Vihjeet 4.3.2018

03.03.2018

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 1

Juha-Matti Paavola, Kakkossijan toissa kerralla loppukaarteessa laukkaan menettänyt Helkan Terttu (4) teki viimeksi alun merkityksettömän hypyn jälkeen ihan mukavan esityksen, vaikkei päässyt 34-lopetuksessa voittajasta ohi. Hieman epävarma tasainen hevonen pystynee menemään matkan 37-vauhtia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kuski tuntee hevosen ja ajaa kisassa miten ajaa.

Varustemuutokset: Suurin piirtein samoilla jatketaan.

Henry Ala-Korpi, Hyvityksen Pyryn (7) valmistautuminen viime kauden päättäneeseen starttiin meni penkin alle. Saamiensa kolhujen takia se oli jäänyt ennen kisaa lähes ajamatta, ja osallistuminenkin oli epävarmaa. Valmentajan mukaan hevoselle kuuluu nyt hyvää. Hänen ainoa pelkonsa oli, että hieman liiankin pörhäkkäänä olleella oriilla voisi olla pieni vaara sortua peitsille. Hyvityksen Pyryn pitää pysty tässä pärjäämään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Tarkasti startti kannattaa ottaa, kun tällä kerkiää myöhemminkin.

Arto Komulainen, Törmän Ohjus (9) on viime kauden perusteella ihan ok-hevonen. Ruunan tämän hetken vireestä minulla ei ole tarkempaa tietoa. Jos Törmän Ohjus lähtee yhtä hyvin kuin aiemmin, niin takamatkasta ei ole sille niin paljon haittaa kuin voisi luulla.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksu tuntuisi tässä vaiheessa Törmän Ohjukselle varmemmalta vaihtoehdolta.

LÄHTÖ 2

Mauri Jaara, Twist Villaggio (3) aloitti tämän kauden kovilla lähdöillä, mihin se ei ollut vielä ihan valmis. Twist Villaggio on hyvä hevosena, ja alkaa varmaan taas pärjäämään. kun saa startteja alle.

Eija Sorvisto, Fancy Creek (6) on nyt mukana tiukassa porukassa. Kisassa on vähän osanottajia, joten takamatkan kovat hevoset ovat vahvoilla. Kun vain neljä palkitaan, niin rahasijakin olisi hyvä saavutus.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kuski saa ajaa tilanteen mukaan.

Varustemuutokset:Ei muutoksia.

Santtu Raitala, Son's On Line (6) on välillä turhan innokas kuten viimeksi, kun sen kohelsi matkan aikana itsensä tyhjäksi. En usko, että tamman kunto olisi mihinkään häipynyt. Juoksun onnistuessa pärjääminen ei ole mahdotonta.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Aavistuksen juoksuriippuvainen Son's On Line omaa terävän kirin, jos se ei ole tuhlannut voimiaan matkan aikana.

Mauri Jaara, Ylivieskasta startinansiosta Adrianne H (7) terävöityi Bodeniin selvästi, ja tamma vei Bodenissa pitkän kirinsä mainiosti perille

Ajotaktiikka / juoksutoive: Katsotaan miten lähtö alkaa muotoutumaan. Viime startin ja Oulun voittojuoksujen perusteella Adrianne H kestää pitkänkin kirin.

Varustemuutokset:Samoilla jatketaan.

Santtu Raitala, Hyvän esityksenviimeksi tehnyt Anni Sue (10) oli sijoitustaan. Tamman kiristä ilman selkää tuli vain hieman liian pitkä.

Henry Ala-Korpi, Luna De Paris (11) oli tosi hyvä Seinäjoella. Alku jouduttiin ottamaan varovaisesti, minkä takia jäimme alussa huonoihin asemiin. Käytökseltään esitys oli parasta mitä hevonen on kilpatilanteessa esittänyt. Tuossa suhteessa päivät ovat olleet tälle erilaisia. Juoksunauha ja volttilähtö sopivat, joten kolmen sakkiin pitäisi olla saumoja.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jos matkavauhti menee turhan hiljaiseksi, niin selässä juostessaan Luna De Parisvoi alkaa painamaan liikaa ohjille.Sellaisessa tapauksessa tällä on ajettava eteenpäin, mikä on omaan juoksuun kykenevällä hevosella mahdollista.

Varustemuutokset: Ei muutoksia.

LÄHTÖ 3

Mauri Jaara, Walk a Mile (1) teki Bodenissa tauolta johtavan rinnalta kelpo esityksen. Tamma meni varmaan startin myötä eteenpäin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvältä lähtöpaikalta Walk a Mile tekee auton takana omat ratkaisunsa.

Varustemuutokset: Samoilla.

