Vihjeet 4.6.2018

03.06.2018

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 1

Antti Ojanperä, Kevinin Tähti (1) on ihan kehitys kelpoinen kaveri. Ori teki Kajaanissa mukavan ekastartin. Treenien perusteella juoksu vei sitä parempaan suuntaan. tehnyt ori meni eka startti hieman muutetaan varusteita n kaveri meni parempaan suuntaan startin ansiosta

Ajotaktiikka / juoksutoive: Juoksupaikalla ei ole Kevinin Tähdelle isoa merkitystä.

Kengitys- ja varustemuutokset: Varusteita hieman muutetaan. Kokolaput vaihdetaan puolikkaisiin, ja korvahuput ohuemmiksi.

Tuomas Pakkanen, Kevinin Tähti (1) suoritti ensimmäisessä startissaan hyvällä tyylillä ja tuon perusteella varsalla pitäisi olla tässä pärjäämismahdollisuudet.

Antti Ojanperä, Kunnossa olevavahva Vire Viimakas (8) on ihan ok-hevonen. Kahdelta takamatkalta sen voi olla vaikea saada kiinni tallikaveriaan, kun laukkavaaran takia hevosta ei voi vielä päästää täysillä menemään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Koetetaan ajaa ravia ja ohittaa ennen maalia mahdollisimman monta vastustajaa.

Kengitys- ja varustemuutokset: Ei muutoksia.

LÄHTÖ 2

Juha-Matti Paavola, Viimeksi harjoitusraveissa R.R. Samu (10) ei suostunutlähtemään matkaan. Volttilähdössä startissa on taas jännitysmomentti, että haluaako hevonen voltata. Luokkansa ja kuntonsa puolesta R.R. Samu saattaisi pystyä tässä pärjäämään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Omistajan toiveiden mukaan selissä pyritään ajamaan.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Tuomas Pakkanen, Tähti Kepu (11) on edelleen kova jätkä näihin lähtöihin.

T5-1 / LÄHTÖ 4

Tapio Kalaja, Ajamassani startissa Benjamin Duo (2) on oli ihan pirteän oloinen, mutta juoksu epäonnistui pahasti. Sopivalta lähtöpaikalta ruuna voisi pystyä seuraamaan kärkeä kivasti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvälle avaajalle lähdetään hakemaan nättiä reissua.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samat varusteet kuten niissä starteissa, joissa ole Benjamin Duo ohjastanut, eli esimerkiksi ilman sekkiä.

Tuomas Pakkanen, Vieremän paikallisravien ja sunnuntain Kajaanin esitysten perusteella Here To Rock F:n (3) parempaan pärjäämiseen on tässä hieman vaikea uskoa.

Antti Ojanperä, Tir Du Caux (7) oli hyväntuntuinen lauantai viimeistelyissä, ja olin tosi tyytyväinen sen otteisiin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Tir Du Caux lähtee ulkoradoilta hyvin matkaan. Mitään ei erikoisia toiveita juoksun suhteen ei ole, mutta eteenpäin täältäkin ajettaneen.

Kengitys- ja varustemuutokset: Tir Du Caux juoksee nyt kengät alla. Ruuna on tehnyt myös tuolla balanssilla oikein hyviä esityksiä.

Ari Aatsinki, Hurricane Johnny K.:ta (9) ei ole haluttu mitenkään erityisesti viritellä. Odottelen, että ruuna alkaa pikku hiljaa starttien myötä tulemaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvä avaaja on joutunut takariviin. Sisärataa pitkin nyt ajetaan.

Kengitys- ja varustemuutokset: Kengät otetaan pois, mikä helpottanee hevosen menoa.

Marko Hakkarainen, Tasaisen hyviä juoksuja tehneen M.T.Illustriousin (12) on piippuhyllynpaikalta vaikea aivan kärkikamppailuun yltää. Rahaa kokeillaan kuitenkin saada.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Meitä tietenkin auttaisi, jos kärki vetäisi kovaa.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samat kuin viimeksi, mutta nyt kaikki kengät ovat alla.

