Vihjeet 7.9.2018

06.09.2018

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 3

Janne Soronen, He Man Gran (1) on treenannut hyvin jo pitkään. Raveissa se on käynyt kuumana ja laukkoja on tullut. Ne ovat johtuneet osittain varsamaisuudesta. Treeneissä ruuna menee tosi varmasti. Kolmivuotiaalta löytyy jaksoa, mutta puuttua vielä vauhtia. Onnistuessaan He Man Gran voisi kyetä tällä matkalla 16-17-tulokseen.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Ehjä juoksu on tässä vaiheessa tärkeintä, eikä pussiin jääminen olisi tässä kohtaa mikään katastrofi.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Laukkojen takia jotain täytyy muuttaa. Lappuja jätetään pois ja varusteita vähennetään muutenkin.

Janne Soronen, Jo pidemmän aikaa mainiosti harjoitellut Enter Mayweather (7) on käynyt kisatilanteessa ylikierroksilla eikä se ole pysynyt ravilla. Harjoituksien kovemmissa vauhdeissa ruuna on ollut epävarma. Ehjällä juoksulla tauluaan parempi ruuna voisi pystyä 16-17-aikaan. Jaksavalta tarkasti ajettavalta Enter Mayweatheriltä uupuu vielä kyytiä.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Ehjä juoksu on tässä vaiheessa tärkeintä, eikä pussiinkaan jääminen siinä tapauksessa ole pettymys.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Ravia on yritetty saada varmemmaksi. Hieman ahtaat liikkeet omaavan hevosen balanssia on kevennetty, jotta jalat mahtuisivat paremmin alle.

LÄHTÖ 4 / T4-1

Iida Vitikka, Mukavat esitykset tauon jälkeen tehnyt Silbern Oliver (1) ei tykännyt huonoa noista starteista. Hevosta on hieman hoidettu ja se on ollut virkeän treeneissä. Juoksun onnistuessa pärjääminen sopivalta lähtöpaikalta on mahdollista.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Nopealla avaajalla kuski saa ajaa, kuten hän parhaaksi näkee.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Rautakenkien tilalle eteen tulee nyt alumiinit, joilla hevonen kilpaili ennen taukoa.

Tuomas Pakkanen, Alkukesästä paljon eteenpäin mennyt nyt asiallisessa kunnossa olevalla Neymarilla (3) oli Jyväskylän kovassa lähdössä huono lähtöpaikka. Lähtökiihdytyksessä sisäänpäin menneessään se löi jalkaansa, ja laukka tuli.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Neymar lähtee puolikivasti matkaan, ja katsotaan mihin tästä päästään. Keulasta ja sisärataa tällä olisi yksikertaisinta ajaa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatkettaneen.

Pasi Väisänen, Greedy Pepper (4) kilpaili Kuopiossa ilman sekkiä ja jenkit perässä. Tuo oli liikaa, eikä se pääsyt ravilla matkaan. Greedy Pepper on asiallinen menijä, kunhan säädöt saadaan kohdalleen. Talliin tulon jälkeen virkistynyt ja iloisena ollut Greedy Pepper meni viikolla otetun hiitin hyvällä tyylillä 24-vauhtia läpi. Odotan hevosta tässä sijoille 1-4. Voitto ei yllätä, muttei neljänneksikään sijoittuminen.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Kuski saa ajaa asiallisesti lähtevällä Greedy Pepperillä, kuten hän parhaaksi näkee.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Keskiviikon viimeistelyissä Greedy Pepperillä oli alumiinikengät alla, ja ne tuntuivat toimivan hyvin. Muuten palataan normivarusteisiin, eli sekkiin ja tavallisiin kärryihin.