T4-1 / LÄHTÖ 4

Mauri Jaara, Filius Felix (5) oli viimeksi starttiin aika innokkaana, ja laukka tuli. Hevosesta löydettiin pientä sanomista ja startin jälkeen sitä hieman hoidettiin. Filius Felix on mennyt viime kisasta eteenpäin, eikä pärjäämiselle pitäisi olla esteitä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Juoksupaikalla ei ole tälle merkitystä. Keulasta voidaan ajaa. jos sinne päästään.

Varustemuutokset:Samat kuin viimeksi.

Eija Sorvisto, Eco Creekin (6) juoksun alku ei mennyt viimeksi ihan odotetusti, ja kuski joutui pakittamaan sen hännille. Ruuna oli tekemässä pitkää kiriä ja uransa parasta juoksua. Kenkä tippui loppukaarteessa, ja laukka tuli. Kavion kärki kului tuossa kohtaa, ja hevonen ontui jalkaa pari päivää. Kun uusi kenkä saatiin alle, niin ongelmasta päästiin eroon.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on hieman ulkona. Kuski saa ajaa miten parhaaksi näkee.

Varustemuutokset:Samoilla jatketaan.

Eija Sorvisto, Seinäjoen kovassa lähdössä Elzar Creek (10) paransi ennätystään, vaikka joutui kiertämään lopun ulkoradoilla. Viimeksi oikean ajan mennyt tamma on kovempiin tehtäviin jouduttuaan suorittanut hyvin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Eturiville olisi ollut hyvälle avaajalle mukava. Aiemmin toisen takaa hieman haluttomasti suorittanut Elzar Creek on mennyt nyt asiallisesti selästäkin, ja kiriin lähtöhetkelläkin se on ollut terävänä.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Santtu Raitala, Elzar Creek (10) teki Seinäjoen 76-raveissa kovassa lähdössä hyvän esityksen, ja tuli rehdisti maaliin asti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Asiallisesti avaava Elzar Creek on mennyt myös johtavan rinnalta, joten lähtöpaikka on pieni miinus.

Teija Karjalainen, Millstone's Dax (12) hyvää maanantaihin asti polki kannalleen viimeistelyt jäänyt poisjäänti talvi mennyt

Ajotaktiikka / juoksutoive: olisi jolkutellut toisten mukana

Varustemuutokset:

T4-2 / LÄHTÖ 5

Jukka-Pekka Niskanen, Jo pitempään hyvässä kunnossa ollut Oleg (2) juoksee nyt ihan hurmoksessa. Torniossa sen kieli meni startissa kuolaimen päälle. Jäpinöissään ollut ruuna laukkasi ensimmäisen kaarteen ahtaassa paikassa. Hevonen ei ollut ollenkaan ohjilla ja se vei miestä takasuoralla kunnes toinen hyppy tuli. Siinä kohtaa kieli tippui varmaan oikealle paikalle. Hylkäysuhan alla jouduin ajamaan tuon jälkeen hieman varman päälle, ja toinen kiekan annoin hevosen sitten vain mennä. Nämä talvikelit ovat tasavauhtisen menijän omia. Jos Oleg juoksisi nyt omiensa joukossa, niin menestys tuntuisi aika varmaltakin, mutta tässä on tosi kovia takana.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Meillä on tiedossa kisaan hyvä taktiikka, eli takamatkalaisilta karkuun, mutta miten tuon saa onnistumaan, on sitten ihan toinen juttu. Juoksupaikalla ei ole Olegille merkitystä.

Varustemuutokset: Oleg on ensiaskelillaan epävarma, joten siinä kohtaa eteen laitettavista putseista olisi apua. Toisaalta ne syövät vauhtia matkalla, joten varusteen käyttöön ottoa pitää vielä harkita.

Tuomas Pakkanen, Underlig (3) meni Bodenissa loppukaarteessa vinoksi, ja menetti siinä pelin. Jyväskylän startin perusteella hevonen yrityshaluja ei voi moittia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Takaa tulee kovia hevosia, joten pois alta on yritettävä ajaa.

Tuomas Pakkanen, Lakori (4) on hyvä talvihevonen. Tasaiselle menijälle olisi parasta, jos sillä pääsisi ajamaan viikoittain kilpaa.

Juha-Matti Paavola, Ylivieskanstartissaedessä pikkuisen seilattiin, ja kun hieman korjasin Fiilinkiä (5) niin se laukkasi heti. Tuon jälkeen ajoin tasaisesti porukka kiinni noin 27-vauhtia. Treenien perusteella tästä on ollut aina vaikea sanoa mitään, mutta starttien mukaan ori tuntuisi menevän koko ajan pikku hiljaa eteenpäin. Ykkönen on parempi lähtöpaikka kuin esim. kakkonen tai nelonen. Uskon Fiilingin tekevän nyt ihan oikean suorituksen. Vaikka näin kaukaa voittaminen ei ole todellakaan ihan helppoa, niin ravilla Fiilingin pitäisi nousta tosi lähelle kärkeä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kuski tuntee hevosen ja hän saa ajaa miten lystää.

