Vihjeet 5.4.2019

04.04.2019

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 1

Jukka-Pekka Niskanen, Fyysisesti hyvässä kunnossa olevalla Le Mans Wheelsillä (4) oli Torniossa pito-ongelmia. Rovaniemellä ruuna oli matkalla hölmöillyt kaksi kertaa laukalle. Tuon takia en voinut ajaa hevosta loppusuoralla, ja se tuli voimissaan maaliin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Ravia kokeillaan ajaa kisa läpi.

Varustemuutokset: Le Mans Wheelsille vaihdetaan koko laput, jotta se keskittyisi paremmin kilpailemaan. Tätä auttaa, kun nyt saadaan ottaa hokkeja pois

Petteri Joki, Viikko koelähdön jälkeen talliin tullut Nehemiah (6) on ollut meillä treenissä kuukauden verran. Mukavasti alkulaukan jälkeen kokeessa kulkenut laiska, iso honkkeli hevonen on mennyt asiallisesti harjoituksissa. Ennalta pärjääminen tässä ekakisassa on jonkinlainen kysymysmerkki, mutta siihen pitäisi olla tässä aika tavallisessa oloisessa seurassa mahdollisuuksia. Sattuneen haaverin takia osanotto ei vielä näin torstaiaamupäivällä vielä ihan varmaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtö on pieni, ja tässä kohtaa ajellaan vielä paljolti sen mukaan miltä tuntuu.

Varustemuutokset: Nehemiahilla oli koelähdössä kokolaput. Äänille arka hevonen laukkasi, kun se ei nähnyt niiden takaa. Tähän kisaa silmille laitettaneen puolilaput.

LÄHTÖ 2 / T4-1

Eija Sorvisto, Glimmer Creekille (6) voltista ravia lähteminen on ollut vaikeaa, ja siksi sille on jouduttu katsomaan autokisoja. Santtu Raitalan mukaan koko ajan monessa suhteessa eteenpäin menneelle tammalle ei löytynyt viimeksi missään kohtaan reikiä, eikä se päässyt maalisuorallakaan irti. Edelliseen starttiin kengitystä kevennettiin ensikertaa. Tuolla balanssilla hevonen löi polviinsa. Lisääntyneen laukan vaaran takia kuski ei ajanut lopussa, ja vain tasainen esitys tuotti kakkossijan. Nyt Glimmer Creek on mukana hieman epäsopivassa sarjassa. En usko tuolla olevan merkitystä, kun hevoselle on kertynyt starttien myötä jo rutiinia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kuski saa ajaa tilanteen mukaan. Glimmer Creek menee kotona kaikilta paikoilta. Santtu Raitalan mielestä hevonen oli viimeksi startissa aika varmaoloinen, eikä ole mahdotonta, että alkuun jo panostetaan. Jos Glimmer Creek sattuu pääsemään keulaan, niin sieltäkin saatetaan ajaa.

Varustemuutokset: Viime kisaan hokit edestä pois. Jos Oulun rata on taas tapansa mukaan hyvä, niin myös takaa hokit saatetaan ruuvata irti.

Jukka-Pekka Niskanen, Short In Notesille (8) laukat olivat alkuun melkoinen riesa. Nyt hevonen on alkanut ravata. Short In Notes jaksaa mennä, mutta vauhtia sen pitää saada vielä lisää. Oikeaan suuntaa mennyt ruuna koetaan saada kesään mennessä vielä paremmaksi. Short In Notesille tämä on välistartti Ylivieskan sopivaa tehtävää ajatellen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Johtavan rinnalta, kuten viimeksi Bodenissa, isot liikkeet omaavalla Short In Notesilla olisi helpointa ajaa.

Varustemuutokset: Vielä perusvehkeilläjuoksevan Short In Notesinkorvia ei vielä kisatilanteessa aukaistu.