Henna Korhonen, Blady Saga (6) on käynyt parissa viime startissa tosi kuumana, mitä ukonilma Ylivieskassa vielä avitti. Treeneissä hevonen on ollut koko ajan ihan samanlainen. Toivotaan, että Blady Saga pystyisi nyt rauhallisena. Tehtävä ei näytä liian kovalta, mutta Blady Sagan suoritus on minulle ennalta iso arvoitus. Tässä hieman katsotaan jatketaanko kilpailemista vaan jäädäänkö tauolle.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Blady Saga ei pääse tässä keulaan. Toivotaan, että tammalle löytyy jokin sopiva paikka parijonosta, mistä se pääsisi sitten näppärästi lähtemään kiriin.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Blady Saga on herkkä suustaan, joten kitarauta vaihdetaan leukalenkkiin, tai sitten ajetaan ilman sekkiä. Muuten samat varusteet.

LÄHTÖ 5 / T4-2

Petri Klemola, Kuopiossa lähdettiin vain niin kovaa, että Quiet Leaderille (1) tuli laukka. Ykkösrata on tälle hyvä lähtöpaikka, vaikka ei välttämättä se paras mahdollinen. Nousukunnossa oleva Quiet Leader on mielestäni tauluaan parempi.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Quiet Leader on kova avaaja, joka on yleensä saanut keulat. Jos sinne ei päästä, niin sitten ajetaan siitä paikasta mikä saadaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Iida Lantto, Radical Wayn (3) esitys Ylivieskassa yllätti positiivisesti. Torniossa matka oli pidempi ja vastus kova. Paremmin mailin hevonen ei ollut kisassa muutenkaan ihan parhaimmillaan, kun kaarteet tuottivat ongelmia. Tuon jälkeen Radical Way on ollut treeneissä ihan normaalin oloinen.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Kovalle avaajalle tavoitellaan nättiä selkäreissua sisäradalla.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Kisa ajetaan kengät. Taakse laitetaan todennäköisesti jenkkikärryt.

LÄHTÖ 6 / T4-3 / PD-1

Jutta Ojala, Torniossa sammuvan taakse jäänyt Bella The Bomber (1) oli Skellefteåssa hyvä toinen. Esitys Bodenin elokuun alun startissa oli samaa luokkaa, mutta siellä tamma joutui aloittamaan kirinsä turhan kaukaa. Mainiossa kunnossa oleva Bella The Bomber on saanut sopivan lähtöpaikan.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Nopealla avaajalla voidaan kokeilla ajaa keulasta. Aiemman perusteella on pieni vaara, että se jää tuolloin lopussa odottelemaan muita. Selkäjuoksukin käy, joten lähtökiihdytykseen hevosta ei aleta tappamaan.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Olosuhteiden salliessa kaikki kengät saatetaan riisua pois. Muuten samat varusteet.

Janne Soronen, Talvella meille tullut Tomac (4) teki yhden startin Bodenissa, jossa se oli huono. Siltä löytyi paha tulehdus ohutsuolesta ja mahahaava. Ensimmäinen lääkekuuri ei vielä tehonnut, mutta toisella voimakkaammalla ongelma saatiin kuriin. Loppukesästä asti Tomacia on päästy treenaamaan normaalisti. Tervehtynyt ja paljon lisää massaa hevonen on ollut kotona pirteänä, mutta ihan huippukunnossa se ei vielä ole. Ennen Torniota kärryt perässä ajetussa hiitissä suoritus oli hyvä. Montessa mainion esityksen tehnyt ruuna palautui tuosta juoksusta moitteitta. Aiemmin väliin ravinsa kanssa tuskailleen Tomacin ravi käytti sekä ennen kisaa ajetussa hiitissä että itse kisassa. Maili mennään yleensä tasaisen kovaa, joten uskon sen sopivan pikkuisen tasavauhtiselle menijälle. Parhaimmillaan olleessaan Tomac on tehnyt johtavan rinnaltakin riskejä esityksiä. Puoliluottavaisina kisaan lähdetään, eikä Tomacin voitto yllättäisi vähääkään. Toisaalta hevonen joskus aiemmin ailahdellut, eikä tahmea esityskään ole mahdottomuus.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Olisi mukava, jos Tomac saisi vielä tässä kohtaa kivan reissun. Tilanteen mukaan kuski saa kisan ajaa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Tomac kilpailee nyt todennäköisesti ilman kenkiä. Se tuo väljyyttä hevosen liikkeisiin. Tosin balanssilla ei ole aiemmin ollut selvää yhteyttä Tomacin suorittamiseen.