T5-2 / LÄHTÖ 5

Ari Aatsinki, Nemea Geisirillä (1) ajettiin ekastartissa kuolemasta. Toista kertaa peräkkäin tuota ei haluttu tehdä, ja tamma jäi viimeksi lopussa johtavan taakse pussiin. Nemea Geisir on asiallisen oloinen hevonen, joka menee koko ajan eteenpäin. Onnistuneella juoksulla Nemea Geisir voisi kyetä 18-alkavaan tulokseen. Odotan tammalta tässä hyvää suoritusta.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on sopiva hyvälle lähtijälle. Kuski saa ajaa parhaaksi näkemällään taktiikalla.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Anne Takapuro, Like A Citrinellalle (3) lähtösuora ja ensimmäinen ovat vielä hankalia. Lahjakas aloittelija lopetti Seinäjoella viimeisen puolikkaan 15-vauhtia. Kiimat ovat haitannet, ja paha sellainen on taas päällä. Ehyellä reissulla Like A Citrinella uskoisi roikkuvan tässäkin rahasijoille.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Toivotaan, että alkumatka päästään ravilla.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla varusteilla kuin Seinäjoella jatketaan

Mika Kurkinen, Yhä kasvavaa Cordial Capricciota (5) ei ole valmisteltu mitenkään erityisesti viime starttiin, joten noin hyvä esitys tuli itsellenikin täytenä yllätyksenä. Kaikin puolin mukava hevonen on lahjakkaimmanoloinen valmennettava mikä minulla on koskaan ollut. Hyvin startin ottaneen ruunan treeneissä on jatkettu yhä entisellä linjalla, eikä sitä ole laitettu millään tavalla tiukalle. Uran avausstartissa tulleen laukan otan omaan piikkiin. Laitoin hevoselle hieman väärät varusteet, ja se hätääntyi alussa laukalle. Ehjää nättiä reissua tavoitellaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Viitosradalta startti täytyy ottaa yhä hieman tarkasti. Kuski saa ajaa parhaaksi katsomallaan taktiikalla.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samat varusteet kuin viimeksi.

Mauri Jaara, Aika arvoituksellinen Suzie Cue (7) ei riittänyt Kajaanin kovassa lopetuksessa voittajalle. Hyvin startin ansiosta eteenpäin menneelle tammalle jäi Rovaniemellä tosi paljon varaa. Uskoisin Suzie Cuen kykenevän menemään matkan 18-vauhtia läpi.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Viimeksi juoksulangalta hyvin juoksun matkaan päässyt Suzie Cue on ehkä paras keulasta. Tuolta paikalta se vastaa hyvin ohitusta yrittäville.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Marko Hakkarainen, Vieremällä Greedy Pepperille (11) jäi kaikki talteen, kun tilaa ei löytynyt. Aukkoa saadessaan se olisi voinut voittaa tuon kisan. Ruuna on vahvistunut viime kaudesta, mikä on näkynyt parantuneena ravina. Greedy Pepper voisi kyetä tässä 17-17,5 tulokseen. Ehkä hieman parempaankin, jos kiriin saadaan vetoapuja. Greedy Pepper on mielestäni tähän lähtöön ihan oikea hevonen, jolla lähdetään ajamaan nyt ihan hyvistä sijoituksista.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Paikka on sopiva, ja ruuna voi päästä tässä nopeasti paalun hevosten perään. Toisella kierroksella Greedy Pepperillä voi lähteä sitten ajamaan kilpaa.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla kuin viimeksi ajetaan. Kengät ovat taas alla, mutta tuo ei ole Greedy Pepperille merkittävä haitta.

Tapio Kalaja, Rovaniemen startissa Sorella Aggiornata (12) jätti itsestään hyvän kuvan. Tuon perusteella tamma voisi olla tässä ehjällä juoksulla aika korkeallakin. Sorella Aggrionatalla on voltista lähtöön laukkavaara.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Puolireipas matkavauhti olisi tälle sopivinta.

Kengitys- ja varustemuutokset: Vetopallot saatetaan lisätä varusteisiin.

Antti Ojanperä, Cash No Limit (13) on olemassa hyvä hevonen, jolla kaikkien asioiden pitäisi olla kunnossa. Kahdelta pakilta se joutuu tässä juoksemaan, mutta uskon Cash No Limitin pystyvän nousemaan täältäkin lähelle.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Taktiikka katsotaan tilanteen mukaan, kun Cash No Limitillä voi ajaa monella tavalla.

Kengitys- ja varustemuutokset: Viimeksi ilman kenkiä juossut Cash No Limit menee nyt kengät jalassa. Se on mennyt hyvin myös tällä balanssilla.

T5-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Ossi Nurmonen, M.T. Kitty (1) oli Kajaanin pitkällä matkalla johtavan rinnallahieman turhan innokkaan. Tamma painoi ohjille liikaa, ja loppu meni vaikeaksi. Kunnossa hevosen pitäisi edelleen olla.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Eilisen suorituksen jälkeen nopean avaajan ajotaktiikka on vielä harkinnassa. M.T. Kittylle sopii monenlaiset reissut.