Varustemuutokset: Samoillajatketaan.

Tuomas Pakkanen, Ihan hyvällä esityksellä kautensa Ylivieskassaavannut Vilma Lyydia (8) oli vähän tasainen eikä tamma ollut heti ihan terävimmillään. Starttien myötä herkkyyttä löytynee lisää.

T4-3 / LÄHTÖ 6/PD-1

Santtu Raitala, Willy Wingston (2) joutui poisjäännin takia sisäradalle. Olisin paljon mieluummin ottanut kakkospaikan. Ruuna on ollut joskus turhan innokas siivekkeen takana, ja pieni laukkariski on nyt olemassa. Todella paljon Kuopion juoksusta viikossa parantanut Willy Wingston teki Seinäjoella jättihyvän esityksen, joka oli mielestäni hevosen uran yksi parhaista.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Willy Wingston menee vähän joka paikasta, mutta ravilla pitäisi matkaan päästä.

Henry Ala-Korpi, Umberto Croft (4) sai viimeksi sellaisen juoksun kuin se tarvitsee. Ruuna tuli viimeiset 300 m alle 11-vauhtia. Voittoon ei ollut kuitenkaan mitään mahdollisuuksia. Vaikka tilaa olisi tullut aiemmin, niin en usko, että ohitukseen olisi ollut silloinkaan ollut mahdollisuuksia. Eteen päin menneen hevosen esitys oli selvästi parempi kuin Ylivieskassa, missä ykkössija saattoi kaatua viimeisen kaarteen haparointiin. Mitalisijoja taas tavoitellaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kovaa lähtevälle Umberto Croftille viimekertaisen kaltainen reissu olisi tällä hetkellä paras.

Varustemuutokset: Varusteita ei ole ollut tarvetta muuttaa.

Susanna Laulumaa, Tarhakaveri on potkinut pariin kertaan Captivatea (5) polveen. Toisen sellaisen takia se joutui jäämään viimeksi pois. Nyt tuolta toiselta hevoselta on otettu edestä kengät pois, ja Captivate on selvinnyt sattuneista tilanteista pintanaarmuilla. Hiitit on jouduttu ottamaan ilman seuraa, joten vauhdit ovat olleet rauhallisempia. Kotona iloisena ollut Captivate on ollut harjoituksissa sen oloinen, että kilpaa sillä päätettiin alkaa ajaa. Ruuna on ollut joskus hyväkin tauolta ja toisinaan taas sitten huonompi.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kuski tuntee hevosen hyvin, joten ajo-ohjeita ei ole tarvetta antaa. Tasainen reissu olisi kiva saada. Toivotaan, ettei Captivate näin heti paussilta jäisi johtavan rinnalle matkaamaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Marko Hakkarainen, Aslan L.C.:n (7) ajettavuus sisempää on selvästi ollut parempi, joten tällainen lähtöpaikka on pahastivastaan. Aslan L.C. on ollut kotona niin kuin aina ennenkin ihan kanuunantuntuinen. Näistä alkuasemista ruunan suoritus on ennalta itsellenikin aika iso arvoitus. Kisaan ei lähdetä henkseleitä paukutellen, vaan koetetaan saada hyvä ehjä startti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Aslan L.C. ei riitä tässä alussa nopeimmille. Pitää katsoa miten juoksu lähtee menemään.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Eija Sorvisto, Bebina (10) ei ole vielä koskaan saanut Ylivieskasta rahaa. Tosin tamman kunto on ollut noiden kisojen aikaan jo ohi, ja tälle huonommin sopivat kesäkelitkin olivat alkaneet. Lähtöpaikka on hyvä. Jos kaikki onnistuu, niin toton tuntumaan voisi olla taas mahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksu kahta sisintä rataa pitkin sopisi Bebinalle mainiosti.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Juhani Kärki, Sitkeä Stardust Fibber (12) teki viimeksi hyvän esityksen. Kunnon pitäisi olla säilynyt ennallaan. Lähtöpaikka on haasteellinen. Tästä tamma saa sopivan välistartin tulevaa Tampereen kisaa ajatellen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Perille asti tuleva Stardust Fibber pystyy tuollaiseen 900 m kiriin.

Varustemuutokset: Puolikupeilla hieman lämpimänä ennen starttia käyvä tamma kilpailee nyt ekakertaa vetolapuilla. Treeneissä niistä ei ole ollut haittaa.