Tuomas Pakkanen, Tällä kaudella hieman dieselmäisesti suorittanut Flash Spruce (5) on ollut nyt hiiteillä virkeämpi. Uskonkin sen olevan tähän kisaan parempi kuin mitä se on edellisissään ollut. Hevonen ei ole kuitenkaan vielä aivan sellainen kuin mihin tiedän sen kykenevän. Maili sopii. Virkistyneen Flash Sprucen pitäisi pystyä tässä pärjäämään, ja totosijalle on odotukset.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Annetaan hevosen mennä, ja reippaasti koetetaan liikkeelle lähteä. Jos keulaan päästään, niin sieltä yritetään myös ajaa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Kengät alla edelleen jatkava Flash Spruce juoksee jenkit takana. Ne ovat olleet sillä käytössä ennenkin, ja niistä on ollut hevoselle pientä hyötyä.

Asko Lappi, Global Passion (10) joutui jäämään Pihtiputaalta pois ähkyn takia. Sitä treenataan lähinnä uittamalla. Itsekseen hyvin liikettä ottava ruuna ei ole kuitenkaan aiemmin tarvinnut startteja alle. Oulun lyhyt loppusuora on Global Passionille, ja juoksun onnistuessa hevonen voi mielimatkallaan maililla tässä aika korkeallakin. Ruuna on tarkka lämmityksen suhteen.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Global Passion on ollut parempi selkäjuoksulla, joten lähtöpaikka sopii.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Kysytään kuskilta lämmityksen jälkeen haluaako hän vaihtaa varusteita. Esimerkiksi, että ajetaanko ilman sekkiä.

LÄHTÖ 7 / T4-4 / PD-2 / Troikka

Pasi Väisänen, Ermiten (1) harjoittelua on muutettu. Sillä on ajettu nyt mäkitreeniä. Sillä se on saatu nyt hieman aiempaa rauhallisemmaksi. Piippolan radalla 21-vauhtia läpiajetussa hiitissä hevonen suoritti mainiosti. Kajaanissa juoksu meni täysin ketuille. Esitys kuitenkin tyydytti minua, kun ori tuli mainiolla maaliin asti. Odottelen Ermiteä tässä neljän sakkiin, eikä parempi sijoitus ihan mahdottomalta tunnu.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Ermite pystynee pitämään tässä keulat. Ori on joskus jäänyt painamaan johtopaikalla liikaa ohjille, joten selästäkin saatetaan ajaa. Tilanteen ja tuntemustensa mukaan kuski saa päättää taktiikasta.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Ermitekilpailee tässäilman etukenkiä ja jenkit perässä.

Pentti Veteläinen, King Kasperille (3) tuli monta kovaa starttia, ja se sai pitää vähän taukoa. Pari viikkoa välillä laitumellakin olleen ruunan harjoitukset on ajettu normaalisti. King Kasper oli keväällä pitkältä tauolta heti asiallinen, enkä usko, että tämä paussi olisi vaikuttanut merkittävästi hevosen vireeseen.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: King Kasper jäi Vieremällä painamaan keulassa liikaa ohjille, mutta tuota osataan nyt varoa. Alku voidaan ottaa hieman tilanteen mukaan, kun tosi nopealle hevoselle käy vähän kaikenlaiset reissut.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Samoilla jatketaan.

Kirsi Koski, Talvella itsensä loukannut Greytail Eric (5) on alkanut tänä vuonna lunastamaan odotuksia, mitä siihen on ollut. Mitään erityistä syytä kehitykseen ei ole, mutta mm. hevoselle aiemmin hieman hankala kaarrejuoksu on parantunut. Viime startin jälkeen on tehty samoja treenejä kuin aiemmin, ja Greytail Eric on jatkanut niissä entiseen malliin. Hyvillä mielin Ouluun tullaan. Rahaa on kertynyt lyhyessä ajassa paljon lisää, ja vastus muuttuu koko ajan kovemmaksi. Totosijakin on tässä hyvä tulos.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Kahdessa viime startissa Greytail Eric on osoittanut hyvää lähtönopeutta. Ruunalla voi satsata alkuun, kun se ei kovankaan avaukseen jälkeen jää painamaan liikaa ohjille. Laiskalle, hieman tasavauhtiselle hevoselle käy vähän kaikenlaiset reissut.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Korvat pysyvät edelleen kiinni, ja muutenkinsamoilla jatketaan.