Kengitys- ja varustemuutokset: Kengitykseen tehtäneen pientä hienosäätöä.

Ari Aatsinki, Kovasti tulollaan oleva Denver Brodde (3) voisi juoksun onnistuessa olla tässä mahdollinen totohevonen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Aika kovaa lähtevälle ruunalle tavoitellaan paikkaa kärjen läheltä. Lopussa siiten koetetaan.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Anne Takapuro, Viimeksi Vermon kovassa tammalähdössä 10-lopetuksessapussiin jäänyt In Ice Princess (5) olisi kuskin ja monen muun mielestä ollut tilaa saadessaan toinen maalissa. Pitkään hyviä esityksiä tehnyt jatkaa kunnossa. Juoksunkulku ratkaisee menestyksen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kovaa avaava In Ice Princess on ruukannut ottaa eturivistä keulat. On pieni vaara, että tamma jäisi johtopaikalta painamaan liikaa ohjille ja tyhjentää itsensä. Talvella Jyväkylässä In Ice Princess voitti koko matkan johdon perästä.

Kengitys- ja varustemuutokset: Hyvin kengittä viime starteissaan menneelle In Ice Princessille jäävät nyt kengät taakse. En osaa sanoa kuinka minkälainen merkitys tuolla seikalla on, muttei kovin isoa. Kokolapuilla kilpaillut tamma olisi avovehkeillä rauhallisempi, ja tuo varustevaihtoehto on yhä harkinnassa.

Ari Aatsinki, Kennet Sisu (10) alkaa olla jo aika hyvällä mallilla, mutta tällainen lähtöpaikka vie pärjäämismahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Mukavaa juoksu ja sen perästä lyhyt kiri olisi tälle parasta.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla mennään.

Tuomas Pakkanen, Jos Flash Spruce (11) olisi ollut parhaimmillaan, niin se olisi viimeksi kestänyt noinkin kovan alkuvauhdin jälkeen perille asti. Nyt esitys tauosta huolimatta oli minulle pettymys. Sykkeet olivat viikon treeneissä vielä hieman turhan korkealla. Startti saattoi viedä hevosta eteenpäin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Täältä tulee selkäjuoksu, mikä sekin käy Flash Sprucelle.

Kengitys- ja varustemuutokset: Kengät ovat yhä jalassa, ja muutenkin samoilla jatketaan.

T5-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Esko Majala, Pikku hiljaa eteenpäin menevä Dilba Sisu (2) teki viimeksi hyvän startin. Mainiossa kunnossa talliin tullut tamma on ollut meillä 24 tuntia ulkona. Tuosta on saattanut olla sille hyötyä. Dilba Sisulla on ollut ongelmia loppukirin kanssa, ja tässä olisi tärkeintä, että hevonen tulisi nyt maaliin asti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on nyt parempi. Hyvälle avaajalle haetaan selkäreissua toisella radalla.

Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Tuomas Pakkanen, Pölyisillä keleillä Jimmigrationilla (5) on ollut taas ongelmia kurkun kanssa. Esitys Vieremällä oli aika nahkea, ja sama tahti jatkui myös lauantain viimeistelyissä. Toivotaan, että Jimmigration parantaa starttiin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Mahdollisimman kovaa yritetään liikkeelle lähteä. Jos keulaan päästään, niin sieltä koetettaneen ajaa.

Kengitys- ja varustemuutokset: Hieman vapaammin ilman kaikkia kenkiä menevälle Jimmigrationille jää nyt takakengät alle.

Ossi Nurmonen, Mainiossa kunnossaoleva Miss Summer Star (8) on ollut hyvä hiiteillä. Joensuun esityksessäkään ei ollut moittimista. Vaikka tamma oli mukana kovassa avauksessa, niin se kesti kuitenkin asiallisesti maaliin asti.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Liukkaasti avaava Miss Summer Star on saanut huonon lähtöpaikan, joten johtoon pääseminen ei ole välttämättä ihan helppoa. Tammalle käy toisaalta vähän kaikenlaiset reissut.

Kengitys- ja varustemuutokset: Kengät jalassa, ja muutenkin samoilla jatketaan.

Marko Hakkarainen, Elämänsä aikana paljon terveysongelmista kärsinyt Passing Game (9) palailee radoille. Tamma vaatinee vielä jonkin startin alle, ja jo tässä kärkisijoille yltäminen tulisi minulle isona yllätyksenä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Passing Gamella on kurvijuokseminen ollut vielä hieman hakusessa. Tuossa suhteessa lähtöpaikka on sopiva, kun pääsemme ajamaan sisäratoja pitkin.

Kengitys- ja varustemuutokset: Kengät alla ja normaalivarusteilla jatketaan.

T5-5 / LÄHTÖ 8

Petri Klemola, Hyvä loppukauden viime vuonna tehnyt Surprise Leader (2) sai Kouvolan jälkeen vastakalvontulehduksen. Tuon takia se oli kuukauden ajamatta. Hyvin talven harjoitellut ruuna sairastui keväällä samaan virukseen kuin muutkin tallissamme, ja huhtikuun treenit jäivät tekemättä. Aikataulu radoille palaamiseen on varmaan hieman liian nopea. Kesän ikäluokkakilpailuja ajatellen kilpaileminen oli kuitenkin aloitettava. Hevosen vire on tässä kohtaa itsellenikin aika tavalla täydellinen arvoitus, mutta mainiosti treenaavan Surprise Leaderin kanssa hyvillä mielin kisaan lähdetään. Kolmivuotiaan Surprise Leader paransi koko ajan starttien myötä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Surprise Leader ei osaa vielä avata kauhean kovaa. Toisaalta rauhallisen hevosen tämän kanssa ei tarvitse startissa hirveästi passailla, kun paikka johtavan rinnallakaan ei ole tälle mikään ongelma.

Kengitys- ja varustemuutokset: Tähän kisaan varusteita ei aleta vielä mitenkään virittelemään, vaan peruskamppeilla aloitetaan.

Tapio Kalaja, Zell Mementolla (4) on ollut joka vuosi vähän pidempi kuntopiikki. Tasapaksusti alkukauden kisoissa suorittaneen orin parin viime kisojen otteissa on alkanut näkymään positiivisia merkkejä. Toissa kerralla pussiin jääneen hevosen esitys oli jo hyvä, ja Bodeniin se paransi vielä tuosta. Oikeanlaiselta nyt käteen tuntunut Zell Memento on voinut mennä vielä eteenpäin, ja jo samanlaisena jatkaessaan sillä on tässä pärjäämismahdollisuudet

Ajotaktiikka / juoksutoive: Zell Memento tarvitsee nätin reissun.

Kengitys- ja varustemuutokset: Kavioiden takia kenkiä ei ole voitu viime starteissa ottaa pois Ilman etukenkiä Zell Memento pääsee terävämmin matkaan. Ne riisutaan pois, jos on mahdollista. Muuten samat varusteet.

Heikki Mikkonen, Kaksi tosi starttia tehnyt Gollum (5) oli Vieremällä lopussa tosi vaisu. Varmaa syytä tuohon ei ole löytynyt. Ruuna juoksi edelliset ilman kenkiä, ja viimeksi ne olivat alla. Treenien perusteella hevosella kaikki tuntuisi olevan kunnossa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kovaa yritetään lähteä, ja jos keulaan päästään, niin sieltä kokeillaan ajaa.

Kengitys- ja varustemuutokset: Optimibalanssilla mennään ja kengät otetaan pois.

Marko Hakkarainen, Frazier Boko (10) ei ole tässä kisassa olemassa sen huonompi kuin muutkaan osanottajat. Kilpailemaan ei ole päästy. Tuo voi tietenkin näkyä hevosen vireessä. Oikein hyvillä tuureilla mainiosti treeneissä menneellä Frazier Bokolla voisi olla tässä pikkusaumat yllätykseen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Frazier Boko menisi rennommin vapaalta radalta, joten lähtöpaikka on jonkinlainen haitta

Kengitys- ja varustemuutokset: Frazier Bokoa helpottaa, jos kenkiä päästään ottamaan pois.

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Juha-Matti Paavola, Siron Pelillä (1) on ollut ongelmia hermojensa kanssa. Viimeksi Kokkolan paikallisraveissa ruuna toimi ihan kohtuudella. Vauhdit hevosella riittää näihin lähtöihin. Jos Siron Peli rentoutuu ravaamaan, niin se saattaisi pystyä 28-29-tulokseen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Siron Pelille käy kaikki, jos se vain rauhoittuu menemään.

Kengitys- ja varustemuutokset: Ei mitään merkittävää.

Heikki Mikkonen, Joensuun tosi hyvän esityksen perusteella odotin Tvitterin (2) Vieremän startista paljon, mutta laukkoja tuli. Tamma oli vaihdettu tuohon kisaan kesäkenkään, ja sen takia hyppy oli herkemmässä. Laukka voi tietenkin taas tulla, mutta ei tämä pohjimmiltaan mikään laukkuri ole. Kunnon pitäisi olla mainiolla mallilla. Aika pettynyt olen, jos Tvitteri ei tässä aika sopivannäköisen seurassa pysty pärjäämään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lappeessa Tvitteri lähti Perttusen ajamana auton takaa mainiosti matkaan. Tamma on tehnyt keulasta hyviä juoksuja, joten sieltä olisi mukava ajaa. Tällä ei ole oikein pätkää, joten tasaisen reipas tempo olisi sopivinta.

Kengitys- ja varustemuutokset: Takakengät jätetään pois, mistä pitäisi olla Tvitterille hyötyä. Lämmityksessä saatetaan kokeilla jenkkikärryjä. Jos ne helpottavat ravilla menemistä, niin niillä ajetaan.

Anne Takapuro, Kolme kuukautta sitten talliin tullutta Tuisku-Topia (5) on päästy hyvin treenaamaan, ja sinä aikana jaksoa on tuntunut tulevan lisää. Hyvin sunnuntain viimeistelyissä suorittanut Tuisku-Topi on tässä ensi kertaa auton takana. Kun hevonen on vielä kolme kuukautta sitten ruunattu, niin sitten viime kisan sillä ovat kaikki asiat muuttuneet. Tuisku-Topi on tähän meiltä ajettavaan ekastarttiin minulle vaikea arvioitava. Hyvää ehjää suoritusta tässä opiskeluluonteisessa kisassa lähdetään hakemaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Ajoin Tuisku-Topilla harjoitusraveissa. Selässä meno oli tahmeaa, mutta vapaalle radalle päästyään ohjiin tuli painetta.

Kengitys- ja varustemuutokset: Aiempaa varustukseen verrattuna sekki on nyt erilainen, ja sitä myötä juoksuasento hieman muuttuu.

LÄHTÖ 10

Ari Aatsinki, Voyant Hope (1) pystyisi menemään tämä matkan varmaan 17-läpi, mutta hevonen on ihmeellisen epävarma.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Toivotaan, että Voyant Hope menisi ravia.

Kengitys- ja varustemuutokset: Pää- ja suuvehkeitä voidaan vielä yrittää hieman muuttaa.

Mauri Jaara, Hyvän juoksun viimeksi tehnyt Forgetmenot Sisu (8) ei olisi voinut voittajalle mitään, vaikka emme olisi jääneet kuolemanpaikalle. Kasiradan paikalta ensi kertaa autolähdössä mukana oleva aloittelija hakee vielä hieman starttituntumaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on ulkona, eikä hevosta aleta tässä tappamaan. Taktiikka ratkeaa paljolti sen mukaan, että miten lähtee juoksu lähtee menemään.

Kengitys- ja varustemuutokset: Forgetmenot Sisun etupää oli viimeksi turhan raskas, eikä hevonen päässyt kovin terävästi matkaan. Nyt balanssia kevennetään, ja eteen tulee alumiinit. Uskon Forgetmenot Sisun parantavan tuon takia esitystään.

Antti Ojanperä, Mas Champ (10) on olemassa hyvä hevonen. Keväinen pienoinen loukkaantuminen aiheutti hiukan takapakkia, eikä hevonen ole vielä aivan valmis. Kilpaileminen päätettiin kuitenkin aloittaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hampaat irvessä ei tätä kisaa ajeta. Katsotaan sitten lopussa, kuinka korkealle ylletään.

Kengitys- ja varustemuutokset: Kisa ajetaan perusvarusteilla, koko lapuilla ja korvat kiinni.

Tuomas Pakkanen, Paikallisraveissa puoliasiallisen esityksen tehneen Meymarin (10) pitäisi olla tällaiseen lähtöön ihan ok-hevonen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Meymar on herkkä tapaus, ja tärkeintä on päästä kisa ravilla läpi.

T5-vihje

Illan ensimmäisessä T5-kohteessa yksi osanottaja erottuu selvästi muista. Tir Du Cauxin tappio näistä asetelmista tuntuu etukäteen melkoisen epätodennäköiseltä. Kovista peliprosenteista huolimatta minun oli vaikea keksiä syytä, että ehdottaisin pelaamaan siitä ohi.

T5-1 / LÄHTÖ 4

Varmaehdokas JosVermon pitkällä matkalla toista rataa pitkin asiallisen kirikierroksen tehnyt ja viime kerran hurjavauhtisessa kisassa vahvasti maaliin tullut Tir Du Caux (7) on pitänyt tasonsa edes suurin piirtein, ei voittaminen tässä sopivalta seurassa pitäisi olla liikaa vaadittua.

Arvoitus Mahdollisesti suursuosikin selässä matkaava Benjamin Duo (2) voisi pystyä liftaamaan vaikka kakkossijalle.

Juoksunkulku arvaus Eturivissä ei ole yhtään varsinaista starttirakettia. Benjamin Duo (3) saattaisi alussa vikkelin. Veteraani kaivannee kuitenkin vetoavun eteensä. Be Spontaneous (4) ja M.T. Fortune Winner (8) seuraavat nekin autoa aika tiiviisti. Vaikka keulaan pääseminen onnistuisi, niin kummallakaan tuskin pidetään asemista kiinni, jos hyvä selkä on tulossa eteen. Haluttaessa Tir Du Caux (7) pääsee aika räväkästikin matkaan. Eteenpäin ajaminen heti startista tai ainakin varhaisessa vaiheessa on realistinen vaihtoehto, kun keulaan pääseminen tuntuu todennäköiseltä. Aiempiin tämän vuoden esityksiin nähden aivan erivauhtia viimeksi maaliin tulleelle Baretta Bokolle (11) haettaneen vastaavanlaista reissua, ja luotetaan lyhyeen terävään kiriin.

A: 7 B: 5,11,2,4,12 C: 10,9,8,3,6

T5-2 / LÄHTÖ 5

Varmaehdokas Tämän kerran vastustajiinsa verrattuna Cash No Limit (13) on esittänyt starteissaan sen verran vahvoja otteita, että kahdesta takamatkasta huolimatta ruuna voi juoksun onnistuessa kyetä kiertämään kaikki vastustajansa.

Yllättäjäehdokkaat Hyvin avaaja Nemea Geisir (1) voi päästä keulaan, josta se pystynee kamppailemaan ainakin totosijoista. Asiallisesti matkaan pääsevä Adelee (2) saattaa hankkia itselleen kivan imureissun kärjen takana, jollaisen perästä sillä voisi olla saumoja mitalille.

Juoksunkulku arvaus Näiden aloittelevien hevosten kilpailuominaisuudet ovat vielä kehitysvaiheessa. Monenkaan lähtönopeutta ei ole vielä kisatilanteessa oikeasti kokeiltu, joten alun juoksutapahtumien väärin arvaamiseen on vielä tavallistakin suurempi vaara. Nemea Geisir (1) lähti viimeksi vastaavalta radalta hyvin liikkeelle. Ari Aatsingin mukaan selkä otettiin eteen, kun aloittelijalla ei haluttu toista kertaa peräkkäin ajaa kuolemanpaikalta. Johtavan takana matkannut tamma ei saanut lopussa kunnolla kiritilaa, ja pikkuisen voimia jäi käyttämättä. Tuo voi tietää nyt aggressiivisempaa ajoa. Myös Adelee (2) vaikuttaa hyvältä starttarilta. Uran ainoa voitto tuli Lapualla koko matkan johdon perästä, joten sama taktiikka voi olla nytkin tähtäimessä. Suzie Cuella (7) on molemmissa starteissa otettu ensimetrit hieman varman päälle. Mauri Jaara oli kuitenkin tyytyväinen tamman otteisiin lähtökiihdytyksessä. Jos startin ajoitus juoksulangalta osuu nappiin, niin tamma voi singahtaa hallitseviin asemiin. Uran avauksessa startin aika pahasti sössinyt (varusteiden takia) Cordial Capriccio (5) pääsi viimeksi ihan kohtuudella matkaan. Ruuna näyttäisi kykenevän aika vahvaan loppuvetoon. Alussa riskejä saatetaan välttää, kun paikka parijonosta suhteellisen läheltä kärkeä riittää. Cordial Capriccio voi olla ensimmäinen ulkoradoille uskaltautuva. Omaan juoksuunkykenevillä Cash No Limitillä (13) ja Greedy Pepperillä (11) kiriä ei tarvinne jättää aivan viime tippaan.

A: 13 B: 5,11,7,1 C: 2,3,9,8,12,10,6

T5-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Varmaehdokkaat Erittäin kovissa tammalähdöissä hienosti suorittanut In Ice Princess (5) kohtaa tässä edelliskertoja merkittävästi kevyemmät vastustajat. Huippukovalla avaajalla on sopivalta lähtöpaikalta selkeät voittosaumat.

Yllättäjäehdokas Hyvin autoa seuraavan Denver Brodden (3) voittomahdollisuudet mainiolta lähtöradalta tuntuvat aamupäivän prosentteja paremmilta.

Juoksunkulku arvaus Eturivin tammat M.T. Kitty (1) ja In Ice Princess (5) ovat tosi vauhdikkaita avaajia, eikä muilla pitäisi olla alussa jalan jakoa keulapaikan suhteen. Sisempää lähtevänä M.T. Kitty (1) saattaa pystyä pitämään kilpasiskonsa ulkopuolellaan. Johtotehtävät käyvät sille mainiosti, mutta Kajaanin eilisen raskaan reissun jälkeen taktiikka voi olla maltillisempi. Anne Takapuron mukaan In Ice Princess on joskus innostunut painamaan keulassa liikaa ohjille, joten selkäreissu olisi turvallisempi vaihtoa. Jos tamma kuitenkin räjäyttää kärkeen, niin sieltä sillä ajettaneen, kun oikein sopivaa selkää ei ole käytettävissä tuohon tehtävään. Asiallisesti autoa seuraavan Denver Brodden (3) kohtalona voi olla jäädä vetämään toisen radan jonoa. Viime kisaan tauolta palannut ja keulapaikalla turhan kovasti ohjille painanut Flash Bruce (11) on parhaimmillaan pystynyt kirimään kauempaakin kamppailuun mukaan. Ruuna saattaa olla tässä ensimmäisenä reissuun lähtevä. Täydellisesti ajoitetun loppuvedon myötä viimeksi voittaneelle Kennet Sisulle (10) haettaneen yhä sievää reissua.

A: 5 B: 1,11,3 C: 10,7,9,2,8 D: 4,6,12

T5-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Varmaehdokas Kisassa ei taida olla mukana oikein muita, joka kykenisi tässä johtavan rinnalta voittamaan kuin Kurir Brodelle (1). Sisärata ei ole vain tavallisesti käynnistyvälle ruunalle etu, mutta jos ulospääsy onnistuu, niin on eteenpäin ajaminen mahdollista.

Yllättäjäehdokkaat Vaikka lähtöpaikka on ulkona, niin riuskasti avaava Miss Summer Star (8) ei ole nytkään täysin ulkona voiton suhteen. Kajaanissa nousukuntoisenoloisesti loppua tullut Dilba Sisu (2) on saanut nopealle avaajalle sopivan lähtöradan, ja tamma saattaa olla tämän ennalta aika tasaisen tuntuisen koitoksen yksi mahdollinen pärjääjä.

Arvoitus Tuomas Pakkasen mukaan Jimmigrationin (5) hengitys ei toimi pölyisillä keleillä kunnolla, mikä näkyi viime kerran hieman löysänä suorituksena. Muutenkin usein aika ailahtelevasti suorittaneen tamman aamupäivän peliprosentit tuntuvat aika korkeilta.

Juoksunkulku arvaus Hyvin avaavalle Miss Summer Starille (8) vetotyöt kävisivät. Suurin osa sisäpuolelta lähtevistä seuraa autoa aika tiivisti, ja loppuratkaisuja ajatellen johtoon pyrkiminen voisi maksaa tammalle liikaa. Mainiolta paikoilta starttaaville liukkaasti lähteville Dilba Sisulle (2) ja All The Betterille (3) selkäreissu lähellä kärkeä voisi olla edullisempi vaihtoehto. Parhaimmillaan aika kovaa avaukseen kykenevä Jimmigration (5) on epävarma veikkaukseni porukan vetäjäksi. Kurir Broddella (1) ajettaneen heti tilanteen salliessa eteenpäin.

A: 1,5,8 B: 2,3 C: 11,4,9,12,6,10

T5-5 / LÄHTÖ 8

Varmaehdokas & Arvoitus Parissa edellisessään mallikkaasti suorittanut Gollum (5) oli Vieremällä yllättävän vaisu. Ruuna on mennyt treeneissä edelleen hyvin, ja jos tilapäinen notkahdus johtui vain viime kerran balanssista, voi nyt taas kengittä juokseva Gollum hallita kisaa lähdöstä maaliin asti.

Yllättäjäehdokas Mahdollisesti ensimmäiset keulat ottava Zell Memento (4) kiri Bodenissa mallikkaasti loppua. Tapio Kalajan mielestä ori on viime esitysten perusteella noussut jokavuotiseen huippuiskuunsa. Sopivan imureissun perästä Zell Memento kykenee tosi terävään lyhyehköön kiriin, jollainen voisi siivittää hevosen tässäkin vaikka ykkösrahoille.

Arvoitus Hienon kolmivuotiskauden lopun viime kaudella tehnyt Surprise Leader (2) palaa kisaan pitkältä tauolta. Petri Klemolan mukaan ruuna treenaa hyvin, mutta huhtikuun sairastelun aiheuttaman harjoittelutauon takia vire on hänellekin melkoinen kysymysmerkki.