Janne Soronen, Viimeksi He Man Gran (9) oli vielä lämmittelyn ja pruuvin hiljaisemmissa vauhdeissa hyvänoloinen. Se oli jo tottunut edellisten kertojen pitäviin jääpolanneratoihin. Alusta vaihtui hiekkapintaan. Herkkä ruuna ei osannut heti mennä kovempaa olosuhteissa, jotka olivat erilaiset. Vaikka He Man Gran on viimeisen puolen vuoden aika varmistunut ja kehittynyt, niin omanlaisena hevonen on vieläkin luonteeltaan vähän kuin pikku varsa. Hyvän jakson omaavalla He Man Granillä on hyvä tyyli mennä, jos kisa lähtee sen kannalta alkaa oikealla tavalla. Ruunan ravilla menemisestä ei uskalla antaa mitään takuita, varsinkin kun balanssi muuttuu tähän kisaan radikaalisti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Sen mukaan ajetaan miltä He Man Gran tuntuu. Jos hevonen vaikuttaa hyvältä, niin jo matkalla saatetaan ajaa eteenpäin, kun paikka johtavan rinnallakaan ei ole omaan juoksuun kykenevälle hevosella pärjäämisen este.

Varustemuutokset: Jatkon tärkeämpiä tehtäviä ajatellen kisa ajettaneen testimielessä ilman kenkiä. Tuota asiaa ei ole lyöty vielä täysin lukkoon. Muuten samoilla jatketaan.

Kari Alapekkala, Costasera (10) oli selkeästi parempi toiseen starttiin kuin mitä se oli kauden avauksessaan. Ikänsä laukkaillut tamma olisi voinut olla eturivistä turhan hätäinen. Näin takaa hevonen pysyy rauhallisempana. Hyvän viime esityksen perusteella Costasera voi ravia mennessään ja juoksun onnistuessa kyetä kamppailemaan kärkisijasta.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksu täältä on tulossa. Tilanteen mukaan lopussa kiriin lähdetään.

Varustemuutokset: Hokat ovat edelleen alla, mutta lyhyemmät kuin viimeksi.

LÄHTÖ 3 / T4-2

Markku Kíljala, Jyväskylän lähdössä oli mukana paljon hevosia,ja vielä rutinoimaton Touho Tähkä (5) hätääntyi kuskin mukaan ensimmäisessä kaarteessa laukalle. Ruuna ei osaa vielä kovemmassa vauhdissa antaa laukkaa alas, ja sen meni pitkäksi. Ravin löydyttyä hän vain ajeli ruunalla maaliin. Nyt lähtö on selvästi pienempi. Olemme päässeet treenaamaan tähän viikkoon asti ihan normaalisti talviolosuhteissa. Keskiviikkona jouduimme ajamaan hieman jo varovaisemmin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Touho Tähkä on lähtenyt voltista ihan kohtuullisesti. Tämä ei ole starteissaan päässyt keulaan, mutta tuolta paikalta Touho Tähkä saattaisi olla parhaimmillaan.

Varustemuutokset: Hokit saadaan pois. Tuosta kuski uskoi olevan hyötyä Touho Tähkän etusen liikkeelle.

Johanna Huovinen, Marti (7) teki viimeksi ihan pirteän ja hyvän esityksen. Ennen tuota kisaa päästiin kohtuullisesti ajamaan jääpinnalla.Tällä viikolla treenitiet ovat olleet niin pehmeitä, ettemme ole voineet päästellä kuin yhdessä kohtaa. Jos hokit olisi voitu ottaa pois ja harjoittelemaan olisi saatu tehdä normaalisti, niin uskoa hevoseen olisi ollut enemmän. Nyt tarkempaa pärjäämisestä on vaikea mennä sanomaan mitään kovin tarkkaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kuski saa ajaa, kuten parhaaksi näkee. Lähtöön pitänee kuitenkin satsata, jotta Marti saisi juoksupaikan läheltä paalun hevosia.

Varustemuutokset: Alla on viime kerran tapaan lyhyet hokit, ja muutenkin samoilla jatketaan.

