Vihjeet 25.7.2016

25.07.2016

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 1

Juha-Matti Paavola, Kotona moitteeton Tosi-Jytkyn (8) käytös kilpailutilanteessa oli välillä tosi huonoa. Nyt hevonen on ollut startissa jo hieman järkevämpi. Ruuna on ihan juoksijan oloinen, mutta vielä tällä kertaa en osaa odottaa isompaa menestystä . Toivotaan startit vievät Tosi-Jytkyä eteenpäin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Päätavoite tähän kisaan on, että Tosi-Jytky menee ravia, ja tekee ehjän esityksen.

Varustemuutokset: Tosi-Jytkylle löydettiin varusteet, millä se pysyy sellaiset paremmin hallinnassa, ja niillä jatketaan.

Kari Alapekkala, Vauhdikkaalle Katajan Kunnarille (14) tuli aiemmissa kisoissa laukkoja. Sodankylässä ruuna kulki ja voitti varmasti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Vauhdeillaan Katajan Kunnari pystyy tässäkin ohittamaan monta.

Veli-Erkki Paavola, Yhden ajokokemuksen perusteella minulle en saanut vielä selvää kuvaa laukkaherkästä Virren Eku R:stä (13)

Ajotaktiikka / juoksutoive: Koetetaan ajaa koko matka ravia.

LÄHTÖ 2

Mauri Jaara, Mainiosti kilpailuissaan esiintynyt Armadillo Armour (2) ei vielä viimeksikään tehnyt ihan totta. Hyvin toimiva ruuna lähtee reippaasti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Keulasta Armadillo Armour (2) ei ole vielä kilpailluissa juossut, mutta uskon tuonkin käyvän sille. Jos johtoon ei päästä, niin sitten ajetaan selästä, mikä viime kerran perusteella sopii hyvin. Paikka toisella ilman vetoapua ei kiinnosta.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Mauri Jaara, Asiallinen esityksen viimeksi Kajaanissa tehnyt Rene Journey (5) ei ole mikään mailin hevonen. Se jäi alussa, mutta loppua tamma tuli ihan vahvasti.

Janne Lukkari, Pikku hiljaa edistyvä Rene Journey (5) on lahjakkaan tuntuinen aloittelija. Isokokoisen tamman kanssa uran alku on otettu tarkoituksella varovaisesti. Joka startissaan se on ottanut totosijan, joten moittimaan ei oikein pysty. Viimeksi Kajaanissa esitys oli jostain syystä hieman tahmea. Seuraavassa treenissä hevonen oli taas oikein pörhäkkäänä, joten tuntuu, että eteenpäin meno on yhä jatkunut. Rene Journey pystyy parantamaan ennätystään. Vaikka tehtävä on taas kovempi, niin kärkisijat eivät ole tässäkään ihan täyttä utopiaa. Viitosrata voi olla isolle menijälle hieman vaikea.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksu palvelisi parhaitten nuoren aloittavan hevosen jatkoa. En toivo paikkaa johtavan rinnalta, vaikka Kajaanin voitto tulikin noista asemista.

Varustemuutokset: Hyvin sopivien varusteiden vaihtamiseen ei ole syytä.

Kari Alapekkala, Aaron Beyoncen (6) uran avausstartti Sodankylässä meni löysänä hiittinä, ja tuossa kisassa jäi paljon varaa. Ruuna jätti itsestään hyvän kuvan. On vaikea tietää, mihin Aaron Beyonce riittää, kun vastassa edelliskertaa selvästi kovempia ja rutinoidumpia hevosia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Ravivarman oloinen lähtenee Aaron Beyonce meni varmasti Sodankylän aika tiukkaan ekakurviin. Tämä lähtenee aika kovaa, eikä juoksupaikalla ole varmaankaan isoa väliä.

Marko Hakkarainen, Pieneltä huoltotauolta palaavan E.V. Haleyn (8) terveydentila tuntuu nyt hieman paremmalta kuin ennen kahta viime starttia. Kuopiossa tälle tuli joku kumma välihäikkä. Ilman sitä tamma olisi pystynyt 15-tulokseen. Kotona hevosta ei viritellä, ja tässä tilanteessa meillä on varmaan pari liian kovaa vastassa. Onnistuessaan E.V Haley pystyy kamppailemaan heti tuon terävimmän kärjen takana.

Ajotaktiikka / juoksutoive: E.V. Haley saa tästä varmaan nätin selkäreissun. Lopussa sitten koetetaan, että kuinka korkealle on saumoja.

Varustemuutokset: Takakengät otetaan todennäköisesti pois, mikä helpottanee menoa.

Marko Taittonen, Wrong Breedin (10) otteita kotona ei voi moittia. Tässä hevoselle haetaan lähinnä ehjää suoritusta.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka sopii, ja Wrong Breed saa tähän tilanteeseen sopivan selkäreissun.

Varustemuutokset: samoilla jatkettaneen

LÄHTÖ 3

Marko Taittonen, Edellisissään hyvin suorittaneen Bajkal Craffin (4) viime esitys oli pieni pettymys. Rutinoimattomalle hevoselle starttiväli saattoi olla liian lyhyt. Treenien perusteella ruunalla pitäisi olla kaikki kunnossa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Tämä ei pääse kovin terävästi matkaan, joten maili on vastaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Veli-Erkki Paavola, Oulussa koko matkan perästä voittanut Cute Valley (7) on hyvässä kunnossa, ja se voisi pystyä täydellä matkalla 16-tulokseen. Voltin kakkonen on tammalle vaikea, eikä se ole päässyt kahdessa viimeisessä ravilla matkaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Cute Valley on vapaalta radalta selvästi parempi. Tuntuu, että se on varmaan lähes kaksi sekuntia hitaampi selkäjuoksulla.

T4-1 / LÄHTÖ 4
Asko Myllymäki, Mukavan esityksen Suomen avauksessaan tehnyt Todays Popularilla (2) oli tosi hyvänoloinen viime viikolla ajetuissa kevyissä treeneissä, eikä startti vienyt sitä tuon perusteella ainakaan huonompaan suuntaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Ekakisa ajettiin todella maltilla, mutta nyt käytetään jo aggressiivisempaa taktiikka

Varustemuutokset: Ihan perustevarusteilta meillä aloittaneen Todays Popularin kengitystä muutettiin hieman startin jälkeen, kun se hipsi kisassa hieman polviinsa. Vielä tässä vaiheessa hevosella ajetaan kengät alla.

Kari Alapekkala, Selkäjuoksun perästä Fleu de Celestelle (3) ei löytynyt viimeksi kunnolla kiritilaa. Varoja jäi, mutta kuinka paljon, niin sitä en osaa sanoa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Fleu de Celeste avasi voltista kovaa, ja jos tamma pääsee myös auton takaa yhtä hyvin matkaa, niin kolmosradasta pitäisi olla etua.

Mauri Jaara, Maili ei ole Sivori Effelle (4) etu. Ruuna teki kuitenkin Kajaanissa ihan asiallisen esityksen. Hurjavireinen voittaja Svadilfari oli maalisuoralla tavoittamattomissa, joten täysillä loppuun asti ei ajettu. Täysimatka käy selvästi paremmin. Tämä ei ole erityisen nopea startista. Pitää vain yrittää päästä johonkin paikkaan parijonoon.

Ajotaktiikka / juoksutoive, Jos matkavauhti menee verkkaiseksi, niin eteenpäin ajetaan.

Janne Lukkari, Lukuun ottamatta Joensuuta, missä Sivori Effe (4) ei yrittänytkään lähteä ravilla matkaan, se on tauon jälkeisissä starteissa mennyt koko ajan toivomaamme suuntaan. Kajaanissa alkumatka meni sen verran pieleen, ettei ruuna hyvästä lopun tulemisesta huolimatta pystynyt edes uhkaamaan voittajaa. Treenien perusteella kaikki on hyvin. Matka on täysi ja lähtöpaikka viime kertaa parempi, joten toiveikkaana kisaan tullaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kuski ajaa niin kuin parhaaksi näkee.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

T4-2 / LÄHTÖ 5

Mauri Jaara, Hyvässä kunnossa kilpailevan Walk A Milen (1) suoritukset parantanut ja tasaantunut.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Oikeana päivänään reippaasti lähtevä Walk A Mile on tehnyt keulasta mainioita esityksiä. Katsotaan mihin päästään paikkaan nyt päästään. Tamma osaa tulla myös takaa.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Jouko Kangas, Rovaniemellä ennen tätä pitkää starttiväliä Credicity (2) jäi täysin ajamatta. Tähän kisaan ruuna olisi tarvinnut yhden startin alle. Credicityllä pitäisi olla tässä tasaisen oloisessa koitoksessa saumoja neljän sakkiin. Voitto edellyttäisi jo hyviä tuureja.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Credicity on juossut kaikki meidän startit selästä, joten en tiedä miten reissu vapaalla radalla sopii.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Marko Känsälä, Mikkelissä näytti, että jäämme startissa roikkumaan ulkoradoille. Kehotin kerran hevosta, ja pullaamaan taipuvainen Camiel Kievitshof (7) jäi painamaan oikein pahasti ohjille. Muuten tuon asian kanssa on päästy viime aikoina parempaan suuntaan. Oulun radan kallistetut kaarteet ovat tälle etu. Rauhallisena pysyessään hyvässä kunnossa oleva Camiel Kievitshof voi pystyä tässä vaikka voittamaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Tampereella Camiel Kievitshof pysyi selkäreissulla rauhallisena, ja sellaista tässä lähdetään tavoittelemaan.

Varustemuutokset: Mikkelin rata oli aika kova, ja hevosen kaviot hieman halkeilivat. Maanantain balanssi on vielä hieman auki. En usko, että tuolla asialla on tässä kisassa isoa merkitystä. Suussa hevosella on ollut viime starteissa rollarit. Ne vaihdetaan takaisin järeämpiin kuolaimiin. Niillä ruunan pitäisi olla paremmin hallittavissa.

Iida Lantto, Bodenin esityksen perusteella Volume Hossin (8) kanssa tullaan hyvillä mielin kisaan. Jo pitempään mainiossa kunnossa ollut ruuna pystyy aukaisemaan tosi kovaa. Joskus Volume Hoss käy kuumana, ja sellaisena päivänä starttiin satsattaessa on pieni laukkavaara.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Keulasta hyvin menevälle Volume Hossille käy myös selkäjuoksu.

Varustemuutokset: Kengät taidetaan jättää vielä kertaa alle.

Kari Alapekkala, Viime kisaan Bone's Quick Girl (9) tuli käytännössä pikku tauolta. Tuon takia se oli tukkoinen, mikä näkyi lopussa. Startti alla tamman uskoisi olevan nyt terävämpi.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Bone's Quick Girl on ollut yleensä parempi vapaalta radalta, ja tässä tulee selkäreissu.

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Marko Taittonen, Nooran Vilillä (1) on ollut kotioloissa kaikki ok. Paikka käy, eikä matkastakaan pitäisi olla haittaa. Sopivalla vauhdinjaolla ori voisi pystyä ottelemaa kärkisijoista.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Nooran Vilillä voidaan ajaa keulastakin.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Jorma Hannus, Poika Vaurauksen (4) startti epäonnistui viimeksi, eikä ensiaskeleet osuneet kohdalleen. Nyt meillä on aika kovia vastassa. Kolme kierrosta on vielä tässä vaiheessa pitkä matka tauolta palailevalle. Toivotaan, että hevonen esittää sellaisia otteitta, että pärjäämiseen jatkossa olisi mahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Sisäjuoksua haetaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Veli-Erkki Paavola, Tauolta palaava Pilsker (5) ei vielä parhaassa iskussa. Tässä hieman katsotaan, että minkälaisessa vireessä ori tällä hetkellä on. Kovempaa ei ole treeneissä ajettu, mutta sitä ei ole aiemminkaan. Pilsker on hyvä hevonen näihin sarjoihin, ja se pystyy aina pärjäämään. Matkasta ei ole haittaa. Laukkariski on yhä olemassa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Tämän kanssa ei voi lähteä suunnittelemaan mitään ennakkotaktiikkaa. Pitää katsoa, että miltä hevonen näin paussilta tuntuu, ja ajaa sitten sen mukaan miten juoksu lähtee menemään.

Varustemuutokset: Suunnilleen samoilla jatketaan.

Juha-Matti Paavola, Pitkän matkan pitäisi suosia asiallisesti mennyttä Menoksia (8). Verrattuna kahteen muuhun suosikkiin, tämä on hieman nopeampi, eikä laukat ole ihan yhtä pahoja.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kohtalaisesti lähtevällä Menoksilla ajetaan paikasta, mihin satutaan pääsemään. Jos vauhti hiljenee, niin eteenpäin suunnataan. Viimeinen tuhat on tarkoitus olla kisan kovin. Mitään ei jätetä päätöspuolikkaan varaan.

Varustemuutokset: Kavioita säästetään Turun viikonlopun kisoja ajatellen, ja tässä mennään kengät alla. Mielestäni tuolla seikalla on Menoksille vaikutusta vain silloin, kun mennään oikeasti kovaa. Balanssilla ei pitäisi olla 3100 m matkalla isoa merkitystä.

Kari Alapekkala, Topmar (12) teki Sunnuntaina Kaukosessa johtavan rinnalta hyvän esityksen. Nyt vastus kovempi on kovempi. Minulla ei ole käsitystä, miten Topmar menee 3100 m.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Ajetaan sen mukaan, miten juoksu lähtee kehittymään.

Mauri Jaara, Tohari (14) teki viimeksi tasaisen esityksen johtavan rinnalta. Välillä hieman jarrutellut tamma tuli ihan perille. Pienen rahamäärän takia tuli yksi pakki lisää. Sopivalla reissulla tamma menee pitkänkin matkan. Kaiken onnistuessa Tohari se ei ole ihan ulkona kisassa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksu täältä on tulossa.

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Jouko Kangas, Hermes Hålerydin (2) pitäisi olla perushyvä hevonen. Se kuitenkin sairasti viime talvena neljä pahaa räkätautia, ja sai niihin kovat kuurit, viimeisen huhtikuussa. Ruuna paransi jo toiseen kisaansa tauon jälkeen. Reilu vuosi sitten Hermes Håleryd meni Ruotsissa 2600 m 14,7-aikaan, ja uskon, että starttien myötä saamme tästä ihan asiallisen hevosen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvää selkäreissua haetaan.

Varustemuutokset: Todennäköisesti samoilla jatketaan, jollei kuski lämmittelyn jälkeen ehdota muutoksia.

Arto Laurukainen, Kovan esityksen Kuopiossa tehneelle Wille Caramellille (3) ei ole ollut käypiä lähtöjä, joten starttiväli on hieman venynyt. Ruuna on mennyt tämän matkan, joten kolmen sakkiin pitäisi olla mahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Pitää katsoa miten juoksu lähtee menemään. Tällaisella pitemmällä matkalla ajaisi mieluimmin selkäreissun. Wille Caramell on tosin ollut parempi vapaalta radalta, eikä paikka johtavan rinnallakaan ole sille täysi katastrofi.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Kari Lehtonen, Pirteä ja tarkkaavainen Hamis Fameraiser (6) oli sunnuntain viimeiste-lyissä hyvänoloinen. Paremmin vauhtikestävä kuin nopea ruuna on voittanut tällä matkalla ennenkin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvin matkalla rauhoittuvalla reippaalla avaajalla koetaan varmaan taas ajaa keulasta.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Marko Hakkarainen, Aslan L.C. (10) oli välillä ongelmaa mahan kanssa, ja se palaa ki-saan pieneltä huoltotauolta. Suoraan jarrukärrytreenistä aloittava ruunalta puuttuu vielä terävyyttä. Vahvuuden ansiosta tältä odottaa aina jonkinlaista menestystä, mutta voitto olisi vielä yllätys. Matka käy tosi hyvin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Koetetaan ajaa ainakin jonkin aikaa selissä. Toivotaan, että Aslan L.C. saapuu hyvin maaliin ja että viimeinen puolikas olisi sen kisan vauhdikkain.

Varustemuutokset: Jonkinlaiset kevyet kengät laitetaan alle, muuten samoilla jatketaan.

Raimo Niskanen, Benzin (11) ei ollut viimeksi ihan huono. Selkä edessä ei edennyt. Jouduimme lähtemään toisesta ulkoa kiriin vähän liian aikaisin, eikä veto kantanut ihan maaliin asti. Matkan ei pitäisi olla este pärjäämiselle, ja oikein onnistuneella juoksulla pärjääminen näistäkin asemista voisi olla mahdollista.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Täältä ollaan aika tavalla toisten armoilla. On arvoitus, että mihin paikkaan parijonoon päästään. Toivotaan, että saamme kirivaiheessa vetoapua.

Kari Alapekkala, Rokotustauolta palaava Alvena Unn Di (12) on saanut huono lähtöpai-kan. Matka on tammalle plussaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Alvena Unn Di pystyy kiertämään selissä, mutta maltilta näistä asemista ajetaan.

