Vihjeet 29.12.2019

28.12.2019

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 1

Antti Ala-Rantala, Siiri Vei (10) oli ollut maanantaina treeneissä parahin, mitä se on vähään aikaan ollut. Viimeksi tulleista lähdön uusinnoista oli pikkuisen haittaa totiselle tammalle, joka tyhjää itseään viivytyksiin. Uskon, että Siiri Vei parantaa viime kerrasta. Kavereiden piiskan heilutuksesta laukoille häiriintynyt Siiri Vei rauhoittui jonkin verran tauon aikana. Onnistuneella juoksulla hevonen voisi kyetä menemään matkan 32–33 vauhtia läpi. Jos Siiri Vei on sillä tasolla millä se pystyy olemaan, niin sijoitus neljän sakissa voisi olla mahdollinen. Jos joku lähdön kolmesta kovasta jostain syystä epäonnistuu, niin parempaankin voi olla saumoja.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtöpaikka on hyvä, kun Siiri Vei saa lähteä täältä rauhassa matkaan. Ravia koetetaan matka läpi päästä. Selkäjuoksua tammalla koetetaan tarjota

Varuste- ja kengitysmuutokset: Häiriöherkän Siiri Vein näkökenttää saatetaan yrittää jollain varusteilla pienentää, mutta muuten samoilla mennään.

LÄHTÖ 2

Mauri Jaara, Sairastelunsa jälkeen Staro Night Cap (6) on hakenut itseään, eikä se pikku tauon jälkeen ole päässyt vielä samalle tasolle. Nyt treeneissä paremmin mennyt ori oli perjantain viimeistelyissä ihan hyvänoloinen. Pieni arvoitus Staro Night Cap tähän kisaan on. Jos kisatilanteessa kaikki on kunnossa, niin tässä aika sopivalta näyttävässä porukassa ori voisi pärjätä.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Hyvin avaavan Staro Night Capille ei haluta tässä mitään yltiöpäistä juoksua.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Veli-Pekka Toivanen, Al’s Sweet Svea (7) oli ajamassani viime startissa pettymys. Tammalla oli ollut ennen tuota kisaa jotain ongelmaa, mikä oli haitannut viimeistelyjä. Valmentajan mukaan se on ollut nyt parempi. Ihan lahjakkaalla Al’s Sweet Svealla voisi olla tässä totosaumat.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Reipasta yritetään matkaan lähteä, jotta Al’s Sweet Svea saisi sopivan paikan parijonosta.

Tuomas Pakkanen, Mukavan esityksen viimeksi tehnyt Storm Rider (9) ei voinut kahdelle paremmalleen mitään.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Storm Rider on hieman hätäinen ekakurviin, joten alku joudutaan ottamaan aika maltilla.

LÄHTÖ 3

Kari Alapekkala, Tasaisen esityksen viimeksi tehnyt Oilhassan (4) meni 500 m ennen maalia johtavan rinnalta keulaan, mutta sitten ravi katosi. Syytä siihen en tiedä.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kohtuullisesti lähtevälle Oilhassanille yritetään tarjota nätti reissu lähellä kärkeä.

Mika Jauhola, Rovaniemellämainion esityksen tehnyt Goros Pepper (8) oli ennen noita raveja viikon meillä. Ouluun starttiväli oli ihan liian lyhyt. Hevonen ei ollut ehtinyt palautua. Kisassa se oli väsynyt, ja esitys kannattaa unohtaa. Tuon jälkeen hevonen on ollut kotona. Jos itsestään hyvän kuvan antanut Goros Pepper on taas semmoinen, mitä se oli Rovaniemellä, niin pärjääminen on mahdollista.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Rovaniemellä Goros Pepper oli hyvä keulasta, joten eteenpäin heti startista hevosen annetaan mennä.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Rovaniemellä Goros Pepper juoksi meidän varusteissa. En vielä tiedä millä kamppeilla valmentaja haluaa, että tämä kisa ajetaan.

LÄHTÖ 4

Mika Jauhola, Kun vauhti viimeksi loppua kohti koveni, niin Mimmin Kurkolla (1) loppuivatkyydit ja sitä myötä yrityskin. Valmentajan mukaan hevosella oli ajettu ennen kisaa vain perustreeniä, mikä saattoi olla syynä vaatimattomaan suorittamiseen. Hevonen saattaa olla nyt parempi, mutta parannettavaa viime kerrasta jäi tosi paljon.

Niko Jokela, Vuaran Viima (6) on tehnyt ok-juoksuja tauon jälkeen. Mahdollisesti starttien myötä parantava hevosen pitäisi olla tässä mahdollinen pärjääjä.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Keulasta Seinäjoella voittanut Vuaran Viimalähtee ravilla hyvin. Innokkuuden takia starttiin on kuitenkin laukanvaara olemassa.

Mauri Jaara, Likusteri (9) on mennyt starttien myötä eteenpäin. Viimeksi avaus meni aika kovaksi, ja annoinkeulat pois. Se osoittautui vääräksi ratkaisuksi, kun hevonen tuli nyt hyvin perille asti.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Likusteri tykkää, kun mennään reipasta. Ysiradalta ruuna saa hyvä juoksun.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

T65-1 / LÄHTÖ 5

Petteri Joki, Viimeksi ylisarjassa kilpaillut Viehko Venla (1) teki kovanlaisessa sakissa vain tasaisen esityksen. Tamma varmaan parantaa startti alla. Viime kerran suorituksen perusteella menetystä on vaikea alkaa lupaamaan. Laukkapeikko on yhä olemassa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Nätti reissu on tavoitteena.

Mauri Jaara, Pirteänä perjantain viimeistelyissä ollut Alvar Hem (3) on ollut hyvänoloinen jo pitemmän aikaa. Matkakin sopii, jos hevosen huumori on taas kohdillaan. Vastus on tällä kertaa aiempaa kovempi.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Terävästi lähtevä Alvar Hem vastaa hyvin keulasta, joten jos sinne päästään, niin sieltä koetetaan myös ajaa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Varusteita ei ole tarvetta muuttaa.

Tuomas Pakkanen, Pikkukahvelilla (9) ei ole vielä turbovaihdetta käytössä, ja meno ollut vielä hieman dieselmäistä. Rahasijoille ori voisi tässä tehtävässä yltää.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Selkäreissu täältä on tulossa.