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Kari Ylipahkala, Bluehouse's Power (1) palaa tauolta ihan ok-kunnossa. Pöpperöinen alusta olisi ruunalle hankala. Jos rata on sekunnin hidas, niin se on tiennyt tälle yleensä kaksi sekuntia huonompaa aikaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kuski tuntee hevosen hyvin ja saa ajaa harkintansa mukaan. Selkäjuoksulla parhaitten menneelle hevoselle lähtöpaikka on sopiva.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Marko Hakkarainen, Edellisissään hyvät esitykset tehnyt Bonanza Hoss (3) ei ollut huono viimeksikään. Tuo kisa kokeiltiin ajaa ilman sekkiä, mikä oli näin jälkeenpäin katsottuna virhe. Ruunan fyysinen kunto on tapissaan. Ravi on yhä hieman kulmikasta. Hokkakenkä ei ole tälle etu, ja uskon ravin paranevan, kun hevonen pääsee kesäkenkään. Fyysinen kunto niin hyvä kuin se voi olla. Lauantaiaamun viimeistelytkin sujuivat mainiosti. Mielestäni Bonanza Hossin voitto roikkuu jo vähän ilmassa. Pärjäämiseen pitäisi olla tässäkin mahdollisuudet.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvin lähtevällä Bonanza Hossilla ajetaan heti startista eteenpäin. Tälle käy vähän kaikenlaiset juoksut. Jos keulaan ei päästä, niin ajetaan sitten vaikka johtavan rinnalta. Loppuun ratkaisua ei jätetä.

Varustemuutokset: Sekki lisätään varusteisiin. Aiemmin hieman touhottanut Bonanza Hoss on ollut nyt rauhallisena, joten nyt sille saatetaan laittaa laput silmille.

Arto Komulainen, Joensuussa starttitilanteessa aika innokkaana ollut E.V. Jory (4) otti keulat. Avaus oli kova, ja kun rinnalta tuli prässiä, niin ruuna laukkasi. Vauhti ei ollut sinänsä syynä tuhon hyppyyn. Hevonen tuntui käteen muuten ihan normaalilta. Edellisellä kerralla Oulussa juoksunkulku meni E.V. Joryn kannalta. Jäimme alussa hännille, ja kirivaiheessa loppukaarteessa tämä otti vielä muutaman harha-askeleen. E.V. Jory ei ole ennen kilpaillut näin lyhyellä starttivälillä, ja on ennalta vaikea tietää miten tuo vaikuttaa sen käytökseen. Tässä ei ole vastassa yhtään ylikylän hevosta, joten normaalina ollessaan ja ravilla pysyessään E.V. Joryn uskoisi kamppailevan hyvistä sijoista.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Paljon riippuu paljon siitä miten Jos E.V. Jory käyttäytyy auton takana. Selkäjuoksu käy mainiosti. Jos ruuna haluaa lähteä reippaasti, niin keulastakin voidaan kokeilla ajaa. Kuolemasta en haluasi tällä ajaa.

Varustemuutokset: Ei muuteta.

Juhani Kärki, Cousin Evert (7) oli viimeksi sen tuntuinen, että jos lopussa luukut olisivat olleet auki, niin juhlapöytä olisi saatu kasaan. Tuossa juoksussa ruunan ei tarvinnut mennä missään kohtaa tosissaan, joten sille jäi kisasta hyvä mieli. Toivotaan, että startti vei taas eteenpäin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvällä avaajalla kuski ei vetäne heti startista liinoja kiinni.

Varustemuutokset: Viime kerralla käyttöön otetuilla vetolapuilla on hyvä ajaa.

Tuomas Pakkanen, Napakan alustan tarvitseva The One And Only (8) ei ole ihan huono hevonen näihin lähtöihin. Bodenissa tamma oli pikkuisen vino, ja tuo startti jouduttiin ajamaan hieman varman päälle.

Ajotaktiikka / juoksutoive: The One And Only jaksaa tehdä omaa juoksua, ja toinen tuhat ajetaan eteenpäin.

Varustemuutokset: Viime kerran vinouden takia hevoselle saatetaan kokeilla ohjasmartingaaleja.

Janne Lukkari, Napakka rata on Amos Shadowille (9) parempi. Oulussa alusta oli sellainen. Hevonen oli toivotunlainen, ja tuli täysissä voimissaan maaliin. Tuon esityksen perusteella edelliskerran vaisuus johtui ainakin osittain Kuopin radasta, joka sinä päivänä oli murenevaa sorttia. Ylivieskan viimeinen kaarre voi olla Amos Shadowille hankala, jos se on siinä kohtaa ulkoradoilla. Viime kisan jälkeen Amos Shadowia on liikuteltu normaalisti, ja toiveikkaina tähän starttiin tullaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Juoksun suhteen monipuolinen Amos Shadow on selkäreissulla parhaimmillaan. Kuskille kerrotaan sellainen ajotoive, ettei vielä matkalla ajeta johtavan rinnalle.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Mauri Jaara, Amos Shadow (9) tarvitsee pitävän pohjan. Kuopiossa pinta oli tälle hankala. Oulussa rata oli napakka, ja Amos Shadow pystyi selvästi parempaa suoritukseen. Lähtöpaikka vaikuttaa sopivalta.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksu täältä on tulossa.