Varustemuutokset: Muuten samat, mutta tamma juoksee nyt todennäköisesti kengät alla.

LÄHTÖ 8

Juha-Matti Paavola, Tasaisen varmoja suorituksia tekevä Pimun Pimu (1) on aika ravivarma ja nopea, joten maili voisi suosia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jos auto ei nykäisi ykköseltä lähtevän tamman kannalta liian terävästi, niin keulat Pimun Pimu voisi tässä saada. Tämä voi painaa keulassa ohjille, enkä maililla ala ottamaan sitä kiinni.

Varustemuutokset: Muuten samoilla kuin viimeksi, mutta takakengät otetaan pois, mikä maililla helpottaa ravilla menoa.

Marko Känsälä, Feeniks (4) toimivuus on ollut viime aikoina huono. Suonenjoella se teki hyvän esityksen, vaikka meinasi sielläkin kierros ennen maalia heittää leikin kesken. Rahasija on kiikarissa, ja oikein hyvänä päivänä kolmen sakkiin saattaisi olla pienet saumat.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kovalla avaajalla pyritään sisälle ja sopivaa selkää toivotaan eteen.

Varustemuutokset: Suonenjoelle vaihdettiin koko laput, ja tuosta tuntui olevan jonkin verran hyötyä. Ihan samoilla vehkeillä yhä jatketaan.

Veli-Erkki Paavola, Ennen viime starttia kevyellä laitolla ollut Valtroks (6) junnaili takaporukoissa selissä pitkään, eikä lähtenyt kunnolla menemään. Vasta kuin sain käännettyä se aivan ulos, niin hevonen alkoi ottaa kunnolla vauhtia. Valtroks on olemassa oikein hyvä hevonen, joka ei vielä ymmärrä kilpailla tosissaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Läheltä kärkeä Valtroks menee selvästi paremmin.

Varustemuutokset: Härmässä Valtroks olisi voimiensa puolesta pystynyt voittamaan, mutta se päästi lopussa yhden ohi. Viime starttiin vaihdettiin hieman vehkeitä, ja tuosta tuntui olevan sille hyötyä.

Marko Taittonen, Siirin Hilla (8) ei ole päässyt kunnon kisarytmiin kiinni, ja startteja sille pitää saada vielä lisää alle.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Siirin Hilla (8) avaisi terävästi. Kasiradalta kuski saa ajaa tilanteen mukaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Raimo Niskanen, Nykyään paremmin perille asti tuleva Elvira di Quattro (1) oli hyvä Ylivieskassakin. Ennen raveja märkä rata oli sopivan kimmoisa, ja ilman kenkiä ajoon sopiva. Starttiin pinta oli juntattu aika kovaksi. Jo neljännen kerran peräkkäin ilman kenkiä juossut tamma arkoi varmaan, kun laukka tuli lähtöön. En osaa tässä pelätä laukkaa, kun Elvira di Quattro on ollut yleensä ravivarma.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Elvira di Quattro voitti Oulussa keulasta, ja sieltä mielellään ajaisi,. Ykköseltä johtopaikan saaminen ei ole ollenkaan varmaa. Tämä on tullut hyvin selästäkin

Varustemuutokset: Kenkien poisottamisen suhteen asia on vielä auki.

Kari Alapekkala, Mad Man Blues (3) oli viimeksi hieman turhan meneväinen johtavan rinnalta. Tuo huomioiden hevonen teki hyvän esityksen, ja taisteli mainiosti maaliin asti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Mad Man Blues keskittyy paremmin vapaalla radalla juostessaan. Lähtöpaikka on sopiva hyvälle avaajalle.

Varustemuutokset: Viime kerran perusteella kenkien pois ottaminen tuntuu sopivan, joten Mad Man Blues juoksee taas ilman kaikkia kenkiä.

Jorma Hannus, Vernaccia (5) laukkasi viimeksi ihan yllättäen. Ennen sitä ja sen jälkeen hevonen tuntui hyvältä. Hyppy oli paha, ja ajoin hevosella vain maaliin. Kunto tuntuu viime kerran olevan kohdillaan, ja juoksun onnistuessa pärjääminen on mahdollista.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Johtopaikalta tällä olisi helpointa ajaa.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Veli-Erkki Paavola, Viimeksi hieman tukkoiselta vaikuttanut Park's Final Touch (6) suoritti tasaisesti ja puutui vähän lopussa. Startti saattoi viedä tammaa eteenpäin.