Janne Lukkari, Pienin askelin joka starttiin parantavalle Pikkukahvelille (9) lauantain 75-porukat ovat vielä tällä hetkellä turhan kovia, kun vauhdeista puuttuu sellaiset kaksi sekuntia. Olemme tulleet vähän siihen tulokseen, että terveoloinen, hyvältä käteen tuntuva Pikkukahveli ei vain saa vielä koneesta irti sitä, mitä sieltä olisi otettavissa. Iltaraveissa tämän sarjan hevosille on tosi huonosti lähtöjä. Vaikka 60 m pakkia on Pikkukahvelille liikaa, niin kilpailuvireen ylläpitämiseksi se ilmoitettiin tähän mukaan. Treeniruuvia on Rovaniemen jälkeen kiristetty, ja hevosella on ajettu harjoituksissa räväkämmin. Mukava nähdä, mikä vaikutus tuolla on Pikkukahvelin suorittamiseen. Tässä vaiheessa tasapainoinen esitys on pääasia.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Toivotaan, että ensimmäinen tuhat mennään kovaa, ja että Pikkukahveli pysyy loppumatkalla Vaelluksen ja Sjövinin tuntumassa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla mennään, jollei Pakkanen lämmittelyn jälkeen ehdota jotain muutettavaksi.

Antti Ala-Rantala, Pienikokoinen Sjö Vinn (10) on hyvä talvihevonen, joka menee mainiosti hokkikengässä. Hyvät vauhdit omaavan nuoren hevosen jakso saattaa vielä iän parantua. Viikon välein startannut rehti ruuna on saanut olla kotona tarhassa. Muuten se on ollut vain kerran viikossa valjaissa. Tehtävä vaikuttaa vastuksen ja matkan puolesta sopivalta. Kisasta saattaa kuitenkin tulla taktiikkajuoksu. Sunnuntain lähtö ei ole Sjö Vinnin tärkeimpiä kilpailuja. Tämä lähtö on tarkoitus ajaa rakentavasti, enkä haluaisi hevosen juoksevan 2600 m matkalla johtavan rinnalla.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Alku pitää ottaa järkeväksi. Toisen radan letkaa en haluaisi lähteä vetämään.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Oulun jääradalla Sjö Vinnille tulee alle nyt samat pidennyt hokit millaiset sillä oli Rovaniemellä. Muuten samoilla jatketaan.

Timo Vääränen, Odotin viimeksi Vaellukselta (11) parempaa, kun enemmän kuin nelossija oli hevoselle tarjolla. Tuon jälkeen kotona on päästy hyvin ajamaan, ja Vaellus on tuntunut maltillisissa treenivauhdeissa niin hyvältä kuin sen vain voi tuntua. Normaalijuoksulla 2600 m ei pitäisi olla tälle ongelma. Vaellus on hieman virkeä startissa, eikä oria kärsi ottaa alussa kiinni. Tuon takia laukatta liikkeelle lähteminen ei ole koskaan täysin varmaa. Jos ravilla matkaan pääseminen onnistuu, niin kolmen sakkiin Vaelluksen pitäisi tässä yltää.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ravilla matkaan ja sen jälkeen tasaisesti ajetaan eteenpäin.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Viimeksi Vaelluksella oli hieman välimalli kesä- ja talvikengän suhteen. Saattoi olla, ettei ori saanut tuon takia ihan tarpeeksi pitoa. Nyt alle tulee välipojat ja rautakenkä, millä balanssilla Vaelluksella on ajettu treeneissä

T65-2/ LÄHTÖ 6

Mika Jauhola, Nehemiah (2) on hyvä hevonen, jonka taakse on taas mukava hypätä. Hieman kurveissa vinolle hevoselle kaarteet Rovaniemellä ovat olleet helpommat juosta kuin Oulussa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Samaa taktiikkaa kuin Rovaniemellä pyritään taas käyttämään. Keulaan koetetaan päästä ja koko matka yritetään päästellä puolireipasta.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Timo Salmela, Let’s Go Legacy (3) ei ollut huono Seinäjoellakaan. Talliamme vaivanneen pikku taudin takia rauta-arvot olivat matalalla. Tuo saattoi hieman näkyä tämänkin suorittamisessa, josta jotain pientä puutui. Nyt pirteänä Let’s Go Legacy on ollut kotona taas mallillaan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Reippaasti lähtevällä Let’s Go Legacyllä pitää ajaa tässä tilanteen. Oulussa selästä voittaneella Let’s Go Legacyllä voi ajaa keulastakin, jos hevonen vain pysyy rauhallisena. Paikkaa johtavan rinnalla yritetään välttää.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Mauri Jaara, Esityksiään parantanut True Lance (4) on sopivan mukavan lähtöpaikan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Reippaasti lähtevä True Lance jonkin verran juoksua.

Panu Ahonen, On hieman vaikea arvata mihin Exploding Anna (10) täältä päätyy matkaamaan. Kiertämään kykenevän, voimillaan elävä tamman pärjääminen on paljolti juoksun onnsitumisesta kiinni. Parhaassa tapauksessa Exploding Anna voi sijoittua tässä kärkipäähän.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Pitkä kiriä joudutaan varmaan yrittämään ja katsotaan sitten mihin ylletään. Reipas alkuvauhti olisi Exploding Annalla plussaa,

Varuste- ja kengitysmuutokset: Todennäköisesti samoilla jatketaan.

T65-3/ LÄHTÖ 7

Petteri Joki, Confident Hossilla (1) ei ollut ennen Rovaniemeä ajettu kovempaa kuin koelähdössä, eikä hevonen ollut tuon takia läheskään sellainen kuin mitä se voisi olla. Viime esityksestä varmaan parantava Confident Hoss tarvinnee parhaimmillaan ollakseen kuitenkin vielä muutaman startin alle. Luokkaa hevosella on kovasti, ja tässä aika sopivanoloisessa tehtävässä pärjääminen on jo nyt mahdollista.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Rovaniemellä kaikkea ympärillä ollutta katsellut Confident Hoss sortui johtopaikalta pelleilyyn. Tuon kisan perusteella ruuna avaa kovaa. Sopivan tuntuisia selkiä ei ole oikein näkyvissä, joten keulasta saatetaan joutua.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Viimeksi rautakengät alla juosseen Confident Hossin balanssia saatetaan keventää tähän kisaan.

Jonna-Jasmiina Sarkkinen, Kesäkuussa meille kovassa kunnossa tulleen Moonlight Blackin (4) vanhat jalkavaivat olivat tulleet taas esiin. Niitä jouduttiin hieman hoitamaan, ja hevonen sai olla tuon takia aika helpolla. Moonlight Blackin kunnossa ei ole vikaa, mutta paras vire löytynee vasta starttien myötä.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Sopivalta lähtöpaikalta Moonlight Blackille lähdetään hakemaan nättiä selkäreissua.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Kurkkutukijatkaa edelleenilman sekkiä ja koko laput silmillä kilpailevan Moonlight Blackin varusteissa.

Mauri Jaara, Koelähtöesityksensä perusteella Afrodite Lloyd (7) voisi yltää tässä rahasijalle.

Mika Jauhola, Make Me Ritch (9) on ollut meillä puolitoista kuukautta, ja tuona aikana hevonen on muuttunut paljon. Hyvin treenanneella tammalla tuntuisi kaikki olevan aivan timmissään. Kiva nähdä, mitta hevonen tekee nyt startissa ja kuinka korkealle se yltää. Harjoitusotteiden perusteella Make Me Ritch voi tässä heti jollakin tavalla pärjätäkin.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Tältä paikalta selkäjuoksu on tulossa

Varuste- ja kengitysmuutokset: Aika eri varusteilla aloitetaan kuin tamma on aiemmin kilpaillut.

Janita Luttunen, Lady Charm (11) on kuuma pakkaus tamman, jonka syksy pilaantui hevosen omiin kujeisiin. Kunnossa olevalla Lady Charmilla tuntuisi kaikki olevan taas kohdillaan, ja kotona se on ollut nyt rauhallisempi. Moottoria Lady Charmilla on, ja pärjääminen on paljolti tamman henkisestä puolesta kiinni. Jamppa tuntee hyvin tamman metkut. Bodenista kuukausi sitten pikku ongelmien takia poisjäänyt Lady Charm tarvinnee muutaman startin alle, eikä tähän kisaan lähdetä vielä kovin suurin menetystoivein.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ensimmäiset 500 m ovat Lady Charmin akilleenkantapää. Ravilla pyritään matka läpi ajamaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Lady Charm jatkaa samoilla varusteilla, millä se kilpaili Ari Aatsingin treenissä ollessaan.

Kari Alapekkala, Tasaisia esityksiä viime startissaan jatkaneelta M.T. Miss Mollyltä (12) tuli kisan päälle limaa. Saattaa olla, että hevonen on ollut jo jonkin aikaa piilokipeä, eikä ole sen takia ollut ihan normaalin terävä. M.T. Miss Molly on tuntunut taas treeneissä paremmalta. Tältä paikalta pärjääminen edellyttää tuureja.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Katsotaan, mihin paikkaan täältä päästään. Keulasta parhaitten suorittanut M.T. Miss Molly on tullut muualtakin, kun kaikki on ollut kunnossa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Mauri Jaara, Viimeksi hirveässä sarja ylisarjassa kilpaillut Ypäjä Lamborghini (13) väsähti lopussa. Hevonen oli kuitenkin ihan ok-tuntuisenoloinen.

Niko Jokela, Lovely Easy (15) on saanut hankalan lähtöpaikan 15 hevosen autokisaan. Kun tamma palaa kisaan vielä pikku tauolta, niin voitto voi olla liikaa vaadittua, ja pärjäämiseenkin tarvitaan hurjasti tuureja.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Näistä asemista juoksua tarvitsevalla Lovely Easyllä joudutaan luottamaan loppukiriin.

T65-4 / LÄHTÖ 8/ PD-1

Taija Mäki-Mustapää, Reilut kolme kuukautta meillä ollut ja sinä aikana eteenpäin treeneissä menneen Still Loving Youn (3) esitykseen Seinäjoella tauolta olin oikein tyytyväinen. Hevosta ei ollut hiitattu ennen kisaa, joten noinkin hyvä suoritus oli minulle positiivinen yllätys. Startti vei varmaan Still Loving Youta eteenpäin. Vastassa on taas kovia, mutta hyvältä lähtöpaikalta kohtuulliseen pärjäämiseen voisi olla mahdollisuudet.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Still Loving You ei ole kovin nopea startissa. Reipas matkavauhti olisi tälle etu.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Viimeksi ekakisansa hokit alla juosseen Still Loving Youn hokkeja joudutaan nyt pidentämään. Muutoksen sopivuus hevoselle on hienoinen arvoitus.

Mauri Jaara, Hyvät esitykset tauon jälkeen tehneellä Willy Wingston (4) tuntuisi kaikki olevan kunnossa. Tällä matkalla edellisen kerran kilpaillessaan ruuna oli sairas. En usko, että 2600 m olisi Willy Winstonille mikään ongelma.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Willy Winston lähtee kovaa, ja katsotaan sitten minne päästään. Jos keulat saadaan, niin sieltä ajetaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Mika Jauhola, Valmentajanmukaanmontestarttioli piristänyt Remote Controlia (5). Hieman pidemmästä matkasta ei ole tälle ongelmaa. Kaiken mennessä nappiin kunnossa oleva Remote Control voi sopivan matkavauhdin perästä vaikka voittaa tämän lähdön.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Starttinopealla hevosella satsataan alkuun. Mahdollisimman tasainen juoksu kokeillaan saada, ja selässä loppua odotellaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Varustemuutoksia ei ole tiedossa.

Kari Alapekkala, Lähellä kärkeä juoksun tarvitseva Baretta Boko (7) on ollut rata-arvonnassa pitkään epäonninen. Lähtöpaikat ovat olleet huonoja, kuten asianlaita on tälläkin kertaa. Nätillä reissulla myös 2600 m matkan menevä Baretta Boko voisi yltää juoksun onnistuessa rahasijalle.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Nätti sisäratareissu Baretta Bokolle yritetään tarjota.

Veli-Pekka Toivanen, Vaikka Joensuussa maalisuora Danne Edeliltä (9) ei sujunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, niin kakkossijan vain puoli hevosenmittaa hävinneen ruunan esitys ei ollut kuitenkaan ihan hullumpi. Ennen tuota kisaa Danne Edelille oli sattunut jokin pikku haaveri, eikä sitä tuon takia ollut päästy ajamaan ihan normaalisti. Matka sopii, ja Danne Edelillä voisi olla tässä pienet yllätyssaumat.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Selkäjuoksu sopivalta lähtöpaikalta on tulossa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatkettaneen.

Petteri Joki, Callela Leonardia (10) treenattiin välillä, jotta sillä saataisiin ajaa talvi läpi kilpaa. Hyvin treeneissä menneelle hevoselle hokkakenkä käy mainiosti, ja matkakin sopii. Vaikka Callela Leonard ei ole tarvinnut tauolta kauheasti ajoa, niin ekastartti on kuitenkin ekastartti. Voittoon en ihan jaksa uskoa, mutta kolmen sakkiin pitäisi olla mahdollisuudet.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Selkäjuoksu on tulossa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla perussysteemeillä jatketaan.

T65-5 / LÄHTÖ 9/PD-2, Troikka-2

Kari Alapekkala, Enigma Sisu (2) ei ollut viimeksi parhaimmillaan, ja hevonen olikin startin päälle limainen. Taas paremmalta treeneissä tuntunut tamma oli perjantaiaamuna ajetuissa viimeistelyissä selvästi virkeämmän oloinen. Mainiolta lähtöpaikalta pärjääminen tuntuu ihan mahdolliselta, ja hyvillä mielin kisaan tullaan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Enigma Sisulle käyvät sekä keula- että selkäjuoksut. Lähtöpaikka sopii hyvälle avaajalle.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Janne Lukkari, Pitkän kilpailujakson jälkeen Livi Mysteryllä (3) pidettiin suunniteltu tauko. Alun pienten huoltojen jälkeen ruunaa on treenattu ihan tolkusti. Rospuuttoaikaa lukuun ottamatta harjoittelu on voitu tehdä aivan suunnitellusti. Mainiosti kotona menneen Livi Mysteryn terveys tuntuisi olevan mukavalla mallilla. Tälle hevoselle talvikelit ja hokit sopivat hyvin. Livi Mystery ei mene treeneissä täysin tosissaan, joten vaikka reippaampaakin on ajettu, niin hevonen saattaa olla vielä tähän ekastarttiin tukkoinen. Tähän koneen käynnistys kisaan Livi Mystery lähtee hieman takamatkalta, kun vastassa säännöllisesti kilpailleita vastustajia. Parin startin jälkeen varmaan nähdään, mihin suuntaan ruunan kanssa ollaan menossa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Livi Mystery ei lähde kauhean kovaa. Tauko huomioiden toivotaan, että tämä kisa ajetaan vielä hieman tarkkaillen.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Hokkeja lukuun ottamatta, aika tavalla samoilla mennään kuin mihin kesällä lopetettiin.

Mauri Jaara, Ajamissani starteissa Livi Mystery (3) on kyennyt hyvänä mainioihin esityksiin.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Reippaasti lähtevä Livi Mystery on pystynyt pärjääjään monenlaisilla juoksuilla.

Timo Vääränen, Carmalt Mustang (4) oli viimeksi vino. Tuo vain paheni loppua kohti, ja ruuna ajautui viimeisessä kaarteessa tuon takia ihan ulkoradoille. Mitään selvää syytä asiaan ei ole jälkeenpäin löydetty. Kunnossa oleva Carmalt Mustang on aika tavalla mielialamenijä, joka eikä ole mikään kiertelijä. Ruuna ei ole mieleltään leijona, joten voittaminen ei ole ihan helppoa. Hyvänä päivänään ja rauhallisena pysyessään Carmalt Mustang voisi yltää kolmen sakkiin.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Carmalt Mustang lähtee näiltä radoilta riittävän hyvin matkaan. Kuski tuntee hevosen hyvin, ja hän saa ajaa parhaaksi katsomallaan taktiikalla.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Petteri Joki, Kengitystä kevennettiin Rovaniemelle, ja Peppe Roc (6) meinasi laukata joka kurviin. Voimia oli lopussa jäljellä, kun matkalla sitä ei voinut yhtään päästää menemään. Ennen taukoa esitykset starteissa olivat tosi pehmeitä, ja ruuna saattoi olla piilevästi sairas. Hevonen on tuntunut nyt hyvältä käteen, ja kaiken onnistuessa umpirehellinen Peppe Roc voisi tässä vaikka pärjätäkin.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Peppe Roc lähtee reippaasti, ja katsotaan sitten mihin päästään. Juoksupaikalla ei ole isoa merkitystä, ja Peppe Rocilla voi ajaa vaikka johtavan rinnalta.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Ravin sujumiseksialumiinit vaihdetaan rautakenkiin. Muutenkin varustuksessa palataan entiseen. Esim. sisäpuolelle laitetaan taas smurffilappu.

Veli-Pekka Toivanen, Lucky Cloud (7) on talvihevonen, joka on taas hyvässä kunnossa. Vielä näissä sarjoissa startatessaan ruunalla on aina saumansa, mutta ihan varmaksi sitä on koskaan vaikea kuitenkaan suosittaa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lucky Cloudilla ei voi laukkavaaran takia oikein satsata starttiin, joten lähtöpaikka on sille ihan sopiva. Varsinkin jos kisassa mennään hiljaa, on tällä vaikea alkaa kinnaamaan parijonossa, vaan jo matkalla joutuu usein eteenpäin ajamaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatkettaneen.

Tuomas Pakkanen, Not A Cluen (9) Bodenin poisjäänti johtui minun sairastumisesta. Ok-kunnossa oleva kiva hevonen on tällaiselle vähän rutiinia omaavalle kuskille helppo ajettava.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Selkäjuoksua tältä paikalta on tulossa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

T65-6 / LÄHTÖ 10

Niko Jokela, Huonoilta paikoilta mainiota juoksuja tehnyt Quartam De Caelo (3) on hyvä hevonen, jonka pärjäämistä tässä odotan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Tilanteen mukaan ajetaan. Hyvin lähtevä Quartam De Caelo on voittanut keulasta ja pärjännyt kovissa porukoissa johtavan myös rinnalta. Selkäjuoksulla ruuna saattaisi kuitenkin olla parhaimmillaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Quartam De Caelo on juossut monen erilaiset laput silmien edessä, enkä tiedä mitkä tällä kertaa otetaan käyttöön.