Asko Lappi, Kalajoella ja Vieremällä hyvillä esityksillä voittanut Västerbopaperdoll (11) ei kahdessa viimeisessään pystynyt suorittamaan omalla tasollaan. Tammalle meinasi pukata lannehalvausta, ja lihasarvot nousivat turhan korkeiksi. Ne eivät ole laskeneet vieläkään ihan normaaleiksi. Myös viime vuonna oli samankaltaista ongelmaa. Treenausta on muutettu, ja nyt hevosta on liikuteltu joka päivä, mutta kerralla aiempaa vähemmän. Västerbopaperdoll on ollut harjoituksissa ihan ok-tuntuinen, eikä pärjääminen kaiken onnistuessa ole aivan mahdotonta.

Ajotaktiikka / Juoksutoive: Kun Västerbopaperdollilla on kaikki kohdillaan, niin sille on käynyt monenlaiset juoksut. Ikävän lähtöpaikan takia ylivauhtinen kisa olisi toiveissa.

Varuste- ja kengitysmuutokset: Vetolapuista on ollut tälle hyötyä, ja niitä on taas tarkoitus käyttää. Muita varusteita saatetaan tarkentaa lämmityksen jälkeen.

T4-vihje

Superlounaitten T4-rivi sisältää kaksi ohjastajakilpailun osalähtöä. Noissa koitoksissa lähes kaikilla hevosilla on takanaan uusi kuski. Moni heistä valinnee ajotaktiikan aika tavalla tilanteen ja tuntee mukaan, joten juoksunkulun arvaaminen oikein menee vielä tavallista vaikeammaksi. Tuo antaa oman sekoittavan mausteensa, ja mojoviakin yllätyksiä saatetaan nähdä.

T4-1 / LÄHTÖ 4

Varmaehdokkaat Kautensa kohtuullisilla suorituksilla aloittaneella Silbern Oliverilla (1) on nyt kaksi starttia alla, ja terävöitymistä niiden myötä on voinut tapahtua. Auton takana nopea ruuna saa taakseen Antti Teivaisen, joka ei tunnetusti toimi starttitilanteessa ajokilleen jarruna. Keulojen saaminen tuntuu mahdolliselta. Mitään hirveän pitävää näyttöä johtopaikan sopimisesta ei ole, mutta ainakin Silbern Oliverin uran ainoa voitto tuli noista asemista.

Yllättäjäehdokas: Oulun kakkosen jälkeen kuumenemisen takia esityksenä pilannut kyvykäs Blady Saga (6) on pystynyt parhaimmillaan tekemään omaakin juoksua, mikä ei monelta muulta tämän kisan osanottajalta onnistu. Kesän starteissaan laukkojen lomassa, kuten myös viimeksi puolilupaavasti vauhtia ottanut Baroness Pegasus (11) saa taakseen Suomen kautta aikojen menestyneimmän kuskin Jorma Kontion, joka saattaisi keksiä keinot ruunan ravilla pitämiseksi.

Arvoitus: Tämän tasaiseen lähtöön asialliset resurssit omaavan hiljattain tallia vaihtaneen Greedy Pepperin (4) suoritus on ennalta jonkinlainen arvoitus.