LÄHTÖ 10

Jorma Hannus, Viime kisan jälkeen Jeferssonia (3) hieman hoidettiin. Radoille olisi tultu jo aiemmin, mutta hevonen oli kuun vaihteessa kovassa yskässä. Starttiväli on nyt pitkä. Perjantaina ajetun ratahiitin perusteella kunto pitäisi olla kuitenkin ihan mukavalla mallilla.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jeferssonille olisi parempi, jos se saisi mennä omaa vauhtiaan. Keulasta se pääsisi säätämään tempon sopivaksi. Tuolta paikalta sillä voisi olla sillä mahdollisuudet korkealle.

Varustemuutokset: Ilman etukenkiä taas mennään, ja muutenkin samoilla jatkettaan.

Kari Lehtonen, Koko ajan parantava Queen It (5) voisi pystyä hyvissä olosuhteissa menemään matkan 16-vauhtia läpi. Vaasassa rata oli pehmeä rata, mikä ei käy tamman liikkeille. Uskon, että Oulussa on pinta on napakampi. Hyvässä kunnossa oleva Queen It pystyy onnistuessaan kamppailemaan tässä kärkisijoista.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Queen It osaa avata kovaa. Ilmenneen laukkariskin takia alkuun ei kannata satsata likkaa, ja startissa hieman tarkkaillaan tilannetta.

Varustemuutokset: Kengitystä hieman kevennetään, minkä pitäisi olla etu tamman raville.

Mauri Jaara, Aivan asiallisenoloinen Flourlake's Benjam (9) tuli meille peruskouluun oppimaan porukassa juoksemista. Flourlake's Benjam lähtisi lujaa, joten takarivi voi olla pikku miinus. Jos ruuna tekee startissa totta, niin pieneen yllätykseenkin sillä voisi olla saumoja.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Juoksupaikalla ei pitäisi olla merkitystä.

Varustemuutokset: Minulla ei ole tarkempaa tietoa aiemmin käytetyistä varusteista. Tähän kisaan sille laitetaan lappuja ja kengät pysyvät jalassa.

T4-vihje

Oulun illan T4:n näyttää taas ennalta aika yksioikoiselta. Avaus- ja päätöskohteiden suursuosikit kohtaavat aika sopivat vastustajat. Molemmilla on mukavilta lähtöpaikoiltaan mainiot voittosaumat. Kylmäveristen 3100 m voitto mennee jollekulle kolmesta eniten luotetulle. Lämpöisten kova mailin ryhmä on sen sijaa ennalta todella sumea arvioitava.

T4-1 / LÄHTÖ 4

Varmaehdokas

Sivori Effen (4)
otteissa ei ole ollut vielä tauon jälkeen nähtävillä aivan samanlaista loistoa kuin talven starteissa. Kajaanissa kisamuotona oli mailin ryhmä, mikä oli verkkaista avaajaa pahasti vastaan. Ruuna joutui aloittamaan kirinsä puolimatkan jälkeen todella kaukaa kärjestä. Takasuoralla otettu raju spurtti saattoi näkyä hieman viimeisellä parilla sadalla metrillä, kun ihan loppuun asti puristusta ei riittänyt. Täysi matka käy paljon paremmin. Sivori Effe on saanut tosi käyvässä seurassa kohtuullisen lähtöpaikkakin, ja tappion mahdollisuus tuntuu ennalta aika pieneltä.

Yllättäjäehdokkaita

Todays Popular (2) aloitti Suomen uransa aika kivanoloisella esityksellä. Ekastartti ajettiin maltilla koko matkan toista rataa. Maalisuoralla tilaa ei tullut, ja ruunalla jäivät voimat käyttämättä. Todays Popular on Ruotsin starttien perusteella terävä startista. T tasavauhtisen hevosen tapaan se on varmaa keulapaikalta parhaimmillaan, josta jaksava menijä saattaisi kestää pitkäänkin.