Mauri Jaara, Rovaniemen10-vauhtisessa aukaisussa mukana ollut Diablo Sisu (4) kiersi loppukaarteessa kuolemanpaikalla juosseen, mutta sitten veto loppui. Se oli ollut vähän turhan helpolla ennen tuota kisaa. Diablo Sisu viimeisteltiin perjantaina jonkin verran terävämmin. Hieman tasaisia esityksiä edellisissään tehneestä hevosesta löytyi välillä vähän sanomistakin. Hyvältä paikaltaan Diablo Sisu voi saada sopivan juoksun, jolloin pärjäämiseen voisi olla mahdollisuudet.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Hyvin lähtevän Diablo Sisun uskoisi saavan tästä jonkinlaisen juoksun. Jokin 300 m kiri voisi olla Diablo Sisulle optimaalisin.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Janita Luttunen, Viimeksi Rovaniemellä hyvän esityksen isojen poikien lähdössä tehneellä Lionizella (5) on viikon positiivisten viimeistelyjenkin perusteella kaikki kunnossa. Ennen syksyn sairastaukoa hevonen oli elämänsä kunnossa, mutta Bodenin rahallisesti huonosti sopivissa sarjoissa ihan kärkisijoille ei ollut asiaa. Jo ennen viime kisaa kotona mainiolta tuntunut Lionize alkaa taas päästä samaan huippuvireeseen. Talvirata suosii isoa, hyvin pitkillä hokeilla menevää hevosta. Juoksun onnistuessa Lionize voisi nousta tässä toton tuntumaan

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kovaa lähtevä Lionize on voittanut keulastakin. Selkäjuoksu ja sen perästä napakka lyhyt kiri olisi varmaan se paras vaihtoehto. Paikka johtavan rinnalla ei käy meneväiselle ruunalle.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan, eli jenkkityyliset kärryt perään ja reikälaput silmien eteen.

Tuomas Pakkanen, Paha loukkaantumisen jälkeen taas radoille palaava Dreaming Blues (7) yritetään saada taas starttien myötä kilpailuvireeseen. Vielä tässä kohtaa viimeiset pari sataa metriä voivat olla hevoselle vaikeita.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Dreaming Bluesin henkiä yritetään ajaa kisassa auki.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Kirsi Nikka, Alkukesästä talliin palannut Badass (8) on ollut kotona terveen ja tosi pirteänoloinen. Treeneissä on päästy ajamaan jo ihan kohtuullisen mukavasti, ja ruuna on mennyt niissä ihan kivasti. Oikein kovaa ei ole kuitenkaan päästelty. Badass ei ole vielä juossut koskaan kilpaa hokkikengässä. Treenivauhdeissa niistä ei ole ollut ongelmaa. Toivotaan, että liikkeisiin on tullut iän myötä varmuutta, ja se osaa jo juosta hokit alla. Paljon tuo asia on kuitenkin varmaan kiinni hevosen korvien välistä. Tähän tullaan vähän kokeilemaan, että pystyykö Badass kilpailemaan myös talvikaudella.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Badass on tullut selästä loppua hyvin, joten sellaista juoksua sille lähdetään tässä tilanteessa hakemaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Mahdollisimman vähillä vehkeillä kilpaileva Badass jatkaa samoilla varusteilla. Hokit ovat kilpatilanteessa ensi kertaa alla. Balanssia hieman kevennetään siitä, millä treeneissä on ajettu.

Petteri Joki, Mountain Hooligan (9) on tauon jälkeen tarvinnut kisan alle, ja esitys oli Rovaniemellä aika tavalla sellainen kuin mitä odotettiin. Tuon jälkeen kaikki ruunalla on ollut kaikki hyvin. Mielestäni Mountain Hooligan on näihin lähtöihin ihan oikea hevonen. Tämä on ollut yksi startti kropassaan ihan eri menijä, ja hevosistamme odotan siltä näissä raveissa eniten.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtöpaikka on sopiva selkäjuoksulla pitkäänkin kiriin kykenevälle Mountain Hooliganille.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla millä on ennekin ajettu, jatketaan.

Tuomas Pakkanen, Viime kerran perusteellavähän tulollaan oleva Flash Spruce (10) voisi yltää tässä rahasijalle.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Maltillinen selkäreissu hevosen olisi mukava saada.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Varusteita ei olla vaihtamassa.

T65-vihje

Päivän 65-peliin joka lähtöön on tarjolla selkeitä ankkureita. Mauri Jaara ja Petteri Joe ovat tällä kertaa ohjastajanimistä eniten tapetilla. Yllättäjäosasto vaikuttaa ennalta hieman pieneltä, joten iso lunastus voi edellyttää panoskoon suurentamista.

T65-1 / LÄHTÖ 5

Varmaehdokkaat Muusta porukasta erottuvan kärkitrion jäsenet tuntuvat keskenään aika tasavertaisilta. Varman hyvin suorittava Vaellus (11) ansainnee tulla mainituksi ensimmäisenä. Matka ei ole orille välttämättä etu, ja juoksunkin pitää onnistua. Vielä tätä tiukemmissa porukoissa hienosti menestynyt Sjö Vinn (10) tuntuu saaneen aiempaa enemmän ryhtiä loppumatkalle. Voittoja ei ole kuitenkaan tullut, ja puristuksen riittäminen viimeiselle sataselle Oulun pitkällä maalisuoralla on yhä hienoinen arvoitus. Oulun 75-finaalilähdössä rajusti loppua kirinyt ja Rovaniemellä lopussa varmaan voittoon pitäneellä Alvar Hemillä (3) on 60 m hyvää ennalta pahimpiin vastustajiinsa nähden. Oulun marraskuun alun kisassa alkumatkasta keulapaikalta rehkimään pakotettu ruuna joutui maalisuoralla päästämään kaksi vastustajaa edelleen. Nyt Alvar Hem voi saada vetää pitkään leppoisastikin, ja voimia saattaa säästyä paremmin ratkaisuhetkille.

Yllättäjäehdokas Laukatta matkaan pääseminen on ollut Vinha-Topille (5) monesti ylivoimainen tehtävä. Ravia liikkeelle päästessään lennokas lähtijä voisi saada kiva reissun kärjessä tai sen takana, jolloin jopa totosija voisi olla mahdollisuuksien rajoissa.