Juoksunkulku Keskiradoilta avataan reippaasti. Näistä sisimpää starttaava Zell Memento (4) ottanee ensimmäiset keulat. Selkäreissu on ollut orille selvästi parempi, joten sopiva veturi haluttaneen eteen. Gollumille (5) johtopaikalla juokseminen sopii, ja ruuna ykkösehdokkaani porukan vetäjäksi. Kuten joskus aiemmin Quick Petrolilla (6) ajettiin viimeksi maililla keulasta. Täydellä matkalla selkäreissu taitaa olla hevoselle edullisempi vaihtoehto. Paikka johtavan rinnalla saattaa hirvittää, ja alussa kuski voi joutua päästellään reippaasti eteenpäin. Asiallisesti autoa seuraava Atos Palmen (3) voi sekin osaltaan sekoittaa alun kuvioita. Petri Klemolan mielestä Surprise Leaderin (2) lähtönopeus ei riitä kiihdytyskilpailussa nopeimpia vastaan. Tuosta ei ole hänen mielestä isoa haittaa, kun rauhallisella hevosella voi hyvin ajaa johtavan rinnaltakin. Ensimmäisenä kiriin suuntaavaa on ennalta hankala ennustaa.

A: 5,2,6,4 B: 9,10,11 C: 1,11,3,7,12

T5-systeemit

Pieni: 7 (5,11) 13,5,7,11,1 (2,3) 5 (1,11) 1,5,8 (2,3) 5,2,6,4 (9,10) = 60 riviä

Suuri: 7 (5,11) 13,5,7,11,1 (2,3) 5,1,11,3 (10,7) 1,5,8,2,3 (11,4) 5,2,6,4,9,10 (1,11) = 600 riviä

Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Varmin kolmen sakkiin Hyvän paikan saanut Tvitteri (2) vaikuttaisi olevan hyvässä kunnossa. Tamman viime starteissa on menty jossain kohtaa aika reipasta, mikä saattanut olla tulleiden laukkojen syy. Tässä vauhti saattaa pysyä kohtuullisena, jolloin Tvitterin yltäminen jollekin troikkasijalle tuntuisi melkoisen todennäköiseltä.

Yllättäjäehdokkaat Tasaisesta porukasta lähes kaikki voivat onnistuneella juoksulla nousta kärkikolmikkoon, mutta mahdollisten yllättäjien nimeäminen etukäteen on tosi vaikeaa.

Juoksunkulku arvaus Ratojen 1, 3, 4 ja 5 hevoset ei ole vielä koskaan olleet mukana ryhmälähdössä, joten kiihdytystapahtumaa on hankala lähteä arvaamaan. Tvitteri (2) avasi keväällä Lappeessa kolmosradalta auton takaa asiallisesti matkaan, ja pääsi keulaan. Tuolla kerralla tamma laukkasi ensimmäisellä takasuoran lopussa, kun yksi vastustaja tuli rinnalle vaatimaan vauhtia. Tammikuun Oulun kisassaan Tvitteri teki johtopaikalta ihan kohtuullisen esityksen eikä ohi tullut kuin hyvin menestynyt Punta Pate. Tässä aika sopivantuntuisessa seurassa kärkipaikasta pidettäneen kiinni, jos sinne päästään. Kun hevosten aiempien esitysten perusteella ei voi oikein aavistella, minkälaista reissua kullekin havitellaan, on juoksunkulkua on startista eteenpäinkin aika mahdotonta alkaa arvailemaan.

A: 2 B: 3,12,5,6,1,8,7,9,4 C: 10,11

Muut lähdöt

  1. 1.Kevinin Tähti – 4.Nompparilla – 8.Vire Viimakas – 7.Pankkeri – 10.Drakula (2.Meliitta – 5.Rilento)

  2. 9.Vernanto – 11.Tähti Kepu – 4.Oleg6.Aaprahami – 8.Almus (5.Viehko Venla – 10.R.R. Samu)

  3. 9.Bone's Star – 4.King Casper – 7.Amaranth Artist – 10.Grainfield Benny – 6.Midnight Rumba – 12.Gary Caramell (1.Kice – 2. Sally's Secret – 5.Ditchback Dear)

10. 8.Forgetmenot Sisu –10.Mas Champ – 2.Cerise – 4.Sundsvik Maramed – 12.Meymar– 7.Gizelle Nyx (1.Vivant Hope – 3.Davy Trasure – 11.Ridge On Line – 9.Village No Vodka)

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen