpi. Mauri Jaara kertoi, että oriilla kilpaillaan nyt ensi kertaa ilman kaikkia kenkiä, mikä voisi lisätä lennokkuutta joka kohtaan kisaa. Sopivalla 2600 m matkalla Don Juan Sisun kärkisijakaan ei tunnu aivan utopistiselta ajatukselta.   

 

Arvuuttelua juoksutapahtumista Pienessä porukassa ja 2600 m matkalla juoksupaikalla ei ole ehkä aivan ratkaisevaa merkitystä, joten alkuun saatetaan panostaa hieman normaalia vähemmän. Fade To Jam (1) joutunee päästämään alussa muutaman vastustajan edelleen. Only Eyes Broline (2) ei sekään ehtine alussa nopeimpien mukaan. Matkan uskoisi suosivan vahvaa, omaan juoksuun kykenevää ruuna. Johtavan rinnaltakin saatetaan ajaa. Only Eyes Brolinella ajetaan tänään ilman kaikkia kenkiä. Tuo on Petteri Joen mukaan hevosen optimibalanssi. Molempien aiempien kertojen perusteella se voi myös lisätä epävarmuutta. Wilda Tiger Jack (3) ottanee alussa johtopaikan haltuunsa. Varsinkin kun matka on pidempi, niin ruuna kaivannee veturin eteensä. Asiallisesti avaavan Going Villen (4) roolia kiihdytyksessä en osaa ennustaa. Global Solidarityllä (5) on ensimetrit otettu aika rauhallisesti. Keulasta parhaitten menevän hevonen voi joutua tuon takia antamaan pahimmille vastustajille etua. Vaikka Global Solidarity menee hyvin johtavan rinnalta, kuten viimeksi nähtiin, on tuo paikka tällä matkalla kuitenkin aina hieman haasteellinen. Mauri Jaaran kaksikko Don Juan Sisu (7) ja Willy Wingston (8) ovat teräviä starttareita.Molemmat viihtyvät keulapaikalla, varsinkin jälkimmäinen. Kumpikin menee matkan, ja Don Juan Sisulle ylimääräisestä puolikkaasta saattaa olla vielä etua.       

 

A: 5          B: 7,8,2          C: 6,4,3,1                    

 

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2/Troikka-1 

Varmaehdokas, Tähän aika kinkkiseltä vaikuttavaan koitokseen on melkoisen hankala ehdottaa kovin huojumatonta tukipilaria. Greytail Ericin (5) esitys mielimatkallaan Mikkelissä oli jo parempi kuin kauden aiemmissa starteissa, muttei hevonen ollut vielä tuossakaan kisassa aivan omalla tasollaan. Nopea avaaja voisi päästä mieliasemiinsa keulaan, ja hallita juoksua perille asti.    

 

Yllättäjäehdokas Pitkään kunnossa olleen Filius Felixin 6) juoksun onnistumisesta ei ole tälläkään kertaa takeita, kun alkuasetelmat hevosen kannalta eivät ole ihan optimaaliset. Sopivan selän eteen saadessaan Filius Felix on useammasti kuin kerran kyennyt myös pitkän kirin päätteeksi heittämään maalisuoralle tosi tehokkaan voittoisan pätkän.

 

Arvuuttelua juoksutapahtumista Viime tauon jälkeisissä starteissa ravivaikeuksista kärsinyt King Casper (1) on parhaimmillaan hyvä avaaja, joka voisi startissa pitää kaikki ulkopuolellaan. Sisäradan ensimmäiset paikat käyvät ruunalle mainiosti. Paussin takia ajotaktiikkaa on aika vaikea alkaa arvailemaan. Vain normaalisti lähteville Bluehouse’s Powerille (2), Zunamille (3) ja Little Donnielle (4) koetettaneen löytää paikka juoksupaikka läheltä kärkeä. Tiiviisti siivekettä seuraava Greytail Eric (5) saattaa pystyä etenemään hallinta asemiin. Filius Felix (6) on asiallinen avaaja, jolle keulapaikkakin kävisi. Juoksua tarvitsevalle hevoselle sinne pääseminen voisi maksaa tässä liikaa, joten vain kivat asemat parijonosta saattavat olla tähtäimessä. Blueray Savoy (7) pystyy lähtemään auton takaa tosi rivakasti, eikä kaikkien ohittaminen kiihdytyksessä ole mahdotonta. Johtopaikalta ruuna on jäänyt jonkin kerran painamaan liikaa ohjille, joten selkä haluttaneen eteen. Rocknroll Kronos (8) saattaa jäädä ikävältä lähtöradaltaan huonolla tuurilla aivan porukan hännille. Takarivin kolmikon kaikki hevoset ovat vahvoja kirijöitä, joita kova alkuvauhti ymmärrettävästi auttaisi. Ali Baba Rajmarin (9) edessä on nopea starttari. Tuon edun hyvänä hetkenään takarivistäkin tosi tehokkaastiavaava ruuna voi pystyä hyödyntämään. Lyhyehköä terävää loppukiriään ajatellen Esmeralda Jons (10) tarvitsisi kohtuulliset asemat parijonosta. Sen edestä ei kiihdytä erityisen railakkaasti, joten tamman saamaa juoksupaikkaa ei ole helppoa arvailla. Hyvin lähtevälle Shiny Bossille (11) lähtöpaikka on miinusta. Parhaimmillaan olleessaan ruuna on kyennyt tekemään loppuun tosi kovan loppuvedon. Orin kevään liian korkeat hemoglobiiniarvot on nyt saatu alemmas. Jari Hietalan mielestä tuon ansiosta Shiny Bossin esitys viimeksi Kaustisella oli selvästi parempi. Vaikka Armani Press (12) kiri Kaustisen kevään taukokisassa takaa toiseksi, niin liukkaalle lähtijälle tällainen alkuasema on melkoinen haitta.    