Arvuuttelua juoksutapahtumista Ykkösrata Viehko Venlalle (1) varmaan paras lähtöpaikka, ja tamma voi saada kivan paikan sisäradalta kärjen tuntumasta. Usein ensiaskelillaan hieman verkkaiselle Nopsa Palmalle (2) kakkonen ei ole hassumpi alkuasema. Paikka johtavan rinnalla saattaa olla tammalle tarjolla. Tehtävän sopivuudesta 2600 m matkalla ei ole takeita. Sujuvastivoltista pyörähtävä Alvar Hem (3) ottanee aika helposti johtopaikan haltuunsa. Sopivalta näyttävää veturia ei ole tarjolla eteen. Keulasta päästeltäneen, kun ruuna Mauri Jaaran mielestä vastaa hyvin ohitusta yrittäville. Rovaniemen 75-kisassa toisella sijalla ja hyvällä esityksellään yllättänyt Olegille (4) tekieilen Kuopion vastaavassa lähdössä mukavan esityksen. Hieman tasaista menijää lyhyt starttiväli saattaa terävöittää. Nelosrata ei ole suotuisa lähtöpaikka, ja tästä Oleg voi jäädä paalun hevosista viimeiseksi. Voltista innokkaana näköisenä liikkeelle lähtevällä Vinha-Topi (5) voisi avata ravilla aika reippaastikin, mutta laukkavaara toisten välistä on suuri. Keulajuoksukin kävisi. Tauon jälkeisissä starteissa vielä kuntoaan hakenut Suviprinssi (6) ei ehtine alussa nopeimpien matkaan. Tauolta mukavalla esityksellä aloittanut Jamir (7) saanee tästä tarvitsemansa imureissun. Voltista ensiaskelillaan epävarmalle Ponnen Aatokselle (8) sopii, kun vastustajaa ei ole startissa ulkopuolella. Yhä aika kaukana huippuvireestä oleva Pikkukahveli (9) voi käynnistyä aika reippaastikin.Voltistakin hyvin avaavalla Sjö Vinnillä (10) on matkannut kovissa 75-koitoksissa johtavan rinnalla. Tehtävä ei ole Antti Ala-Rantalan mukaan hevoselletalven tärkeimpiä, ja selkäreissu tuntui olevan suunnitelmissa. Ravilla terävästi lähtevällä Vaelluksella (11) saatetaan ottaa laukan vaaran takia ensimetrit hieman varman päälle. Tähän porukkaan melkoisen vauhdikas menijä voi kuitenkin imaista välinmatkat kiinni aika nopeastikin. Lyhyt tai pitkä kiri selkäreissun perästä ovat olleet Vaelluksen bravuurit, mutta myös aggressiivinen taktiikka on tuottanut ykköspalkintoja.

A: 11,10,3 B: 4,5,2,7 C: 9,1

T65-2 / LÄHTÖ 6

Varmaehdokas. Mainiosti siivekettä seuraavan Let’s Go Legacyn (3) rauta-arvotolivat Timo Salmelan mukaan viime startin aikoihin matalalla. Pirteänä treeneissä ollut tamma voi olla nyt myös startissa terävämpi. Rovaniemellä keulasta helpon ykkösen ottanut Nehemiah (2) saattaa ottaa kakkoselta keulat ja hallita taas kisaa pitkään, jos Oulun kaarteet ottavat hevoselta sujuakseen.

Yllättäjäehdokas Aamun prosenteissa hieman liian alhaisiin lukemiin jäänyt Exploding Anna (10) voisi kovavauhtisessa juoksussa olla maalisuoralla vahvoilla.

Arvuuttelua juoksutapahtumista Eturivin lähes kaikki osanottajat ovat parhaimmillaan pystyneet seuraamaan siivekettä tiiviisti, ja kiihdytyksestä voi joissain tapauksissa tulla aika kiihkeäkin. Hyvin lähtevä Costasera (1) annettaneen nätti imureissu. Viime kerran juoksu johtopaikalla tuotti voiton, eikä Nehemiahin (2) taktiikkaa vapaaehtoisesti vaihdettane. Vakuuttavimmin keulasta suorittanut Let’s Go Legacylle (3) voi olla nyt tulossa selkäreissu. Nätillä juoksulla parhaitten menestynyt True Lance (4) ei sekään startissa ihan muiden jalkoihin. Uloimmilta radoilta ei osallistuttane alun kamppailuun. Suljettu lähtöpaikka on hyvin avaavalle Hyacinthille (9) ehkä pieni miinus. Toisaalta edestä päästään mainiosti matkaan, ja tauolta palaajalle alkuasemat voi olla ihan sopivatkin. Vahvan oloisella Exploding (10) saatetaan ajaa jo matkalla eteenpäin. Lähtöpaikka vie asiallisesti auton takaa matkaan pääsevän Cradled In Loven (11) parhaan syömähampaan. Mukavasti kiihtyvä Adrian Joujou (12) ei olisi ollut paremmalta lähtöpaikalta välttämättä ihan ulkona, mutta radalta 12 reissusta on vaara tulla liian vaativa.

A: 3,2 B: 10,4 C: 1,9,12,8 D: 11,7

T65-3 / LÄHTÖ 7 / Troikka-1

Varmaehdokas: Mailin rykäisy ei ole tauolta palaajalle mitenkään optimaalinen tehtävä, eikä Confident Hossin (1) ensiesiintymisestä uudesta valmennuksesta kannata vetää missään suhteessa kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Aiemman perusteella viime kertaa parempaan kykenevällä hevosella on nyt startti alla. Vaikka vire ei Petteri Joen arvion mukaan ole vieläkään ihan huipussaan, niin parempi se varmaan jo on. Jos kiihdytys aina hieman arvoitukselliselta sisäradan paikalta auton takaa onnistuu, pitäisi sopivalta vaikuttavassa seurassa olla ykköseen aika mukavat saumat.

Yllättäjäehdokas Puolitoista kuukautta Mika Jauholan valmennuksessa ollut Make Me Rich (9) on esittänyt treeneissä lupaavia otteitta. Todennäköisesti keulassa juoksevan suursuosikin perästä starttaavalla hyvällä lähtijällä on mahdollisuudet oikein namureissuun. Jos otteet startissa ovat harjoitusten mukaisia, ei pärjääminen tunnu ihan mahdottomalta.

Arvailua juoksunkulusta Oulunkiihdytyssuora ei sovellu aivan parhaalla mahdollisella tavalla 15 hevosen ryhmälähtöön, missä jo muutenkin juoksutapahtumien arviointi on tavallista hankalampaa. Sitä minkä paikan kukin saa, ja mitä juoksussa tulee tapahtumaan, en osaa oikein millään lailla ennustaa. Ulompaa asiallisesti käynnistynyt Confident Hoss (1) ei ole aiemmin startannut sisäradalta. Jos Ruotsissa keulasta voittoja ottanut ruuna saa alussa pidettyä kaikki ulkopuolellaan, voivat ohitusyritykset olla tuon jälkeen vaikeita. Kahdelta seuraavalta radalta lähdetään hyvin. Hell Racerille (2) selkäreissu tuntuisi sopivammalta. Moonlight Blackilla (4) ei ajettane pitkän paussin takia erityisen aggressiivisesti. Ulospäin mentäessä Lasting Spell (8) taitaa olla eturivin seuraava kova avaaja. Tamma seuraa siivekettä oikein tehokkaasti. Alkuun on vähän pakko panostaa, kun muuten Lasting Spell saattaisi pahimmassa tapauksessa valahtaa aivan ison porukan hännille. Juoksusta saattaa tulla raskas, mutta mikä lähes vuoden tauolta palaavalle hevosella voisi olla liikaa. Make Me Rich (9) yritetään pitää kynsin hampain kiinni edeltä lähtevästä selästä. Mahdollisuuksien mukaan maalisuoralla saatetaan yrittää yllätystä. Keulasta ilman kenkiä pärjänneen Lady Charmin (11) ykkössija näistä alkuasemista yllättäisi. M.T. Miss Mollyn (12) vire ei ole viime esityksen perusteella niin tapissaan, ettäkärkisijaikävimmistä ikävimmältä lähtöradalta, olisi ilman hirmutuureja mahdollinen. Jos viimeisissään hieman vaisumpana ollut Ypäjä Lamborghini (13) palaa parissa edellisessä startissa esittämälleen viretasolle, ei jonkinlainen pärjääminen ole huippuhyvällä onnella ihan mahdottomuus. Juoksua tarvitsevan Lovely Easyn (15) paras menestys heti tauolta tällä numerolla ei ole varmaan aivan yksikertainen juttu.

A: 1 B: 9,15,12,2,13,11,8,14 C: 5,7

T65-4 / LÄHTÖ 8/PD-1

Varmaehdokkaat, Viimeisissään nousuvirettä julkituonut Willy Wingston (4) voi pitkästä aikaa päästä mieliasemiinsa keulaan. Vaikka 2600 m ei ole varmaan ruunalle ihan kaikista sopivin, niin voittoon pitäisi olla selvät saumat.

Yllättäjäehdokas Viimeksi montessa häikäissyt Remote Control (5) oli hyvä edellisissäkin, eikä paraskaan pärjääminen juoksun onnistuessa ole poissuljettua.

Arvoitus Oulun jäädytellä radalla on oltava pitkät hokit alla. Lupaavalla esityksellä tauolta Taija Mäkimustapään käsistä aloittanut Still Lovin Youlle (3) tuollainen on uutta. Miten juokseminen niillä luontuu, on hieman arvailujen varassa.

Arvuuttelua juoksutapahtumista Tiivisti autoa seuraava Disco A.E. (1) saanee nätin sisäratareissun kärjen tuntumassa. Kun sopivaa veturia ei ole välttämättä tarjolla eteen, niin keulastakin voidaan koettaa ajaa. Joka kohdassa kisaa tasaisesti suorittavalle Rhapsody Åsille (2) kakkonen on ryhmäkisassa suotuisa numero. Yleensä hieman hitaasti käynnistyvä Still Loving You (3) voi jäädä alussa ulkoradoille roikkumaan. Pitempiä matkoja mainiosti menneelle ruunalle johtopaikka kävisi, mutta sinne tässä voi olla vaikea päästä. Kovaa lähtevä ja keulasta parhaitten menevä Willy Winston (4) juossee tässä keulassa. Remote Control (5) seuraa siivekettä moitteitta. Edellä mainitusta se tuskin pääsee alussa ohi, joten selkäreissu taitaa olla taas tulossa. Rovaniemellä aika raskaan reissun saaneella, hyvin avaavalla Ypäjä Hereiamilla (8) ei välttämättä satsata nyt alkuun. Tasavauhtiselle ja vahvalla Danne Edelille (9) ysirata ei ole periaatteessa ollenkaan huono alkuasema. Lähtöpaikka ja matka passaavat Callela Leonardille (10). Vaikka ruuna on ollut Petteri Joen mukaan aiemmin heti tauolta aika valmis, niin ajotaktiikka voi olla vielä tässä kohtaa hieman tavallista passiivisempi.

A: 4 B: 5,3,9,10,8 C: 7,1

T65-5 / LÄHTÖ 9/PD-2, Troikka-2

Varmaehdokas, Lucky Cloud (7) on Veli-Pekka Toivasen mielestä mainio talvihevonen. Hyvään kuntoon noussut ruuna on tehnyt viimeisissään mainiot esitykset. Oulun maalisuora voi olla osoittautua pahimmassa tapauksessa matkalla hieman liian innokkaasti menevälle hevoselle tuskallisen pitkäksi.

Yllättäjäehdokkaat Rovaniemen taukokisassa jollain tavoin aiempaa tomerammalta näyttänyt Peppe Roc (6) voi nyt startti alla parantaa. Viime kerran huteruuden aiheuttaneet alumiinit vaihdetaan nyt raskaampiin rautakenkiin. Jos meno ne alla on yhtä lennokasta, eikä mikään sija yllätäisi. Blue House Powerilla (1) on mahdollisuudet viimekertaisen kaltaiseen nappireissuun, jolloin lopputuloskin voi samankaltainen.

Arvoitus Uudesta valmennuksesta Kuopiossa aloittanut Donaldinho (5) vaikutti pitkältä tauolta tosi tukkoiselta. Miten ruuna nyt startti alla suorittaa, on arvailujen varassa.