LÄHTÖ 4 / T4-4 / PD-1

Mauri Jaara, Hyvin treenanneelle Don Juan Sisulle (1) piti saada startti tähän väliin. Vaikka maili ei ole tämän hevosen matka, niin mukaan lähdettiin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Don Juan Sisu lähti Kaustisella auton takaa hyvin matkaan. Keulasta ajetaan, jos sinne päästään. Ykkösradalta kaikkein ulkopuolella pitäminen on kuitenkin ennalta jonkinlainen arvoitus.

Varustemuutokset: Don Juan Sisu ei ole parhaimmillaan hokit alla, ja kesäkenkään pääsemisestä on sille hyötyä.

Petteri Joki, Only Eyes Broline (3) on paremmin kolmen kilometrin kuin mailin menijä. Tämä oli hieman pakkoluontoinen ilmoitus, kun sopivia lähtöjä hevoselle ei ole ollut vain tarjolla. Hyvin treenanneen oriin kuuluu tässä pärjätä. Ykkössijalle yltäminen on kuitenkin paljolti juoksutapahtumista kiinni.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Yritetään päästä johtavan rinnalle. Only Eyes Brolinea ei ole tarkoitus ottaa siellä kiinni, vaan tempoa koetetaan pitää yllä

Varustemuutokset: Ilman etukenkiä koetetaan ajaa. Tuo helpottaisi menoa ja parantaisi lähtönopeutta.

Jukka-Pekka Niskanen, Kaikissa kolmessa kisassa, missä olen Alfas Finansia (4) ohjastanut, on hevosella jäänyt korvat kiinni, kun tilaa ei ole löytynyt. Tässä rahojen puolesta kovassa seurassa Alfas Finans voisi juoksun onnistuessa yltää kärjen lähelle.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Alfas Finans ei ole ensiaskelillaan erityisen nopea, joten tamman ei ole välttämättä aivan helppoa saada tarvitsemaansa tarkkaa juoksua.

Varustemuutokset: Kenkien poissaamisesta olisi tälle hyötyä, mutta en tiedä mitkä ajatukset valmentajalla on tuon asian suhteen.

LÄHTÖ 5 / T4-4 / PD-2 / Troikka

Maarit Takalo, Suomen uran avauksessaan Ylivieskassa mukavan juoksun tehneen Kamikaze Tooman (2) voitto oli heti aika tipalla. Maalipaalu tuli vain meidän kannalta vähän liian aikaisin vastaan. Tuon esityksen perusteella oikeilla jäljillä hevosen kanssa ollaan. Matka on uusi, ja tässä meillä on kovia vastassa, joten pärjääminen edellyttää tuureja juoksun suhteen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kamikaze Tooma oli Ylivieskassa esittelyssä vielä aika menollaan. Starttiin se oli sitten kuitenkin lunki. Nyt osaan varmaan lähteä sillä hieman paremmin matkaan. Pitkällä matkalla selkäjuoksu olisi tällekin parempi.

Varustemuutokset: Varusteet olivat Ylivieskassa ilmeisesti kohtuullisen oikeat, eikä muutoksia tarvitse juurikaan tehdä. Kotona paikat ovat vielä sellaiset, että hokkikenkä on oltava alla. Viime kerrasta hokkeja hieman lyhennetään.

Janne Soronen, Koko ajan kehittynyt ja vauhtia lisää saanut Enter Mayweather (3) on hyvä saanut olla mielellään yksi kierros enemmän, joten 3100 m uskoisi sopivan. Ainoa miinus tällä kertaa on lähtötapa. Vaikka kolmonen on tälle varmaan yksi parhaista radoista, niin ravilla matkaan pääsemisen mahdollisuus on vain fifty–fifty. Vaikka laukkaa ei tulisikaan, niin Enter Mayweather voi jäädä hieman kauas kärjestä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Vielä viime vuonna Enter Mayweather oli sen verran arka, että keulasta sillä olisi ollut vaikea ajaa. Aikuistunut ruuna on juossut nyt treeneissä tuolla paikalla ilman ongelmia, joten aika tavalla kaikki asemat parijonossa sille sopinevat.

Varustemuutokset: Raviaan parantaneella Enter Mayweatherillä ei ole ollut enää entisenkaltaisia vaikeuksia kurveissa, joten varusteita ei uskalleta alkaa muuttamaan.

Petteri Joki, Sopivan reissun perästä Torniossa keveillä ohjilla maaliin tullut Walk Out (4) on treenissä jaksava hevonen, mutta startissa ruuna on ollut monesti hieman turhan menollaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Reipasta lähtevä Walk Out saanee tässä alussa keulat. Varsinkin tässä tehtävässä ruunalle selkäreissu on parempi, joten hyvä hevonen saatetaan päästä eteen.

Varustemuutokset: Muuten samat, mutta hokit otetaan pois alta.

Mauri Jaara, Hyvän juoksun Rovaniemellä tauolta tehnyt Digital Passport (9) ei päässyt Kuopion pöpperöisellä alustalla mihinkään. Nyt se saa juosta kesäradalla, joten tuon asian suhteen kaikki pitäisi olla kunnossa. Ravin sujuessa ruunan pitäisi selvittää tämäkin matka.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Digital Passport on pärjännyt aika tavalla kaikilta juoksupaikoilta. Täältä tulee selkäreissu, mikä on näin 3100 matkalla ihan hyvä asia.

Pasi Väisänen, Olin pettynyt Up All Nightin (10) viime sijoitukseen. Päätöspuolikas tultiin viimeksi kovaa, eikä ruuna ottanut tilaa saatuaan enää uudestaan vauhtia. Edelleen hyvin treenannut Up All Night on saanut sekä hierontaa että muuta pikku hoitoa ja ravi on ollut letkeää. Loppukurviin henkisen puolen ongelmien takia Up All Night on ennalta jonkinlainen pieni arvoitus. Kisan hevosemme ovat keskenään aika tasavertaisia, kun tällä startti on selvästi lähempänä. Totoon tuntumaan on tämän kanssa odotukset. Toki parempikin voisi olla mahdollista.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Up All Night tarvitsee ehdottomasti selkäjuoksun.

Varustemuutokset: Kaikki kengät saatetaan ottaa pois, mitä ei ehkä koskaan ennen. Tuo saattaisi helpottaa hevosen viimeisen kaarteen raviongelmaa.

Jukka-Pekka Niskanen, Decamerone (11) oli ilmoitettu Oulun helmikuun lopun kisaan, mutta lievien ähky oireiden takia se joutui jäämään pois. Valmistautuminen Rovaniemellekin meni tuon ongelman takiapenkin alle. Siihen nähden esitys startissa oli ihan ok, vaikka ruunan lihakset menivät lopussa pikkuisen jumiin. Viikolla ajettujen sievien perusteella hevonen ei ole vielä aivan huippukunnossa, kun sen kroppa ei toiminut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Decameronen uskoisi menevän tämänkin matkan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Voltin ykkönen takamatkalla ei ole meneväiselle ihan paras lähtöpaikka. Normaalisti Decameronella on ajettu aika rohkeasti. Tässä vaiheessa selkäreissu on todennäköisempi vaihtoehto. Tilanteen mukaan kuitenkin mennään, ja jos vauhti meinaa mennä liian verkaiseksi, niin toimenpiteisiin ryhdytään.

Varustemuutokset: Muuten samat, mutta hokit otetaan pois.

Pasi Väisänen, Tauolta palaileva Zirkon Hoss (14) tarvinnee aiemman kokemuksen perusteella taas startin alle. Jostakin piti aloittaa, ja tämä 3100 m matka sopii tuohon tarkoitukseen tälle hevoselle mainiosti. Viime syksynä ruunan toisen takanen hankkarin hieman reagoi, ja sen takia jäätiin tauolle. Kotona pirteänä ollut Zircon Hossin kävi vajaa viikko sitten hiitillä. Muuten sillä on otettu huonojen kelien takia lähinnä vetoja. Ravi on ollut niissä hyvää. Samanlaista menestystä kuin tallikaverilta tätäkin odottelen, eli neljän sijoitusta neljännen sijan paikkeille.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvin ajokkinsa tunteva kuski saa tehdä ratkaisut tilanteen mukaan. Eteenpäinkin voidaan ajaa, jos tempo vaikuttaa vaativan sellaista, ja hevonen tuntuu siltä.

Varustemuutokset: Jenkit perään, ja kaikki kengät otetaan pois. Zirkon Hossin ravilla menemisen kannalta viimeksi mainittu on iso etu.

Kari Alapekkala, Olin tyytyväinen Willy Fogin (15) hyvään viime esitykseen. Matkalla mentiin hiljaa. Takapareista päätöstuhannen ulkoa kirinyt ruuna joutui kiertämään loppukaarteen peräti neljättä rataa. Tuollaisella juoksulla Oulussa voitetaan tosi harvoin. Mainiosti myös tuon jälkeen treenannut Willy Fog on mennyt starttien myötä eteenpäin. Vielä viimeksikään se ei ollut ihan parhaimmillaan. Uskon Willy Fogin parantavan edelleen, kun se saa lisää kisoja alle. Ruuna olisi ylivoimaisesti paras keulasta. Vaikka Willy Fog olisi nopea startissa, niin epävarmuuden takia alkuun ei ole pystytty vielä satsaamaan. Juoksun onnistuessa pärjäämiseen pitäisi olla taas mahdollisuudet.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kiriin toivotaan hyviä selkiä eteen.

Varustemuutokset: Takana olevia hokkeja lyhennetään, ja edestä hokit otetaan pois. Tuosta on hevoselle hyötyä, ja vauhtia tulee lisää.

T4-vihje

Treeniolosuhteet ovat tällä hetkellä monin paikoin aika huonot. Hokkien poissaamisesta on toisille etua kun taas toiselle ei. Kenkiäkin voidaan riisua pitkästä aikaa, mikä saattaa mullistaa voimasuhteet päälaelleen. Pelaamisen kannalta haasteelliselta vaikuttava T4:n on tarjolla taas tukipilareita, mutta ei välttämättä erityisen edullisia.

T4-1 / LÄHTÖ 2

Varmaehdokas /Arvoitus Lupaavanoloinen He Man Gran (9) on vahva menijä, joka kykenee tekemään omaa juoksua. Ruuna kohtaa tässä aika sopivatuntuiset vastustajat, ja ehjällä esityksellä voittoon pitäisi olla aika mukavat saumat. Ravi ei ole kuitenkaan aina ihan yhtä sujuvaa, ja jonkinasteinen laukan vaara roikkuu yhä ilmassa. Janne Sorosen mukaan He Man Granillä kokeillaan mahdollisesti ajaa kokeiluluonteisesti ilman kenkiä, mikä vielä lisää kysymysmerkin suuruutta.

Yllättäjäehdokkaat: Pitkältä tauolta vielä tosi tukkoiselta vaikuttanut Babaraz (1) voi pystyä startti alla paljon parempaan. Mahdollisesti heti kärjen takana matkaava tamma ei ole välttämättä ulkona minkään sijan suhteen.

Arvailua juoksunkulusta Tällaisen matalan lämminveristen koitoksen alun juoksutapahtumien arvaaminen on aina vaikeaa. Jotkut saattavat päästä kokeilemaan lähtönopeuttaan ensikertaa kesäbalanssissa. Tuo voi muuttaa voimasuhteita alun kiihdytyskilpailussa dramaattisestikin. Tosi pitkältä tauolta Ouluun palanneelle Babarazille (1) viimeinen puolikas oli vielä liikaa. Tiiviisti autoa seuraavalle meneväiselle tammalle haettanee nättiä reissua kärjen läheltä. Asiallisesti siivekettä seuraavalle Hyacinthille (3) kelvannee mahdollinen mukava paikka sisäradalla kärjen takana. Pikku hiljaa parantavan Glimmer Creekin (6) rattailla myös startit auton takaa on otettu korostetun varman päälle. Viimeksi lopussa ilman kiritilaa jääneellä tammalla saatettaisiin ajaa kohta hieman rohkeamminkin, kun hevonen oli ollut Kaustisen kiihdytyksessä jo varmemmanoloinen. Bodenissa Short In Notesille (8) teki kelpo esityksen johtavan rinnalta. Jukka-Pekka Niskasen mielestä tässä vaiheessa paremmin jaksavalle kuin vauhdikkaalle hevoselle tuo juoksuasema käy mainiosti. Takarivi ei ole sinänsä huono lähtöpaikka He Man Granille (9). Askelluksen ollessa kohdillaan, voi kuski kääntää riskin ajokkinsa reissuun, kun paikka toisella ilman apuakaan ei ole voiton este. Tauon jälkeiseen toiseen kisaansa merkittävästi parantaneelle Costaseralle (10) takarivin paikka on Kari Alapekkalan mukaan parempi, kun starteissaan paljon laukannut hevonen on sieltä rauhallisempi. Costasera teki Torniossa aivan hyvämittaisen kirin, ja vastaava tammalla voi olla taas edessään.

A: 9 B: 6,10,8,1 C: 3,12,11,5,2

T4-2 / LÄHTÖ 3

Varmaehdokkaat Jyväskylässä raville selvittyään asiallisennäköisesti maalin asti juossut Touho Tähkä (5) saattaisi olla Markku Kiljalan mielestä parhaimmillaan keulapaikalta, ja sinne hevonen voisi tässä päästä jo alkumatkasta. Jos hokkien poissaamisesta on, kuten valmentaja arveli, on hyötyä, voi Touho Tähkä olla takamatkalaisille liian vaikea kiinniotettava. Marti (7) on aloittanut tauon jälkeen mukavan nousujohteisilla esityksillä. Pienessä lähdössä kahdesta takamatkasta ei ole välttämättä isoa haittaa. Mahdollisuudet kivaan reissuun kärjen tuntumassa ovat olemassa. Marti on suomenhevoseksi hyvä vaihtamaan rytmiä, ja tuota etuaan se voi taas päästä lopussa käyttämään. Viikon huonojen treeniolosuhteiden takia hevosen vire oli Johanna Huoviselle pieni kysymysmerkki.

Yllättäjäehdokas: Vahvasti perille asti tuleva Hemin (8) peliprosentit voivat jäädä liian kauas suosikkiparin vastaavista.

Arvailua juoksunkulusta Kohtuullisen mukavasti käynnistyvä Hilma Hilpeämieli (1) saanee ykköseltä nätin reissun kärjen takana. Näppärästi voltista pyörähtävä Jets Velho (3) voisi pujahtaa alussa johtopaikalle. Asemista tuskin pidetään kiinni, jos sopivaa vetoapua on saatavilla. Touho Tähkä (5) voisi päästä tässä ensikertaa urallaan juoksemaan keulassa. Tuossa tapauksessa ori saattaa pystyä johtamaan kisaa alusta loppuun asti. Asiallisesti lähtevän Jenkkihymyn (6) keulaan pääseminen pakista huolimatta ei ole mahdotonta. Sujuvasti, ja yleensä aika varmasti voltista avaava Marti (7) saattaa olla kahdelta pakilta jo varhain kärjen lähellä. Nopean oriin kanssa kiriin lähtemisessä ei kiirettä ole suuremmin. Sopivista asemista tuon voi ehtiä tehdä vielä loppusuoralla. Hyvällä mallilla kautensa aloittanut Hemi (8) voisi ehjällä juoksulla tavoitella tässä jopa uran avausykköstä. Vahvasti perille asti tulevaa Riuska-Pojua (10) eivät kesää kohti kiihtyvät vauhdit suosi, vaan epävarmuus niiden takia saattaa yhä lisääntyä.