Juoksunkulku arvaus

Eturivissä ei ole kovin montaa hyvää avaajaa. Todays Popular (2) tuntuu todennäköisimmältä ensimmäiseltä johtoon pääsijältä. Keulapaikasta kiinni pitäminen ei ole välttämättä huono ratkaisu lopputuloksen kannalta. Pienoissa nousussa oleva Kajaanissa keulat ottanut Steel Robo (6) ja ulkoradan Eastwind Cooper (8) pääsevät asiallisesti matkaan. Kajaanissa todella tahmeasti käynnistynyt Sivori Effe (4) pystynee parempaan starttihetkellä. Nelosradalta ruuna voi saada ihan kohtuullisen paikan parijonosta. Kuten tyhmempikin arvaa, niin Mauri Jaara lähtee mahdollisimman varhain ajamaan eteenpäin. Suursuosikin kunnioituksen ansiosta keulaan pääsyyn tie on aika sileä. Jos johtopaikka irtoaa, niin ohitusyritysten onnistuminen on epätodennäköistä.

A: 4 B: 2,8,6,11 C: 9,3,7,1,5,12

T4-2 / LÄHTÖ 5

Varmaehdokas

Mailit ovat usein vaikeita arvattavia, ja tästä sumeasta tasaisesta joukosta on vaikea nostaa ketään kovin paljon muiden yläpuolelle.

Yllättäjäehdokkaat

Bodenin tätä kovemmassa seurassa asiallisesti toiseksi kimmertänyt Volume Hoss (8) vaikuttaa nousukuntoiselta. Kasirata on hankala, mutta jos terävä avaaja onnistuu saamaan sopivan paikan parijonosta, niin se voi viimekertaisen kaltaisella sitkeällä kirillä hinautua ensimmäisenä maaliin.

Juoksunkulku arvaus

Mailin ryhmässä on eturivissä useampi liukas avaaja. Pari niistä on vielä varsinaista starttirakettia, joilla voi pahimmassa tapauksessa hirttää kaasu kiinni. Alku saatetaan mennä ylikovaa, ja keulapaikoilla hyöriville voi lyhyestä matkasta huo-limatta tulla lopussa väsy. Ed Rapide (4) kiersi Kaustisen 07-avauksessa kolmannen kautta johtavan rinnalle, ja nyt mainiolta nelosradalta se on ykkösehdokas keulassa juoksijaksi. Marko Känsälä aikoi tavoitella Camiel Kievitshofille (7) selkäreissua. Aina välillä pullaamiseen sortuva ruuna saattaa olla eri mieltä, ja päästellä alun alle 10-vauhtia. Credicity (2) on verran sähäkkä ensiaskelillaan, että voi ehtiä alussa ohi suosikiksi nousevasta sisäpuolelta lähtevästä Walk a Milesta (1), joka saattaa jäädä alussa hankaliin asemiin. Joku kärjen lähellä sopivan reissun saava osanottaja voi lopussa korkata ykkösrahat itselleen.

A: 1,4,2,3,8,5,7 B: 6,8

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Varmaehdokkaat

Hienoon iskuun noussut Menoks (8) on vahva jytikkä, jolle 3100 m uskoisi olevan vain etu. Omaan juoksuun kykenevällä orilla ei tarvitse odottaa kiripuolikasta, vaan hyökkäyksen voi aloittaa tarvittavassa kohtaa kisaa. Saamansa vaativan reissun asiallisesti Ylivieskassa kestänyt Nooran Vili (1) saattaa päästä vetotöihin, ja keulasta pitkälläkin matkalla on helpointa jaa.

Yllättäjäehdokas

Vahvoille, mutta epävarmoille Julianne Dahlialle (11) ja Vilma Lyydialle (9) pitkä matka on etu.

Juoksunkulku arvaus

Nooran Vili (1) ottanee ykkösradalta keulat, ja puolustaa sieltä asemiaan mahdollisimman pitkään. Myös Upea Ursula (2) ja Poika Vauraus (4) avaavat asiallisesti. Takaa lähtee useampi riski jyrä, jolla voidaan lähteä jo ajoissa eteenpäin. Jaksavat vetoapua tarvitsemattomat Menoks (8) ja Pilsker (5) lähtenevät ensimmäisinä kireihinsä.

A: 8,5,1 B: 3,2,11,12,9 C: 14,4,13,10,7,6

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Varmaehdokas

Jo vuoden yhdettätoista tolppaa metsästävälle Hamis Fameraiserille (6) 2600 m matka saattaa olla kaikista sopivin. Liukkaasti avaava suosikki etenee jo varhain keulaan, mistä sitä on vaikea ohittaa.

Arvoitus

Parhaimmillaan olleessaan Aslan L.C. (10) pystyi Ruotsissa hirmusuorituksiin, joilla se olisi tässäkin muille hurja vastustaja. Suomen ura on alkanut hieman kangerrellen. Ruuna palaa taas tauolta, jonka aikana se on saanut lähinnä jarrukärrytreeniä, joten vire ei voi olla ihan tapissaan. Matka käy mainiosti ja luokallaan Aslan L.C. on tällaiseen porukkaan aina mahdollinen pärjääjä.

Juoksunkulku arvaus

Sisäradalta starttaava Hermes Håleryd (2) ottanee ekakeulat haltuunsa. Talven sairastelujen perästä kunto ei ole vielä paras mahdollinen, ja hyvä selkä kelpaa eteen. Hamis Fameraiser (6) saattaa edetä jo ennen ekakaarretta johtoon, missä se on hyvin rauhoittunut juoksemaan. Yleensä aika suoraviivaisesti ajava Arto Laurukainen siirtäneen vapaalta radalta hyvin menevän Wille Caramellin (3) jo varhaisessa vaiheessa johtavan rinnalle. Marko Hakkarainen ei ainakaan ennalta suunnitellut lähtevänsä taukostartissa Aslan L.C.:llä (10) kovin aikaisin hyökkäykseen, mutta taktiikkaa voi tietenkin muuttua päivän tuntemusten mukaan.

A: 6 B: 10,3,2,7,9 C: 8,12,11,4,5

T4-systeemit

Pieni: 4 (2,8) 1,4,2,3,8,5 (6,8) 8,1,5 (11,4) 6 (10,3) = 18 riviä
Suuri: : 4,2,8,6,9,11 (9) 1,4,2,3,8,5 (6,8) 8,1,5,3,2,11,12,9 (14,4) 6 (10,3) = 288 riviä

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Varmin kolmen sakkiin

Mainiota kuntoa viime starteissaan esiin tuonut Elvira di Quattro (1) laukkasi Ylivieskassa yllättäen lähtöön. Kolmessa edellisessä kisassa ilman kenkiä juosseelle rata saattoi olla turhan kova. Raville selvittyään tamma kulki vakuuttavalla tyylillä. Ykköseltä hyvä avaaja saanee kivan reissun, joten troikkasijalle on mainiot saumat.

Yllättäjäehdokas

Viikko sitten Jorma Hannuksen yllätykseksi lähtöön hypyn ottanut Vernaccia (5) kulki lopun mallikasta vauhtia, vaikka kuski vain lasketteli pahan laukan jälkeen maaliin. Ravilla tamma avaa terävästi, ja ehjällä juoksulla menestykseen on saumoja.

Juoksunkulku arvaus

Elvira di Quattro (1), Lucas Gran (2)¸Mad Man Blues (3), Vernaccia (5) ja Pink Floyd (6) avaavat kaikki terävästi. Ykkös-, kolmos- ja viitosradan kuskeja kiinnosti keulapaikalta ajaminen. Ainoa pitempiä kirejä esittänyt Quick Sugar (12) saattaa ryhmittyä ensimmäisenä ulkoradoille.

A: 1,3,2,5 B: 10,6,12,9 C: 7,8,4,11

Muut lähdöt

1. 9. Lumi-Leija – 6. Turbo-Tyyne – 2. Nietos – 14. Katajan Kunnari – 4. Lötens Elina 10. Aavan Tuuli –– 3. Yrjänän Mohikaani – 11. Äitin Poika
2. 2. Armadillo Armour – 1. Rummenigge – 6. Aaron Beyonce – 5. Renee Journey– 12. Absolut Arctica – 7. Amouriina (8. E.V. Haley – 11. Mr Money Maker)
3. 3. Goofy Goof – 10. Zacus Turbo –7. Cute Valley – 4. Bajkal Craff – 5. Enter Sand Jam –1. Borups Nice– 8. Lumilina (2. Yes Its Is Kemp )
8. 6. Valtroks – 5. I.P. Riimi – 10. Tuuli Pipsa – 9. Hennylän Tähti – 12. Merkkaus (4. Fenix)
10. 7. Uberta Jet – 5. Queen It – 10. Princess Doris – 9. Flourlake's Benjam– 4. Quick Diesel – 3. Jefersson – 6. Kaimook – 1. Knickerbocker (2. Circle Star)

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen

Vihjeet