Arvuuttelua juoksutapahtumista Bluehouse Power (1) kiri viimeksi maksimireissun perästä maalisuoralla ykköseksi. Vaikka ruuna on hyvä avaaja, niin vetotöihin tuskin pyritään. Bluehouse Power voi kuitenkin saada paikan heti kärjen takaa sisäradalla. Enigma Sisu (2) suoritti myös viimeksi johtopaikalta kohtuullisesti, vaikka hevonen oli Kari Alapekkalan mukaan startin jälkeen räkäinen. Viikon viimeistelyissä tamma oli hänen käteen nyt paremman tuntuinen. Mainiolta lähtöpaikalta nopealla avaajalla saatetaan ajaa taas aggressiivisesti, vaikka kuskin piti myös selkäjuoksua Enigma Sisun kannalta hyvänä vaihtoehtona. Asiallisesti lähtevä Livi Mystery (3) palaa kisaan kolmen ja puolen kuukauden tauolta. Janne Lukkarin mukaan hyvin, mutta hieman laiskasti treeneissä menevä ruuna ei ole varmaan heti ihan terävimmillään, joten ajotaktiikka saattaa olla vielä aika maltillinen. Viimeksi aivan vääränlaisen reissun itselleen saanut, tosi kovaa lähtevä Carmalt Mustang (4) voi olla alussa nopein. Selkäjuoksu olisi ehkä parempi vaihto, mutta Timo Vääräsen mukaan on aina hieman päivästä kiinni, miten ruuna rauhoittuu menemään. Donaldinho (5) on parhaimmillaan seurannut siivekettä aika tiukasti. Positiivisen ilmeen kanssa paussilta tullut Peppe Roc (6) avaa hyvin. Petteri Joki aikoikin ajaa heti startista eteenpäin, kun paikka johtavan rinnallakaan ei pelota. Hänen mukaan Peppe Roc oli viimeksi tosi liian kevyen balanssin takia tosi epävarma. Hevosta voinut ei päästää yhtään menemään, ja voimia jäi silminnähden käyttämättä. Veli-Pekka Toivasen mukaan Lucky Cloudilla (7) ei voi laukkavaaran takia satsata alkuun. Meneväisellä ruunalla parijonossa ajaminen on hankalaa. Varsinkin jos tempo on rauhallista, niin jo ekatakasuoralla kohti kärkeä on lähdettävä päästelemään. Aika tasaisesti joka kohdassa kisaa menevälle Global Tailille (8) kasirata ei ole etu. Not A Cluen (9) lähtöpaikka tuntuu hevosen ja kokemattoman ohjastajan huomioiden oikein sopivalta. Re Love (12) on parhaimmillaan kyennyt rankankin kiertelemisen jälkeen pärjäämään. Jälleen huonot alkuasemat saaneen, viimeisissään hieman lopussa taipuneen tamman menestys näistä alkuasemista vähän yllättäisi.

A: 7 B: 6,4,3,2,1 C: 9,12,8,5

T65-6 / LÄHTÖ 10

Varmaehdokas, Mountain Hooliganin (9) tasaisen suoritus Rovaniemen taukokisassa ei Petteri Joen mukaan yllättänyt. Edelliseltä tauolta elokuussa palatessaan ruuna teki aika tavalla vastaavan tasoisen esityksen. Toisessa kisassa startti alla otteet olivat jo ihan eri tasolla. Petteri Joki odotti, että Mountain Hooligan kykenee taas vastaavaan tasonnostoon. Selkäreissulla parhaitten suorittava hevonen voi olla juoksun onnistuessa vaikeasti takana pidettävä.

Yllättäjäehdokas Hieman lisää terävyyttä ratkaisuhetkille löytäessään Lionize (5) ei ole välttämättä ihan ulkona minkään sijan suhteen.

Arvoitus Pikku tauolta palaavan Badass (8) kilpailee nyt ensi kertaa hokkikengässä. Taso, millä ruuna kykenee ne alla suorittamaan, on jonkinlainen kysymysmerkki.

Arvuuttelua juoksutapahtumista Hyvin avaava Quartam De Caelo (3) pyyhältänee startissa vaivatta sisäpuolen osanottajista ohi. Huonoilta lähtöpaikoilta kärkeen ei ole ollut vähään aikaa asiaa. Alkukesän huippuvireen aikoihin ruuna otti pari ykköstä keulajuoksuilla. Kauden jossain kisoissa johtoon päässeen ruunan eteen otettiin vetoapu. Viime starteissaan hieman lisää terävyyttä ratkaisuhetkille kaivanneella Quartam De Caelolla ajettaneen tässä aggressiivisesti. Mauri Jaaran mukaan Rovaniemelle hieman liian keveillä viimeistelyllä tullut Diablo Sisu (4) on tehnyt muissa starteissa tasaisen kivoja esityksiä. Tätä kisaa ajatellen ruunaa ajettiin perjantaina terävämmin. Keulaan pääseminen ei ole ihan helppoa. Asiallinen lähtijä voi kuitenkin saada kivat asemat heti kärjen takaa, ja Jaaran mielestä hevoselle tällä hetkellä parhaitten sopiva lyhyt kiri voi olla mahdollinen. Lionize (5) on osannut avata kovaakin, niin hieman juoksua tarvitsevalle, tasaisen mukavassa kunnossa olevalle ruunalle haettanee mukavaa paikkaa parijonosta. Dreaming Blues (7) seuraa siivekettä tiukasti. Pitkältä tauolta palaava tamma tuntui Tuomas Pakkasen kertoman mukaan olevan vielä sen verran tukkoinen, ettei alkuun todennäköisesti kaikkea satsata. Samanlainen taktiikka saattaa olla pikku paussilta tulevan Badassin (8) rattailla, kun Kirsi Nikan mielestä ruuna osaa kiriä selästä mainiosti. Pitkäänkin kiriin kykenevä Mountain Hooligan (9) saa tästä itselleen hyvin sopivan selkäreissun. Edestä ei avata erityisen reippaasti, mikä saattaa tehdä hommasta hevosen kannalta hieman vaativankin. Vielä kaukana kesän hurjista esityksistä olevalle Flash Sprucelle (10) nuori ohjastajakokelas yrittänee tarjota mahdollisimman nätin reissun.

A: 9 B: 3,4,5 C: 8,10,7,2,11 D: 1,6,12

T65-systeemi

A: 11,10,3 (4,5) 3,2,10,4 (1,9) 1 (9,3) 4,5,3,9,10,8 (7,1) 7,6,4,3,2,1 (9,12) 9 (3,4) = 432 riviä

A: 11,10,3 (4,5) 3,2,10,4 (1,9) 1,9 (3,15) 4 (5,3) 7,6,4,3,2,1 (9,12) 9,3,4,5 (8,10) = 576 riviä

Muut lähdöt

  1. 4.Asafalttisoturi 7.Suvimyrsky Ram – 5.Vellatar – 8. Mimmin Myrsky – 2.Sypressi (6.Kopran Taisto – 9.Tähtitie – 10.Siirivei)

  2. 9.Storm Rider – 6.Staro Night Cap – 3.Fearless – 2.Bwt Dakota – 7.Al’s Sweet Svea – 10.Baby Challenger (1.Catchmeifyoucan– 4.Edelman – 5.Holley Shiftwell)

  3. 3.Bwt Dallas – 8.Goros Pepper– 11.Begin To Trust – 4.Oilihassan – 5.E.V. Lilian (9.Epsilon d’Arry – 7.Millbrook Credit)

  4. 6.Vuaran Viima – 2.Ellin Karamelli 9.Likusteri – 11.Pitska 12.Mandan Mainio – (10.Lahjottu – 7.Suutarin Tyttö – 5.Henkan Huilu)

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen 

Vihjeet