A: 5,7 B: 8,10 C: 6,3 D: 2,9,4

T4-3/ LÄHTÖ 4 / PD-1

Varmaehdokas Don Juan Sisu (1) voi pystyä pitämään alussa kaikki ulkopuolellaan, ja johdattamaan porukkaa perille asti. Hieman laiskasti kotona menevällä vähän tasavauhtisella oriilla on kisaan puolentoista kuukauden starttiväli, joten kovin isolla kannatuksella se ei ole mailin matkalla mikään huippu maistuva ankkuri.

Yllättäjäehdokas: Mainiossa kunnossa kilpaileva Quartam De Caelo (7) voi jäädä kannatuksessa turhan kauas kahdesta suosikista.

Arvailua juoksunkulusta Don Juan Sisu (1) ei ole ollut ensiaskelillaan hirveän terävä, Heti sen ulkopuoleltakaan ei lähdetä ihan raketinlailla liikkeelle, joten ori voi pystyä ottamaan johtopaikan haltuunsa. Lyhyellä matkalla asemista ei vapaaehtoisesti varmaan luovuta. Daddy De Touchyvon (2) on päässyt jonkin kerran aivan kivasti matkaan, mutta keulojen ottaminen tässä hieman yllättäisi. Mainiossa iskussa oleva, ja nyt omassa seurassa kilpaileva Only Eyes Broline (3) ei kiihtyne niin terävästi, että ihan omin avuin johtoon pääsyyn olisi mahdollisuuksia. Paikka johtavan rinnallakaan ei tosin vie vahvanoloisen menijän kaikkia voittomahdollisuuksia. Noita asemia Petteri Joki tuntuikin tavoittelevan. Sinne päästessään hän aikoi pitää matkavauhdin reippaana. Periaatteessa ihan kivasti avaava Alfas Finans (4) ei ole ollut Jukka-Pekka Niskasen mukaan ensimetreillä erikoisen räväkkä, ja tamman tarvitseman nätin reissun saaminen ei ole ollenkaan varmaa. Wille Caramellille (6) käy vapaan reissu. Taas paussilta tulevalle ruuna on tähän kohtaa aika täydellinen arvoitus. Hyvään vireen löytäneelle, asialliseen kiriin kykenevälle Quartam De Caelolle (7) voisi hyvä kiva paikka toisella radalla riittää menestykseen. Keulaan pääsy seiskaradalta olisi pieni yllätys, mutta ei aivan poissuljettua. Reippaasti avaavalle Spartan Furylle (8) haettanee kovassa ylisarjassa kasiradalta vain mahdollisimman kivaa juoksupaikkaa. Useimmiten aika liukkaasti lähtevä Amelia Frost (9) voisi saada imureissun johtavan takana, mistä jopa mitaleille voisi olla saumat.

A: 1,3 B: 7,9,6 C: 5,4,8,2

T4-4 / LÄHTÖ 5 / PD-2, Troikka

Varmaehdokas Arvoitukselliseenstayerlähtöön en onnistunut havaitsemaan yhtään sellaista osanottajaa, jota uskaltautuisin suosittamaan kupongille kohteen ainoaksi merkiksi.

Yllättäjäehdokkaat Tässä kokonaisuutena ottaen tasaisenoloisessa koitoksessa en osaa ainakaan ilman tietoa pelijakaumasta nostaa yhtäkään hyvää potin tekijää esiin.

Arvailua juoksunkulusta: Kohtuullisesti käynnistyvä Lady Spell (1) on sievällä juoksulla suoriutunut 3100 m, joten sellainen tammalle koetettaneen taas saada. Ruotsissa hyvin voltista avanneella Kamikaze Toomalla (2) otettiin Suomen ekakisassa alku varman päälle. Viron puolella tällä matkalla mainiosti pärjänneellä hieman tasavauhtisella ruunalla saatetaan ajaa nyt jo rohkeammin. Mainiossa iskussa olevalle Enter Mayweathrille (3) pitkä matka käy Janne Sorosen mielestä hyvin. Voltista lähdön onnistuminen hänen on mukaan kaikkea muuta kuin varmaa. Laukan vaaraksi hän arvio n. 50 %:n. Ravillakaan Enter Mayweather ei lähde kovaa. Eteenpäin ajaminen omaan juoksuun hevosella on kuitenkin mahdollista, eikä jo alkumatkasta johtoon pääseminen ole mahdotonta. Walk Out (4) ottanee alussa johtopaikan haltuunsa. Petteri Joen mukaan hieman meneväiselle ruunalle otetaan mieluusti hyvä veturi eteen. Sopivalla selkäreissulla loppua kivasti kirivän ruuna voisi pystyä nousemaan lopussa jopa kamppailuun mukaan. Pitkältä paussilta palaava Irwin Saknussen (5) pääsee ravilla hyvin liikkeelle, mutta laukkariski alkuun on aika iso. Dirk Diggler Sisun (6) lähtönopeudesta voltista ei ole näytön puutteen takia mitään käsitystä. Anderman (7) ei ole ollut yleensä alussa kovin terävä. Viimeksi hieman yllättäen takamatkan juoksulangalta keulaan asti edennyt, ja loppusuoran ulospäin aurauksen takia kolmanneksi tuomariston toimesta tiputetulle Foxlanderille (8) saatetaan suljetulta paikalta tarjota selkäreissua. Kuopiossa alusta oli Mauri Jaaran mukaan Digital Passportin (9) kannalta vääränlainen. Rovaniemen kauden avauksessaan ruuna kesti maltillisen matkavauhdin perästä toiseksi. Tältä lähtöpaikalta kuski kaavaili ajokilleen selkäreissua. Fyysisesti hyvällä, mutta henkisesti hieman epävakaalla Up All Nightille (10) liftataan ilmeisesti mahdollisimman pitkään selissä. Decameronella (11) oli ollut ennen Rovaniemeä ongelmia, eikä se tauolta palaaja jaksanut puristaa loppuun asti ihan täysillä. Jukka-Pekka Niskasen mukaan viikolla ajetun hiitin perusteella hevonen ei ole vieläkään aivan parhaassa iskussaan. Matkavauhdin mennessä turhan verkkaiseksi asemia voidaan lähteä kuitenkin kohentamaan. Hieman ailahtelevan Bluehouse’s Powerin (12) rattailla kiri ei aloittane liian aikaisin. Zircon Hoss (14) pystyy parhaimmillaan tekemään pitkälläkin matkalla omaa juoksua. Vire näin pitkältä paussilta on kuitenkin arvoitus. Viime kerran perusteella Willy Fog (15) kykenee aika pitkäänkin loppuvetoon, ainakin kun saa siihen vetoapuja. Tätä selvästi kovemmissa porukoissa kilpaillut Honoray Consul (16) jaksaa juosta tämänkin matkan. Taakse hyppää pitkästä aikaa omistaja-valmentaja, ja ennakkotaktiikkaa on vaikea yrittää ennustaa.

A: 3,15,2,14,16 B: 8,4,11,12,9,10 C: 6,1,13,7,5

T4-systeemit

S1: 9,6 (10,8) 5,7,8,10 (3,6) 1,3,7 (9,6) 3,15,2,14,16, 8,4,11,12,9,10 (6,1) = 264 riviä

S2: 9,6,10,8,1 (3,12) 5,7 (8,10) 1,3 (7,9) 3,15,2,14,16, 8,4,11,12,9,10 (6,1)= 220 riviä

Lähtö 1

  1. 4. Jalda – 3.Business Dan – 5.Le Mans Wheels – 2.Julius Hill (6.Nehemiah)

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen 

Vihjeet