LÄHTÖ 8

Janne Lukkari, Aiemmin haitanneiden ongelmiensa takiaikäisekseen vielärutinoimaton ja lapsellinen Hide Snow White (8) on mennyt talven aimo harppauksen eteenpäin. Juoksunkulun suosiessa tamma voi pystyä nousemaan lopussa kamppailuun kärkisijoista.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Viime kerran lähtö oli aika köykäinen, ja pystyi ajamaan johtavan rinnalta. Lähtöpaikka on ikävä, enkä halua tammalle samanlaista juoksua. Passiivisella taktiikalla nyt mennään, ja takapareista sitten lopussa koetetaan.

Varustemuutokset: Hevoselle tuntunut löytyneen sopivat varusteet, joten samoilla jatketaan.

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Tuomas Pakkanen, Ihan hyvän juoksun viimeksi tehnyt Lahjottu (2) oli vauhdin kiihtyessä hieman tasainen. Tamma kaipaisi loppuun pikkuisen enemmän puristusta, mutta tällaisenakin se on tähän tehtävään ihan pelattava hevonen.

Esa Kolppanen, Erehys (5) on harjoituksissa tosi laiska, joten tarkkaa virettä on ennalta vaikea tietää. Talvi on ollut meillä ensikertaa hyvä, ja sen ansiosta pystyimme aloittamaan näinkin aikaisin. Kalajoen rata ei ole ollut käytössä vasta kuin vähän aikaa, emmekä ole käyneet siellä kuin kerran. Kovemmat treenit on otettu kavereiden kanssa hiittisuoralla. Viime kauden avauksessaan laukka tuli lähtöön. Raville selvittyään hevonen kulki loppumatkan 28-vauhtia ja oli toinen maalissa, mutta hylättiin jälkeenpäin. Viime kaudella viimeiset 11 starttia ravia mennyt Erehys on ollut kotona pirteänä. Ehjällä juoksulla uskoisin orin yltävän neljän viiden sakkiin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka ei ole ihan paras mahdollinen. Erehys ei pidä liian hitaasta matkavauhdista. Jos se jää sellaisen aikana sisäradalle kiinni, niin laukka voi olla seurauksena. Vapaalta radalta parhaitten menevälle Erehykselle käy kaikenlaiset juoksupaikat.

Varustemuutokset: Erehys kilpailee nyt ensi kertaa hokit alla. Treeneissä niistä ei ole ollut hevoselle haittaa.

Tuomas Pakkanen, Antre (9) juoksi Jyväskylässä keulassa. Kuluneen oloinen sisärata murtui hevosen alta. Voitto meni tiukalle, kun vastustaja pääsi yrittämään ohitusta parempana pysynyttä open stretchiä pitkin. Voimia kunnossa olevalla Antrella oli tallella.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Antre on näihin sarjoihin tosi nopea ensiaskelillaan. Viitosradasta ei ole haittaa, ja eteenpäin ajetaan.

Henry Ala-Korpi, Taifun (14) teki viimeksi hyvän esityksen. Ilman koko toisen kierroksen ruuhkia ja loppusuoran haparointia tamma olisi voinut toinen maalissa. Näin lauantai-iltapäivällä osallistuminen ei ole täysin varmaa, kun hevosen yhdessä jalassa oli pientä lämpöä. Kahdelta takamatkalta korotettu olisi hyvä saavutus.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Sisärataa pitkin ajamalla saavuttaa näissä lähdöissä usein parhaan lopputuloksen.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Santtu Raitala, Vaarao (15) oli Jyväskylässä tosi hyväntuntuinen. Loppukaarteessa hevoselta lensi kenkä, ja tuossa taisi mennä voitto hyväntuntuinen. Vaaraolla oli tuohon kisaan pitkä tauko takana, joten sen ei varmaan pitäisi olla nyt ainakaan huonompi.

Santtu Raitala, Vinksahtin (16) kanssa aloitetaan nyt kilpailukautta. Kilpailurytmiin yritetään taas päästä. Tässä hieman katsotaan, että missä ollaan menossa. Sijoittuminen ei ole vielä nyt niin tärkeä kuin sitten jossain myöhemmässä kohtaa kautta.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Ravilla koetetaan kisa läpi päästä.

T4-vihje

Keskisen kauden toiset ravit päästään ajamaan mukavissa talviolosuhteissa, vajaan 10 asteen pakkasessa ja jäädytetyllä kovapohjaisella radalla. Varsin mielenkiintoiselta vaikuttavaan T4:n on tarjolla pelillisesti erilaisia varmoja.