Juoksunkulku arvaus: Usealla hevosella on tässä kisassa uusi ohjastaja, ja monen ajotaktiikka on ennalta vaikea lähteä arvailemaan. Nopeat ensiaskeleet omaava Silbern Oliver (1) pystyneepitämäänstartissa kaikki vastustajat ulkopuolellaan. Asiallisesti avaavalla Too Cool For Youlla (2) koetettaneen päästä kärjen taakse sisäradalle. Vaikka Neymar (3) käynnistyy asiallisesti, niin ihan alussa ruuna ei ole ollut auton takaa erityisen sähäkkä. Jos johtopaikka ei ole tarjolla, niin myös selkäreissu käy ruunalle mainiosti. Asiallisesti autoa seuraava Gary Caramell (5) saattaa jäädä tästä toiselle ilman vetoapua. Varusteiden vaihtuminen oli Greedy Pepperille (4) liikaa eikä se ollut Kuopiossa lähelläkään lähteä ravilla liikkeelle. Normaalisti kohtuullisesti käynnistyvän ruunan rooli alkutapahtuminen suhteen on pieni kysymysmerkki.Kaiken ollessa kohdillaan on Blady Sagalla (6) kestänyt ajaa jo matkalla eteenpäin, joten tamma voidaan nähdä ensimmäisenä kirikaistoilla.

A: 1,4,3,6 B: 6,11 C: 2,7,5,8,9,10,12

T4-2 / LÄHTÖ 5

Varmaehdokas Quiet Leader (1) vaikuttaisi olevan mainiossa kunnossa. Tampereella ja Jyväskylässä hevonen laukkasi kiihdytyksessä. Matka on lyhyt, ja ulkopuolella kovia avaajia, joten paikka sisäradalla voi vielä hankaloittaa ravilla lähtemistä. Quiet Leaderille käyvät sekä keula- että selkäjuoksut, ja startin onnistuessa kauden ensimmäiseen tolppaan on saumoja.

Yllättäjäehdokas: Ainakin jonkin verran tauluaan paremmassa vireessä oleva Rocking Love (2) voi mainiolta lähtöradalta saada kivat iskuasemat, ja totosijoille voisi olla saumoja.

Juoksunkulku arvaus Vaikka eturivissä on useampi tosi hyvä avaaja, niin Oulun takasuoralta ihanteelliselta paikalta matkaan pääsevän Radical Wayn (3) saattaa olla muille liikaa. Oulun kesäkuun startissa koettiin ajaa keulasta, mutta tuolloin veto ei riittänyt ihan perille asti. Iida Lantto toivoi tässä hevoselle selkäreissua sisäradalla. Vaikka Quiet Leader (1) on terävä avaaja, niin viime kerran takia alku saatetaan ottaa hieman varman päälle. Little Easy (4) ja Bessie Bliss (5) pystyvät avaamaan aika railakkaasti. Viimeksi mainitulle selkäreissu on ollut yleensä sopivampi, mutta viime kerran pussiin jäännin jälkeen taktiikka saattaa olla nyt aggressiivisempikin. Maili on keulaspesialistin Owen Brolinen (7) selvästi paras matka, ja seiskaradasta huolimatta mieliasemia tavoiteltaneen tiukasti.

A: 1 B: 7,4,5,3,2 C: 8,6

T4-3/ LÄHTÖ 6 / PD-1

Varmaehdokkaat Tauolta palannut Tomac (4) kiri Tornion ylivauhtisessa montekisassa takaa lopussa helpon ykkössijan. Hieman tasavauhtisenoloiselle ruunalle pidemmät matkat olivat ehkä parempia, mutta sopivalla vauhdinjaolla myös maili voisi sujua voitokkaasti.

Yllättäjäehdokas Rovaniemellä keulasta taipunut Sahara Headlong (9) pääsee matkan kovan avaavan perästä ja tamma voi saada nyt kärjen takana oikein namureissun, jolloin pärjääminen ei kauheasti yllättäisi.

Juoksunkulku arvaus Alun tiukasti tikkaava Bella The Bomber (1) voi olla alussa vikkelin. Vaikka keulojen saaminen onnistuisi, niin Skellefteån ja Joensuun kakkossijan tuottaneiden kisojen tapaan sopiva selkä saatetaan ottaa taas eteen. Tuomas Pakkanen pyrkineen lähtevällä Flash Brucella (5) keulaan, jonne pääsyyn näyttäisi olevan mahdollisuuksia. Ali Baba Rajmar (6) osaa seurata autoa tiiviisti. Riihimäellä alkuun laukannut ja Maarianhaminassa takaa tasaisesti kirinyt ori on sitkeä lopun tulija, jolle ovat käyneet vähän kaikenlaiset juoksuasemat. Tarvittaessa aivan asiallisesti matkaan pääsevällä Tomacilla (4) käy monenlaiset juoksut. Kun selkäjuoksu saattaa olla vielä tässä kohtaa hevoselle paras vaihtoehto, ei mainiolta lähtöpaikalta aivan kaikkea starttiin ole pakko laittaa likoon.