 

A: 5,11,1,6,9       B: 10,12,7,8            C: 2,4,3                        

 

T4-systeemit

A: 5,2,6 (3,4)        3,9,5,12,11 (8,6)       5,7,8,2 (6,4)                            5,11,1,6,9 (10,12)     = 300 riviä

B: 5,2,6 (3,4)            3,9 (5,12)             5,7,8,2 (6,4)                       5,11,1,6,9,10,12,7,8 (2,4)                  = 216 riviä

 

Troikka-ankkuri Pikku paussilta kisaan palaavan Ernie Bellin (6) kaikki ykköset ovat tulleet koko matkan johdon perästä. Ihan joka kerta ruuna ei ole kuitenkaan voittanut, vaikka on päässyt keulaan. Mikko Niemistön mukaan ruunan hengitys ei pelannut viimeksi normaalisti. Kuiva kuuma ilma on tuon asian suhteen hyvä, ja tässä sopiva näköisessä tehtävässä ykkössijaan pitäisi olla aika isot saumat.

 

Troikkakupongeille mukaan Nähdyn perusteella Helix (9) on omaan juoksuun kykenevä rehti menijä. Tällä kertaa hevosta ajaa valmentaja. Jos hän onnistuu saamaan vastaavalta paikalta viimeksi jostain syystä heti starttiin laukanneen Helix rikkeettä matkaan, ei mikään sija tunnu mahdottomalta

 

Yllättäjäehdokas Edulliselta lähtöpaikaltaan Silveriinalla (2) voi pystyä seurailemaan kärkeä tiiviisti. Kohtuullisessa tasaisessa iskussa olevalla tammalla voi lyhyelle kirillä loppusuoralla olla saumat himmeimmille mitaleille  .

 

Arvoitukset Vaikka Forgetmenot Sisu (8) aloitti Kuopiossa tauolta uuden ennätyksen kera, ei esitys ollut vielä mitenkään erityisen vakuuttava. Startti alla ilman kenkiä ja jenkit perässä tamma voi suorittaa tässä jo merkittävästi terävämmin. Alkuvuonna paljon laukanneen Forgetmenot Sisun kyvyt ovat tiedossa, mutta pärjääminen hankalalta lähtöpaikalta on kuitenkin arvailujen varassa.

 

Arvuuttelu juoksutapahtumista: Ilmeisesti aivankohtuullisesti matkaan pääsevä Mellby Galigo (1) on monella tapaa iso kysymysmerkki, eikä starttitilanne ole tuon asian suhteen poikkeus. Silveriina (2) päässee kiihdytyksessä edellä mainitun ohi. Hyvä vetoapu on varmaan tamman toivomuslistan kärjessä. Asiallisesti lähtevä Sorella Aggiornata (3) on suorittanut kisoissaan sen verran alakanttiin, ettei aggressiivinen taktiikka tunnu kovin todennäköiseltä. Mainiosti kiihtyvän I Am Your Dreamin (4) rattailla saatetaan haaveilla paikasta johtavan takaa. Kovaa lähtevälle Blady Sagalle (5) selkäreissu kärjen lähellä saattaisi tuottaa parhaan tuloksen. Kovaa avaava Ernie Bell (6) työntynee jo varhaisessa vaiheessa keulaan. Tuon onnistuessa asemista pidetään kiinni. Mary’s Lily (7) on tarvinnut nätin reissun kärjen tuntumassa, joten seiskarata rata voi sille tässä kauden aloituksessa ylittämätön menestyksen este. Kuopiossa jostain syystä tahmeasti käynnistyneen Forgetmenot Sisun (8) juoksusta saattaa tulla pahimmassa tapauksessa aika ikävä. Suljettu lähtöpaikka on hyvin käynnistyvälle, ihan oikealta hevoselta vaikuttavalta Helixille (9) miinusta. Viimeksi Skellefteåssa samaiselta ysiradalta ruuna otti heti lähtöön pahan laukan, ja tuon perusteella ravilla matkaan pääseminen ei ole taattua. Vahvasti loppuun asti tulevan, mainiossa kunnossa olevan Bwt Alarmin (12) pärjäämisen kannalta hieman ylikova matkavauhti olisi hyvä asia.

 

A: 6,9       B: 5,8,12,2,10           C: 4,1,7,11                                   

 

Muut lähdöt

1.     9.Count Cocktail – 4.Loritz Memoro – 7.Saint Gloria – 6.Tee Wee Blackpearl  – 10.Jailhouse Train (3.Garland Star – 5.Maybe Maybe Not – 12. Hide Snow White )                                                                                

2.     7.Smart Leader – 1.Gold Narva – 3.Black Maya –9. Ramona Win – 5.Faith In Life (2.Pops Sunrise – 10.Big Boss Kemp)                                                        

3.     6.Tohari – 9.Petroli – 11.Virin Eko – 1.Camillo – 3.Cepander – 2.Krääsä – 13.Syytinki – 4. Herra Hurmuri (14.Pireus – 12.Iinan Maestro)

8.     5.Koveri – 3.Julanne Dahlia – 2.Carmikas – 4. Jepulis – 7. Faija  (6.Lakori – 1.I.P. Muskotti)

 

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

                                

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen 

Vihjeet