T4-1 / LÄHTÖ 4

Varmaehdokkaat Hieman yllätysherkältä vaikuttavaan avauskohteeseen ei ole tarjolla tukevalta tuntuvaa ankkuria. Lähinnä sopiva tuohon tehtävään sopivimmalta tuntuisi Eco Creek (6). Juoksu porukan hänniltä meni viimeksi vähän vaikeaksi. Ori oli vielä loppukaarteessa voittokamppailussa tiukasti mukaan, kunnes kengän tipahtamisen aiheuttama laukka pilasi mahdollisuudet. Ennalta kiihdytystilanteen prospektit näyttävä tällä kertaa paremmilta. Pitkältä tauolta palannut Filius Felix (5) paikkasi auton takaa ottamansa laukan oikein lupaavasti. Mauri Jaaran mukaan hevonen on tuon jälkeen hyvin treenannut, joten se voisi pystyä tässä uransa toiseen ykköseen.

Yllättäjäehdokas/ Arvoitus Paussilta palaava valmentajaa vaihtaneen Circle Starin (3) vire on ennalta arvailujen varassa. Ravilla liukkaasti lähtevä ruuna voisi mielipaikalleen päästessään hallita juoksua aika pitkäänkin.

Juoksunkulku arvaus Circle Star (3) on terävä avaaja, jolle on näyttöä johtopaikalta menestymistä. Tauolta tuleva ruuna on tähän kohtaan monella tapaa arvoitus, mukaan lukien laukatta matkaan pääseminen. Vaikka Filius Felix (5) on nopea startista, niin se on vain kerran urallaan juossut keulassa. Lopputulos ei ollut paras mahdollinen, kun kisassa mentiin railakasta ylivauhtia. Näin ollen paikan sopivuudesta tai sopimattomuudesta hevoselle ei ole selvää näyttöä. Aiemmin varmasti matkaan päässyt ruuna laukkasi viimeksi auton irtoamishetkellä, joten on mahdollista, että startti otetaan nyt hieman varman päälle. Viimeksi starttitilanne näytti sellaiselta, että kuski päätti pakittaa Eco Creekillä (6) hännille. Edellisellä kerralla ajettiin alussa tasaisesti eteenpäin ja keulaan. Tuota voittoisaa taktiikkaa saatetaan taas koettaa, kun kiihdytys näyttää vähemmän hektiseltä kuin viimeksi. Tiiviisti ja varmasti autoa seuraavalla Mary's Lilyllä (8) tuskin yritetään omaa juoksua, vaan tammalle haluttanee mieluimmin kiva selkäreissu. Hieman hitaasti käynnistyvä Hard Chip (7) voi jäädä seiskalla melko tavalla takajoukkoihin. Mukavassa kunnossa kilpailevan Elzar Creekin (10) edestä saatetaan lähteä liukkaasti, joten tamma voi päästä aloittamaan kirinsä aika sopivalta etäisyydeltä.

A: 6,5,10 B: 3,7,1,11 C: 8,9,4,2

T4-2 / LÄHTÖ 5

Varmaehdokkaat Usealta pakilta starttaavat osanottajat ovat kilpailleet aika tavalla eri lähdöissä. Monet niistä eivät ole koskaan kohdanneet toisiaan, ja näistä alkuasemista voimasuhteet ennalta ovat hieman hämärän peitossa. Tulemisen merkkejä toissa startissaan antanut Fiiling (5) ei selvinnyt Ylivieskassa puhtailla papereilla lähtökiihdytyksestä. Tuon jälkeen meno oli ihan asiallista, mutta ei mitenkään häikäisevää. Parhaimmillaan lahjakkuus pystyy avaamaan kovaa. Jos kaikki on kohdallaan, ei voitto kolmesta huolimatta ole tässä mahdoton. Varsin mainiolla esityksellä kautensa aloittaneella Vilma Lyydialla (8) on nyt peräti 80 m takamatkaa. Tehtävä on vaativa, ja voi vaatia tammalta noin 27-tulokseen, mihin se alla startti saattaa hyvinkin kyetä.

Yllättäjäehdokas Viehko Venlan (1) viime kausi ei sujunut kykyjen edellyttämällä tasolla. Tauon jälkeen startti startilta eteenpäin mennyt vahva tamma saa tässä mainion juoksun kärjessä tai heti sen tuntumassa.

Juoksunkulku arvaus Paalun kaksikko ei pääse erityisen liukkaasti matkaan. Jompikumpi niistä johtanee kuitenkin kisaa aika pitkään. Kummankaan kyydit eivät riitä takamatkojen selvästi nopeampia vastaan, joten jo ensimmäisellä puolikkaalla vauhti pitäisi saada nousemaan lähemmäs 30-lukemia. Tuo ei ole välttämättä ihan helppoa. Toisen pakin Underlig (3) on alussa laukkavaaran takia hieman hidas. Startin onnistuessa Fiiling (5) avaa hyvin. Jos se pystyy etenemään avauskierroksen aikana johtavan rinnalle, saattavat edellä lähteneet olla isoissa vaikeuksissa voiton suhteen. Tämä kisa ei ole orin vuoden tavoitelistan kärkipäässä, ja kuskin vaihdoksesta huolimatta ajotaktiikka saattaa olla yhä aika maltillinen. Liukkaasti lähtevällä Vilma Lyydialla (8) ajettaneen kärkeä tasaisesti kiinni. Tiedossa on joka tapauksessa kova tehtävä, ja tuskin mitään kierroksen kiriä yritetään. Reissuun suunnattaneen vasta viimeisellä takasuoralla, ja mieluimmin silloinkin selässä. Tähti Kepulla (7) ei ole starttitilanteessa ketään ulkopuolella. Tuo helpottaa hieman ravilla matkaan pääsyä. Viime esitysten perusteella lähtölaukkariski on kuitenkin aika iso.

A: 5 B: 8,2,1,6,4,3,7

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Varmaehdokas: Seinäjoen Pronssidivisioonakarsinnassa loppua kovaa tulleelle Willy Wingstonille (2) jäi tuossa kisassa voimia käyttämättäkin. Laukka on joskus tullut alkuun, mutta ravilla matkaan päästessään nopea avaaja voi keulasta hallita kisaa alusta loppuun asti. Myös muilta juoksupaikoilta ykköseen on saumat.

Yllättäjäehdokas Hyvässä iskussa kilpaileva Stardust Fibber (12) tarvitsee tältä lähtöpaikalta menestyäkseen runsaasti tuureja, mutta sellaisella vahvasti loppua tulevan menestys ei ole tässäkään aivan niin mahdotonta kuin aamun peliprosentit väittävät.

Arvoitus Seinäjoella ensimmäisellä takasuoralla johtoon edennyt Aslan L.C. (7) piti lopussa muut varmasti takanaan. Huippulahjakkaan menijän Suomen saldo ei ole ollut ollenkaan sellainen kuin mitä se voisi olla, Koko ajan hyvin treenanneella hevosella on ollut kisatilanteessa ongelmia ravin kanssa. Tässä juoksusta tullee suurella todennäköisyydellä melko erilainen kuin viimeksi Seinäjoella, ja lopputulos on taas ennalta kysymysmerkki.

Juoksunkulku arvaus Ykköseltä Willy Wingstonilla (2) on aiemman perusteella pieni laukan vaara alkuun. Ravilla lähtiessään nopea starttari ottanee porukan heti komentoonsa, ja vetää pitkään. Hyvin avaavilla Quick Dieselillä (3) ja Umberto Croftilla (4) haettanee hyvää paikkaa sisäradalta mahdollisimman läheltä kärkeä. Captivate (5) ei ole sekään huono lähtijä. Jos mahdollisuuksia tulee, niin myös keulaan voidaan ajaa. Ruuna on juossut usein johtavan rinnalla. Näin tauolta Susanne Laulumaa ei toivonut sellaista juoksua. Aslan L.C. (7) ei ole mikään starttiraketti, joten lähtöpaikka on aika ikävä. Ylivieskan viimeistä kaarretta on vaikea ajaa kovin ulkoa, joten menestyäkseen kuskin on käännettävä Aslan L.C. reissuun jo ajoissa. Ruotsissa ruuna pystyi tekemään raakoja kierroksen kirejä, mutta raviongelmien takia vastaava ei ole meillä onnistunut.

A: 2 B: 7,5,4,12 C: 10,11,3,9,8,6

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Varmaehdokas: Eilen vauhdikkaan avauspuolikkaan aikana keulasta paineen alla laukkaan sortunut E.V. Joryn (4) ei ole ennen kilpaillut näin lyhyellä starttivälillä. Mikä on tuon vaikutus ruunan aina ennalta arvailujen varassa olevaan mielialaan on vaikea tietää. Kunto tuntuisi olevan mallillaan. Jos mielentila on oikea, niin mainiolta lähtöpaikalta E.V. Joryllä on tässä saumat menestykseen.

Yllättäjäehdokas Cousin Evertin (7) juoksusta Seinäjoella muodostui turhan vaativa, kun ruuna joutui kiertämään 14,5-vauhtisella avauskierroksen kolmatta. Viimeksi Ylivieskassa lopussa ei löytynyt tilaa, ja voimia jäi käyttämättä. Nopea avaaja voi saada seiskaradasta huolimatta juoksuasemat kärjen läheltä, eikä johtoon pääseminenkään ole täysin poissuljettua.

Juoksunkulku arvaus Heart Throb Power (5) on normaalisti tosi räväkkä startista, ja ruuna voi saada aluksi keulat. Noista asemista huumori ei ole tahtonut riittää ihan perille asti, joten selkäreissuun saatetaan tyytyä.Oman juoksun tekeminen ei oikein tunnu olevan Alfas Finansille (2) juttu, mutta kakkoselta asiallinen lähtijä saanee itselleen mainiosti sopivan imureissun. Bonanza Hossilla (3) on ollut viime starteissa laukan vaara alkuun. Ravilla asiallisesti avaavalle hevoselle käy myös keulajuoksu. E.V. Joryllä (4) ei satsattane hurjasti alkuun. Tuskin kiinnikään aletaan ottamaan, jos esim. johtoon pääsykin voisi olla mahdollista. Aika tiukasti autoa seuraavan Cousin Bowlin (7) johtoon eteneminen ei ole mahdotonta. Jos niin käy, niin asemista pidettäneen kiinni. Kuopion 76-päivänä kasiradalta alkuun laukannut The One And Onlyllä (8) pääsee tarvittaessa ihan mukavasti liikkeelle. Tuomas Pakkanen ei ilmeisesti satsaa starttiin, kun suunnitteli lähtevänsä omaan juoksuun kykenevällä tammalla kiriin toisen tuhannen aikana. Bluehouse's Power (1) ei ole erityisen terävä ensimetreillä, ja voi jäädä startissa melko syvällekin sisäradan syövereihin. Kari Ylipahkalan mielestä selkäreissu on ruunalle sopivin, ja sellainenhan olisi nyt tulossa. Toinen Amos Shadowin (9) edestä lähtevistä avaa hyvin, joten hevonen voi saada ihan mukavatkin asemat parijonosta.

A: 4,3,9 B: 7,2,8,1 C: 6,11,5,10,12

T4-systeemit

Pieni: 6,5 (10,3) 5 (8,2) 2 (7,5) 4,3,9,7,2 (8,1) = 10 riviä

Suuri: 6,5,10,3,7,1,11 (8,9) 5 (8,2) 2,7,5,4,12 (10,11) 4,3,9,7,2,8,1 (6,11) = 245 riviä

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Troikkapelin tukipilari Kahdella ykkösellä kautensa aloittanut Antre (9) on sen verran terävä starttari, ettei ole ihme vaikka ruuna keikkuisi keulassa jo ensimmäisessä kaarteessa. Hyvin asemiaan puolustavan Antren ohittaminen ei ole helppoa, ja sijoitus kolmen sakissa tuntuisi ennalta aika todennäköiseltä.

Yllättäjäehdokas. Kyvykäs, mutta melkoisen epävarma Vaarao (15) olisi Santtu Raitalan mukaan ollut Jyväskylässä lähellä voittoa, mutta kengän tippuminen loppukaarteessa sysäsi hevonen laukalle. Ravia mennessään Vaarao voi pystyä nousemaan kolmesta pakista huolimatta kamppailuun mukaan.

Arvoitukset Moni hevosista palaa kisaan tauolta. Noiden osaottajien suhteen vire on ennalta arvoitus. Tuohon kategoriaan kuuluu myös lahjakas Vinksahti (16), jolle Santtu Raitalan mukaan näin alkuun päätavoite on ehjä juoksu.

Juoksunkulku arvaus. Paalun osanottajista Uutelan Mimosa (3) ei osallistunen keulakamppailuun. Muut kolme avaavat asiallisesti. On vaikea ennakoida kuka niistä on alussa nopein. Räväkästi käynnistyvä Antre (9) saattaa singahtaa johtoon jo hyvin varhaisessa vaiheessa kisaa. Vetotyöt sopivat, joten asemista pidetään. Ainoa varmalta asia tuntuisi olevan, että laukkoja tulee. Tässä kohtaa ei ole mielekästä lähteä arvailemaan juoksutapahtumia ennakkoon kovin tarkkaan, kun osumismahdollisuus vaikuttaa minimaalisen pieneltä.

A: 9,15,1,5,11,16 B: 2,4,14,7,6 C: 8,3,10,13,12

Muut lähdöt

  1. 7. Hyvityksen Pyry – 1. Novan Voitto – 9. Törmän Ohjus – 2. Vihjeen Varma – 4. Helkan Terttu – 10. Tuittura 12. Aavan Superi – 13. Lintsari (5. Marti – 6. Jets Velhotar)

  2. 11. Luna De Paris – 7. Adrianne H – 6. Son's Line – 4. Fancy Creek – 9. Ranch Penelope (10. Annie Sue 3.Twist Villagio)

  3. 1. Walk a Mile – 8. Long Night – 12. Big Brave – 10. Mr Vida – 11. Be My Hot Stuff (2. Fantom Sundance – 6. Midnight Coger)

  1. 6. Caldera Amour – 11. Honey Star – 8. Hide Snow White – 3. Estelle It – 1. Grimson Faith – 9. Perberg – 5. Strait Hero – 7. Prayer's Affair – 10. Fianna – 2. Lucky Choice (12. Bullet Bill)

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen 

Vihjeet