A: 4 B: 6,5,9,1 C: 10,2,11,12,7,8,3

T4-4 / LÄHTÖ 7 / PD-2, Troikka

Varmaehdokas. Kaksi peräkkäistä tolppaa taskussaan kisaan lähtevä Greytail Eric (5) on monipuolinen hevonen. Rovaniemen ykkönen tuli koko matkan johdon perästä, kun taas Ylivieskassa ruuna kirii selästä voittoon.

Yllättäjäehdokas Pasi Väisäsen tallin debyyttistartissaKajaanissa Ermiten (1) juoksusta tuli menestystä ajatellen aivan liian vaikea. Oriilla on tähän kisaan aika pitkä starttiväli, ja vire on ennalta arvoitus. Juoksun onnistuminen ei ole sisäradan paikalta varmaa. Se on kuitenkin mahdollista, eikä pärjääminen siinä tapauksessa tunnu ollenkaan poissuljetulta.

Arvoitus: Parissa viime startissa Västerbopaperdoll (11) ei suorittanut omalla tasollaan. Sekä Vieremän että Kajaanin voitot tulivat mainioilla esityksillä, ja viime mainittu vielä pitkällä kirillä. Jos tervehtyneen tamman iskukyky pikku paussilta on heti kohdillaan, ja juoksutapahtumat suosivat, ei menestyminen nytkään ihan mahdottomalta vaikuta.

Juoksunkulku arvaus: Eturivissä on useampiakin hyviä avaajia, mutta yksikään ei ole (ainakaan vielä) osoittautunut ihan starttiraketiksi. Ermiten (1) jalat eivät käy eka-askelilla aivan Singerin lailla, mutta se saattaa kuitenkin pystyä pitämään ykköseltä keulat. Jos kiihdytys ei kuumenna hevosta liikaa, niin johtopaikka on Ermitelle etu. King Kasper (3), Snowline Ace (4) ja Greytail Eric (5) kykenevätkaikki lähtemään auton takaa asiallisesti. Yhdenkään menestys ei ole ollut täydellisesti kiinni juoksupaikasta, joten kunkin ajotaktiikkaa on hieman hankala ennustaa. Tästä kolmikosta todennäköisin porukan vetäjä saattaisi olla Greytail Eric. Hyvin avaavalla Salama Sealla (6) saatetaan myös satsata alkuun. Tällaisessa ajajakisassa ensimmäisenä kiriinsä suuntaavaa on liian vaikea alkaa edes arvailemaan.

A: 5,3 B: 1,4,9,11,10 C: 2,6,7,12,8

T4-systeemit

S1: 1,4,3,6,11 (2,7) 1 (7,4) 4,6,5,9,1 (10,2) 5,3,1,4,9,11,10 (2,6) = 175 riviä

S2: 1,4,3,6,11 (2,7) 1,7,4,5,3,2 (8,6) 4 (6,5) 5,3,1,4,9,11,10 (2,6)= 210 riviä

Lähtö 1

  1. 2. Tähtiliisu – 1. Harjakainen – 7.Elitloppet – 6.Perhon Liito – 8.Metsärinteen Sisu – 5.Salainen Toive

  2. 4. Buck Boko – 10.Staro In Fact – 7.Big Sky Hurricane – 1.Atlas Bibo (8.Better Boost – 2.Herbie Sisu – 6.Fourteen Karat)

  3. 11.Classical Trip – 1.He Man Gran – 10.Blue Moon Stella – 7.Enter Mayweather – 6. Sahara Yippiekiyay– 9.Jailhouse Train – 2.Elma Sol – 5.Enjoy Boost (12.I Believe You – 3.Pearly Jadessa)

(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen